UFC 215: Johnson vs. Borg (9.9.2017)

Miksi vertailet jotain treeni-clippejä, kun itse otteluista on molemmilta yllin kyllin materiaalia..

Okei. En ole ehkä vielä kovin vakuuttunut tästä analyysistasi, mutta antaa olla. Kuten sanoin aiemmin, niin pitäisin itsekin Cyborgia suosikkina Nunesia vastaan, mutta ainoastaan paremman cardion, voimaedun painitilanteissa ja luultavasti paremman iskunkestävyyden takia. Ottelun alkupuolella veikkaisin Cyborgin ottavan ihan kunnolla osumaa pystyssä. 3 eräinen matsi voisi olla hyvinkin tasainen enkä yllättyisi jos Nunes veisi.

Tuon määritelmän mukaan Cyborg ei ole koskaan kohdannut yhtään hyvää ottelijaa. Tuntuu oudolta, että haluat pitää sellaista ottelijaa niin ylivoimaisena kaikkiin nähden.

Nunes on kehittynyt paljon parin viime vuoden aikana. Ja ei ehkä olisikaan ongelmia Cyborgilla, mutta ottelisi edes kerran urallaan Zinganon tasoista ja kaltaista match upia vastaan.

Gina Carano ja Marloes Coenen oli aikoinaan jo ihan tasokkaita vastustaja, nykyisistä Lina Lansberg ei ollut mikään heittopussi, Daria Ibgragimova oli myös ihan tasokas. Ziganon pysty on niin heikkoa, ettei selviäisi ykkös erästä Cyborgia vastaan. Nunes matsi on mielenkiintoinen, mutta veikkaan että Cyborg veisi viimeistään kakkos erässä TKO voiton, matossa lyömällä. Pytyssä Cyborg veisi nopeuden ja teknikkan puolesta, painissa voiman ja tekniikan kanssa, ainut saumut Nunesilla olisi jos jollain ihmeellä saisi Cyboring selälleen mattoon ja pääsisi päälle painimaan, mutta tuskin silloinkaan saisi pidettyä tätä selällään.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Ihanko tosissaan sä keksit ton kaiken noiden klippien perusteella.oisit jättänyt
Edes ton Nunesin Capoeira leikittelyn pois lopusta.

Ja jos ottelun voittaja ei selkeästi voita toista tai matsi on tiukka niin Sit tavallaan häviää?:D

Siellä oli kuule lopussa sloppya pistarien lyömistä. ;)

Noilla näytöillä olisi voinut myös hävitä ottelun jos matsi olisi otettu vaikkapa venäjällä. ;)
 
Katsoppas kun MMA:ssa saa viedä vastustajan mattoon jos pystyy. MMA siis ei ole mikään pystyottelulaji. Jos antaisit 3 erän Shevchenkolle 10-8, niin sitten 2 erä oli Nunesille 10-8 erä. Nunesin toiminta ei todellakaan ollut mitään päällä makaamista, vaan hän hakksi Shevchenkon kylkiä ja kasvot verille hyvällä GnP:llä. Lisäksi hän mountasi hetkeksi Shevchenkon ja otti heti selän, laittoi body trianglen kiinni ja rupesi yrittäämään lopetusta kuristuksella mikä oli lähellä onnistua. Tuomarit antaa tässä lajissa arvoa mm. submission yrityksille. En edes ymmärrä miten olisit saanut ykkös erän Shevchenkolle, vaikkei Nunes olisi edes vienyt häntä mattoon, mikä siis sekin on täysin salittua lajissa nimeltä Mixed martial arts. Alasviennistäkin muuten saa tässä lajissa pisteitä. lieska olisi antanut naisten ekasta ottelusta voiton Shevchenkolle, tai sitten se olisi ollut tasuri. Ottelun tuomarit päätyivät kuitenkin jostain käsittömästä syystä yksimieliseen päätökseen, että Nunes voitti ottelun.

Tätä mä odotin, jos nyt ymmärrät mattopainista mitään niin näit että eihän se kuristus ollut lähelläkään. Kun olet backmountissa ja sulla on käsi leuanalla niin se kuristus ole vielä lähelläkään jos vastassa on mustanvyön judoka/BJJ -tason kaveri. Siinä vaiheessa se kuristus on lähellä kun saa kuristettavan selän väännettyä kaarelle selkää päin ja samanaikaisesti kun kaulalla oleva kuristava käsi on leuanlla kunnolla. Jos kuristettava pääsee koukistamaan itseään vatsan suuntaan, ei kuristus tule onnistumaan ainakaan tuolla tasolla. Harrastelijat ja aloittelijat tapputtelevat jo siihen puristetaan kunnolla leukaluusta, mutta tuon tason ottelijat ei.

Sitten tuo Nuneis tekemä GNP, eihän se tuottanut sillä minkäänlaista damagea. Ymmärtäisin kakkos erästä 10-8 pisteet, jos Nunes olisi pudotellut kyynärpäitä Shevchenkon otsikkoon, niin että naama olisi ollut auki tai saanu lyötyä niin että silmät olisi pyörähtäneet päässä. Tämän tyyppistä siellä ei tapahtunut, jos 10-9 on ihan hyvä tuomio kakkos erästä, koska se oli lähinnä mattokontrollia, näpyttely lyönneilla ja vaiheeseen jäänyt kuristus yritys. Lisänä jos erä olisi jatkunut tuosta vielä 5min niin olisiko Shevchenko antanut Nunesille GNP:tä seuraat 5min kun jäi päälle, sitä ei voi tietää.
 
Gina Carano ja Marloes Coenen oli aikoinaan jo ihan tasokkaita vastustaja, nykyisistä Lina Lansberg ei ollut mikään heittopussi, Daria Ibgragimova oli myös ihan tasokas. Ziganon pysty on niin heikkoa, ettei selviäisi ykkös erästä Cyborgia vastaan. Nunes matsi on mielenkiintoinen, mutta veikkaan että Cyborg veisi viimeistään kakkos erässä TKO voiton, matossa lyömällä. Pytyssä Cyborg veisi nopeuden ja teknikkan puolesta, painissa voiman ja tekniikan kanssa, ainut saumut Nunesilla olisi jos jollain ihmeellä saisi Cyboring selälleen mattoon ja pääsisi päälle painimaan, mutta tuskin silloinkaan saisi pidettyä tätä selällään.

Sanoit juuri, että Shevchenko on Nunesin ensimmäinen hyvä vastus, ja nyt kutsut monia Cyborgin vastustajia ihan tasokkaiksi. Jos en uskoisi, että olet vain kujalla, niin sanoisin, että trollaat.

Coenia on ihan perusteltua kutsua tasokkaaksi vastukseksi, sillä sitä hän olikin aikanaan. Samalla pitää kuitenkin silloin pystyä myöntämään, että Nunes ottelee jatkuvasti hyviä ottelijoita eli BW:n eliittiä vastaan, ei ainoastaan Shevchenkoa. Ja Shevchenko on monta tasoa kovempi vastus mitä Cyborg on koskaan kohdannut. Coenen on Cyborgin uran ainoa BW:n top10 tason vastus, ja siitäkin on hankala sanoa miten senaikainen Coen mahtuisi tämän päivän top10 BW:ssa, koska taso on yleisesti koventunut viime vuosina. Cyborg on toki voinut kehittyä myös.

Itselläkään ei ole mitään Amandaa vastaan, mutta hänen näytöillään on absurdia väittää lyöntivoimaa tai pystyottelua kovemmaksi, kun sen selvästi näkee ettei asia näin ole. Luuletko että Rousey tai Tate selviäisi ekaa erää pidemmälle Cyborgin kanssa?

9952626.jpg

Katso Länsbergin edellinen ottelu top20-30 tason BW:ta vastaan, niin alat ehkä sen jälkeen ymmärtää minkä tasoisesta (pysty)ottelijasta puhutaan. Suorastaan noloa tuoda häntä keskusteluun siinä valossa, kuin hän kestäisi minkäänlaista vertailua Nunesin vastustajiin. Sama koskee Evingeria. Rondaan ja Tateen verrattuna puhutaan jostain C - luokan ottelijoista. Ja Cyborgin rekordi on täynnä näitä C ja D - tason vastuksia suhteessa BW:n kärkeen.
 
Väitätkö siis että Rousey & Tate ovat parempia pystyottelijoita kuin Länsberg? En tiedä onko Rondan tuominen keskusteluun yhtään sen parempi veto, koska hän oli elämänsä huonoimmassa kunnossa eikä pää kestänyt Amandan kohtaamista. Kuten olen moneen otteeseen sanonut, niin Rousey & Tate ovat parempia ottelijoita, mutta kummallakaan ei ois mitään jakoa Linalle pystyssä. Cyborgin vastukset voivat olla vaikka F - luokan ottelijoita verrattuna BW:n kärkeen, mutta se ei siltikään muuta eroa pystyottelutaidoissa. Eikö me kuitenkin puhuttu siitä kummalla on parempi pystyottelu & enemmän voimaa?

Nunes on tyrmännyt nopeasti pari huonolla leualla varustettua painijaa, mutta se ei tarkoita että pystyottelu olisi eliitin tasoa (Cyborg, Joanna & Valentina). Jos tyrmäis Holmin/onnistuis dominoimaan tätä pystyssä niin mielipiteeni saattaisi muuttua.
 
Viimeksi muokattu:
Kuten Mauler tuossa sanoi, niin Länsberg otti justiinsa top 20-30 vastustajalta turpaan ihan viime matsissaan. Voitti kuitenkin tuomareiden mielestä ottelun. Pakko sanoa, että tuo Länsbergin pysty ei ole erityisesti vakuuttanut meikäläistä näissä muutamassa UFC-matsissa jotka olen nähnyt. Hän ei ole lähelläkään Shevchenkoa. Ja mitään jakoa edes BW:n top kymppiin ei ole. Silti hän otteli Cyborgia vastaan.

Tässä kunto Pudilovaa käydyn matsin jälkeen.
View: https://m.youtube.com/watch?v=LQUV0qNKo-c
 
Turha näille lieskoille ja Bitch Slap hahmoille on enää yrittää esittää mitään evidenssiä mistään. He ovet päättäneet että Cyborg on paras ja sillä selvä. Heidän mielestään Cyborgilla on kovemmat näytöt kuin Nunesilla
ja se jo riittää monelle antamaan käsityksen herrojen ajattelun tasosta.
 
Väitätkö siis että Rousey & Tate ovat parempia pystyottelijoita kuin Länsberg? En tiedä onko Rondan tuominen keskusteluun yhtään sen parempi veto, koska hän oli elämänsä huonoimmassa kunnossa eikä pää kestänyt Amandan kohtaamista. Kuten olen moneen otteeseen sanonut, niin Rousey & Tate ovat parempia ottelijoita, mutta kummallakaan ei ois mitään jakoa Linalle pystyssä. Cyborgin vastukset voivat olla vaikka F - luokan ottelijoita verrattuna BW:n kärkeen, mutta se ei siltikään muuta eroa pystyottelutaidoissa. Eikö me kuitenkin puhuttu siitä kummalla on parempi pystyottelu & enemmän voimaa?

Nunes on tyrmännyt nopeasti pari huonolla leualla varustettua painijaa, mutta se ei tarkoita että pystyottelu olisi eliitin tasoa (Cyborg, Joanna & Valentina). Jos tyrmäis Holmin/onnistuis dominoimaan tätä pystyssä niin mielipiteeni saattaisi muuttua.

Tuosta olen toisaalta ihan samaa mieltä, että Ronda oli henkisesti niin eksyneenoloinen Nunesia vastaan ja kuin varjo entisestään, että tuota voittoa ei tarvitse arvostaa läheskään samalla tavalla, kuin Holmin voittoa Rondasta. Miltä Ronda olisi sitten näyttänyt jotain Länsbergin tasoista ottelijaa vastaan (pystyssäkin) on sitten ihan toinen kysymys. Rondakin on kuitenkin tyrmännyt yhdellä iskulla Correian ja Davisin pystyssä.

Mutta katso huviksesi se Länsbergin edellinen matsi mikä käytiin muistaakseni kokonaan pystyssä, niin näet miten paskaa Länsbergin pysty on vapaaottelun ulkopuolisista meriiteistä huolimatta. Ja Cyborg sai piestä Länsbergiä ihan vapaasti ruumiinsa ja sielunsa kyllyydestä kuin nyrkkeilysäkkiä, mutta ei onnistunut silti tiputtamaan häntä mielestäsi ylivoimaisella lyöntivoimallaan kertaakaan. Ei se vain lyö niin kovaa, kuin luulet. Väitän edelleen, että Nunes olisi todennäköisesti tiputtanut Länsbergin parissa minuutissa.

Tarkennetaan vielä sen verran, että en sano, etteikö Cyborg löisi kovaa WMMA mittarilla, ja en yllättyisi jos lyö Nunesiakin kovempaa, samoin kuin en yllättyisi jos Nunes lyö kovempaa. Väitän vain, että hänen lyöntivoimaansa liioitellaan ja, että tuo maine johtuu pitkälti varmaan hänen koosta ja ulkonäöstään ja toisaalta siitä, ettei täysin ymmärretä miten heikkotasoisia hänen vastustajansa ovat.
 
Viimeksi muokattu:
Viimeisen kerran otan kantaa tähän asiaa sen verran, että koko juttuhan lähti siitä kun Bitch Slap sanoi että Nunes ei näkisi 2-erää Cyborgia vastaan.
Olin valmis lyömään hemmetin ison summan vetoa että Nunes selviää 2- erään, mutta sitten Bitch sanoikin että ei hän mitään vetoa ala lyömään, kun voi se Nunes selvitäkin kolmanteen erääno_O

Jos en uskoisi, että olet vain kujalla, niin sanoisin, että trollaat
Tuota olen itsekin epäilyt siitä lähtien kun muistaakseni juuri lieska väitti monta sivua Floyd-Conor ketjussa että 9 erän low blow lyönti osui kylkeen ja tuomari pilasi Conorin matsin.
 
Siitähän se tosiaan lähti, onko se sitten huono asia että saatiin keskustelua aikaiseksi? Vaikka sanoin että Nunes ei näkisi 2-erää se ei tarkoita että haluaisin lyödä vetoa asiasta. Oma veikkaukseni ottelun kulusta on että Nunes lähtisi liian äkäisesti päälle joka kostautuisi ennemmin tai myöhemmin. Olen omat näkemykseni asiasta esittänyt, enkä aio enää jatkaa keskustelua . Hyviä argumentteja olette esittäneet, enkä väitä että olisitte väärässä, olen vain eri mieltä. Emme kuitenkaan tule näkemään ottelua koska Nunes on ilmoittanut ettei hänellä ole mitään intressejä otella Cyborgia vastaan. Myönnettäköön että Nunesin likaisen ottelutyyli ja ylimielinen asenne saattavat hieman hämärtää omaa arvostelukykyä. Olisi kiva nähdä jos hänet tyrmättäisiin kunnolla.
 
Sanoit juuri, että Shevchenko on Nunesin ensimmäinen hyvä vastus, ja nyt kutsut monia Cyborgin vastustajia ihan tasokkaiksi. Jos en uskoisi, että olet vain kujalla, niin sanoisin, että trollaat.

Coenia on ihan perusteltua kutsua tasokkaaksi vastukseksi, sillä sitä hän olikin aikanaan. Samalla pitää kuitenkin silloin pystyä myöntämään, että Nunes ottelee jatkuvasti hyviä ottelijoita eli BW:n eliittiä vastaan, ei ainoastaan Shevchenkoa. Ja Shevchenko on monta tasoa kovempi vastus mitä Cyborg on koskaan kohdannut. Coenen on Cyborgin uran ainoa BW:n top10 tason vastus, ja siitäkin on hankala sanoa miten senaikainen Coen mahtuisi tämän päivän top10 BW:ssa, koska taso on yleisesti koventunut viime vuosina. Cyborg on toki voinut kehittyä myös.

