- Liittynyt
- 16.7.2005
- Viestejä
- 30
Aloitin kirjoittamaan tasapainoisuudesta. Ideat, vinkit, kommentit, ajatukset ja tarinat tekstin kehittämiseksi ovat tervetulleita. Lisäksi jos mulla on asiavirheitä niin niihin olisi hyvä saada korjausehdotuksia.
Matkalla kohti tasapainoisempaa kokonaisuutta
Kerron matkastani tavallani ja toivon, että sinä lukijana voisit saada itsellesi tästä jotain vinkkejä tai ideoita siihen, miten löydät omat juttusi, oman tiesi ja saisit lisää mahdollisuuksia ottaa itsestäsi kaiken potentiaalin irti.
En väitä kertovani absoluuttisia totuuksia enkä väitä että kulkemani tie olisi sinulle oikea.
Maailma on täynnä tietoa, ideoita, vinkkejä ja tarinoita. Tämä teksti olkoon yksi kaveri niille kaikille.
Tasapainoisuus
Mielestä tärkein asia kehittyäkseni on tasapainoisuus. Vanha viisaus kertoo, että voima aiheuttaa aina vastavoiman. Kun ihminen ei ole tasapainossa, niin paljon siitä energiasta, jonka voisi käyttää kehittymiseen, menee taistellessa vastavoiman kanssa. Taistellessa tulee usein paha mieli, joka lisää entisestään vastavoimaa tai luo uusia. Vastavoima ei välttämättä kohdistu vastakohtaansa. Tasapainotila ei välttämättä aina löydy keskeltä ja voi olla jokaisella omanlaisensa. Voimasta ja vastavoimasta ja tasapainon kadottamisesta esimerkkinä stressi ja unettomuus sekä kireät lyhentyneet ojentajavat lihakset ja heikentyneet pidentyneet koukistavat lihakset.
Tähän astisessa elämässäni olen tutustunut kantapään kautta seuraaviin:
Olen oppinut, ettei eri tasapainoja voi erottaa toisistaan, vaan kaikki ovat kytköksissä toisiinsa. Esimerkiksi jos ryhti on huono niin treeni ei suju optimaalisesti -> kehitys hidastuu tai pysähtyy sekä kipua voi esiintyä -> paha mieli -> unenlaatu heikkenee -> pahempi mieli sekä palautuminen hidastuu -> kehitys hidastuu -> vielä pahempi mieli -> huonompi uni -> vaikutus hermostoon -> vaikutus ruuansulatukseen sekä ruokahaluun -> unettomuus -> vituttaa, ei nukuta, kehityksessä takapakkia, hermot kireällä, ihmissuhteet kärsivät -> tosi paska olo kaikilla osa-alueilla. Kierre on valmis, hyvin keitetty ja kiihtyvä.
Kuinka osaisin tunnistaa kierteen ajoissa? Jos tunnistaminen on jo haastavaa niin asteen verran haastavampaa on kierteen pysäyttäminen. Miten voi tunnistaa ajan päästä mistä kierre alkoi? Pysäytetäänkö kierre korjaamalla alkuperäinen aiheuttaja vai onnistuuko tilanne korjata lopusta alkuun päin? Kuka kertoisi minulle kokonaistilanteen ja kaikki epätasapainotilani? Tai edes pieniä paloja niistä? Tai jos joku kertoisi niin kestäisikö egoni kuulla totuutta? Kun tilanne korjautuu, niin kestänkö korjaantumisen aikaisia kipuja? Kun tilanne alkaa korjaantumaan, niin mistä tiedän miten reagoida elimistön uusiin oireisiin ja kipuihin? Mitkä niistä kertovat onko suunta oikea ja mitkä sen, että juuri kyseinen osa korjaussuunnasta on väärä? Kuinka uskoni parempaan voi säilyä, kun korjausmetodi, jolla sain ensiaskeleen, ei toimikaan enää? Miten löydän seuraavan korjausmetodin, joka vie askeleen verran kohti tasapainoa? Kuinka osaan palata tarvittaessa niihin metodeihin, jotka eivät toimineet aiemmin, mutta nyt osatasapainottomisen myötä toimivat? Mistä tasapainon lajista aloitan korjauksen vai voinko korjata useampaa yhtä aikaa? Kuinka säilytän uskoni korjausmatkallani, kun muut eivät siihen usko, vaan jopa ehkä lannistavat?
Toivoisin voivani antaa sinulle kaikki vastaukset. Minä en vaan tiedä, kun en edes itseäni kokonaan tunne (vielä). Tiedän, etten voi matkaasi kulkea, enkä edes antaa karttaa sille. Ainoa mitä voin tehdä on kertoa omasta matkastani ja erityisesti siitä, miltä se kirjoittamisen hetkellä näytti. Tiedän, että matkani tulkinta tulee muuttumaan kasvamisen myötä.
En ole tavannut elämäni aikana ketään, joka kertoisi minulle kaiken tarpeellisen, mutta vähitellen huomaan, että kyllä maailma ja elämä sen tekee, aikanaan, kun olen siihen valmis.
Jos mun tie olisi ollut koko matkaaltaan onnellinen ja tasaisesti kehittyvä ilman takapakkeja, niin paljon kasvamista olisi jäänyt tapahtumatta. Olisin varmaan vieläkin se peloissaan oleva henkinen-räkänokka huonolla itsetunnolla ja tuittupäisyydella varustettuna. Olen aidosti kiitollinen kaikelle sille pahalle ololle jonka sain kärsiä. Ilman tumminta pimeyttä en olisi varmaankaan löytänyt kirkastuvia valoja.
Mun tarina lyhyesti
Aloitin salitreenin kavereiden salille raahaamana vuonna 2000 tai 2001. Silloin aattelin perinteisesti, että kaikki ihmiset siellä ovat tietenkin tyhmiä hormoonihirviä, jotka nauravat mun luuta ja nahkaa olevalle olemuksella. Ja mikä yllätys se olikaan, kun huomasi että nehän onkin ihan tavallisia ihmisiä. Eka muisto salilta on se kuinka vaikeaa selän treenaaminen onkaan. Teki mitä vaan niin treeni tuntui hauiksissa.
Siinä se aika meni treenaillessa ja itseään lihottaessa ja tuntui siltä et kehitys oli suoraan verrannollinen läskin määrään. Niin moni kirjoitti ettei lihaa tule jos ei paino nouse ja siinä samalla tulee myös pakosta rasvaa. No ehän mä tosiaankaan silloin hokannut, että jos rasvan määrä lisääntyy kehossa, niin ei se automaattisesti tarkoita sitä, että myös lihaa tarttuisi.
Seuraava kriisi oli sitten jo asteen verran haastavampi. Kehitys salilla pysähtyi ja tulokset alkoivat laskea vaikka mä treenasin omasta mielestä oikein. Lopulta tuloksena oli ylikunto ja siinä menikin sitten 4 kuukautta lepäillessä. Paino tippui alimmillaan alle 66 kilon. Ennen ylikunnon itselleni tunnustamista kokeilin ainoan kerran elämässä testobuusteria kun uskoin, että syy vaikeuksiin olisi liian vähäisessä testeronin tuotannossa (joo tavallaan olin yhen palan osalta oikeessa muttei laastarin korvikkeella korjata syitä, jotka johtivat tilanteeseen).
Sitten kun pääsin ylikunnosta eroon niin silloin päätin, ettei ainakaan jää ravinnosta kiinni kehittyminen. Eli siis kiiinnitin huomiota vain energian saantiin enkä juuri muuten ollenkaan ravinnon sisältöön. Siinä puolentoista vuoden aikana sainkin painon nousemaan jonnekin 85 kilon kieppeille. Mikä identiteettikriisi kun ekaa kertaa tajusi olevansa läski, vaikka uskoi olevansa sporttinen. Mä luin kisaavien ihmisten haastatteluja ja aattelin et mä painan saman verran kun toi bodari offilla ja uskoin varmaankin olevani samassa kunnossa samanpainoisena kuin bodari kisakuvissa. Silloin alkoi mun dietti ja opettelu miten mun keho toimii sen aikana.
Tässä vaiheessa uskoin jo kaiken kokeneeni ja tietävän kaiken, kunnes pohkeet menivät niin kireäksi, että käveleminen koski. Parin minuutin pyöräily sain tuskan aikaan. Paikallaan seisominen oli erittäin epämiellyttävää. Pohkeet kramppailivat yöllä ja siinä samalla koko vartalo. Samaan aikaan ihmettelin miksi ylähampaita kolottaa. Hammaslääkäri kertoi että siinä kramppailun yhteydessä purin leuat yhteen. Illalla nukkumaan mennessä pelotti että yöunet menee kramppailussa ja niinhän siinä sit kävikin ja kierre oli valmis. Fysioterapeutilta ja hierojalta sain hetken helpotusta mutta suurin apu oli lääkäri, joka sanoi pohkeiden paranevan venyttelemällä (lihaskalvot tiukat) ja yön kramppailu on henkistä. Mutta mähän olin venytellyt omasta mielestäni tosi paljon! Tiesin paljon venyttelystä mutta mitään touchia saatikka oivallusta mulla ei siitä ollut. Ekaa kertaa tässä yhteydessä huomasin (mutten vielä tuolloin oivaltanut) että vaikka pohkeet saikin venymään päivällä, niin yön aikana lihasmuisti palautti entisen lihaskireyden. Kyllä siinä sai useamman viikon taistella ennenkuin sai yhtään helpotusta tilanteeseen.
Seuraava herätys oli kun jäin kahden viikon lomalle ja samaan aikaan oli keuhkoputken tulehdus. Tylsää ja tuskaa kun ei voinut liikkua, kävelykin ahisti tosi paljon keuhkoja. Mä olin jo tosi pitkään halunnut lukea psykologiaa niin siispä sitä tekemään. Vau, mitä heräämisiä. Auts miten paljon sattuikaan oman itsen kohtaaminen. Mutta mikä fiilis kun ekaa kertaa elämässä aistii et musta on niin paljon enempään kuin itse uskoinkaan. Tiedostin omia typeriä uskomuksia esimerkiksi mä voin treenata vasta kun kaikki lihaskipu jokaikisestä lihaksesta on poistunut. Silloin tajusin, että kun en sokeasti usko omia uskomuksia, niin voin rohkeasti ja avoimesti kokeilla mitä tapahtuu. Mähän pystyinkin treenaamaan kolme päivää putkeen ennen lepopäivää. Tästä alkoi mun eka todellinen kehitysruiske. Puoli vuotta meni vauhdilla ja tulosta tuli juuri sen verran, että alkoi uskoa omiin mahdollisuuksiinsa lihasmassan kehittymisen suhteen.
2007 vuoden lopulla vanha osgood-schlatter kyhmy polvessa alkoi oireilla taas. Saman puolen olkapää oireili myös. 2008 alkuvuodesta ensin polvi tulehtui niin pahasti että jalkatreenit jäi siihen. Sitten tulehtui olkapää. Sinne jäi kaikki treenaaminen. Nyt opin sitten kantapään kautta miten koko iän vaivannut huono ryhti vaikuttaa treenaamiseen. Nyt 6/2008 tilanne on se, että ryhti on hieman parantunut. Samalla kun eteenpäin kiertyneet olkapäät ovat palautuneet normaalimpaan asentoon, niin yläkropan käytön joutuu opettelemaan uudestaan. Ulkokiertäjät ovat täysin kehittymättömät. Käsiä en jaksanut nostaa ollenkaan hartijoiden tasolle saatikka ylemmäs. Vesilasi piti viedä suulle kaksin käsin. Vielä on voimaton olo, mut mikä fiilis, kun tietää et ekaa kertaa elämässä omaavansa keinoja poistaa kehityksen esteitä. Mulla on täydet mahdollisuudet kehittyä niin voimassa, lihasmassa kuin notkeudessakin edellyttäen että saan kaiken perustan eli ryhdin kuntoon.
Kompensaatio - kierteen alku
Ihmisellä nousee jokin vaiva/oire/kipu esille. Jotkut niistä poistuvat itsestään ajan mittaan itsestään vaikkei ihminen tehtnytkään asialla mitään. Mitä tapahtui? Poistuiko aiheuttaja vai kompensoiko elimistö esimerkiksi yläkropan asentoa kierrettiin tasapainottamaan alakropan virheasentoa tai henkinen kipu jota mieli ei enää kestänyt siirrettiin alitajunnan varastoon kummittelemaan. Jokatapauksessa ihmiselle tulee helpottunut tunne kun kipu poistui mutta samalla saattoi saada alkunsa uusi vastavoima. Vastavoima ei ehkä vielä ole vahva mutta saattaa vahvistua ajan mittaan ja jossain vaiheessa ilmentyä kipuna. Jos elimistö taas kompensoi tilanteen henkilölle siedättävässä ajassa niin uusi kierre on valmis uusien vastavoimien myötä.
Itse ajattelen että elimistö kompensoi niin henkisiä kuin fyysisiäkin kivun aiheuttajia siirtämällä ne "varastoon" odottamaan hetkeä, jolloin ihminen on kasvanut tarpeeksi tiedostaakseen ja kestääkseen niiden kohtaamisen. Kuinka siis lisäät tietoisuuttasi? Ja samalla herkkyyttäsi niin että itsetuntosi kestää kohdata totuuden? Nopein tie kirkkauteen voi löytyä pimeyden kautta. Paha olo voi olla pelastuksesi jos saat käsitellä sen omalla tavallasi ilman ulkopuolisia pakottavia ja rajoittavia ideologioita.
Tietoisuus
Kukaan ei tiedä sinua paremmin kuin sinä itse, kun olet kasvanut elämän mittaan tarpeeksi tietoiseksi itsestäsi niin mielen, sielun kuin kehonkin osalta.
Kun minulle kerrotaan jokin paras tapa treenata, levätä, kehittyä, syödä, venytellä jne niin kuuntelen sen niin, että se on kertojalle paras tapa, sillä hetkellä, sen hetkisellä tietämyksellä ja itsensä tuntemuksella.
Kannattaa kokeilla vaikka ihan fiiliksen mukaan mikä on sun juttu eli sulle toimivin tapa.
Niin paljon muuttuu elämässä ja sinussa koko ajan -> mikään ei toimi ikuisesti.
Miksi elää muiden elämää kun voi elää omaansa?
Lihastasapaino
Ryhti
Minulle perusta lihastasapainolle on hyvä ryhti. Mun ryhti ei ole koskaan vielä ollut normaali. Notkoselkä, eteenpäin kiertyneet olkapäät, lattajalat, oikea jalkaterä avautui ulospäin -> Vino ja notko lantio. Mut tulipahan ainakin kokeiltua missä raja tulee vastaan ja kehitys pysähtyy huonolla ryhdillä. Olkapää ja polvi tulehtuivat ja siihen loppui treenit vähäksi aikaa ja alkoi keskittyminen ryhdin normalisoimiseen. Ryhdin parantamisesta löytyy hyviä tekstejä t-nationin ja Timo Maarasen webbisivuilta.
Miten mun huono ryhti selkeiten ilmeni:
Jos mun pitäis antaa yksi ja ainut neuvo aloittelevalle treenarille, joka haluaa kehittyä ja panostaa lajiin tosissaan, niin se olisi: Tarkistuta ryhtisi ammattilaisella, jos et ole varma sen normaaliudesta. Ja jos sinulla on ryhtiongelmia, niin hoida ryhtisi kuntoon, rakenna vankka ja kestävä perusta kehitykselle.
Ryhdin parantaminen
Alkusysäys mun rydin paranemiselle oli yksilöllisten pohjallisten hankkiminen urheiluvälineliikkeestä. Pohjallisten avulla sain korjattu lattajalkaa erityisesti oikean jalan osalta. Parissa viikossa polvitulehdus hävisi. Painoa alkoi siirtymään myös oikealla jalalle. Tässä yhteydessä oikeassa polvessa huomasi ulkolaidalla aristusta asennon muutoksesta johtuen. Notkoselän ylemmän S:än kaaren liikkumattomuus alkoi koskea lapojen väliin. Tässä vaiheessa opin ekaa kertaa venyttämään rintarankaa. Oikea takareisi alkoi venymään paremmin venytyksissä. Ajan mittaan oikea lonkka alkoi kipeytymään kun lantio alkoi kiertymään normaalimpaan asentoon. Tässä yhteydessä otin mukaan varvas- ja jalkapohjajumpan.
Olkapäiden liikkuvuuden parantuessa saapui olkapäiden voimattomuus. Silloin huomasin ulkokiertäjien totaalisen heikkouden (vaikka olinkin treenannut niitä hieman jo silloin kun olkapäät olivat kiertyneet eteen). Kun olkapäihin tuli enemmän liikkuvuutta niin eipäs ollutkaan enää mitään tukea käsien ylös nostolle. Ei ollut enää entistä jumitusta antamassa tukea. Tässä vaiheessa opin miksi kiertäjiä kannattaa treenata. Seuraava muistikuva on kun painoa alkoi siirtymään päkiöille sekä jalankaari alkoi paremmin erottumaan. Takareisiä ja alaselkää oli helpompi venyttää.
Jotain on tehty, paljon vielä tekemättä. Aikaa on kulunut tähän mennessä noin 4kk. Olen kiinnostunut näkemään ja innostunut tekemään.
Liikkuvuus
Huonoryhtisen venyttely on osittain ihan erilaista kuin normaaliryhtisen. Tai aikankin normaaliryhtisten venyttelyohjeita joutuu soveltamaan paljon eikä ne välttämättä oikeeseen paikkaan osu. Vaikeita paikkoja mulle venyttää oli alaselkä, takareidet, rinta, ojentajat, niska, pohkeet. Ryhdin parantuessa jotkut liikkeet eivät enää toimineet ja jotkut alkoivat venyttää väärää kohtaa. Liikkuvuuden lisääntyessä jotkut venytykset, jotka eivät aiemmin toimineet, olivatkin nyt parhaita ja lisäksi löytyi uusia tehokkaampia.
Maailma on venyttelyohjeita täynnä. Jos et saa venytystä tuntumaan sinne minne haluat tai venytys on raskas ylläpitää niin kokeile jotain toista. Hyvä venytys on luonnollinen, helppo ylläpitää ja miellyttävä. Mulle parhaita venytyksiä ovat sellaiset, joissa lihasvoimaa ei tarvitse juurikaan käyttää, vaan painovoima hoitaa venytyksen. Mulle salilla rehkiminen on aina ollut helppoa, kuten myös elopainon säätely. Palautuminen hieman hankalampaa. Lihashuolto ja liikkuvuuden ylläpitämien ja kehittäminen kaikista vaikeinta ja aikaa vievintä.
Usein sanotaan ettei ihminen ole symmetrinen ja pieniä eroja esiintyy kehon puolien välillä. Tämä oli pitkään mun tekosyy ja pakokeino miksi en aiemmin ottanut itseäni niskasta kiinni ja panostanut liikkuvuuteen. Toinen syy oli venytysliikkeiden vaikeus huonon ryhdin takia. Kolmas oli se ettei mulla ollut tarpeeksi tietämystä ja aikaa ja treenaaminen kiihtyvällä tahdilla vie suuren osan mielenkiinnosta.
Symmetrisyys
Mikä on luonnollista epäsymmetriaa ja mikä on virheasennoista ja/tai vääristä treenitekniikoista johtuvaa? Mulle epäluonnollista on kaikki se, joka haittaa normaalia elämää tai pistää erityisen selvästi silmiin. Lisäksi kaikki se epäsymmetrisyys, jota et itse huomaa, niin tulee kyllä kovan treenin yhteydessä esiin. Jos sinulla esiintyy säännöllisesti kipua vain toisessa polvessa, olkapäässä, jalkaterässä jne niin kannattaa selvittää voitko poistaa kivun symmetriaa ja liikkuvuutta parantamalla. Symmetriaa parantaessa venyttelemällä, kannattaa lisäksi kiinnittää huomiota myös vastalihaksen vahvistamiseen. Lantionseudulta notkoselkäisen kannattaa venyttää takareisiä, lonkankoukistajia ja alaselkää sekä treenata pakaralihaksien lisäksi vatsalihaksia. Vatsoja tulee treenata niin ettet käytä niitä tehdessä lonkankoukistajia, koska niiden kireys pahentaa notkoselkää. Eli vatsoja treenatessa jännitä pakarat ensin.
Kehon epäsymmetriaa voi huomata esim seuraavista:
Kipua on kuunneltuna kaveri, kärsittynä vihollinen
Kipu kertoo arvokasta tietoa kehosi tilasta. Haasteena tässä on vain se, että sen käyttämä kieli on outoa ja epämääräistä, eikä se puhu aina suoria termejä käyttäen. Kuinka olisin voinut tietää että olkapääkipu tarkoittaa suomeksi sanottuna hoida hyvä mies lattajalkasi ensin kuntoon. Aluksi koitin ja onnistuinkin peittämään kivun jääpusseilla ja tulehduskipulääkkeillä kunnes tilanne paheni niin etteivät nekään enää voineet peittää voimistuvaa viestiä. Vasta silloin aloin opetella kivun kieltä.
Länsimäinen lääketiede on liian usein laastarihoitoa. Eli hoidetaan oiretta muttei aina yritetä löytää aiheuttajaa/syytä. Kun hoidetaan oiretta laastarilla niin pienenä alkanut ongelma voi pahimmillaan päästä kasvamaan pahaksikin. Aiheuttaja on helpoin ja nopein hoitaa mitä aikaisemmin sen huomaa ja löytää itselle oikeat keinot korjata tasapainoa.
Henkinen tasapaino
Henkinen tasapaino löytyy itsetuntemuksen lisääntyessä. Mieli, sielu ja keho ovat samaa kokonaisuutta, joista yhtäkään ei voi erottaa jos haluaa olla ja tuntea todellakin olevansa elossa. Jos keskittyy vain yhteen tai kahteen kolmesta niin ei voi löytää tasapainoa.
Itsetuntemuksen lisäämisestä löytyy paljon kirjallisuutta. Unio Mystican webbisivuilta löytyy kirjaesittelyjä, jos aihe kiinnostaa, ja et tiedä mistä etsiä. Minä luin vähän kaikkea ja ennemmän niitä, jotka kiinnostivat ja tuntuivat kotoisalta.
Mun henkisen kirjallisuuden matka alkoi NLP:stä, jatkui systeemisen psykologian ja filosofian kautta fenomenologiaan. Ensimmäistä kertaa matkan aikana mulle tuli kotoinen olo lukiessa kirjaa Zen ja jousella ampumisen taito. Tästä matka jatkui Mystikko Oshon teoksiin ja lopulta muutamaan Tao kirjaan (Luovuuden Tao, Johtamisen Tao ja Oppimisen Tao). Mun "henkinen filosofia" on lyhyesti sanottuna Zen:in ja Tao:n kumppanuus.
Monesti nykyihmisellä hallitsevin näistä kolmesta on mieli. Kun ekaa kertaa tiedostin mieleni toimintaa niin se oli vapauttava kokemus ja todelllinen alku kohti tasapainoisempaa henkisyyttä. Oletko koskaan kokenut mielen hiljenemisen?
Salitreeni on ollut ja tullee olemaan minulle yksi parhaista keinoista tutustua kehooni. Saan tehdä omaan tahtiini, omassa rauhassani, tunnustellen ja fiilistellen. Toinen tapa, jonka merkitys on lisääntynyt ryhtiprojektin myötä, on venyttely. Salilla opin kohdistamaan voimaani, venyttelyllä opin vapauttamaan voiman tuottoa. Tällä hetkellä pinnan alla kytee nouseva kiinnostus kiinalaiseen potkunyrkkeilyyn Sandaan. Mikäli saan ensin ryhdin kuntoon ja sen myötä liikkuvuutta lisää erityisesti jalkojen notkeuteen niin varmaan käyn ainakin lajiesittelyn katsomassa ja katson kolahtaako. Uskon että sen avulla oppisin paljon koordinaatiosta ja tasapainosta. Lisäksi kiinnostaa se, voinko päästä yhteyteen taistelutilanteessa vastustajan kanssa. Tätä on hieman vaikea sanoin selittää, mutta ne, jotka ovat lukeneet vanhan samuraioppaan Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys saattavat tietää mitä tarkoitan.
Teoria - käytäntö
Jos en tiedä kuinka saada kaikki oma potentiaalini irti, niin kuinka voin sen kenellekään toiselle kertoa. Voin toki kertoa kaikkea kirjaviisautta ja teorioita ulkoaoppineena, mutta jos en ole oivaltanut asiaa, niin pinnan raapimista se usein on.
Jostain luin hienon viisauden: on olemassa paljon teorioita, osa vähemmän vääriä kuin toiset. Ei tosta kannata provosoitua. Mä ainakin tulkitsen ton niin, että jotkut teoriat toimii mun kohdalla, joistakin saan vinkkejä ja ideoita, jotkut eivät toimi ollenkaan mutta voivat parhaassa tapauksessa aiheuttavat sivuoireenaan oivalluksia.
Länsimainen tiede perustuu rationalismiin ja empirismiin. Siis mitä järjellä ymmärrän ja kokeilemalla aistin. Ja tutkimustulokset ovat keskiarvoja kaikista havainnoista. Kuinka keskiarvoilla voi kuvata juuri sinun kannalta parasta vaihtoehtoa? Lisäksi ihmisessä on vielä henkinen puoli. Psykologi/terapeutti voi tavoittaa jotain siitä mitä itse haluat kertoa ja lisäksi hieman sitä miltä vaikutat ulkopuolisin silmin. Lisäksi ihmisessä on vielä itseltäänkin piilossa oleva puoli (alitajunta), jota vähitellen voi itselleen selvittää. Siis kuinka keskiarvoinen tutkimustulos ulkopuolisen silmin voi kertoa juuri sinulle optimaalisimman vaihtoehdon?
En väitä että teoria ja tiede olisi turhaa. Niistä saa paljon vinkkejä ja ideoita kunhan niitä ei ota absoluuttisina totuuksina ja hyödyntää soveltaen käytäntöön maalaisjärjen ohjauksessa avoimin mielin vastaanottavaisena itseään kuunnellen.
Ihmisiä on kolmenlaisia oppimaan:
Ihmisiä on kolmenlaisia suhtautumaan uuteen asiaan:
Voin lukea, kokeilla, nähdä ja kuulla niin paljon siitä mitä ja miten treenata. Jotain liikettä olen hinkannut vuosia ennenkuin sitten jonain päivänä on tullut oivallus, et hei tässähän tään liikkeen juju on. Jotkut liikkeet ovat heti tuntuneet kodilta. Ennen oivallusta en saa täyttä tehoa irti liikkeestä/tekniikasta, koska silloin treenienergiaa kuluu hukkaan epävarmuuden takia. Oivaltamisen jälkeen voin antaa mennä sata-lasissa sillä tiedän mitä teen mutta en ehkä osaa sitä toiselle sanoin selittää.
Muutama mietelause, johon kiteytyy tämän kappaleen sanomaa:
Optimisti - pessimismi
Lainaan tähän viisautta, jonka luin NLP -kirjasta: Kun uskon johonkin, pääsen kokeilemaan onnistuuko se.
Jos et usko mahdollisuuksiisi ja siihen että sinussakin on niin paljon potentiaalia vielä toteutumatta niin teet itsellesi aikamoisen muurin päästä yli. Mitä voi menettää vaikkapa neutraalilla asenteella en tiedä mutta kokeilen? Toki kolhuja ja vastoinkäymisiä voi tulla. Mulla on seinällä kiinaksi kirjoitettu teksti, joka oli mun motto vuonna 2002: parempi katua niitä asioita, joita tuli tehty kuin katua niitä, jotka jäi tekemättä. Mä luotan vieläkin tohon mietteeseen.
