Asiasta on väännetty monta kertaa Pakkiksella, mutta väännetään vielä kerran, josko se jäisi viimeiseksi. ;) Vaikka nenäni onkin iso, ovat sieraimet pienet - en vedä kovinkaan herkästi herneitä nenääni.
Mikään rikolliselle määrätty rangaistus ei poista tai edes vähennä uhrin kokemaa tuskaa ja kärsimystä, joten olipa rangaistus miten ankara tahansa, oikeus ei koskaan toteudu rikoksen tapahduttua. Oikeus toteutuisi vain ja ainoastaan silloin, kun rikoksia ei yhteiskunnassa ylipäänsä esiintyisi. Kaikki ovat kuitenkin varmasti yhtämieltä siitä, että tällaisen ihannetilanteen saavuttaminen on mahdotonta.
En näe yhtäkään vankeusrangaistusta tarpeellisena sen vuoksi, että tekijää nimenomaisesti rangaistaisiin; että hänkin saisi kärsiä. En näe kostoa millään muotoa oikeusvaltion kuuluvana käytäntönä. Vapausrangaistukset ovat kuitenkin äärimmäisen käyttökelpoinen työväline yhteiskuntarauhan turvaamiseksi, sillä ne ennaltaehkäisevät rikoksia kahdella tavalla: ne toimivat pelotteena rikosta suunnitteleville ja ne myös eristävät rikollisen aineksen muusta yhteiskunnasta.
Vankeusrangaistusten pituudesta päätettäessä on kyse siitä, millä tavoin saavutetaan paras mahdollinen tulos. Ankarammat tuomiot eivät automaattisesti johda rikollisuuden vähenemiseen, vaan tietyn pisteen jälkeen jopa raaistavat sitä. Kun rangaistukset ovat tarpeeksi ankarat, eivät rikolliset enää välitä rikosta mahdollisesti seuraavien jatkorikosten seuraamuksista. Kärjistettynä esimerkkinä rikollinen saattaa kysyä itseltään, minkä vuoksi jättää raiskattu todistaja enää henkiin, mikäli jo tehdystä teosta seuraisi elinkautinen vankeusrangaistus tai kuolemantuomio. Uhrien inhimillisestä kärsimyksestä puhuttaessa se saattaa kuulostaa kylmältä, mutta rangaistuksista päätettäessä on harkittava niiden optimaalista tasoa. Mikäli ei anneta toivoa (tässä tapauksessa vapautumisesta), ei myöskään tunneta armoa.
Ainoa asia joka rangaistusasteikossa herättää itsessäni kummastusta, on omaisuus- ja väkivaltarikosten välinen asema. Sen kummemmin rangaistusten absoluuttiseen pituuteen kantaa ottamatta on mielestäni hyvin outoa, että esimerkiksi taposta saattaa selvitä pienemmällä rangaistuksella kuin törkeästä ryöstöstä, vaikka jälkimmäisessä tapauksessa ryöstetty saaliskin saataisiin palautettua. Omaisuus- ja väkivaltarikoksien rangaistusasteikosta puhuttaessa tuntuu joskus siltä, että materiaa arvostetaan ihmishenkeä enemmän.
Sivistyssanojen tunteminen ja ymmärtäminen luetusta tekstistä osoittaa hyvää kielitaitoa. Sen sijaan sivistyssanojen runsas käyttö tieteellisen tekstin ulkopuolella osoittaa yleensä kielellistä köyhyyttä (tai tarvetta päteä).