Terveelliset elämäntavat ja tavoitteellisuus elämisen rajoittajana

[Hippo]

Kiinnostavaa pohdiskelua elämän arvoista!

Muistelisin itselläni olleen n. viisi vuotta sitten rankkaakin pohdiskelua elämän arvoista, teemalla mitä haluan elämälläni tehdä. Pinnalla oli ammatinvalinta vaihtoehdot; teki mieli vaihtaa alaa, samalla mielessä pyöri parisuhde asiat; onko tämä nyt sitä mitä elämältä tahdon, ystävät, haaveissa oli myös ulkomaille töihin meno...ym.. Nyt jälkikäteen katsoessa olen tullut tulokseen, että elämässä täytyy olla tällaisia ns. kriisivaiheita, joissa pysähtyy pohtimaan elämänsuuntaansa. Ne kuuluvat elämään.. Joillain ne ovat voimakkaampia selkeitä vaiheita, toisilla aika ajoin pintaan pulpahtavia ajatuksia.

Se on totta, että kaikkea ei voi saada, mutta unelmia ja haaveita täytyy aina olla. Kaikkien asioiden ei tarvitsekaan koskaan toteutua, kuitenkin ne kantavat...Uskoisin, että ajan antaminen itselle helpottaa. Kaikkea ei tarvitse päättää heti. Opiskella voi myöhemminkin, fitness kisoihin voin osallistua tuonnempana ym.

Uudelle paikkakunnalle muutto tai opiskelut ovat varmasti sellaisia asioita, jotka pistävät miettimään. Esim. monesti realiteetti paikkakunnan vaihdossa on, että ystäviä ei heti ole. Opiskeluissa joutuu pohtimaan useaan kertaa myös taloudellisia ja työllistymiskysymyksiä, jostain on tingittävä, mutta ei unelmista... Ja voihan osan ammattihaaveista toteuttaa vaikka harrastuksen kautta.

Aikalisä helpotti itseäni, kun muutin nyt vanhempana uudelle paikkakunnalle enkä tuntenut täältä ketään. Nyt on pari vuotta mennyt ja tunnen jo jonkun verran ihmisiä, mutta ravintoloista niitä en ole saanut, enpä ole paljon kyllä käynytkään. Aikalisällä tarkoitan, että ajattelin mm. näin "tilanne on nyt tämä, en tunne juuri ketään, mutta katsotaan tilannetta vuoden päästä. Ahdistuminen ja mökkiytyminen ei nyt auta, ajan kanssa ystäviä tulee". Alussa se tietenkin tuntuu oudolta, kun ystävät jää toiselle paikkakunnalle. Toisaalta ei ystäviä tarvitsekaan tavata joka päivä, tietoisuus heidän olemassaolosta riittää monesti.

 

[lej]

Kun miettii omaa elämää näin tekniikan alan ihmisenä, niin luultavasti olisi jäänyt monta ihmistä tapaamatta, ja nykyinen työpaikka saamatta, jos olisi jättänyt opiskelijapippalot väliin.

Myös naisrintamalla olisi ollut aika hiljaista, sillä usein on tullut tavattua vastakkaista sukupuolta samaisten pippaloiden yhteydessä.

Mun mielestä kultainen keskitie on parasta, eli kaikkea kohtuudella. Tosin itse olen enemmän kuntoilija, kuin vakavasti tulosta tavoitteleva saliharrastaja. Eli tavoitteena on lähinnä pitää oma fyysinen kunto hyvänä, että jaksaa paremmin töissä, ja muutakin elämää.

Toi voi pitääkin paikkansa jos on alalla joka kiinnostaa ja ihmiset on siedettäviä. Omat negatiiviset kokemukset johtuvat juuri siitä, kun en kestänyt niitä pinnallisia tyyppejä jotka väkisin tunkee itsensä joka paikkaan jotta voi sitä verkostoa ja suhteita luoda. Mä en ollut valmis ryyppäämään ja käyttäytymään aivottomasti kusipäitten kanssa, jotta joskus saisin varmemmin paremman työn.

Ennemmin ryyppään ja käyttäydyn aivottomasti mukavien ihmisten eli kavereiden kanssa joiden arvomaailmassa raha ja työ ei ole numero yksi. Ja missä ei halveksita alemman koulutuksen saaneita. En yhtään ihmittele jos useissa firmoissa henkilökunta voi huonosti, kun sellaiset ihmiset niitä johtaa jotka kauppakorkeasta valimistuu. Ne vaan sanoo johtamistakin paskanjauhannaksi eikä tajua, että ihmiset ne työt tekee.

 

[sporteme]

Hulkki kirjoittaa asiaa, työpaikan saa helpommin ns. suhteilla kuin kympin keskiarvolla. Olisikin kiinnostavaa tietää miksi työnantajat menettelevät näin. Muistanko oikein että Aimotarmo ja pari muuta nimimerkkiä on työnantajia? Kertokaahan miten homma menee! ;)

Suurin osa työpaikoista saadaan suhteiden kautta. Sitten kun työpaikka tulee ns. julkiseen hakuun, eniten määräävä tekijä on työkokemus. Olen itse palkannut keskikoulun käyneen, kokeneen 45 -vuotiaan ennemmin kuin vähän kokemusta omaavan, 28 -vuotiaan ekonomin. Tosin em. vaikutti kyllä hakijoiden asennekin.

Verkostoitukaa. Ja se kannattaa aloittaa jo opiskelupaikassa. Itse sain 1. oman alan työpaikkani koulun penkiltä.

Suhteilla eteneminen tekeekin työnhausta raadollisen. Joku saa hyvän paikan ja toinen ei. Todistuksilla ei tee suurimmassa osassa työhaastatteluissa mitään. Puolen minuutin ensi esiintyminen on monasti tärkeämpää.

 

[Jissen]

Tuossa aiemmin listasin jotain juttuja mitä itse tulee kavereiden kanssa arkisin tehtyä selvinpäin, huomasin että yksi unohtui pahasti: pleikkarin peluu. Monta iltaa kuukaudessa kuluu ihan siinä että puhutaan paskaa ja ajetaan Burnout 3-romurallia tai mätetään jollain splitscreen sotapelillä toisia täyteen lyijyä. Nykyään melkein kaikki videopelit suunnitellaan enempi monin- kuin yksinpeliksi. Mutta kyllä itseäni ainakin säälittäisi tilanne, jossa en voisi kaverin luo mennä, tai he luokseni tulla muussa kuin ääridokaamisen merkeissä. Ehkä siinä vaiheessa kannattaa jo miettiä ketä on kavereikseen saanut...

 

[Gillyanne]

Uudelle paikkakunnalle muutto tai opiskelut ovat varmasti sellaisia asioita, jotka pistävät miettimään. Esim. monesti realiteetti paikkakunnan vaihdossa on, että ystäviä ei heti ole. Opiskeluissa joutuu pohtimaan useaan kertaa myös taloudellisia ja työllistymiskysymyksiä, jostain on tingittävä, mutta ei unelmista... Ja voihan osan ammattihaaveista toteuttaa vaikka harrastuksen kautta.

Juuri näitä asioita olen itsekin viime aikoina pohdiskellut, kun suuri elämänmuutos on ovella = muutto lähestulkoon vieraaseen kaupunkiin, josta en tunne juurikaan ketään muuta kuin kumppanini. Ja jos vain kouluun pääsen, niin ensi syksynä on edessä alanvaihto ja uudet opiskelut - ja tiedän jo tässä vaiheessa, että työ tulee sitten joskus olemaan raskasta ja palkka pienenpuoleinen.

Toisaalta - kyse on sellaisesta työstä, joka minua oikeasti kiinnostaa, ja jota voin hyvinkin kuvitella tekeväni vuosia ja vuosia. Ja mitä muuttoon tulee, niin olen pikemminkin innoissani kuin peloissani - olen lopen kyllästynyt asumaan pääkaupunkiseudulla (monestakin syystä, joita en nyt ryhdy tässä luettelemaan) ja kohdekaupunkini Oulu on kiinnostanut jollain tavalla jo pitempään. Tiedän, että alku tulee taatusti olemaan hankalaa, ja vaatii myös paljon omaa aktiivisuutta muodostaa uusia sosiaalisia suhteita, mutta uskon positiivisen ajattelun ja sinnikkyyden tuovan tulosta tässäkin. Ei muuta kuin mimmimiittiä kehiin vaan yms.

 

[newberry]

... ja kohdekaupunkini Oulu on kiinnostanut jollain tavalla jo pitempään. Tiedän, että alku tulee taatusti olemaan hankalaa, ja vaatii myös paljon omaa aktiivisuutta muodostaa uusia sosiaalisia suhteita, mutta uskon positiivisen ajattelun ja sinnikkyyden tuovan tulosta tässäkin.

No ei muuta kuin tervetuloa meidän umpimielisten kenkiintuijottelijoiden joukkoon

 

[reinhardt]

Jännää, miten samanlaisia asioita me kaikki olemme pähkäilleet...

Itselläni tuo elämätön elämä-kysymys on ollut suhteellisen helppo; valitsin jo yläasteella sen tyylin, mikä soveltuu minulle; eli runsaasti liikuntaa ja kirjojen lukemista, vähänlaisesti sosiaalista elämää -olen aina ollut Nainen, Joka Kulkee Omia Polkujaan. Opiskeluaikana katsastin sen viinan kanssa läträämiseen liittyvän sosiaalisen elämän perusteellisesti ja köykäiseksi havaitsin. Nykyään olen tasan niiden ihmisten kanssa tekemisissä, joista todella välitän (ja tietysti työkavereiden), ja juhlin silloin kun siltä tuntuu, eli äärimmäisen harvoin.

Omalla kohdallani tilanne on ollut sikäli helppo, että en ole koskaan kokenut uhraavani mitään. (paitsi silloin kun juoksin baareissa, uhrasin usein oivallisen treenipäivän krapulan jumalalle. :urjo: ) Melko kurinalainen, hiljainen ja monen mielestä suorastaan spartalais-askeettinen elämä sopii minulle, nautin siitä. Suklaa on parempaa kun sitä syö vain silloin tällöin. Ehkä itselle asetetut säännöt luovat turvallisuuden tunnetta tai jotain.

Islamilainen sanonta: "Asketismi ei ole sitä, ettei sinun pidä omistaa mitään, vaan sitä, ettei minkään pidä omistaa sinua." Eli sallitaan itsellemme myös huvittelua ja nautintoja, kunhan niistä ei tule pääasiaa.

Työelämästä vielä: sekin valinta oli minulle helppo: menin kouluun johon pääsin, alalla, josta varmasti löytyy töitä kohtalaisella palkalla. Asenteeni oli se, että melkein mikä tahansa työ muuttuu kiinnostavaksi, kunhan sen hallitsee, ja suurin piirtein niin se on mennyt. Luultavasti vaihdan alaa joskus 10-15 vuoden päästä, mutta se on sen ajan murhe.

Edit: kun sanoin tilanteen olevan helppo, en tarkoittanut, ettenkö olisi joskus miettinyt teenkö kaiken väärin, kun lähipiiri selittää, miten minun pitäisi hankkia elämä ja "kuinka kuvittelet edes löytäväsi poikaystävän kun olet noin omituinen?" Ympäristön painostus ja halu kuulua joukkoon saivat aikaan opiskeluriennoissa juoksemisen, jonka olisin hyvin voinut jättää väliin, koska en saanut siitä mitään. Toisaalta, kokemukset ovat kasvattavia.

 

[kilppuli]

nostanpa tätä topiccia,mielenkiintosta keskustelua

 

[Pehvanssi]

Samassa tilanteessa oon itekkin nyt. Harrastusten puolelta tulee mietittyä semmoista, että treenaanko lujaa/ yhtään vai panostanko kitaran soittoon? Lujaa treenaaminen kangistaa sormia kohtuullisen paljon. Tästä voi joku muu olla eriä mieltä, mutta mulla ainakin kangistaa. Kumpaakin harrastusta tullut harrastettua useita vuosia.
Treenaamisessa olin hyvä vielä vajaa 2 vuotta sitten, mutta elämä heitteli suuntaan jos toiseen ja lihaksia lähti +10kg kropasta ja ymmärrettävästi motivaatio on tippunut massan takaisin hankkimiseen. Toisekseen rahatilanne on heikko, enkä näe järkeä treenata kunnolla jos en voi syödä vaadittavalla tavalla. En ole nyt noin puoleen vuoteen juuri jaksanut kunnolla treenata, mutta aina kun salille kuitenkin menen muistan samalla että miksi sitä tein joskus tosissaan. Mahtava tunne. Jotain puuttuu elämästä kun en treenaa ja sen huomaa suoraan itsetunnossa - matalalla lennetään.
Vaan rakastan myös soittamista vähintään yhtä paljon kuin treenaamista, enkä nyt osaa päättää mitä helvettiä sitä tekis. Kumpi ja Kampi tappeli, kumpi voitti? kumpaakaan en halua menettää, mutta näiden kahden harrastuksen yhteiselokaan ei oikein toimi toisen kärsimättä.

Toinen mitä oon miettinyt on koulutus. Opiskelen alaa joka on...noh ei ainakaan sitä mitä ajattelin tekeväni isona, mutta jotain oli tehtävä työttömyyden sijasta. tällä viikolla aattelin käydä ehkis katsastamassa hieman muita vaihtoehtoja, mutta ei mulla kiinnosta aloittaa alustakaan jotain muuta. Eikä mun papereilla ole hirveästi valinnan varaa.

Sitten tää ryyppääminen ynnä muu örvellys. Sitä oon onneks onnistunut vähentämään, enkä tupakkaakaan enää polta selvinpäin. Aina voisi juoda vähemmänkin, mutta olen oikeastaan ihan tyytyväinen tähän tilanteeseen.
Kysymys teille joilla "ei kiinnosta tippua känniääliöiden tasolle": pitäskö vähän hellittää? Mulla ei todellakaan ole mitään sitä vastaan että joku pitää terveestä elämäntavastaan, eikä jaksa notkua joka perjantai ja lauantai baarissa. Mutta hieman tuntuu olevan nokkapystyssä touhua tommonen itsensä jalustalle nostaminen. Vaikka ite tykkään treenaamisesta ja tiedän siitä kohtuullisen paljon, niin kyllä jopa mulla nousee niskakarvat pystyyn jos joku katsoo "tavallisia känniääliöitä" jalustaltaan alaspäin. Menee samaan kategoriaan "pappa betalar"- prinsessojen kanssa.
Ei sinne baariin ole todellakaan pakko mennä, eikä ole pakko hyväksyä "tavisten" örvellystä, mutta jos asenne on tuo niin ei ihmekkään jos muut pitää outona. Ei tarvitse herneitä tosta mun kirjotuksesta ottaa ja ymmärrän tasan tarkkaan kummankin osapuolen (tavikset vs. superihmiset ) ajatusmallin. Ehkä kaikilla vois olla asenteissa korjattavaa.

 

[kuitula]

Kysymys teille joilla "ei kiinnosta tippua känniääliöiden tasolle": pitäskö vähän hellittää? Mulla ei todellakaan ole mitään sitä vastaan että joku pitää terveestä elämäntavastaan, eikä jaksa notkua joka perjantai ja lauantai baarissa. Mutta hieman tuntuu olevan nokkapystyssä touhua tommonen itsensä jalustalle nostaminen. Vaikka ite tykkään treenaamisesta ja tiedän siitä kohtuullisen paljon, niin kyllä jopa mulla nousee niskakarvat pystyyn jos joku katsoo "tavallisia känniääliöitä" jalustaltaan alaspäin. Menee samaan kategoriaan "pappa betalar"- prinsessojen kanssa.
Ei sinne baariin ole todellakaan pakko mennä, eikä ole pakko hyväksyä "tavisten" örvellystä, mutta jos asenne on tuo niin ei ihmekkään jos muut pitää outona. Ei tarvitse herneitä tosta mun kirjotuksesta ottaa ja ymmärrän tasan tarkkaan kummankin osapuolen (tavikset vs. superihmiset ) ajatusmallin. Ehkä kaikilla vois olla asenteissa korjattavaa.

En ole ihan varma, oliko tämä postaus osoitettu minunlaisilleni, mutta vastaillaan kuitenkin. Mä en ole mielestäni nostanut itseäni jalustalle, mutta silti lähipiirissä vittuillaan tasaisen tappavasti tuosta vähentyneestä alkoholinkäytöstäni. Kyllä mulle maistuu, ja noin kerran kuussa tulee juotuakin, joten en aivan absolutistina ole liikkeellä.

Joka tapauksessa, treenaamisesta saan helvetisti voimia elämään. Kehittyminen, vaikka hidaskin sellainen antaa tosi paljon potkua kaikkeen muuhunkin. Viina ja liikunta eivät nyt vaan sovi toistensa kanssa yhteen. Toki sitä tiettyyn pisteeseen asti pystyy kehittymäänkin, vaikka alkoholi kuuluisikin viikottaiseen ruokavalioon, itse en tosin koe olevani läheskään niin "lahjakas". Olen harrastanut liikuntaa / urheillut koko pienen ikäni. Se on ns. mun juttu.

Tavoitteiden asettaminen kuuluu mulle melko olennaisena osana tota liikuntaa. Siinä vaiheessa, kun kehitys taantuu, täytyy jotain muutoksia tehdä. Ruokavalion petraus ja treeniohjelmien ja tekniikoiden muuttaminen vaikuttaa tietenkin jonkin verran, mutta alkoholista on melko helppo vähentää. Alkoholin vaikutusten on todettu kestävän kehossa jopa kolme viikkoa, tai ainakin ylilääkäri Rauno Mäkelä sanoo Päihdelinkki-sivustolla.

Ihmiset ovat yksilöitä. Joillekin riittää vajaa kuukausi, toiset tarvitsevat paljon pidemmän ajan, ennen kuin alkoholin rasitukset elimistössä korjautuvat.

Valintojen maailma, sanotaan. Mulle on yleensä ihan sama mitä muut tekevät, mutta saatan joskus kärkkään kommentin päästää suustani, kun jengi valittaa, että "huoh, PITÄIS urheilla enemmän..", "PITÄIS varmaan laihduttaa vähän.." tai "VOI KUN tuota vatsaa on taas kertynyt" jne. ja kuitenkin toisessa lauseessa saattavat dissata omia terveellisempiä elämäntapojani. Monet kavereistani tykkäävät tehdä helvetin ison numeron juomattomuudestani, vaikka itse en sitä todellakaan mainosta. Kyllä mä voin viikonloppuisin istua iltaa ja viihtyä, vaikka joisinkin vaikka sitten sitä vissyä.

Kateus-korttia en haluaisi välttämättä tähän keskusteluun tuoda, mutta siltä se joidenkin tuntemattomien kohdalla tuntuu. Tai sitten se on vaan jotain "En arvosta sinua pätkääkään ja haluan tulla vielä kertomaan sen sinulle", en sitten tiedä.

Tämän postauksen pointti nyt kai oli, että joillakin on muitakin pointteja olla juomatta, kuin tuo "juntteilun" välttely. Tai en mä tiiä, halusin vaan postata, viime aikoina joutunut muutamaan otteeseen miettimään tuota alkoholin ja liikkumisen suhdetta.

Alkoholi ja urheilu: http://www.nuorisuomi.fi/paihteetonpelikentta/ppsuomi/etusivu/alkoholi.html

edit: Vielä tohon itse topicin aiheeseen. Mun mielestä se, että juon vähemmän, ei rajoita mun elämää, vaan päinvastoin saan otettua siitä enemmän irti. Ellei eläminen ole dokaamista.

 

[TTTP]

Armeijassa ja opiskelujen alussa tuli käytettyä alkoholia kohtuudella. Sitten alkoi huvittaa vähemmän ja vähemmän. Kuitenkin käytin sitä vähän, etten erottuisi muista. vajaa kymmenen vuotta sitten tuli tunne, että nyt saa näytteleminen riittää. Sen jälkeen en ole ollut humalassa ja usein on mennyt yli vuosi, etten ole koskenut pirkka-siideriä vahvempaan juomaan.

En koe tekeväni uhrausta, sillä koen humalan epämiellyttävänä, enkä saa siitä hyötyjä, joita muut tuntuvat saavan. Toki valinnassa on vähän uhmaakin tyyliin: minä teen kuten haluan. Joskus joku on tullut humalassa selittämään kuinka kunnioitaa sitä, etten juo. Heidän muusta käytöksestään johtuen en ole oikein voinut suhtautua väitteeseen varauksettomasti.

Välillä kyllä tulee ihmisten puheita kuunnellessa mieleen, että alkoholilla on aika iso rooli monen ihmisen elämässä ja on mahdollista, että valintani on rajoittanut sosiaalisia suhteita. Voi tietysti olla että alkoholi on vain turvallinen small talk -aihe olematta elämän ja kuoleman kysymys. Tuntuu myös, että yllättävän monella fiksun oloisellakin ihmisellä tuntuu kontrolli hukkuvan, mutta alkoholin käyttö on niin vakio kulttuurissamme, ettei sitä kyseenalaisteta.

Roskaruuan ja suklaan himoa minulta sen sijaan löytyy. Pyrin noudattamaan kohtuutta niiden kohdalla.

Sosiaalisen hyljeksynnän lisäksi (joka voi johtua muista ominaisuuksistani) en ole kokenut terveellisiä elintapoja rajoittavana. Pikemminkin elämään tuo vapautta, kun on aina ajokunnossa, rahaa jää käyttöön enemmän, eikä ikinä ole mennyt krapulan takia päiviä hukkaan. On myös mahdollista, että terveyteni olisi toisenlaisilla elämäntavoilla huonompi.

Olen aiemmin ajatellut, ettei oman juomattomuuden takia kannata liikoja valikoida seuraansa alkoholinkäytön perusteella. Viime päivinä on tosin tullut mieleen, voisiko toisista alkoholista piittaamattomista tai muusta syystä juomattomista löytää sellaista seuraa, jossa olisi samalla aallonpituudella.

 

[VelttoV]

Alkoholi on asia, josta nostetaan kauhea haloo. Kun olin ihan nollalinjalla puolisen vuotta kauhea haloo. Jos otan perjantaina ja lauantaina vähän normia enemmän kauhea haloo. Sen kyllä ymmärtää, jos olisi lapsia tai jotain, mutta usein alkoholin vaikutus sosiaaliseen elämään riippuu siihen suhtautumisesta. Ei se musta tee hylkiötä, jos vähän lipsuu övereiden puolelle jonkun kerran vuodessa. Kuhan ei kukaan kärsi siitä. Kun olin juomatta, niin en nostanut siitä haloota, kunhan en itse kärsi siitä.

Sama juttu on joku urheilu. Jotkut vaatii sen harrastamista ja jotkut inhoaa oikein urheilevia. Oikeasti joku punttikaan ei mitään kaikea aikaa vie. Ihan huippu-tasolla vasta vaikuttaa oikeasti negatiivisesti.

 

[iivili]

Hemmetin hyvä postaus toi TTTP:n viimeisin. Justiin samanlaisia olen miettinyt monesti viime vuosina. Tässä ihan lähiaikoina multa vielä löytyy rohkeutta jättää alkoholi kokonaan pois. En minä sillä mitään tee. Nähty ja koettu on känniä niin monenlaista 15-32-v (eli yli puolet elämästäni :( ), pientä ja isoa, kivaa ja ikävää, tylsää ja vauhdikasta jne. Mitään uutta, kivaa tai jänskää en ole alkoholin tiimoilta kohdannut enää pitkään aikaan, joten mitä minä sillä teen? Lähes aina tuntuu, että en yhtään mitään.

Kyseessä ei munkaan kohdalla ole terveysfasismi, eikä mikään typerä elitismi (joidenkin muiden asioiden suhteen kyllä sitäkin tunnen, huoli pois), vaan ihan puhtaasti kyllästyminen, siis syynä absolutismin pohtimiseen. Sitten taas syynä siihen, että edelleen joskus alkoholia käytän, on puhtaasti pelko sosiaalisesta paineesta, myös kyllästyminen siihen jo etukäteen. Tiedän, että sitä ilmenisi ja aika useinkin. Jep, säälittävää on noin ajatella, mutta ei vaan jaksaisi taas yhtä juttua ottaa elämäänsä, jota moni läheinen ihmettelee vuolaasti. Ei jaksaisi enää yhtään selitellä mitään elämäntapa- tai harrastevalintojaan, kuten on ollut laita esim. aktiivisen roolipelaamisen, hevariuden ja punttireenin sekä fiksuhkon ruokavalion (joka sitä paitsi on valovuosien päässä kisaavan potarin syömisistä, mitä moni ei tietenkään käsitä).

Jos valitsen yhden, en pysty olemaan toista ilman ihmettelyjä. Otetaanpa esimerkiksi vaikka hevarius ja Tuska Open Air. Jos olisin siellä vesiselvänä, niin jo pelkästään vanhat kaverit, tuttavat ja ystävät ihmettelisivät takuulla ja kovasti. Samoin kävisi sukujuhlissa, ainakin isän puolen. Ei siellä nyt mitään rapajuoppoja ole kukaan, muttei lasiinkaan syljetä.

Sama hommahan se on punttireenin ja fiksun syömisenkin suhteen. Monelle tuntuu olevan ihan mahdoton nähdä niissäkään harmaan sävyjä. "Miten nää muka oot joku potari, jos kerta tolleen täytekakkua/jädee/karkkia kiskot?" yms. tyyliset kysymykset eivät ole varmasti vieraita pakkislaisille. Tai "Ai nää penkkaat vaan X kg. Miten nää muka oot joku voimailija olevinas, jos kerta vaa sen verran penkkaat, ku seki Ano Turtiainen ja kuulemma kans toi naapurin Kake ja se Virtasen Ykäkin pukkaa aika paljo enemmän?". :jahas:

Mikseivät ihmiset voi jättää rauhaan ja antaa elää, kuten toinen haluaa, kunhan ei ketään loukkaa ja noudattaa lakeja, on rehti ihminen? Miksi pitää aina kysellä ja kyseenalaistaa täysin rauhanomaisia ja rehellisiä elämäntapavalintoja? Ei vaan :wanha: jaksaisi selitellä enää yhtään mitään. Kiva olisi rauhassa elää, pelata ja kulkea vaan antaen toisten talletella suuret setelit, ilman mitään selittelyjä tai kyseenalaistamisia.

 

[lIhaa]

Viime päivinä on tosin tullut mieleen, voisiko toisista alkoholista piittaamattomista tai muusta syystä juomattomista löytää sellaista seuraa, jossa olisi samalla aallonpituudella.

Juttujesi perusteella emme ole aivan samalla aallonpituudella, vaikka kummatkaan emme alkoholia käytä. No mutta kuitenkin, onnea muun absolutistiseuran etsintään!

 

[kilppuli]

erilaisuutta pitää aina vähän kyseenalaistaa.ihan ku ois jotenki epänormaalia olla juomatta/juoda harvoin.
Oli asia selkeesti mikä vaan "normaalista poikkeeva" nämä "normaalit" tykkäävät antaa kuittia.tosiasiassa ne varmaan omassa päässään vasta tajuaa,et hei voi tehä toisinki.on vaan ,menty massan mukana,tai kasvatus tms. on opettanut että mailma nyt vaan toimii näin,perjantaina ryypätään ja sillä selvä.Ehkä kun tällänen heppu huomaa että se ei olekkaan ainoa tapa,alkaa vittuilullaan vähän kyseenalaistamaan itteensäkkin.miks ees tekee niinku tekee.Olikohan ihan sekava :D ?

 

[Helga]

VelttoV: ei voi kaikkia miellyttää, eikä pidäkkään! Pitää tehdä sitä mistä tykkää ja antaa muiden ihmetellä, jos niillä ei muuta tekemistä oo.

Itse kyllästyin makaamaan sunnuntait krapulassa sängyn pohjalla, kun ulkona paistoi aurinko. Paljon kivempi lähteä lenkille!

Vaan täytyy se myöntää, että kyllä se pistää vituttamaan, kun suureen ääneen ihmetellään juomattomuutta ja ollaan tyrkyttämässä viinaa. Kunnioitetaan toinen toistemme mielipiteitä ja elämäntapoja. En mäkään päivittele jonkun herkkujen syöntiä :piis:

EDIT: iivili tuossa ylempänä kertoikin jo kaiken oleellisen

 

[Jallis]

Olen viimeisen vuoden aikana vähentänyt alkoholin käyttöä reippasti ja nyt olen tullut siihen pisteeseen, jossa humalahakuinen juominen on jätettävä kokonaan. Syitä tähän on useita, päällimmäisenä totaalinen kyllästyminen koko touhuun sekä alttius väkivaltaan ja tapaturmiin yhdistettynä vastuuseen, jossa olen vaimolleni ja tulevalle lapsellemme (+ muille läheisille).

Muutos ei loppujen lopuksi tule olemaan kovinkaan suuri, kun ottaa huomioon, että aika harvoin on lähiaikoina tullut käytyä keitolla ja tuttavat kyllä ymmärtävät syyn aika pienelläkin selittelyllä. Vieraammat saattavat ihmetellä, mutta siinäpähän ihmettelevät.

 

[TTTP]

Juttujesi perusteella emme ole aivan samalla aallonpituudella, vaikka kummatkaan emme alkoholia käytä. No mutta kuitenkin, onnea muun absolutistiseuran etsintään!

Pahoittelen, mikäli olen aiheuttanut sinulle henkistä epämukavuutta.

Oikeastaan en käytä itsestäni termiä absolutisti, sillä en ole tehnyt mitään raittiuslupauksia. Jos muut haluavat minua sellaiseksi kutsua, se on heidän valintansa. Mukava seura kelpaa minulle, olivat absolusteja tai eivät. Monet ihmiset vain suhtautuvat vähemmän humalahakuisiin kielteisesti.

Nyt kun päätit osallistua keskusteluun, kiinnostaisi tietää sinun syysi olla käyttämättä alkoholia?

 

[lIhaa]

Pahoittelen, mikäli olen aiheuttanut sinulle henkistä epämukavuutta.

Ollaan molemmat pahoillamme tahoillamme!

Oikeastaan en käytä itsestäni termiä absolutisti, sillä en ole tehnyt mitään raittiuslupauksia. Jos muut haluavat minua sellaiseksi kutsua, se on heidän valintansa. Mukava seura kelpaa minulle, olivat absolusteja tai eivät. Monet ihmiset vain suhtautuvat vähemmän humalahakuisiin kielteisesti.

Itsekin kuvailen aina omaa suhtautumistani vain, etten käytä alkoholia. En ole koskaan huomannut minkäänlaista negatiivista suhtautumista juomattomuuteeni. Itse asiassa olen hyvin suosittu mies pilkun aikoihin, koska liikun aina autolla. :D

Nyt kun päätit osallistua keskusteluun, kiinnostaisi tietää sinun syysi olla käyttämättä alkoholia?

Harjoituksen puutetta. Tuhlasin nuoruuteni keskittymällä liikaa urheiluun ja koulunkäyntiin. Näiden kanssa meni niin paljon aikaa, että missasin kokonaan pussikaljaiän ja perjantai-illat Lohjan keskusaukiolla. Jälkeenpäin harmittaa vain se, etten osittain samasta syystä päässyt koskaan puikottamaan 16-kesäistä. Mmm, 16-kesäinen...

Mutta tarina juomattomuudestani jatkukoon: opiskelut aloittaessani olin jo entinen urheilija, mutta keskityin edelleen liiaksi koulunkäyntiin ja jätin väliin opiskelijabileet. Jälkeenpäin harmittaa vain se, etten osittain samasta syystä päässyt koskaan osallistumaan opiskelijatyttöorgiaan. Mmm, orgiat... Anteeksi ajautuminen sivuraiteille, jälleen. Opiskelujeni loppupuoliskolla -kuten myös nyt- olin jo niin vanha, etten nähnyt mielekkääksi aloittaa juomista. Tuskin kehittyisin siinä erityisen hyväksi.

Osittain syynä on myös se, että minulla on tapana joko tehdä asiat täysillä tai ei ollenkaan. Täysillä tekeminen, kun kyseessä on alkoholin juominen, ei useinkaan johda huikean positiivisiin asioihin. :sillan alusta: Niin ja baari-illan päätteeksi on ihan jees, jos pystyy vielä puikottamaan 28-vuotiaita tätejä, eikä alkoholi ole häiritsemässä suoritusta.

 

[Urski]

Itse olen löytänyt loistavan vastalääkkeen viinapirulle: teen nykyään 29 päivää kuussa töitä. Tällöin ei ole edes mahdollisuutta ryypätä kuin kerran kuussa. Ja kukkaro kiittää.