Ufot, aikamatkustus, valonnopeus ja elämä muilla planeetooilla :)

Jos tuhannelle Irmalle antaa satatonnia ja homma pitää loputtomasti salata, kuka uskoo (tai pikemminkin, miten taataan), että salaisuus pysyy?

Varsin usein kusetus johtaa kiinnijäämiseen. Tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät pysty pitämään mitään salaisuuksia. Minä olen kusettanut paljon, mutta myös pitänyt kaikki luottamukselliset tiedot ominani. Maailmanlaajuisista kusetuksista mulle ei tosin ole omaa kokemusta. Arvelisin, että jos äkisti saisin miljoonan, joku huomaisi jonkin asian oleellisesti ja oudosti muuttuneen.

Tulevaisuuden matkalippuja voi nykyään myydä, joten ahneus (a.k.a bisnes) voi esim. Marsin suhteen olla ihan validi lähtökohta. Se on myös vain menomatka, ja voisi olettaa, että lipun lunastuksen yhteydessä pitää signeerata sellainen klausuuli, ettei valitusoikeutta ole jälkeläisilläkään.

Minäkin olen nähnyt ko. lähetyksen. Joku sen nauhoitti. Todistusarvo esim. Nasan nauhoittamana ei olisi mulle juurikaan arvokkaampi. Molemmat voisivat olla yhtä hyvin totta kuin humpuukiakin.

Toi on totta. Silti lopulta joku sadastatuhannesta puhuu ohi suunsa. Onko kukaan sisäpiiriläinen koskaan paljastanut mitään?

Miksi oli pakko feikata?

Ehkä isompi kysymys on se, että jos homma feikattiin, niin miksi edes 50 vuoden jälkeen ei sitä pystytä näyttämään kiistattomasti toteen?

Moni ihminen on puhunut tota asiaa vastaan ja kuollut.Ihmisiä pystyy kiristämään monella asialla.Yks hyvä tapa salata asia on sen projektin osastointi.Kyllähän ensimmäinen atomipommi tuli isolle yleisölle yllätyksenä.Mitä veikkaat että olis käynyt jos joku niistä tiedemiehistä ois koittanut vuotaa sen tiedon julkisuuteen?Se ois saanut potkut ja se juttu ois julkastu ny times etusivulla?
Se asia että esiintulevia ihmisiä tapetaan ja vaiennetaan ei pomppaa kenenkään näytölle itsestään. Mulle tuo on näytetty kiistatta toteen mutta jos tulee jotain uutta tietoa niin oon valmis muuttamaan mieleni.Ainoa asia mikä on mulle kiistatonta että raketti nousi ja katos horisonttiin.Luultavasti ne pyöri kiertoradalla jonkin aikaa ja tuli takaisin.

Mun mielestä se olis todella hieno asia jos nasa olis oikeasti käyttänyt porukkaa kuussa useaan kertaa.Mä haluaisin uskoa sen mutta tossa on vaan niin älyttönästi järjettömyyksiä ettei tosikaan.Johan niissä joissain eri laskeutumispaikoissa oli sama "maisema" :D
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Mitä ylivaltaa kuulento olisi mahtanut antaa? Aika tyhmiä ovat kansakunnat ja heidän ylin sotilasjohtonsa tuolloinkin olleet.

Kyllähän neuvostoliitto oli aika ylpee siitä ensimmäisestä (onnistuneesta) miehitetystä avaruus lennosta.Toisaalta ihan oikein Kremlin poliitikot tais kutsua tota touhua avaruus sirkukseksi :D
 
Lämpötila,säteily.
Luitko ollenkaan, mitä noihin kahteen liittyen kirjoitin? Sun väitteesi on pahasti ristiriidassa asioiden kanssa, joista osa tiedetty varmaksi jo yli vuosisatojen ajan ja loputkin on viimeisen vuosisadan aikana lukemattomia kertoja havaittu paikkansa pitäviksi. Joten kerro toki, mikä nykyaikaisen lämpöopin tai ydinfyysikan ymmärryksessä menee pieleen, niin lupaan viedä ajatuksesi eteenpäin. Jaetaan sitten tuotot vaikka sun hyväksesi 90/10. Tässä puhutaan heittämällä satojen miljardien arvoisesta mullistuksesta, joten älä suotta säästele sanojasi?

Tekniikan luotettavuus siinämäärin että sinne voi laittaa ihmisen suorassa lähetyksessä.Kun ajattelet sitä nopeutta milla mikä tahansa kuuta kohti matkaava luotain täytyy kiitää niin millä helvetillä ne jarrutti sen.
Eihän siinä nyt mahdottomia jarrutuksia tarvita kun siirrytään Maan kiertoradalta Kuun kiertoradalle ja jarruttaminen voidaan aloittaa vaikka puolivälissä matkaa. Vai kuvitteletko, että ne jotenkin pysähtyi Kuuta kiertävälle radalle? Sehän olisikin kyllä mahdotonta - ei tosin siinäkään jarruttaminen, vaan "nollanopeudella" pysyminen kiertoradalla.

Laskeutumismodulissa oli pelkät kiinteät jalat eikä se lentänyt nurin kun se laskeutu.Modulissa oli ainoastaan yksi rakettimoottori ja se osoitti suoraan alas eikä sen teho ollut mitään verrattuna saturn raketin tehoon..Nyt en muista mikä,mutta joku yliopisto usassa yritti simuloida sen eaglen paluun maan ilmakehään eikä sitä saatu mitenkään onnistumaan.Oliko niin että se alko pyörimään aina ihan villisti tai muuta vastaavaa.En ulkomuistista voi heittää ihan hirveesti.Ne näytti yhden tilaisuuden missä hoikka pienikokoinen toimittaja laitettiin sellaseen avaruuspukuun.Se sopi sinne just ja just ja se pukeminen oli ihan vitun vaikeeta.Sillä tyypillä oli pelkät nasan kalsarit.
Taaskaan näillä käsien heilutteluilla ei todisteta minkään mahdottomuutta - ainoastaan se, että jonkin asian tekeminen ilman harjoittelua on vaikeaa.

Minne ne kaikki monimutkaset termostaatit siellä menee jotka sen ajan tekniikalla joko viilentää tai lämmitää kaikki osat täydellisesti.
Taas mystifioit asioita puhumalla jostain "monimutkaisista termostaateista", jotka käytännössä ovatkin hyvin yksinkertaisia kapistuksia. Ja miten niin täydellisesti - ongelmahan niissä puvuissa oli kondenssivesi ja sen jäätyminen?

Auringonpaahde päiväntasaajalla ei ole mitään verrattuna siihen mitä se on kuussa.Ja kaikki mikä siellä on varjossa säteilee lämpönsä pois ja menee kohti absoluuttista nollaa.
Tässä kohdin sä oot ainakin hyvin pitkälti oikeassa. Vielä kun yrität miettiä vähän pidemmälle miten asiat vaikuttavat toisiinsa, niin luultavasti hoksaat jotain, mitä et ole aiemmin tajunnut (y)
 
Taas mystifioit asioita puhumalla jostain "monimutkaisista termostaateista", jotka käytännössä ovatkin hyvin yksinkertaisia kapistuksia. Ja miten niin täydellisesti - ongelmahan niissä puvuissa oli kondenssivesi ja sen jäätyminen?

Voitko jotenkin havainnollistaa sen hyvin yksinkertaisen järjestelmäm joka piti siellä puvussa sopivan lämpötilan?Toimiko se sähköllä vai miten? Mä vielä kerran muistutan että päiväntasaajan paahde ei ole mitään verrattuna siihen mitä kuun pinnalla on.Kaikki mikä ei ole siinä paisteessa taas säteilee lämpönsä pois eli jäähtyy.

Pinnan lämpötilaalin: 40 K (−233 °C)[4]
keski: 250 K (−23 °C)
ylin: 396 K (123 °C)[4]

Ne talssi muistaakseni yli 10 tuntia tollasessa mestassa ilman mitään säteily suojaa.
Tuo on ihan wikipediasta.Tottakai sä voit vaan todeta mitäs tosta pikkujuttu littee maa salaliitto.
 
Vai kuvitteletko, että ne jotenkin pysähtyi Kuuta kiertävälle radalle? Sehän olisikin kyllä mahdotonta - ei tosin siinäkään jarruttaminen, vaan "nollanopeudella" pysyminen kiertoradalla.

En kuvittele.Mä uskon että ne feikkas koko jutun.Sitä Eaglea ei saatu simuloinnissa mitenkään palaamaan maahan ilman järkyttävää pyörimistä.
 
Tässä kohdin sä oot ainakin hyvin pitkälti oikeassa. Vielä kun yrität miettiä vähän pidemmälle miten asiat vaikuttavat toisiinsa, niin luultavasti hoksaat jotain, mitä et ole aiemmin tajunnut (y)

Kyllä mä ymmärrän.Noitten asioitten yhteisvaikutus on se että lämpötila on just sopiva pyöriä siellä tuntikausia kumipohjasilla kengillä.Filmilläkin on tietyt rajat missä sitä voi käyttää ja sekin oli just sopiva.Säteilyä filmi ei kestä yhtään mutta se ei sitä filmiä haitannut.
 
Voitko jotenkin havainnollistaa sen hyvin yksinkertaisen järjestelmäm joka piti siellä puvussa sopivan lämpötilan?Toimiko se sähköllä vai miten?
Jäähdytys toimii kylmässä tyhjiöympäristössä ihan mekaanisesti - nestekiertoisen jäähdytyksen syylärissä on sopivan kokoiset reiät, jotka ovat jäätyneenä umpeen kiertävän nesteen ollessa oikean lämpöistä. Kun neste lämpenee tarpeeksi, reiät sulavat hetkeksi auki ja jäätyvät nopeasti uudelleen umpeen. Jään sulaminen, nesteen haihtuminen ja takaisin jäätyminen haukkaavat suuren määrän lämpöenergiaa ja jäähdytysvesi pysyy mukavan viileänä yhden kuukävelyn ajan. Täysin ilman sähköä toimiva lämmönsäätely - haittapuolena sitä ei voi säätää, vaan on pakko tyytyä "tehdasasetuksiin" ja se toimii vain niin kauan kuin nestettä kierrossa riittää.

Mä vielä kerran muistutan että päiväntasaajan paahde ei ole mitään verrattuna siihen mitä kuun pinnalla on.Kaikki mikä ei ole siinä paisteessa taas säteilee lämpönsä pois eli jäähtyy.

Pinnan lämpötilaalin: 40 K (−233 °C)[4]
keski: 250 K (−23 °C)
ylin: 396 K (123 °C)[4]

Ne talssi muistaakseni yli 10 tuntia tollasessa mestassa ilman mitään säteily suojaa.
Tuo on ihan wikipediasta.Tottakai sä voit vaan todeta mitäs tosta pikkujuttu littee maa salaliitto.
Siihen avaruuspuvun painepuvun päällehän puetaan väljempi ulkokerros, joka ei kovin tehokkaasti lämpöä johda sekä antaa suojan myöskin sähkömagneettiselta säteilyltä. Jo pelkästään puvun valkoinen väri riittää heijastamaan suuren osan lämpösäteilystä saman tien pois, joten puvun pinnan lämpötila voi poiketa hyvinkin paljon Kuun pinnan lämpötilasta. Varsinkin, jos se ukko siellä puvun sisällä ei jää liian pitkäksi aikaa paikalleen pönöttämään. Varmastihan se puku niissä säteilymäärissä ajan myötä haurastuu, mutta ei niitä ole tarkoituskaan kierrättää avaruuslennosta toiseen.
 
En kuvittele.Mä uskon että ne feikkas koko jutun.Sitä Eaglea ei saatu simuloinnissa mitenkään palaamaan maahan ilman järkyttävää pyörimistä.
Mistä simuloinnista puhut?

Filmilläkin on tietyt rajat missä sitä voi käyttää ja sekin oli just sopiva.Säteilyä filmi ei kestä yhtään mutta se ei sitä filmiä haitannut.
Sekö on poissuljettu mahdollisuus, että käytössä ollut filmi olikin vartavasten tarkoitettu astetta vaativampiin olosuhteisiin? Ja miten niin ei haitannut, kuvan laatuhan ei mitään primaa ollut?
 
Kyllähän neuvostoliitto oli aika ylpee siitä ensimmäisestä (onnistuneesta) miehitetystä avaruus lennosta.Toisaalta ihan oikein Kremlin poliitikot tais kutsua tota touhua avaruus sirkukseksi :D
Hekö siis oikeasti sen tekivät? Mitkä todisteet? Miksi kukaan muu ei pystynyt samaan?

Mitä ylpeys edesauttoi?
 
Viimeksi muokattu:
Moni ihminen on puhunut tota asiaa vastaan ja kuollut.
Mutta silti ei ole voitu todistaa, että on kyse pelkästä kusetuksesta?
Kyllähän ensimmäinen atomipommi tuli isolle yleisölle yllätyksenä.
Tämä on varsin perusteltua. Salataan tietoa etukäteen, jotta saavutetaan oikea voitto ja etulyöntiasema. Jälkikäteen atomipommihuijauksesta ei kovasti olisi voinut hyötyä.
Mitä veikkaat että olis käynyt jos joku niistä tiedemiehistä ois koittanut vuotaa sen tiedon julkisuuteen?Se ois saanut potkut ja se juttu ois julkastu ny times etusivulla?
Olettaisin, että totuus olisi tullut julki. Saatan olla väärässäkin.
Se asia että esiintulevia ihmisiä tapetaan ja vaiennetaan
Vieläkö 50 vuoden jälkeenkinkö kaikki tapetaan? Eikä ketään kiinnosta?
Mun mielestä se olis todella hieno asia jos nasa olis oikeasti käyttänyt porukkaa kuussa useaan kertaa.
Mä pidän sitä aika merkityksettömänä. Etenkin sen huijaaminen olisi aika urpoa.
Johan niissä joissain eri laskeutumispaikoissa oli sama "maisema" :D
Pakko myöntää, etten ole lähestynyt aihetta näin tieteellisesti.
 
Jäähdytys toimii kylmässä tyhjiöympäristössä ihan mekaanisesti - nestekiertoisen jäähdytyksen syylärissä on sopivan kokoiset reiät, jotka ovat jäätyneenä umpeen kiertävän nesteen ollessa oikean lämpöistä. Kun neste lämpenee tarpeeksi, reiät sulavat hetkeksi auki ja jäätyvät nopeasti uudelleen umpeen. Jään sulaminen, nesteen haihtuminen ja takaisin jäätyminen haukkaavat suuren määrän lämpöenergiaa ja jäähdytysvesi pysyy mukavan viileänä yhden kuukävelyn ajan. Täysin ilman sähköä toimiva lämmönsäätely - haittapuolena sitä ei voi säätää, vaan on pakko tyytyä "tehdasasetuksiin" ja se toimii vain niin kauan kuin nestettä kierrossa riittää.

Tiedän.Jääkaappi johtaa ylimääräsen lämmön huoneilmaan.En tiedä mihin se avaruuspuku sen johti sillon kun se jäähdytti.
Ton tekstin mukaan meidän jääkaapit ja lämpöpumput kuluttaa sähköä ihan huvikseen.
 
Hekö siis oikeasti sen tekivät? Mitkä todisteet? Miksi kukaan muu ei pystynyt samaan?

Mitä ylpeys edesauttoi?

Tota sun pitää kysyä niiltä.Mä en epäile ollenkaan sitä että tuolla alemmalla kiertoradalla on toimintaa.Ne 60-70 luvun miehitetyt kuu lennot suorassa tv lähetyksessä vaikuttaa huijaukselta.
 
Mistä simuloinnista puhut?

Sekö on poissuljettu mahdollisuus, että käytössä ollut filmi olikin vartavasten tarkoitettu astetta vaativampiin olosuhteisiin? Ja miten niin ei haitannut, kuvan laatuhan ei mitään primaa ollut?

Tietokonesimulaatiosta. Jotkut oikeasti tutkii asioita eikä sokeasti usko kaikkea mikä tulee telkasta.
Nasa ilmoitti sen filmin ja kameran mitä ne käytti.Ainoa ylimääräinen siinä kamerassa oli joku erikoisöljy kuun olosuhteisiin nasan mukaan,ja videonauhojen päälle myöhemmin nauhotettiin jotain tärkeempää nasan mukaan.
 
Ne näytti yhden tilaisuuden missä hoikka pienikokoinen toimittaja laitettiin sellaseen avaruuspukuun.Se sopi sinne just ja just ja se pukeminen oli ihan vitun vaikeeta.Sillä tyypillä oli pelkät nasan kalsarit.
Katsoin joskus dokkaria jossa ensimmäisen avaruuskävelyn koskaan tehnyt ihminen (neukku) kertoi että meinas alkaa jännittämään kun kukaan ei ollut ottanut huomioon että tyhjiössä puku pullistuu eikä meinannut mahtua takaisin sisään.
No nyt voidaan alkaa väittelemään onko ne neukkujen avaruusretket olleet totta, uskoisin että jenkit ois paljastaneet kusetuksen jos ei ois ollut.
Mutta miksi neukut ei olisi paljastaneet jos kuukävely olikin fuulaa...
 
Ainakin yksi video neukkujen avaruuskävelystä oli aika outo kun se astronautti käänti päätään kameraa kohti vaikka se puvun kypärä on kiintee eikä käänny :D .Kyllä mä pidän noita kiertoradalla tapahtuvia juttuja totuudenmukaisia koska niissä ei oo niin paljoo ristiriitaisuuksia.
Meidän on mahdotonta tietää noiden motiiveista.
 
Tiedän.Jääkaappi johtaa ylimääräsen lämmön huoneilmaan.En tiedä mihin se avaruuspuku sen johti sillon kun se jäähdytti.
Avaruuspuku ei tietenkään johtanut yhtään mitään, vaan sen sisällä olevasta ilmasta lämpö siirtyi jäähdytysveteen, jonka hallittu haihduttaminen avaruuteen piti huolen, että lämpötila pysyy siedettävänä.

Ton tekstin mukaan meidän jääkaapit ja lämpöpumput kuluttaa sähköä ihan huvikseen.
Miten niin? Jääkaapit ja lämpöpumput tarvitsevat puhaltimia ja kompressoreita luomaan keinotekoisesti paine- ja lämpötilaerot, jotka ovat valmiina käden ulottuvilla Maan ilmakehän ulkopuolella.
 
Back
Ylös Bottom