Jos on ylioptimistinen ilman avoimuutta ja joustavuutta niin vaarana on, pettymysten kasvettua liian suuriksi ja odotusten karatessa liian kauas, kasvattaa muurin tunteidensa ympärille ja alkaa elämään pelkän järjen varassa. Pahimmassa tapauksessa heilahtaa toiseen laitaan pessimisimin puolelle.
Avoimuus on kaksisuuntaista, se mitä kerron ja se mitä otan vastaan.
Vaikka olisitkin jotain nyt, niin mikä estää sinua olemasta jotain toista myöhemmin? Jos jokin estää nyt, niin hetki, jolloin tiedostat estäjän, voi vapauttaa sinut siitä.
Treenifilosofointia
Mulle on koko mun lapsuus rankutettu et onpa se laiha. Sitten eräänä päivänä tuli olo et perhana jonain päivänä vielä näytän. Enpäs tiedä kuinka terveellinen syy moinen pakkomielle on treenata. Tiedätkö sinä perimmäisen syysi treenata? Uskallatko sen tunnustaa ensin itsellesi. Entä sitten jolllekin toiselle?
Siinä vaiheessa kun tunnusti asian itselleen ja hyväksyi sen niin pakkomielteet sen osalta helpottivat. Se oli alkuperäinen syy treenata muttei ole enää kantava motiivini. Toki edelleen laihat ihmiset särähtävät silmiin enkä tiedä miten helppo olisi hyväksyä laihuus uudelleen omalla kohdalla. Kuinka paljon itsetunnosta perustuikaan ennen ulkonäölle. Ja kuinka mahtava tunne olikaan ekaa kertaa elämässä nähdä toinen tuntematon ihminen pintaa syvemmälle vaihtamatta sanaakaan. Emmä tietenkään kaikkia ihmisiä pintaa syvemmälle näe, mutta samankaltaiset sekä samoja vaiheita elävät (kuin itse elää ja on elänyt) ihmiset kyllä heti tunnistaa. Kuten sanotaan kyllä varas varkaan tuntee.
Mulle tärkeimmät motiivit liikuntaan ovat liikunnan ilo, rakkaus lajiin, kehittyminen ja kasvaminen. Pakkomielteet ja kirjaviisaususkomukset ovat olleet pahimpia kehitykseni hidastajia. Mutta toisaalta kun tarpeeksi hakkaa päätään seinään, niin jossain vaiheessa koskee niin paljon, että alkaa hakemaan aktiivisesti muita tapoja toimia. Mitä mieli ei tiedä tai usko niin kyllä keho sen sitten aikanaan kertoo. Ainut vaan et herkkyys kuunnella itseään on yksilöllisesti. Mulla herkkyyden kehittyminen kesti 30 vuotta ennenkuin opin alkeet kuunnella itseäni. Kuunnella itseään - niin moni treenari puhuu tosta ja minkä nimiin minäkin vannon, mutta vasta nyt ymmärrän mitä se on mun kohdalla.
Mä aattelin kokeilla niin, että kun on nälkä niin syön enemmän ja kun ei ole nälkä niin syön vähemmän. Samalla tavoin kuin kehoani kuunnellen treenaan niin miksei voisi myös syödä samoin. Jos vain opin tarpeeksi herkästi kuuntelemaan vatsani kieltä niin miksei myös sekin osaisi kertoa mitä elimistö tarvitsee kehittyäkseen. Jos opin tuon niin tarvitsenko enää kalenteriin sidottua bulkkausta?
Elämä ja treeni sen osana saa olla iloinen asia. Kuinka niin paljon paremmin mulla sujuukaan kun elämän asenne on leikkisä ja vastaanottavainen. Mä oon ollut suuren osan elämästäni taipumaton kuin vanha tammi: en vähästä heilahda enkä juurikaan muutu ja kasvan hitaasti jos ollenkaan. Nykyään oon enempi hennon ruohokorren kaltainen: tuuli heiluttaa, sade painaa maata kohti, kasvan nopeasti kun olosuhteet ovat suotuisat, tuli mitä tuli niin otan vastaan ja tiedän etten ainakaan murtumalla tuhoudu. Mä tykkään tosi paljon luontoaiheista vertauskuvista koska ne kertovat niin paljon omasta luonnollisuudestani. Miksi olenkaan yrittänyt olla jotenkin niin luonnoton oman kehittymisen ja erityisesti sen pakottamisen suhteen?
Mun treenifilosofia on fiilistely. Liika suunnitelmallisuus on kääntynyt mun kohdalla pakkomielteiksi. Olin päättänyt penkata tällä viikolla 90 kg ja ens viikolla 95 kg. 90 kg meni juuri ja juuri ekalla viikolla ja tokalla viikolla menikin vain 92,5 kg. Mulle tästä tuli hirveen paha mieli. Miksi?? Mähän kehityin viikossa 2,5 kg, mutta kun se jäi siitä mitä suunnittelin. Toki suunnitelmallisuutta tarvitaan vieläkin mun kohdalla esimerkiksi lihastasapainon kehittämiseen.
Nykypäivän ihmisistä niin moni uskoo hallitsevansa elämää ja siinä samalla kehoaankin. Tällä tarkoitan sitä, että niin moni uskoo voivansa pakottaa kehityksen kulkemaan haluamallaan tavalla haluamallaan aikataululla. Uskoin ennen noin, mutta kantapään kautta opin etten saa pakottamalla muuta aikaan kuin vahinkoa. Kyllä keho kertoo mitä se tarvitsee kehittyäkseen jos sitä vain osaa kuunnella. Usein oli vain liian kiire saavuttaa tavoitteet ettei kuunteluun ja sen opppimiseen ollut aikaa eikä myöskään halua.
Uskon siihen etten voi tietää rajojani (elämässä, kehittymisessä) ennenkuin menen hieman rajan yli. Aika usein se vaan meni siihen, kun ei ollut herkkyyttä kuunnella niin mentiin reilusti rajan yli. Kun kuuntelukyky paranee niin herkkyys lisääntyy rajojen löytymiselle
Feminiinisyys - maskuliinisuus
Saako miehessä olla feminiinisyyttä? Saako mies sen näyttää? Kuinka mies voi tunnustaa itselleen feminiiniset puolensa, olla ylpeä niistä ja kehittää niitä?
Meissä jokaisessa on puolet geeneistä peritty naiselta ja puolet mieheltä. Minulle elämä käyttäen vain maskuliinista puoltani tarkoittaisi että jättäisin puolet elämästäni elämättä sekä puolet kokematta siitä kaikista mikä on mahdollista.
Sekä maskuliinisuudessa että feminiinisyydessä on paljon hyvää. Miksen siis ottaisi molemmista parhaita puolia tilanteen mukaan käyttöön? Saan olla herkkä, avoin ja vastaanottavainen eikä se vähennä miehekkyyttäni. Minulle elämän suurinta tuhlausta olisi olla olematta oma monipuolinen itsensä vain sen takia, kun en olisi varma kestänkö sitä, mitä luulen muiden siitä ajattelevan.
Naiset ovat mieletön treenibuusteri salilla. En tarkoita sitä perinteistä fyysistä vetovoimaa vaan sitä kun näkee naisen treenaavan tosissaan ja kehittyvän niin se luo uskoa. Erityisesti se, että vaikka niin usein puhutaan naisten paljon huonommasta mahdollisuudesta kehittää lihasmassaa, niin usko omaan itseensä, rakkaus lajiin, avoimuus, herkkyys ja innostuneisuus mahdollistaa niin paljon. Erityiskiitos tytölle TG:llä joka sanoi kerran ja toisenkin en voi.
Parhaiten tätä feminiinis-maskuliinis-tasapainoa minulle kuvaa Yin-yang.
Matkalla kohti tasapainoisempaa kokonaisuutta
Kerron matkastani tavallani ja toivon, että sinä lukijana voisit saada itsellesi tästä jotain vinkkejä tai ideoita siihen, miten löydät omat juttusi, oman tiesi ja saisit lisää mahdollisuuksia ottaa itsestäsi kaiken potentiaalin irti.
En väitä kertovani absoluuttisia totuuksia enkä väitä että kulkemani tie olisi sinulle oikea.
Maailma on täynnä tietoa, ideoita, vinkkejä ja tarinoita. Tämä teksti olkoon yksi kaveri niille kaikille.
Tasapainoisuus
Mielestä tärkein asia kehittyäkseni on tasapainoisuus. Vanha viisaus kertoo, että voima aiheuttaa aina vastavoiman. Kun ihminen ei ole tasapainossa, niin paljon siitä energiasta, jonka voisi käyttää kehittymiseen, menee taistellessa vastavoiman kanssa. Taistellessa tulee usein paha mieli, joka lisää entisestään vastavoimaa tai luo uusia. Vastavoima ei välttämättä kohdistu vastakohtaansa. Tasapainotila ei välttämättä aina löydy keskeltä ja voi olla jokaisella omanlaisensa. Voimasta ja vastavoimasta ja tasapainon kadottamisesta esimerkkinä stressi ja unettomuus sekä kireät lyhentyneet ojentajavat lihakset ja heikentyneet pidentyneet koukistavat lihakset.
Tähän astisessa elämässäni olen tutustunut kantapään kautta seuraaviin:
- Lihastasapaino
- Henkinen tasapaino
- Treeni-lepo-ravinto-lihashuolto
- Sympaattinen - parasympaattinen hermosto
- Yksinolo - aina muiden seurassa
- Kiire - kiireettömyys
- Suunnitelmallisuus - elämän vietävänä
- Feminiinisyys - maskuliinisuus
- Optimismi - pessimismi
- Teoria - käytäntö
- Menneisyyden painolasti - tulevaisuuden odotukset
- Hallitseminen - antautuminen
Olen oppinut, ettei eri tasapainoja voi erottaa toisistaan, vaan kaikki ovat kytköksissä toisiinsa. Esimerkiksi jos ryhti on huono niin treeni ei suju optimaalisesti -> kehitys hidastuu tai pysähtyy sekä kipua voi esiintyä -> paha mieli -> unenlaatu heikkenee -> pahempi mieli sekä palautuminen hidastuu -> kehitys hidastuu -> vielä pahempi mieli -> huonompi uni -> vaikutus hermostoon -> vaikutus ruuansulatukseen sekä ruokahaluun -> unettomuus -> vituttaa, ei nukuta, kehityksessä takapakkia, hermot kireällä, ihmissuhteet kärsivät -> tosi paska olo kaikilla osa-alueilla. Kierre on valmis, hyvin keitetty ja kiihtyvä.
Kuinka osaisin tunnistaa kierteen ajoissa? Jos tunnistaminen on jo haastavaa niin asteen verran haastavampaa on kierteen pysäyttäminen. Miten voi tunnistaa ajan päästä mistä kierre alkoi? Pysäytetäänkö kierre korjaamalla alkuperäinen aiheuttaja vai onnistuuko tilanne korjata lopusta alkuun päin? Kuka kertoisi minulle kokonaistilanteen ja kaikki epätasapainotilani? Tai edes pieniä paloja niistä? Tai jos joku kertoisi niin kestäisikö egoni kuulla totuutta? Kun tilanne korjautuu, niin kestänkö korjaantumisen aikaisia kipuja? Kun tilanne alkaa korjaantumaan, niin mistä tiedän miten reagoida elimistön uusiin oireisiin ja kipuihin? Mitkä niistä kertovat onko suunta oikea ja mitkä sen, että juuri kyseinen osa korjaussuunnasta on väärä? Kuinka uskoni parempaan voi säilyä, kun korjausmetodi, jolla sain ensiaskeleen, ei toimikaan enää? Miten löydän seuraavan korjausmetodin, joka vie askeleen verran kohti tasapainoa? Kuinka osaan palata tarvittaessa niihin metodeihin, jotka eivät toimineet aiemmin, mutta nyt osatasapainottomisen myötä toimivat? Mistä tasapainon lajista aloitan korjauksen vai voinko korjata useampaa yhtä aikaa? Kuinka säilytän uskoni korjausmatkallani, kun muut eivät siihen usko, vaan jopa ehkä lannistavat?
Toivoisin voivani antaa sinulle kaikki vastaukset. Minä en vaan tiedä, kun en edes itseäni kokonaan tunne (vielä). Tiedän, etten voi matkaasi kulkea, enkä edes antaa karttaa sille. Ainoa mitä voin tehdä on kertoa omasta matkastani ja erityisesti siitä, miltä se kirjoittamisen hetkellä näytti. Tiedän, että matkani tulkinta tulee muuttumaan kasvamisen myötä.
En ole tavannut elämäni aikana ketään, joka kertoisi minulle kaiken tarpeellisen, mutta vähitellen huomaan, että kyllä maailma ja elämä sen tekee, aikanaan, kun olen siihen valmis.
Jos mun tie olisi ollut koko matkaaltaan onnellinen ja tasaisesti kehittyvä ilman takapakkeja, niin paljon kasvamista olisi jäänyt tapahtumatta. Olisin varmaan vieläkin se peloissaan oleva henkinen-räkänokka huonolla itsetunnolla ja tuittupäisyydella varustettuna. Olen aidosti kiitollinen kaikelle sille pahalle ololle jonka sain kärsiä. Ilman tumminta pimeyttä en olisi varmaankaan löytänyt kirkastuvia valoja.
Mun tarina lyhyesti
Aloitin salitreenin kavereiden salille raahaamana vuonna 2000 tai 2001. Silloin aattelin perinteisesti, että kaikki ihmiset siellä ovat tietenkin tyhmiä hormoonihirviä, jotka nauravat mun luuta ja nahkaa olevalle olemuksella. Ja mikä yllätys se olikaan, kun huomasi että nehän onkin ihan tavallisia ihmisiä. Eka muisto salilta on se kuinka vaikeaa selän treenaaminen onkaan. Teki mitä vaan niin treeni tuntui hauiksissa.
Siinä se aika meni treenaillessa ja itseään lihottaessa ja tuntui siltä et kehitys oli suoraan verrannollinen läskin määrään. Niin moni kirjoitti ettei lihaa tule jos ei paino nouse ja siinä samalla tulee myös pakosta rasvaa. No ehän mä tosiaankaan silloin hokannut, että jos rasvan määrä lisääntyy kehossa, niin ei se automaattisesti tarkoita sitä, että myös lihaa tarttuisi.
Seuraava kriisi oli sitten jo asteen verran haastavampi. Kehitys salilla pysähtyi ja tulokset alkoivat laskea vaikka mä treenasin omasta mielestä oikein. Lopulta tuloksena oli ylikunto ja siinä menikin sitten 4 kuukautta lepäillessä. Paino tippui alimmillaan alle 66 kilon. Ennen ylikunnon itselleni tunnustamista kokeilin ainoan kerran elämässä testobuusteria kun uskoin, että syy vaikeuksiin olisi liian vähäisessä testeronin tuotannossa (joo tavallaan olin yhen palan osalta oikeessa muttei laastarin korvikkeella korjata syitä, jotka johtivat tilanteeseen).
Sitten kun pääsin ylikunnosta eroon niin silloin päätin, ettei ainakaan jää ravinnosta kiinni kehittyminen. Eli siis kiiinnitin huomiota vain energian saantiin enkä juuri muuten ollenkaan ravinnon sisältöön. Siinä puolentoista vuoden aikana sainkin painon nousemaan jonnekin 85 kilon kieppeille. Mikä identiteettikriisi kun ekaa kertaa tajusi olevansa läski, vaikka uskoi olevansa sporttinen. Mä luin kisaavien ihmisten haastatteluja ja aattelin et mä painan saman verran kun toi bodari offilla ja uskoin varmaankin olevani samassa kunnossa samanpainoisena kuin bodari kisakuvissa. Silloin alkoi mun dietti ja opettelu miten mun keho toimii sen aikana.
Tässä vaiheessa uskoin jo kaiken kokeneeni ja tietävän kaiken, kunnes pohkeet menivät niin kireäksi, että käveleminen koski. Parin minuutin pyöräily sain tuskan aikaan. Paikallaan seisominen oli erittäin epämiellyttävää. Pohkeet kramppailivat yöllä ja siinä samalla koko vartalo. Samaan aikaan ihmettelin miksi ylähampaita kolottaa. Hammaslääkäri kertoi että siinä kramppailun yhteydessä purin leuat yhteen. Illalla nukkumaan mennessä pelotti että yöunet menee kramppailussa ja niinhän siinä sit kävikin ja kierre oli valmis. Fysioterapeutilta ja hierojalta sain hetken helpotusta mutta suurin apu oli lääkäri, joka sanoi pohkeiden paranevan venyttelemällä (lihaskalvot tiukat) ja yön kramppailu on henkistä. Mutta mähän olin venytellyt omasta mielestäni tosi paljon! Tiesin paljon venyttelystä mutta mitään touchia saatikka oivallusta mulla ei siitä ollut. Ekaa kertaa tässä yhteydessä huomasin (mutten vielä tuolloin oivaltanut) että vaikka pohkeet saikin venymään päivällä, niin yön aikana lihasmuisti palautti entisen lihaskireyden. Kyllä siinä sai useamman viikon taistella ennenkuin sai yhtään helpotusta tilanteeseen.
Seuraava herätys oli kun jäin kahden viikon lomalle ja samaan aikaan oli keuhkoputken tulehdus. Tylsää ja tuskaa kun ei voinut liikkua, kävelykin ahisti tosi paljon keuhkoja. Mä olin jo tosi pitkään halunnut lukea psykologiaa niin siispä sitä tekemään. Vau, mitä heräämisiä. Auts miten paljon sattuikaan oman itsen kohtaaminen. Mutta mikä fiilis kun ekaa kertaa elämässä aistii et musta on niin paljon enempään kuin itse uskoinkaan. Tiedostin omia typeriä uskomuksia esimerkiksi mä voin treenata vasta kun kaikki lihaskipu jokaikisestä lihaksesta on poistunut. Silloin tajusin, että kun en sokeasti usko omia uskomuksia, niin voin rohkeasti ja avoimesti kokeilla mitä tapahtuu. Mähän pystyinkin treenaamaan kolme päivää putkeen ennen lepopäivää. Tästä alkoi mun eka todellinen kehitysruiske. Puoli vuotta meni vauhdilla ja tulosta tuli juuri sen verran, että alkoi uskoa omiin mahdollisuuksiinsa lihasmassan kehittymisen suhteen.
2007 vuoden lopulla vanha osgood-schlatter kyhmy polvessa alkoi oireilla taas. Saman puolen olkapää oireili myös. 2008 alkuvuodesta ensin polvi tulehtui niin pahasti että jalkatreenit jäi siihen. Sitten tulehtui olkapää. Sinne jäi kaikki treenaaminen. Nyt opin sitten kantapään kautta miten koko iän vaivannut huono ryhti vaikuttaa treenaamiseen. Nyt 6/2008 tilanne on se, että ryhti on hieman parantunut. Samalla kun eteenpäin kiertyneet olkapäät ovat palautuneet normaalimpaan asentoon, niin yläkropan käytön joutuu opettelemaan uudestaan. Ulkokiertäjät ovat täysin kehittymättömät. Käsiä en jaksanut nostaa ollenkaan hartijoiden tasolle saatikka ylemmäs. Vesilasi piti viedä suulle kaksin käsin. Vielä on voimaton olo, mut mikä fiilis, kun tietää et ekaa kertaa elämässä omaavansa keinoja poistaa kehityksen esteitä. Mulla on täydet mahdollisuudet kehittyä niin voimassa, lihasmassa kuin notkeudessakin edellyttäen että saan kaiken perustan eli ryhdin kuntoon.
Kompensaatio - kierteen alku
Ihmisellä nousee jokin vaiva/oire/kipu esille. Jotkut niistä poistuvat itsestään ajan mittaan itsestään vaikkei ihminen tehtnytkään asialla mitään. Mitä tapahtui? Poistuiko aiheuttaja vai kompensoiko elimistö esimerkiksi yläkropan asentoa kierrettiin tasapainottamaan alakropan virheasentoa tai henkinen kipu jota mieli ei enää kestänyt siirrettiin alitajunnan varastoon kummittelemaan. Jokatapauksessa ihmiselle tulee helpottunut tunne kun kipu poistui mutta samalla saattoi saada alkunsa uusi vastavoima. Vastavoima ei ehkä vielä ole vahva mutta saattaa vahvistua ajan mittaan ja jossain vaiheessa ilmentyä kipuna. Jos elimistö taas kompensoi tilanteen henkilölle siedättävässä ajassa niin uusi kierre on valmis uusien vastavoimien myötä.
Itse ajattelen että elimistö kompensoi niin henkisiä kuin fyysisiäkin kivun aiheuttajia siirtämällä ne "varastoon" odottamaan hetkeä, jolloin ihminen on kasvanut tarpeeksi tiedostaakseen ja kestääkseen niiden kohtaamisen. Kuinka siis lisäät tietoisuuttasi? Ja samalla herkkyyttäsi niin että itsetuntosi kestää kohdata totuuden? Nopein tie kirkkauteen voi löytyä pimeyden kautta. Paha olo voi olla pelastuksesi jos saat käsitellä sen omalla tavallasi ilman ulkopuolisia pakottavia ja rajoittavia ideologioita.
Tietoisuus
Kukaan ei tiedä sinua paremmin kuin sinä itse, kun olet kasvanut elämän mittaan tarpeeksi tietoiseksi itsestäsi niin mielen, sielun kuin kehonkin osalta.
Kun minulle kerrotaan jokin paras tapa treenata, levätä, kehittyä, syödä, venytellä jne niin kuuntelen sen niin, että se on kertojalle paras tapa, sillä hetkellä, sen hetkisellä tietämyksellä ja itsensä tuntemuksella.
Kannattaa kokeilla vaikka ihan fiiliksen mukaan mikä on sun juttu eli sulle toimivin tapa.
Niin paljon muuttuu elämässä ja sinussa koko ajan -> mikään ei toimi ikuisesti.
Miksi elää muiden elämää kun voi elää omaansa?
Lihastasapaino
Ryhti
Minulle perusta lihastasapainolle on hyvä ryhti. Mun ryhti ei ole koskaan vielä ollut normaali. Notkoselkä, eteenpäin kiertyneet olkapäät, lattajalat, oikea jalkaterä avautui ulospäin -> Vino ja notko lantio. Mut tulipahan ainakin kokeiltua missä raja tulee vastaan ja kehitys pysähtyy huonolla ryhdillä. Olkapää ja polvi tulehtuivat ja siihen loppui treenit vähäksi aikaa ja alkoi keskittyminen ryhdin normalisoimiseen. Ryhdin parantamisesta löytyy hyviä tekstejä t-nationin ja Timo Maarasen webbisivuilta.
Miten mun huono ryhti selkeiten ilmeni:
- Oikea takareisi oli lyhempi, kireämpi ja mahdoton venyttää
- Kyykätessä, alhaalta noustessa, lantio kiertyi ja paino siirtyi vasemmalle jalalle
- Kyykyn ja maven jälkeen alaselkä tosi kireä
- Pää ja yläselkä lattiassa ja siitä jalkojen vienti pään yli sai lantion kiertymään ja jos laittoi jalat kiinni seinään ne olivat eri korkeudella
- Sivuprofiilin katsominen peilistä
- Pystypunnerrusta oli mahdotonta tehdä suoralla penkillä
- Lentokoneessa oli tuskaa istua silloin kun penkin piti olla suoraan pystyssä noustessa ja laskeutuessa.
- Niskan "kirvelyä" ja oikean lavan lihasta "eläminen/muljahtelu"
- Selkärangan lukot ja niiden auki naksauttelemisen oppiminen
Jos mun pitäis antaa yksi ja ainut neuvo aloittelevalle treenarille, joka haluaa kehittyä ja panostaa lajiin tosissaan, niin se olisi: Tarkistuta ryhtisi ammattilaisella, jos et ole varma sen normaaliudesta. Ja jos sinulla on ryhtiongelmia, niin hoida ryhtisi kuntoon, rakenna vankka ja kestävä perusta kehitykselle.
Ryhdin parantaminen
Alkusysäys mun rydin paranemiselle oli yksilöllisten pohjallisten hankkiminen urheiluvälineliikkeestä. Pohjallisten avulla sain korjattu lattajalkaa erityisesti oikean jalan osalta. Parissa viikossa polvitulehdus hävisi. Painoa alkoi siirtymään myös oikealla jalalle. Tässä yhteydessä oikeassa polvessa huomasi ulkolaidalla aristusta asennon muutoksesta johtuen. Notkoselän ylemmän S:än kaaren liikkumattomuus alkoi koskea lapojen väliin. Tässä vaiheessa opin ekaa kertaa venyttämään rintarankaa. Oikea takareisi alkoi venymään paremmin venytyksissä. Ajan mittaan oikea lonkka alkoi kipeytymään kun lantio alkoi kiertymään normaalimpaan asentoon. Tässä yhteydessä otin mukaan varvas- ja jalkapohjajumpan.
Olkapäiden liikkuvuuden parantuessa saapui olkapäiden voimattomuus. Silloin huomasin ulkokiertäjien totaalisen heikkouden (vaikka olinkin treenannut niitä hieman jo silloin kun olkapäät olivat kiertyneet eteen). Kun olkapäihin tuli enemmän liikkuvuutta niin eipäs ollutkaan enää mitään tukea käsien ylös nostolle. Ei ollut enää entistä jumitusta antamassa tukea. Tässä vaiheessa opin miksi kiertäjiä kannattaa treenata. Seuraava muistikuva on kun painoa alkoi siirtymään päkiöille sekä jalankaari alkoi paremmin erottumaan. Takareisiä ja alaselkää oli helpompi venyttää.
Jotain on tehty, paljon vielä tekemättä. Aikaa on kulunut tähän mennessä noin 4kk. Olen kiinnostunut näkemään ja innostunut tekemään.
Liikkuvuus
Huonoryhtisen venyttely on osittain ihan erilaista kuin normaaliryhtisen. Tai aikankin normaaliryhtisten venyttelyohjeita joutuu soveltamaan paljon eikä ne välttämättä oikeeseen paikkaan osu. Vaikeita paikkoja mulle venyttää oli alaselkä, takareidet, rinta, ojentajat, niska, pohkeet. Ryhdin parantuessa jotkut liikkeet eivät enää toimineet ja jotkut alkoivat venyttää väärää kohtaa. Liikkuvuuden lisääntyessä jotkut venytykset, jotka eivät aiemmin toimineet, olivatkin nyt parhaita ja lisäksi löytyi uusia tehokkaampia.
Maailma on venyttelyohjeita täynnä. Jos et saa venytystä tuntumaan sinne minne haluat tai venytys on raskas ylläpitää niin kokeile jotain toista. Hyvä venytys on luonnollinen, helppo ylläpitää ja miellyttävä. Mulle parhaita venytyksiä ovat sellaiset, joissa lihasvoimaa ei tarvitse juurikaan käyttää, vaan painovoima hoitaa venytyksen. Mulle salilla rehkiminen on aina ollut helppoa, kuten myös elopainon säätely. Palautuminen hieman hankalampaa. Lihashuolto ja liikkuvuuden ylläpitämien ja kehittäminen kaikista vaikeinta ja aikaa vievintä.
Usein sanotaan ettei ihminen ole symmetrinen ja pieniä eroja esiintyy kehon puolien välillä. Tämä oli pitkään mun tekosyy ja pakokeino miksi en aiemmin ottanut itseäni niskasta kiinni ja panostanut liikkuvuuteen. Toinen syy oli venytysliikkeiden vaikeus huonon ryhdin takia. Kolmas oli se ettei mulla ollut tarpeeksi tietämystä ja aikaa ja treenaaminen kiihtyvällä tahdilla vie suuren osan mielenkiinnosta.
Symmetrisyys
Mikä on luonnollista epäsymmetriaa ja mikä on virheasennoista ja/tai vääristä treenitekniikoista johtuvaa? Mulle epäluonnollista on kaikki se, joka haittaa normaalia elämää tai pistää erityisen selvästi silmiin. Lisäksi kaikki se epäsymmetrisyys, jota et itse huomaa, niin tulee kyllä kovan treenin yhteydessä esiin. Jos sinulla esiintyy säännöllisesti kipua vain toisessa polvessa, olkapäässä, jalkaterässä jne niin kannattaa selvittää voitko poistaa kivun symmetriaa ja liikkuvuutta parantamalla. Symmetriaa parantaessa venyttelemällä, kannattaa lisäksi kiinnittää huomiota myös vastalihaksen vahvistamiseen. Lantionseudulta notkoselkäisen kannattaa venyttää takareisiä, lonkankoukistajia ja alaselkää sekä treenata pakaralihaksien lisäksi vatsalihaksia. Vatsoja tulee treenata niin ettet käytä niitä tehdessä lonkankoukistajia, koska niiden kireys pahentaa notkoselkää. Eli vatsoja treenatessa jännitä pakarat ensin.
Kehon epäsymmetriaa voi huomata esim seuraavista:
- Ero venyvyykissä puolien välillä (esim vasen ja oikea jalka)
- Liikkuvuus (esim olkapäissä ja erityisesti kiertäjissä)
- Jalkojen asento niin jalankaaren kuin jalkaterien suunnan osalta. Jalkaterien suunnan liikkeessä saan selville helpoiten crossarilla aerobista tehdessä. Mulla ryhdin ollessa huonoimmillaan toinen jalkaterä osoitti menosuuntaan, toinen reilusti ulospäin kiertyneenä etuviistoon.
- Toisen katsoessa kävelyäsi. Toinen olkapää voi olla selvästi alempana tai toinen kyynärpää tekee huomattavasti laajempaa eteen-taakse-liikettä. Jalkaterien suuntaeron voi huomata kuten myös nilkan "niiaamisen" painon siirtyessä jalalle.
- Nukkuma-asento. Esim kyljellään nukkuessa miten olkapäät ja kädet ovat.
- Toispuoleinen toistuva kipu
Kipua on kuunneltuna kaveri, kärsittynä vihollinen
Kipu kertoo arvokasta tietoa kehosi tilasta. Haasteena tässä on vain se, että sen käyttämä kieli on outoa ja epämääräistä, eikä se puhu aina suoria termejä käyttäen. Kuinka olisin voinut tietää että olkapääkipu tarkoittaa suomeksi sanottuna hoida hyvä mies lattajalkasi ensin kuntoon. Aluksi koitin ja onnistuinkin peittämään kivun jääpusseilla ja tulehduskipulääkkeillä kunnes tilanne paheni niin etteivät nekään enää voineet peittää voimistuvaa viestiä. Vasta silloin aloin opetella kivun kieltä.
Länsimäinen lääketiede on liian usein laastarihoitoa. Eli hoidetaan oiretta muttei aina yritetä löytää aiheuttajaa/syytä. Kun hoidetaan oiretta laastarilla niin pienenä alkanut ongelma voi pahimmillaan päästä kasvamaan pahaksikin. Aiheuttaja on helpoin ja nopein hoitaa mitä aikaisemmin sen huomaa ja löytää itselle oikeat keinot korjata tasapainoa.
Henkinen tasapaino
Henkinen tasapaino löytyy itsetuntemuksen lisääntyessä. Mieli, sielu ja keho ovat samaa kokonaisuutta, joista yhtäkään ei voi erottaa jos haluaa olla ja tuntea todellakin olevansa elossa. Jos keskittyy vain yhteen tai kahteen kolmesta niin ei voi löytää tasapainoa.
Itsetuntemuksen lisäämisestä löytyy paljon kirjallisuutta. Unio Mystican webbisivuilta löytyy kirjaesittelyjä, jos aihe kiinnostaa, ja et tiedä mistä etsiä. Minä luin vähän kaikkea ja ennemmän niitä, jotka kiinnostivat ja tuntuivat kotoisalta.
Mun henkisen kirjallisuuden matka alkoi NLP:stä, jatkui systeemisen psykologian ja filosofian kautta fenomenologiaan. Ensimmäistä kertaa matkan aikana mulle tuli kotoinen olo lukiessa kirjaa Zen ja jousella ampumisen taito. Tästä matka jatkui Mystikko Oshon teoksiin ja lopulta muutamaan Tao kirjaan (Luovuuden Tao, Johtamisen Tao ja Oppimisen Tao). Mun "henkinen filosofia" on lyhyesti sanottuna Zen:in ja Tao:n kumppanuus.
Monesti nykyihmisellä hallitsevin näistä kolmesta on mieli. Kun ekaa kertaa tiedostin mieleni toimintaa niin se oli vapauttava kokemus ja todelllinen alku kohti tasapainoisempaa henkisyyttä. Oletko koskaan kokenut mielen hiljenemisen?
Salitreeni on ollut ja tullee olemaan minulle yksi parhaista keinoista tutustua kehooni. Saan tehdä omaan tahtiini, omassa rauhassani, tunnustellen ja fiilistellen. Toinen tapa, jonka merkitys on lisääntynyt ryhtiprojektin myötä, on venyttely. Salilla opin kohdistamaan voimaani, venyttelyllä opin vapauttamaan voiman tuottoa. Tällä hetkellä pinnan alla kytee nouseva kiinnostus kiinalaiseen potkunyrkkeilyyn Sandaan. Mikäli saan ensin ryhdin kuntoon ja sen myötä liikkuvuutta lisää erityisesti jalkojen notkeuteen niin varmaan käyn ainakin lajiesittelyn katsomassa ja katson kolahtaako. Uskon että sen avulla oppisin paljon koordinaatiosta ja tasapainosta. Lisäksi kiinnostaa se, voinko päästä yhteyteen taistelutilanteessa vastustajan kanssa. Tätä on hieman vaikea sanoin selittää, mutta ne, jotka ovat lukeneet vanhan samuraioppaan Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys saattavat tietää mitä tarkoitan.
Teoria - käytäntö
Jos en tiedä kuinka saada kaikki oma potentiaalini irti, niin kuinka voin sen kenellekään toiselle kertoa. Voin toki kertoa kaikkea kirjaviisautta ja teorioita ulkoaoppineena, mutta jos en ole oivaltanut asiaa, niin pinnan raapimista se usein on.
Jostain luin hienon viisauden: on olemassa paljon teorioita, osa vähemmän vääriä kuin toiset. Ei tosta kannata provosoitua. Mä ainakin tulkitsen ton niin, että jotkut teoriat toimii mun kohdalla, joistakin saan vinkkejä ja ideoita, jotkut eivät toimi ollenkaan mutta voivat parhaassa tapauksessa aiheuttavat sivuoireenaan oivalluksia.
Länsimainen tiede perustuu rationalismiin ja empirismiin. Siis mitä järjellä ymmärrän ja kokeilemalla aistin. Ja tutkimustulokset ovat keskiarvoja kaikista havainnoista. Kuinka keskiarvoilla voi kuvata juuri sinun kannalta parasta vaihtoehtoa? Lisäksi ihmisessä on vielä henkinen puoli. Psykologi/terapeutti voi tavoittaa jotain siitä mitä itse haluat kertoa ja lisäksi hieman sitä miltä vaikutat ulkopuolisin silmin. Lisäksi ihmisessä on vielä itseltäänkin piilossa oleva puoli (alitajunta), jota vähitellen voi itselleen selvittää. Siis kuinka keskiarvoinen tutkimustulos ulkopuolisen silmin voi kertoa juuri sinulle optimaalisimman vaihtoehdon?
En väitä että teoria ja tiede olisi turhaa. Niistä saa paljon vinkkejä ja ideoita kunhan niitä ei ota absoluuttisina totuuksina ja hyödyntää soveltaen käytäntöön maalaisjärjen ohjauksessa avoimin mielin vastaanottavaisena itseään kuunnellen.
Ihmisiä on kolmenlaisia oppimaan:
- Oppivat muiden virheistä
- Oppivat omista virheistään
- Eivät opi mistään
Ihmisiä on kolmenlaisia suhtautumaan uuteen asiaan:
- Ne, jotka ottavat asian totena semmoisenaan
- Ne, jotka sulauttavat tiedon heidän aiempaan tietoonsa
- Ne, jotka torjuvat asian huuhaana
Voin lukea, kokeilla, nähdä ja kuulla niin paljon siitä mitä ja miten treenata. Jotain liikettä olen hinkannut vuosia ennenkuin sitten jonain päivänä on tullut oivallus, et hei tässähän tään liikkeen juju on. Jotkut liikkeet ovat heti tuntuneet kodilta. Ennen oivallusta en saa täyttä tehoa irti liikkeestä/tekniikasta, koska silloin treenienergiaa kuluu hukkaan epävarmuuden takia. Oivaltamisen jälkeen voin antaa mennä sata-lasissa sillä tiedän mitä teen mutta en ehkä osaa sitä toiselle sanoin selittää.
Muutama mietelause, johon kiteytyy tämän kappaleen sanomaa:
- Se mitä kerroin oikeasta ja väärästä, kertoo enemmän minusta, kuin totuudesta.
- Ne hetket, jolloin olin eniten oikeassa, paljastuivatkin myöhemmin niiksi, jolloin muiden valheissa oli yhtä paljon totuutta. Menetin kasvoni itselleni, mutta opin samalla nauramaan oman egoni sokeudelle sen itsensä suhteen.
Optimisti - pessimismi
Lainaan tähän viisautta, jonka luin NLP -kirjasta: Kun uskon johonkin, pääsen kokeilemaan onnistuuko se.
Jos et usko mahdollisuuksiisi ja siihen että sinussakin on niin paljon potentiaalia vielä toteutumatta niin teet itsellesi aikamoisen muurin päästä yli. Mitä voi menettää vaikkapa neutraalilla asenteella en tiedä mutta kokeilen? Toki kolhuja ja vastoinkäymisiä voi tulla. Mulla on seinällä kiinaksi kirjoitettu teksti, joka oli mun motto vuonna 2002: parempi katua niitä asioita, joita tuli tehty kuin katua niitä, jotka jäi tekemättä. Mä luotan vieläkin tohon mietteeseen.
Jos on ylioptimistinen ilman avoimuutta ja joustavuutta niin vaarana on, pettymysten kasvettua liian suuriksi ja odotusten karatessa liian kauas, kasvattaa muurin tunteidensa ympärille ja alkaa elämään pelkän järjen varassa. Pahimmassa tapauksessa heilahtaa toiseen laitaan pessimisimin puolelle.
Avoimuus on kaksisuuntaista, se mitä kerron ja se mitä otan vastaan.
Vaikka olisitkin jotain nyt, niin mikä estää sinua olemasta jotain toista myöhemmin? Jos jokin estää nyt, niin hetki, jolloin tiedostat estäjän, voi vapauttaa sinut siitä.
Treenifilosofointia
Mulle on koko mun lapsuus rankutettu et onpa se laiha. Sitten eräänä päivänä tuli olo et perhana jonain päivänä vielä näytän. Enpäs tiedä kuinka terveellinen syy moinen pakkomielle on treenata. Tiedätkö sinä perimmäisen syysi treenata? Uskallatko sen tunnustaa ensin itsellesi. Entä sitten jolllekin toiselle?
Siinä vaiheessa kun tunnusti asian itselleen ja hyväksyi sen niin pakkomielteet sen osalta helpottivat. Se oli alkuperäinen syy treenata muttei ole enää kantava motiivini. Toki edelleen laihat ihmiset särähtävät silmiin enkä tiedä miten helppo olisi hyväksyä laihuus uudelleen omalla kohdalla. Kuinka paljon itsetunnosta perustuikaan ennen ulkonäölle. Ja kuinka mahtava tunne olikaan ekaa kertaa elämässä nähdä toinen tuntematon ihminen pintaa syvemmälle vaihtamatta sanaakaan. Emmä tietenkään kaikkia ihmisiä pintaa syvemmälle näe, mutta samankaltaiset sekä samoja vaiheita elävät (kuin itse elää ja on elänyt) ihmiset kyllä heti tunnistaa. Kuten sanotaan kyllä varas varkaan tuntee.
Mulle tärkeimmät motiivit liikuntaan ovat liikunnan ilo, rakkaus lajiin, kehittyminen ja kasvaminen. Pakkomielteet ja kirjaviisaususkomukset ovat olleet pahimpia kehitykseni hidastajia. Mutta toisaalta kun tarpeeksi hakkaa päätään seinään, niin jossain vaiheessa koskee niin paljon, että alkaa hakemaan aktiivisesti muita tapoja toimia. Mitä mieli ei tiedä tai usko niin kyllä keho sen sitten aikanaan kertoo. Ainut vaan et herkkyys kuunnella itseään on yksilöllisesti. Mulla herkkyyden kehittyminen kesti 30 vuotta ennenkuin opin alkeet kuunnella itseäni. Kuunnella itseään - niin moni treenari puhuu tosta ja minkä nimiin minäkin vannon, mutta vasta nyt ymmärrän mitä se on mun kohdalla.
Mä aattelin kokeilla niin, että kun on nälkä niin syön enemmän ja kun ei ole nälkä niin syön vähemmän. Samalla tavoin kuin kehoani kuunnellen treenaan niin miksei voisi myös syödä samoin. Jos vain opin tarpeeksi herkästi kuuntelemaan vatsani kieltä niin miksei myös sekin osaisi kertoa mitä elimistö tarvitsee kehittyäkseen. Jos opin tuon niin tarvitsenko enää kalenteriin sidottua bulkkausta?
Elämä ja treeni sen osana saa olla iloinen asia. Kuinka niin paljon paremmin mulla sujuukaan kun elämän asenne on leikkisä ja vastaanottavainen. Mä oon ollut suuren osan elämästäni taipumaton kuin vanha tammi: en vähästä heilahda enkä juurikaan muutu ja kasvan hitaasti jos ollenkaan. Nykyään oon enempi hennon ruohokorren kaltainen: tuuli heiluttaa, sade painaa maata kohti, kasvan nopeasti kun olosuhteet ovat suotuisat, tuli mitä tuli niin otan vastaan ja tiedän etten ainakaan murtumalla tuhoudu. Mä tykkään tosi paljon luontoaiheista vertauskuvista koska ne kertovat niin paljon omasta luonnollisuudestani. Miksi olenkaan yrittänyt olla jotenkin niin luonnoton oman kehittymisen ja erityisesti sen pakottamisen suhteen?
Mun treenifilosofia on fiilistely. Liika suunnitelmallisuus on kääntynyt mun kohdalla pakkomielteiksi. Olin päättänyt penkata tällä viikolla 90 kg ja ens viikolla 95 kg. 90 kg meni juuri ja juuri ekalla viikolla ja tokalla viikolla menikin vain 92,5 kg. Mulle tästä tuli hirveen paha mieli. Miksi?? Mähän kehityin viikossa 2,5 kg, mutta kun se jäi siitä mitä suunnittelin. Toki suunnitelmallisuutta tarvitaan vieläkin mun kohdalla esimerkiksi lihastasapainon kehittämiseen.
Nykypäivän ihmisistä niin moni uskoo hallitsevansa elämää ja siinä samalla kehoaankin. Tällä tarkoitan sitä, että niin moni uskoo voivansa pakottaa kehityksen kulkemaan haluamallaan tavalla haluamallaan aikataululla. Uskoin ennen noin, mutta kantapään kautta opin etten saa pakottamalla muuta aikaan kuin vahinkoa. Kyllä keho kertoo mitä se tarvitsee kehittyäkseen jos sitä vain osaa kuunnella. Usein oli vain liian kiire saavuttaa tavoitteet ettei kuunteluun ja sen opppimiseen ollut aikaa eikä myöskään halua.
Uskon siihen etten voi tietää rajojani (elämässä, kehittymisessä) ennenkuin menen hieman rajan yli. Aika usein se vaan meni siihen, kun ei ollut herkkyyttä kuunnella niin mentiin reilusti rajan yli. Kun kuuntelukyky paranee niin herkkyys lisääntyy rajojen löytymiselle
Feminiinisyys - maskuliinisuus
Saako miehessä olla feminiinisyyttä? Saako mies sen näyttää? Kuinka mies voi tunnustaa itselleen feminiiniset puolensa, olla ylpeä niistä ja kehittää niitä?
Meissä jokaisessa on puolet geeneistä peritty naiselta ja puolet mieheltä. Minulle elämä käyttäen vain maskuliinista puoltani tarkoittaisi että jättäisin puolet elämästäni elämättä sekä puolet kokematta siitä kaikista mikä on mahdollista.
Sekä maskuliinisuudessa että feminiinisyydessä on paljon hyvää. Miksen siis ottaisi molemmista parhaita puolia tilanteen mukaan käyttöön? Saan olla herkkä, avoin ja vastaanottavainen eikä se vähennä miehekkyyttäni. Minulle elämän suurinta tuhlausta olisi olla olematta oma monipuolinen itsensä vain sen takia, kun en olisi varma kestänkö sitä, mitä luulen muiden siitä ajattelevan.
Naiset ovat mieletön treenibuusteri salilla. En tarkoita sitä perinteistä fyysistä vetovoimaa vaan sitä kun näkee naisen treenaavan tosissaan ja kehittyvän niin se luo uskoa. Erityisesti se, että vaikka niin usein puhutaan naisten paljon huonommasta mahdollisuudesta kehittää lihasmassaa, niin usko omaan itseensä, rakkaus lajiin, avoimuus, herkkyys ja innostuneisuus mahdollistaa niin paljon. Erityiskiitos tytölle TG:llä joka sanoi kerran ja toisenkin en voi.
Parhaiten tätä feminiinis-maskuliinis-tasapainoa minulle kuvaa Yin-yang.
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen: