CBB Tuukka Heikkinen

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Laittelen kisamatskua Fitness classicista, kun pääsen himaan. Fiilikset on erittäin pettyneet kisan suhteen. Enemmän odotin, mitä lopulta sain. Dieettiä olisi pitänyt jatkaa vielä pari-kolme viikkoa. Hankaluuksia tuottava iltapäivä ajankohta teki myös oman osansa kisakuntooni. Oli se kuitenkin parasta, mitä mulla on iltapäivällä ollut. Parasta oli kun kuuli oman pojan kannustushuudot yleisöstä. Muutenkin kuului kannustusta ympäri katsomoa, kiitos siitä. Sarja oli tasoltaan hyvä ja pienenä ukkona sain taas taistella isompiani vastaan. Kolmonen oli sijoitus nyt, mihin se riitti. Piste-erot oli kärjen osalta pienet, joten hajontaa oli tuomareiden osaltakin. Lihasta sain mukavasti lisää viime vuoden aikana, nyt vaan se piikki jäi aavistuksen verran saavuttamatta.
 
Tuukallekin kiitoksia näin kanssa kilpailijan puolelta! Hyvät kisat oli ja huippu fiilis bäkkärillä. Hyvin olet kehittynyt mitä seuraillut kuva/video matskuasi. Antaa meille "junnuille" toivoa vielä =D Onko ajatuksia lähteä jatkamaan syksylle?
 
Pitää nyt vähän aikaa kelata, millanen motivaatio nousee syksyä kohtaan.
 
Puhtaasti voimaan keskittyvä jakso aloitettu. Dieetin jälkeen on erittäin otollista aikaa hilata eri ominaisuuksia ylöspäin. Nyt ei tuota lihasmassaa dieetillä juurikaan lähtenyt, joten rytistetään nyt nuo voimatasot mahdollisimman ylös. Tarkoituksena vetää ihan raaka-varustuksella isoja liikkeitä: kyykkyjä, vetoa, penkkiä, tempausta ja työntöä. Ainakin 12 viikkoa menee tätä settiä nyt aluksi ja mahdollisesti vielä kahdeksan viikkoa lisää.

Tässä vielä nykyhetken kondiskuva.
 
Liitteet

  • touko.jpg
    touko.jpg
    502,7 KB · Katsottu: 3 627
Puhtaasti voimaan keskittyvä jakso aloitettu. Dieetin jälkeen on erittäin otollista aikaa hilata eri ominaisuuksia ylöspäin. Nyt ei tuota lihasmassaa dieetillä juurikaan lähtenyt, joten rytistetään nyt nuo voimatasot mahdollisimman ylös. Tarkoituksena vetää ihan raaka-varustuksella isoja liikkeitä: kyykkyjä, vetoa, penkkiä, tempausta ja työntöä. Ainakin 12 viikkoa menee tätä settiä nyt aluksi ja mahdollisesti vielä kahdeksan viikkoa lisää.

Tässä vielä nykyhetken kondiskuva.

Meinaako Tuukka lähteä nyt dietin jälkeen reversellä ylöspäin vain nostetaako kalorit saman tien?
 
Meinaako Tuukka lähteä nyt dietin jälkeen reversellä ylöspäin vain nostetaako kalorit saman tien?

No nyt oon vetäny niin, että treenaan suunnilleen joka toinen päivä. Treenipäivinä tulee iso määrä hiilihydraatteja, kun taas lepopäivinä hiilarit on suht alhaalla. Protskujen ja rasvojen saanti koko ajan suht vakio. Tietynlaista energiasykliä siis tulee. Lepopäivät voi hyvinkin mennä jopa energianegatiivisessa tilassa.
 
Meinaatko käydä jossain voimanosto- tai painonnostokisassakin? Onko sulla painonnostokengät ja jos kyllä, millaiset?
 
Meinaatko käydä jossain voimanosto- tai painonnostokisassakin? Onko sulla painonnostokengät ja jos kyllä, millaiset?

Jos voimatasot nyt kehittyy, niin kuin olen ennustellut, niin voisin harkita voimanoston raakakisoja. Aika näyttää. Painonnostokengät mulla on vasta hakusessa. Oisko kenellä ehdottaa hyviä skloboja?
 
Jos voimatasot nyt kehittyy, niin kuin olen ennustellut, niin voisin harkita voimanoston raakakisoja. Aika näyttää. Painonnostokengät mulla on vasta hakusessa. Oisko kenellä ehdottaa hyviä skloboja?

Adidas Power Perfect II tai jos haluat tuhota satasen enemmän noihin niin Adipower/Romaleos 2.
 
Jos ei ole leveä jalka, niin mikä vain Adidaksen malli. Niitä on nykyään tarjolla monessakin kaupassa. Niken Romaleosta taas ei oikein Suomesta saa juuri mistään (no nyt taas näkyisi Sport Heavylla olevan myynnissä). Reebokin crossfitkenkä ja Lifter mallina on myös leveäjalkaiselle ihan hyvä, kuten myös Asicsin crossfitkenkä. Ei kannata kavahtaa sitä, että nuo on tehty crossfittiin, mielestäni sopivat myös ankaraan kyykkäämiseen, penkkaamiseen ja painonnostoon ihan hyvin. Itellä on Inov kasit, jotka on myös alunperin crossfittiin suunniteltu ja tehty ja niissä häiritsi vain se, että pohja kaartui ylöspäin kärjestä. Se haittasi kyykätessä, joten tuunautin suutarilla noihin tasaiset pohjat. Painoa tuli vähän lisää ja ohan noi vähän omituisen näköiset nyt, mutta kenkä sopii mun jalalle ja eipähän keikkaa mihinkään enää, kun on tasainen pohja. :D Halpiskiinalaisista Mirunzeissa on ihan ok hinta/laatusuhde ja kyllä moni kilpanostaja Do Wineilläkin nostaa. Eivät ne noille em. kalliimmille vertoja vedä, mutta jos on säästölinja, niin menettelevät.
 
Jatkis, ite hankin (sain lahjaksi) Nike Romaleos 2, vaikka en todellakaan voimailua harrasta. Mutta on aika pätevät tossut ja sopii IMO myös ihan bodaustreeniin, vaikka täysveriset painnonostokengäthän nuo on. Jos löytyy outletista suht. halvalla niin noita voin lämpimästi suositella. Kokemuksia on myös Adidaksista Powerlift 2:ta, jotka olivat kyllä aika väliinputoajat; ei kunnon painnonostokengät, eikä kunnon treenikengät. Kai ne oli jotkut Crossfit-kengät...
 
Ok. Mitkä lie tärkeimmät ominaisuudet noissa kengissä, mitä kannattaa tunnustella? Itsellä kun ei juurikaan ole kokemusta mistään voimaan liittyvästä.
 
Ok. Mitkä lie tärkeimmät ominaisuudet noissa kengissä, mitä kannattaa tunnustella? Itsellä kun ei juurikaan ole kokemusta mistään voimaan liittyvästä.

Ei ole mullakaan, mutta noi Niket tuntuu jalassa jämäköiltä ja puristaa riittävästi oikeista kohdista. Niissä on myös mielestäni sopivan korkuinen pohja eri kyykkyihin. Addun Powerlift tuntui puristava vääristä paikoista (periaatteessa kuitenkin oikean kokoinen), kuten varpaista eikä tarpeeksi keskeltä jalkaterää. Myös pohja oli ehkä liian matala raskaimpiin kyykkyihin, tämä tosin ihan mielipideasia. Adidakselta seuraava malli Power Perfect 2 on jo aivan toista maata ja IMO täysin riittävä, eikä välttämättä tarvitse liian suolaisia Nike Romaleoksia hankkia.
 
Lähinnä pn-kengissä on kaksi pointtia: 1) kanta/korko, mikä useimmiten helpottaa kyykkäämistä ja monien mielestä myös penkissä siitä saa pientä apua kaaren kiristämiseen ja 2) pohjan rakenne, eli kova ja tanakka ja pohjan pitäisi olla kokonaan alustassa kiinni, mitä se ei monissa malleissa ja monilla merkeillä kyllä ole. Dropissa on eroa, eli siinä, millä korkeudella päkiä on versus kantapää. Jos kaipaa enempi kapean jalka-asennon kyykkäämiseen apua, niin sitten kandee katsella korkeampaa kantaa ja suurempaa droppia, mutta jos se oma normaali maksimikyykkysuorituksen jalka-asento on keskileveä (kuten mulla), niin sitten matalampikin korko riittää.

Jos ajatellaan kehoilureeniä, niin pn-kengät sopivat ihan hyvin muuhun, paitsi pohjereeniin. Niissä on niin jäykkä pohja yleensä, että pohjereeniin eivät sovi millään. Niin juu, eivätkä kyllä maastanostoonkaan sovi mielestäni, vaikka jotkut niillä sitäkin tekevät.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom