Tatskat
- Keskustelun aloittaja jackass82
- Aloitettu
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
- Liittynyt
- 17.4.2002
- Viestejä
- 2 584
Itse en "harrasta" varsinaisesti kuvia vaan noita kaji-merkkejä. Niissä on omat merkityksensä itselleni ja harvemmin samoja merkkejä ihmiset käyttävät (jos nyt niitä toisistaan erottaisi). Eli tuo originaalisuus lienee tärkeämpää mikäli kyseessä on kuva eikä niinkään kuvio. Kärjistetysti se ankkuri siinä kyynärvarressa ei ehkä ole se uniikein vaihtoehto.
efuman
Kohti kondista
- Liittynyt
- 1.5.2002
- Viestejä
- 621
- Ikä
- 47
Mulla on se ikuinen haave että toiseen käisvarteen saisin otettua miekän ympärillä olevan käärmeen ja toiseen olkavarteen haukan tai kotkan joka istuu oksalla.Muta nykyisen avokkini mielipiteen takia en oo ottanu asiaa puheeksi enään :itku:
- Liittynyt
- 17.4.2002
- Viestejä
- 1 660
Ei oo tatujointeja minulla. Olis se varmaan jännää kokeilla joskus jotain tarrakuvaa. 
**********
"Viisitoista vuotta sitten tämä kyökkipsykologiaan perustuva ihmistesti olisi ollut
yksinkertainen. Jos vastaan olisi kävellyt mies kuvat käsivarsissaan, hänet olisi
voinut niitata paikalleen kolmella ennakkoluulolla. Tuo on merimies, rokkari tai
vankilakundi.
Nyt sarjakuvia itseensä hakkauttaneet voivat olla mistä yhteiskuntaluokasta tai
ammattiryhmästä tahansa, ja mikä olennaisinta, myös naiset ovat tulleet
mukaan Katu-uskottavat ry:n toimintaan. Nyt mainostoimiston väki, rokkarit,
merimiehet, toimistotyöntekijät, tarjoilijat, taksikuskit, opiskelijat,
vankilakundit, perheenisät, raksamiehet ja kipusiskot venyttävät nuoruutta kuin
purukumia hakkaamalla ihoon kuvion tai kuvan, joka kertoo kantajansa
katu-uskottavuudesta. He viestivät lohikäärmeellä, perhosella, sydämellä ja
tribal-kuviolla, että heissä virtaa vaihtoehtoinen veri, joka on lantattu synnistä,
rock'n'rollista ja uhmakkuudesta. Tämä on liikuttavaa, sillä kukaan ei ole
koskaan selvittänyt, mitä tämä katu-uskottavuus on. Onko tällainen ihminen
uskottava vain kadulla, menettääkö hän osan kuvitellusta karismastaan
astuessaan sisätiloihin, onko street crebility vain voimaton englanninkielinen
sanapari, tuhannessadasviideskymmeneskuudes ilmaus sille, ettei uskalla
pudottaa viileää ilmettään edes kesähelteillä?
Hain kioskilta kertakäyttöisen kuvan, liimasin sen käsivarteen ja lähdin
käppäilemään maastoon. Valitsin reitin tarkasti. Kävelin vain asfaltoituja teitä,
tavoilleni uskottomana en poikennut Keskuspuistoon. Varmistin sen, että minut
nähdään. Tatuoiontikulttuuri perustuu näyttäytymiselle. Jos kukaan ei näe
kuvaa, se on turha.
Pari tuttua mummoa tuli vastaan. He ihmettelivät, miksi ulkoilin syysviimalla
pelkässä ruutupaidassa, oikea käsi ylös käärittynä. Yritin tunkea kättä
mahdollisimman lähelle mummoja, mutta aivan liian ne nopeasti siirtyivät
utelemaan pikkutyttöni vointia eivätkä kiinnittäneet lohikäärmeeseen mitään
huomiota. Harmitti. Anteeksi: vitutti. Se on katukieltä, ei mitään
keskiluokkaista horinaa.
Seuraavaksi testasin ulokettani alueen miehiin, olin varma, että he hiljentyvät
uuden katu-uskottavan imagoni edessä. Kissan paskat. Äijät kyselivät tavalliset
kuulumiset, auto-asiat ja sen semmoset. Kunnes yksi heistä älysi kuvan ja
kysyi: panit kuvan, paljon makso? Äänessä ei ollut vähääkään ihailua, ei asian
edellyttämää hartautta eikä pientä nyökkäystä merkiksi siitä, että olemme
samaa heimoa, "noita" vastaan. "Panit kuvan, paljon makso?" Vähän
innostusta hei, en ole hankkinut sumuvaloja säälittävän autooni.
Saatana.
Testi osoitti vastaansanomattomasti, että yksi maailman vanhimmista ikoneista
on arkipäiväistynyt, tullut osaksi keskiluokan jokapäiväistä elämää. Joten älkää
isot ihmiset viitsikö. Tatuointi on enää vain osoitus siitä, että sen kantajalla on
ollut 600 markkaa ylimääräistä rahaa. Näissä kaupunkimaisissa oloissa meistä
jokainen on potentiaalinen rokkari, yksinhuoltaja tai asuntosäästäjä. Korvakoru,
tatuointi ja viileä ilme eivät enää valitettavasti riitä rakentamaan
katu-uskottavaa persoonaa. Täytyy olla sisäistä elämää. Saako sellaisen
siirtokuvana?"
**********
LÄHDE: http://www.mtv3.fi/hotakainen/
**********
"Viisitoista vuotta sitten tämä kyökkipsykologiaan perustuva ihmistesti olisi ollut
yksinkertainen. Jos vastaan olisi kävellyt mies kuvat käsivarsissaan, hänet olisi
voinut niitata paikalleen kolmella ennakkoluulolla. Tuo on merimies, rokkari tai
vankilakundi.
Nyt sarjakuvia itseensä hakkauttaneet voivat olla mistä yhteiskuntaluokasta tai
ammattiryhmästä tahansa, ja mikä olennaisinta, myös naiset ovat tulleet
mukaan Katu-uskottavat ry:n toimintaan. Nyt mainostoimiston väki, rokkarit,
merimiehet, toimistotyöntekijät, tarjoilijat, taksikuskit, opiskelijat,
vankilakundit, perheenisät, raksamiehet ja kipusiskot venyttävät nuoruutta kuin
purukumia hakkaamalla ihoon kuvion tai kuvan, joka kertoo kantajansa
katu-uskottavuudesta. He viestivät lohikäärmeellä, perhosella, sydämellä ja
tribal-kuviolla, että heissä virtaa vaihtoehtoinen veri, joka on lantattu synnistä,
rock'n'rollista ja uhmakkuudesta. Tämä on liikuttavaa, sillä kukaan ei ole
koskaan selvittänyt, mitä tämä katu-uskottavuus on. Onko tällainen ihminen
uskottava vain kadulla, menettääkö hän osan kuvitellusta karismastaan
astuessaan sisätiloihin, onko street crebility vain voimaton englanninkielinen
sanapari, tuhannessadasviideskymmeneskuudes ilmaus sille, ettei uskalla
pudottaa viileää ilmettään edes kesähelteillä?
Hain kioskilta kertakäyttöisen kuvan, liimasin sen käsivarteen ja lähdin
käppäilemään maastoon. Valitsin reitin tarkasti. Kävelin vain asfaltoituja teitä,
tavoilleni uskottomana en poikennut Keskuspuistoon. Varmistin sen, että minut
nähdään. Tatuoiontikulttuuri perustuu näyttäytymiselle. Jos kukaan ei näe
kuvaa, se on turha.
Pari tuttua mummoa tuli vastaan. He ihmettelivät, miksi ulkoilin syysviimalla
pelkässä ruutupaidassa, oikea käsi ylös käärittynä. Yritin tunkea kättä
mahdollisimman lähelle mummoja, mutta aivan liian ne nopeasti siirtyivät
utelemaan pikkutyttöni vointia eivätkä kiinnittäneet lohikäärmeeseen mitään
huomiota. Harmitti. Anteeksi: vitutti. Se on katukieltä, ei mitään
keskiluokkaista horinaa.
Seuraavaksi testasin ulokettani alueen miehiin, olin varma, että he hiljentyvät
uuden katu-uskottavan imagoni edessä. Kissan paskat. Äijät kyselivät tavalliset
kuulumiset, auto-asiat ja sen semmoset. Kunnes yksi heistä älysi kuvan ja
kysyi: panit kuvan, paljon makso? Äänessä ei ollut vähääkään ihailua, ei asian
edellyttämää hartautta eikä pientä nyökkäystä merkiksi siitä, että olemme
samaa heimoa, "noita" vastaan. "Panit kuvan, paljon makso?" Vähän
innostusta hei, en ole hankkinut sumuvaloja säälittävän autooni.
Saatana.
Testi osoitti vastaansanomattomasti, että yksi maailman vanhimmista ikoneista
on arkipäiväistynyt, tullut osaksi keskiluokan jokapäiväistä elämää. Joten älkää
isot ihmiset viitsikö. Tatuointi on enää vain osoitus siitä, että sen kantajalla on
ollut 600 markkaa ylimääräistä rahaa. Näissä kaupunkimaisissa oloissa meistä
jokainen on potentiaalinen rokkari, yksinhuoltaja tai asuntosäästäjä. Korvakoru,
tatuointi ja viileä ilme eivät enää valitettavasti riitä rakentamaan
katu-uskottavaa persoonaa. Täytyy olla sisäistä elämää. Saako sellaisen
siirtokuvana?"
**********
LÄHDE: http://www.mtv3.fi/hotakainen/
Sam79
VIP
- Liittynyt
- 4.1.2003
- Viestejä
- 1 721
Kysyin tuota karvankasvu juttua eräältä tatuoijalta joka sanoi että jollain ei tule enään karvoitusta tatuoituun ihoon mutta yleensä kasvaa normaalisti. Itse harkitsin ensin tatuionnin ottamista rintaan mutta otin olkapäähän, olen nimittäin nähnyt kuvia karvaisista tatuoinneista :urjo:
