Ei oo tatujointeja minulla. Olis se varmaan jännää kokeilla joskus jotain tarrakuvaa.
**********
"Viisitoista vuotta sitten tämä kyökkipsykologiaan perustuva ihmistesti olisi ollut
yksinkertainen. Jos vastaan olisi kävellyt mies kuvat käsivarsissaan, hänet olisi
voinut niitata paikalleen kolmella ennakkoluulolla. Tuo on merimies, rokkari tai
vankilakundi.
Nyt sarjakuvia itseensä hakkauttaneet voivat olla mistä yhteiskuntaluokasta tai
ammattiryhmästä tahansa, ja mikä olennaisinta, myös naiset ovat tulleet
mukaan Katu-uskottavat ry:n toimintaan. Nyt mainostoimiston väki, rokkarit,
merimiehet, toimistotyöntekijät, tarjoilijat, taksikuskit, opiskelijat,
vankilakundit, perheenisät, raksamiehet ja kipusiskot venyttävät nuoruutta kuin
purukumia hakkaamalla ihoon kuvion tai kuvan, joka kertoo kantajansa
katu-uskottavuudesta. He viestivät lohikäärmeellä, perhosella, sydämellä ja
tribal-kuviolla, että heissä virtaa vaihtoehtoinen veri, joka on lantattu synnistä,
rock'n'rollista ja uhmakkuudesta. Tämä on liikuttavaa, sillä kukaan ei ole
koskaan selvittänyt, mitä tämä katu-uskottavuus on. Onko tällainen ihminen
uskottava vain kadulla, menettääkö hän osan kuvitellusta karismastaan
astuessaan sisätiloihin, onko street crebility vain voimaton englanninkielinen
sanapari, tuhannessadasviideskymmeneskuudes ilmaus sille, ettei uskalla
pudottaa viileää ilmettään edes kesähelteillä?
Hain kioskilta kertakäyttöisen kuvan, liimasin sen käsivarteen ja lähdin
käppäilemään maastoon. Valitsin reitin tarkasti. Kävelin vain asfaltoituja teitä,
tavoilleni uskottomana en poikennut Keskuspuistoon. Varmistin sen, että minut
nähdään. Tatuoiontikulttuuri perustuu näyttäytymiselle. Jos kukaan ei näe
kuvaa, se on turha.
Pari tuttua mummoa tuli vastaan. He ihmettelivät, miksi ulkoilin syysviimalla
pelkässä ruutupaidassa, oikea käsi ylös käärittynä. Yritin tunkea kättä
mahdollisimman lähelle mummoja, mutta aivan liian ne nopeasti siirtyivät
utelemaan pikkutyttöni vointia eivätkä kiinnittäneet lohikäärmeeseen mitään
huomiota. Harmitti. Anteeksi: vitutti. Se on katukieltä, ei mitään
keskiluokkaista horinaa.
Seuraavaksi testasin ulokettani alueen miehiin, olin varma, että he hiljentyvät
uuden katu-uskottavan imagoni edessä. Kissan paskat. Äijät kyselivät tavalliset
kuulumiset, auto-asiat ja sen semmoset. Kunnes yksi heistä älysi kuvan ja
kysyi: panit kuvan, paljon makso? Äänessä ei ollut vähääkään ihailua, ei asian
edellyttämää hartautta eikä pientä nyökkäystä merkiksi siitä, että olemme
samaa heimoa, "noita" vastaan. "Panit kuvan, paljon makso?" Vähän
innostusta hei, en ole hankkinut sumuvaloja säälittävän autooni.
Saatana.
Testi osoitti vastaansanomattomasti, että yksi maailman vanhimmista ikoneista
on arkipäiväistynyt, tullut osaksi keskiluokan jokapäiväistä elämää. Joten älkää
isot ihmiset viitsikö. Tatuointi on enää vain osoitus siitä, että sen kantajalla on
ollut 600 markkaa ylimääräistä rahaa. Näissä kaupunkimaisissa oloissa meistä
jokainen on potentiaalinen rokkari, yksinhuoltaja tai asuntosäästäjä. Korvakoru,
tatuointi ja viileä ilme eivät enää valitettavasti riitä rakentamaan
katu-uskottavaa persoonaa. Täytyy olla sisäistä elämää. Saako sellaisen
siirtokuvana?"
**********