- Liittynyt
- 12.7.2015
- Viestejä
- 1 452
Yksi tuomareista näki kolmannen erän Khamzatille ja kaksi näki sen Usmanille.Onko tuosta Khamzatin "paskasta cardiosta" mitään muuta näyttöä, kuin tuo yksi matsi? Väitetysti otteli vielä kipeänä, joka tietysti voi olla selittelyä, mutta ilman muuta näyttöä voi myös olla mahdollista. Eikö tuo muuten voittanut pistekorteilla 3. erän Usmaniakin vastaan?
Näillä Dagestanin kasvateilla yleensä se cardio on hyvällä tasolla ja noin Khamzatistakin puhuttiin ennen tuota yhtä matsia.
Kyllähän Khamzat oli aika pahasti piipussa myös Burnsia vastaan (toki niin oli myös Burns). Muut UFC-ottelut ovatkin loppuneet ekassa erässä pl. ihan ensimmäinen UFC-ottelu Phillipsiä vastaan, joka loppui toisen erän alussa.
Eli toistaiseksi kaikissa otteluissa, jotka ovat menneet yli puolitoista erää, Khamzat on ollut hyydyksissä.
Tähän ne näytöt toistaiseksi perustuu.
Tuo painityyli on myös huomattavan kuluttava, eli on hankala nähdä, että kukaan voi tuota pitää yllä viittä erää. Verrokkina vaikka Khabib, jolla oli selvästi taloudellisempi ottelutyyli, niin hän piti silti välillä huilieriä välissä ja latasi akkuja.