Cyborg on otellut aina parhaita saatavia vastuksia vastaan. Se on kaiken ydin. Sillehän ei voi mitään jos kukaan ei suostu ottelemaan. Nyt kun hän on UFC:ssa ja mestari niin luulisi että aletaan saamaan niitä ns. tasokkaita vastuksia. Nuneshan on tosiaan kohdannut vastuksia, mutta ei ole voittanut niitä. Millä perusteella Gina Carano ei ollut tasokas vastustaja tai Daria Ibragimova tai Lisa Lansberg? Niin joo sä lasket sun MMA matikka laskurilla että joku on tasokas vastustaja kun on voittanut jonkun kannun UFC:ssä.
 
Tuota olen itsekin epäilyt siitä lähtien kun muistaakseni juuri lieska väitti monta sivua Floyd-Conor ketjussa että 9 erän low blow lyönti osui kylkeen ja tuomari pilasi Conorin matsin.

Ainahan sitä voi lasit sumentaa vision. :D

Itse väitit GGG vs Canello ketjussa että Cotto lyö kovempaa kuin Stevens. Oletko vieläkin sitä mieltä?
 
Cyborg on otellut aina parhaita saatavia vastuksia vastaan. Se on kaiken ydin. Sillehän ei voi mitään jos kukaan ei suostu ottelemaan. Nyt kun hän on UFC:ssa ja mestari niin luulisi että aletaan saamaan niitä ns. tasokkaita vastuksia.

Ketäs ottelioita UFC:lla on kiinnitettynä 145lbs sarjaan?

http://www.ufc.com/rankings?id=

Women's Featherweight

No rankings available for this selection.
 
Millä perusteella Gina Carano ei ollut tasokas vastustaja tai Daria Ibragimova tai Lisa Lansberg? Niin joo sä lasket sun MMA matikka laskurilla että joku on tasokas vastustaja kun on voittanut jonkun kannun UFC:ssä.

Sillä ei ole minulle mitään merkitystä missä organisaatiossa ne näytöt on annettu. Olen vain seurannut WMMA:ta aktiivisesti melko pitkään ja uskon olevani kohtalaisen perillä eri ottelijoiden välisistä voimasuhteista.

Carano: Koska Caranon kohdalla puhutaan tosi alkeellisesta aikakaudesta WMMA:ssa ja koska hänen laadukkain voittonsa oli luultavasti Rosi Sexton, joka on kahta painoluokkaa pienempi.

Länsberg: Eiköhän hänestä ole puhuttu jo tarpeeksi. Pahasti alikokoinen höyhensarjaan eikä mahdu top15 BW:ssa. Iäkäs.

Ibragimova: Mätisäkki. Ei mahdu varmaan edes top15 höyhensarjassa eikä ole voittanut ketään mainitsemisen arvoista ottelijaa. Hävisi kuvan Cindy Dandoisille. Dandois on grappleri, mutta en malta olla laittamatta giffia:

RtqNSHz.gif

Eikä sinun tarvitse minua uskoa. Voit kysyä keneltä tahansa WMMA:ta aktiivisesti vuosia seuranneelta (jo ajalta ennen, kuin UFC avasi ovensa naisille), ja sinulle sanotaan suunnilleen samat asiat Cyborgin vastustajien tasosta. Onhan moni Cyborgin vastustaja ja suunnilleen heidän tasolla otteleva toki otellutkin ristiin monia BW:n kärkiottelijoita vastaan. Lähes poikkeuksetta ovat vain kaikki aina jääneet jyrän alle. Sen pitäisi olla jo todella hälyttävä merkki painoluokan tasosta, kun ottelijat säännöllisesti ottavat tukkaan ja pahasti alemman painoluokan ottelijoilta. Coenen on ainoa, joka on osoittanut pystyvänsä ottelemaan BW:n top10 tasolla, ja siitäkin on jo vuosia aikaa. On tuskin sattumaa, että Coenen onkin ollut tähän asti Cyborgin uran kevyesti "vaikein" vastus, vaikka tuli toki hänkin dominoiduksi.
 
Cat Zinago on ainakin ilmoittanut kiinnostuksensa ja Holly Holmista on myös puhuttu. Ehkäpä näitä tasokkaita 135:sia jotka tulee kokeilemaan onneaan 145. Kyse on varmasti siitä laittaako UFC riittävästi rahaa pöytään. Riskihän siinä on näille pienemmille ottelijoille, koska Cyborg on 145 täydessä vireessä ja oikeasti paha vastus.

Ei ne ole silti 145lbs ottelijoita. Voidaanhan tarpeeksi rahaa laittamalla järjestää Cyborgille vastustajaksi vaikka Joanna, mutta ei se tee hänestä sen sarjan ottelijaa. 145lbs sarjassa Cyborgi saattaa hyvinkin olla kovin ottelija, kun kaikki muut kunnolliset ottelijat joutuisivat nostamaan painoluokkaansa voidakseen otella hänen kanssaan. Ei eri kokoisia ottelijoita noin voi verrata. Cyborgin pitäisi pudottaa painonsa 135lbs jotta ottelu olisi reilu toista 135lbs sarjalaista vastaan. Hän ei kuitenkaan kykene tai jostain syystä (=fysiikan heikkeneminen) ei halua tehdä sitä.
 
Itse väitit GGG vs Canello ketjussa että Cotto lyö kovempaa kuin Stevens. Oletko vieläkin sitä mieltä?
Missä kohdassa olen siellä ketjussa väittänyt että Cotto lyö kovempaa kuin Stevens? Sanoin että Cotto tunnetaan varsin kovaa lyövänä miehenä. Stevensistä en sanonut sanaakaan.
Väitellä voidaan, mutta pysytään nyt edes totuudessa, eikä ruveta levittämään valheita.
 
Sillä ei ole minulle mitään merkitystä missä organisaatiossa ne näytöt on annettu. Olen vain seurannut WMMA:ta aktiivisesti melko pitkään ja uskon olevani kohtalaisen perillä eri ottelijoiden välisistä voimasuhteista.

Carano: Koska Caranon kohdalla puhutaan tosi alkeellisesta aikakaudesta WMMA:ssa ja koska hänen laadukkain voittonsa oli luultavasti Rosi Sexton, joka on kahta painoluokkaa pienempi.

Länsberg: Eiköhän hänestä ole puhuttu jo tarpeeksi. Pahasti alikokoinen höyhensarjaan eikä mahdu top15 BW:ssa. Iäkäs.

Ibragimova: Mätisäkki. Ei mahdu varmaan edes top15 höyhensarjassa eikä ole voittanut ketään mainitsemisen arvoista ottelijaa. Hävisi kuvan Cindy Dandoisille. Dandois on grappleri, mutta en malta olla laittamatta giffia:

Tuota Caranoa en hyväksy, hän oli vain aikainsa Rhonda Rousey, mutta sillä hetkellä kiistatta paras ennen kuin Cyborg tuli kuvioihin. Ibragimova on ihan hyvä Sambo taustainen otettelija, jäi vaan vuonna 2010 Dandoisin Triangeliin, uusinta matsi olisi varmasti jotain muuta.

Välillä mietin että katsotko edes noita otteluita? Lansberg on pystyssa ok, huomattavasti parempi kun vaikka sinun kärkiottelijasi Rhonda Rousey tai Miehsa Tate vai oletko tästä eri mieltä? Eihän Lansberg ole vielä edes päässyt ottelemaan ketään muuta kunnon ottelijaa vastaan kuin Cyborg. Licie Pudilova on nuori ei myöskään mikään huono. Se on vaan ajan kysymys kun Lansberg ja Pudilova nousee BW rankingeissa.
 
Missä kohdassa olen siellä ketjussa väittänyt että Cotto lyö kovempaa kuin Stevens? Sanoin että Cotto tunnetaan varsin kovaa lyövänä miehenä. Stevensistä en sanonut sanaakaan.
Väitellä voidaan, mutta pysytään nyt edes totuudessa, eikä ruveta levittämään valheita.

Olet siis muuttanut mielipidettäsi. :D
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom