- Liittynyt
- 30.12.2002
- Viestejä
- 214
Aineenvaihdunta ei hidastu itseasiassa iän myötä kovinkaan paljoa. Se on vain noin 2% per kymmenen vuotta, eli jos 20 vuotiaana kulutus on 2 500kcal, kuluttaa nelikymppisenä noin 2 400kcal. Sen sijaan energiankulutus voi vaihdella ihmisestä toiseen merkittävästikin. Saman kokosilla (ja tietysti saman sukupuolisilla) ihmisillä voi olla kulutuksessa jopa 500kcal eroja. Todennäkösesti kuitenkin suurin osa näistä "syön ihan helvetisti ja paino ei nouse tästä 30 kilosta mihinkään" ei todellisuudessa vaan syö viikkotasolla niin paljoa kuin luulevat. Tietty joskus kalorit menee plussalle kun syö vaikka pizzan ja pussin karkkia kokiksen kanssa, mutta se kompensoituu sitten esimerkiksi vähäisempänä syöntinä seuraavana päivänä.
E: Itse kuitenkin kuulun myös näihin "voin syödä mitä vaan, mutten lihoa millään" -ihmisiin.
Samaa mieltä. Elän miehen kanssa, joka syö hevosenannoksia, sipsipussin ja 6packin kaljaa viikonloppuna. Mutta sitten arkena hän syö vain kolme ateriaa päivässä, ei syö aamupalaa eikä välipalaa vaan lounaan, päivällisen ja iltapalan. Ei harrasta liikuntaa ja rasvaprossa jotain 13 kieppeillä. Ja on komea Eli ulkopuolisen silmin on käsittämätöntä miten hän voi olla noin timmi.
Mä taas syön monta ateriaa päivässä enkä syö koskaan sipsiä tai juo kaljaa. Mut kokonaiskalorit varmasti isommat kun miehellä, kun syön vähän väliä, vaikken kerralla niin paljon kuin hän. Olen myös aineenvaihduntavammainen- siis sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta kroppa reagoi dieettiin kuten kuuluukin. Hoidettuna tuo sairaus ei estä laihtumista eikä myöskään selitä mun pehmeää olemusta, kyllä se on ihan syömällä ansaittu :face: