MINKKI JA MYYTIT
(Teksti julkaistu alunperin Muutoksen kevät -lehden numerossa 6, 1997)
Minkit nähdään usein vaarallisina tuhoeläiminä, jotka saattavat alueelle levittäytyessään tuhota linnut, pieneläimet, kalat kaikkineen. Minkki ei näet ole ollut Suomen luonnossa kuin pääasiassa sodan
jälkeisen ajan. Kuitenkin nykyään tämä Pohjois-amerikoista tuotu eläin on kuitenkin levittäytynyt koko maahan, kun turkistarhoilta pakoon päässeet karkulaiset alkoivat sopeutua uuteen ympäristöönsä. Kaikki Suomen minkit ovat turkistarhoilta peräisin.
Kun eläinten vapauttajat ovat nyt iskeneet minkkitarhoille jo useaan otteeseen päästäen minkkejä karkuun ympäröivään luontoon, on pysähdyttävä pohtimaan, minkäläinen eläin minkki todella on ja voiko se todella olla uhka ympäröivälle luonnolle. Muutoksen kevät haastatteli aiheesta todellista minkkien tuntijaa, Tvärminnen eläintieteellisen aseman toiminnanjohtajaa, Helsingin yliopiston tutkijaa tohtori Jouko Pokkia. Hän on erityisesti tutkinut minkkien ravintoa.
Heti aluksi on sanottava, että vapautettujen eläinten määrä on ollut suhteellisen pieni. Mitä luultavammin vain noin kymmenesosa minkeistä selviytyy tarhoja ympäröivän suoja-aidan lävitse. Ulkomailla aktivistit
ovat leikanneet lukusia ulospääsyreittejä aitaan, mutta silti vain pieni osa minkeistä pääsee karkuun. Nyt Suomessa sattuneista iskuista ei ole tarkempaa tietoa, kuin lehtitiedot ja iskuryhmien omat lyhytsanaiset ilmoitukset Raportit -uutistoimistoon. Näistä ei käy ilmi, että aktivistit olisivat leikanneet ulosmenoreittejä aitaan. Parkanossa sattuneessa iskussa tarhan takaportti oli jätetty auki, jotta minkit
voisivat karata tarhaajan käsien ulottumattomiin.
Vapautettu minkki
Koko Suomen minkkikanta on alunperin peräisin turkistarhoilta. Nämä villiintyneet karkulaiset ovat kuitenkin nyt täysin riippumattomia tarhatuista lajitovereitaan, eikä niiden häkkihistoria näy enää missään ja kanta on nyt elinvoimainen. Suomessa on tällä hetkellä n 1/2 - 1 miljoonaa minkkiä. Pelkästään metsästäjät verottavat minkkikantaa n. 80 000 yksilöä vuosittain.
Näistä syistä tutkija Jouko Pokin mukaan vapautusiskut eivät vaikuta Suomen minkkikantaan mitenkään, eivätkä juurikaan edes paikalliseen minkkikantaan. “Korkeintaan keväällä voi syntyä mielenkiintoisia väriyhdistelmiä, jos ne safiiriminkit lisääntyvät villiminkkien kanssa”.
Äkkiä tarhaajat ovat olleet huolissaan ympäristö hyvinvoinnista. Useissa haastatteluissa tarhaajat ovat kertoneet, kuinka minkit aiheuttavat laajoja tuhoja ympäristölleen. Jouko Pokin mukaan minkit ovat jo tuhonsa tehneet ja nyt minkin “vaarallisuus” ympäröivälle luonnolle vaihtelee suuresti alueittain. Lisäksi hänen mukaansa jonkun sadan minkin vapauttaminen ei vaikuta luontoon juuri mitenkään.
“Tärkeää on sekä minkin sopeutuminen ympäristöön, että ympäristön sopeutuminen minkkiin”, sanoo Pokki. “Kun minkki tuli Ruotsin länsirannikolle, pelättiin sen aiheuttaneen ekokatastrofin, kun
haahkakanta romahti. Kuitenkin kanta palautui varsin nopeasti vanhalle tasolle. Nyt 80-luvulla tehtiin aiheesta tutkimus, jonka mukaan nykyään minkillä on vain hyvin vähäinen vaikutus haahkan kantaan.”
Koska minkki on levinnyt Suomessa jo kaikkialle, joutuvat vapautetut minkit etsimään itselleen elintilaa villien lajitovereidensa keskuudesta. “Minkki on luonteeltaan territoriaalinen eläin, jolla on oma tontti, jolle ei ole muilla urosminkeillä tulemista. Reviiri saattaa olla jopa 1-3 km laaja. Jos alueet, joille minkit on vapautettu, on jo varattu, joutuvat tarhoilta irti lasketut minkit heikompina tyytymään marginaalisempiin alueisiin,” sanoo Pokki. Tästä syytä hän arvio, että n. 1/10 vapautetuista minkeistä selviäisi kevääseen. Normaalisti n. 1/4 minkkien poikueesta selviytyy koettelevan talven yli.
Pokki uskoo, että tarhoilta irti lasketut minkit ovat tietyllä tavalla villejä lajitovereitaan tyhmempiä ja eivät osaa aluksi metsästää. Metsästys on näet opittu ominaisuus, eivätkä tarhaminkit ole siihen tottuneet. Eläimet tulevat aluksi näkemään nälkää ja siksi niitä on helppo pyydystää. Kuitenkin ajan myötä metsästysvaistot alkavat herätä, ja minkki alkaa löytämään ravintoa itselleen.
Minkin ravinto
Minkit ovat mainettaan parempia, mutta sitkeitä otuksia. Tutkija Jouko Pokki kertoo, että “minkit ovat ravintotottumuksiltaan opportunistisia, eli hyvin laajaruokaisia ja käyttävät ravintonaan mitä eteen sattuu
tulemaan ja mitä luonnossa on kulloinkin tarjolla. Esimerkiksi Turun saaristossa tehdyissä tutkimuksissa oli havaittu, että ensimmäisen vuoden aikana minkkien ravinto koostui pääasiassa peltomyyristä. Kun seuraava vuosi ei ollut niin hyvä peltomyyrävuosi, oli minkin pääasiallinen ravinnon lähde kivinilkka (pieni kala).” Kevät - kesäisin minkille kelpaavat myös haahkojen ja lokkien poikaset.
Se, että vapautukset ovat tapahtuneet alueilla, joilla on vesistöjä suhteellisen lähellä, on Pokin mukaan eduksi minkille. Tähän aikaan vuodesta vesistöissä on nimittäin paljon minkille kelpaavaa ravintoa.
“Minkit saalistavat sekä maalla että vedessä”, sanoo Pokki. “Tämä lisää sen mahdollisuuksia selviytyä. Kun pikkunisäkkäät käyvät talvisin vähiin, ovat kärppä ja lumikko vaikeuksissa, mutta minkki saalistaa
silloin mieluummin talvikohmeisia kaloja, erityisesti särkikaloja”
Riistakannoille minkit aiheuttavat Pokin mielestä vain vähän vahinkoa. Eniten minkin tulemisesta Suomen luontoon kärsivät ruokilinnut, jotka pesivät kallionhalkeamissa rannikoilla ja syövät kalaa. Tällöin niiden pesäkin haisee kalalle, joka puolestaan houkuttaa minkin paikalle. Lisäksi ruokilinnuilla on pieni poikuekoko. Kuitenkin tuhot ovat pääosin jo tapahtuneet viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana.
meikä vetää sitten senkin edestä) 
