Talonrakentajan pahimmat vitutukset - miksi ei kannata rakentaa taloa?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Huppe
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Älä helvetissä ala sekoittamaan. Mikäli PikaTeholla tehty pohjat niin samaa päälle. Veikkaisin että talotehtaalla kuitenkin vedetty pohjamaalilla (joka eri kuin pintamaali). Yritä selvittää, meilläkin oli talotehtaan papereissa selvitys tuosta pohjamaalista. PikaTeho vedettiin kun se kohtuuhintaista ja lienee hyvinmaalattuna hyvä vaihtoehto (puolet Suomen puutaloista lienee maalattu sillä).

Ton maalimiehen ammattitaitoa en kyllä tohdi alkaa epäilemään kuka tuota Ultradecia suositteli pintaan pikatehosta huolimatta. Kaikkia muita voisin sanoistaan epäilläkin.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Kyllä mä taas noita räystäänalusia maalasin mielummin kuin seiniä. Räystäänalusissa kun ei tarvinut pahemmin suojailla mitään.
Mulla on avoräystäät. Kattotuolinpäät ja niiden välissä olevat listat yhdellä värillä ja varsinaiset aluslaudat sitten taas eri värillä. Saatananmoinen rajaaminen.:D

En tiiä mikä on hyvä. Uulat varmaan, mutta ne on niin sikahintasia, että jäi itsellä väliin. Itse otin Vinhaa. Kahteen kertaan joutuu vetään.
Uula on ihan jees ja jos ei ole, niin vika löytyy perinteiseen tapaan pensselin toisesta päästä. Hinta on korkea, mutta onko se tuplasti kovempi? Meinaan, että kun esimerkiksi petrooliöljymaalilla selviää yhdellä maalauskerralla, niin tuleeko kaksi maalikerrosta halvemmalla maalilla halvemmaksi?

Nosturi maksaa lähemmäs 150 euroa päivässä, eli vituttaa sitten huolella jos sitä joutuu seisottaan vesisateessa. Viikko tais olla 700 euroa, viikossa ajattelin että tuon yksin ehtisin.
Ei oo harmittanut, kun ostin maalausta silmällä pitäen Haki-telineet. Telinettä sen verran, että kaksikerroksisen talon päädyn saa kerralla maalattua. Hintaa telineille tuli 1200 euroa. Jos noista haluaa luopua, niin saa tasan tarkkaan jokaisen euron takaisin. En oo ajatellut luopua.
 
Kannattais varmaan kuitenkin vuokrailla niitä omakotinikkareilla silloin kun niitä ei tarvi. Itse katselin viime syksynä pitkin internettiä alumiinitelineitä mutten oikein löytänyt sopivia. Olis ostanut itelle ja vuokrailis niitä muille. Tutulla olis teräksiset telineet mutta niiden roudaamiskiintiö (elinikäinen) tuli täyteen viime kesänä.
 
Ei oo harmittanut, kun ostin maalausta silmällä pitäen Haki-telineet. Telinettä sen verran, että kaksikerroksisen talon päädyn saa kerralla maalattua. Hintaa telineille tuli 1200 euroa. Jos noista haluaa luopua, niin saa tasan tarkkaan jokaisen euron takaisin. En oo ajatellut luopua.

Mulla on kanssa kesän ohjelmistossa talon ulkovuoruksen (220m2) teko. Tässä pohdiskellut näitä telinejuttuja sekä maalijuttuja sekä sitä kuinka valmiina paneli kannattais ottaa.

Panelien hinnoissa on sellasia eroja että:
22x195 HS/UTV pohjamaalattuna 1,96€/m, yhteensä siis 2890€
edellinen 1x pintamaalattuna 2,61€/m, yhteensä 3849€

1 kertaan pintamaalattuna maksais siis noin 1000€ ylimääräistä. Tässä alkaa olla kohta 1,5-2 vuotta rakentamista takana ja hermot/voimat ehtymään päin. Tekis niin perkeleesti mieli ottaa valmiiks maalattuna, jota pääsis lätkimään suoraan seinään ja maalailla sit toiseen kertaan vähän myöhemmin.

Osaiskos kukaan heittää hihahintoja mitä tollasen 220m2 panelia maalit maksaa ja kauanko teillä meni kun suhditte kertaalleen pintamaaliin?

Mä olen koko talon ulkopuolen tehnyt tähän saakka 3m pitkiä alumiinitelineitä siirtelemällä enkä kyl ajatellut nytkään mitään sen kummenpia alkaa virittelemään. Tuskastahan toi on, mutta munkin hakien roudaus/kasaus/purku kiintiö on aivan tapissa eikä noiden vuokraaminenkaan ole ihan ilmasta..
 
Sulla kun on neliöt tiedossa niin helppohan se on tuosta laskea. Katselet maalien kohdalta menekkiä. Pohjamaalattu lauta tuntuu imevän uskomattoman paljon tuota maalia. En muista kuinka monta pönttöä meillä meni viime kesänä. Pikateho näyttäisi tänä kesänä olevan 11litran pöntöissä joka maksaa suunnilleen paikassa kuin paikassa reilut 80 euroa. Täällä Hämeessä on tuplabonuskuukausi menossa niin ajattelin ite sipasta pari pönttöä ihan prismasta kun ei noista maaleista pahemmin rabattia heru kantarautiksessa.

Itellekkin kelpaisi tuommoiset 3m alumiinitelineet. Mistä niitä saisi edullisesti?

Terästelineitä saa vuokrattua tuolta todella edullisesti, ainakin jos kilohintaa tuijottaa. 1767 kg telinekalustoa 12,68€/vrk. Tosin en noin paljoa ottanut kun kuka niitä kaikkia tasoja ja kaiteita jaksaa asentaa? Hyvinkään toimipisteessä ainakin sujui varsin mallikelpoisesti romujen noutaminen ja palauttaminen. Tasojen kiinnikkeet taisi olla vähän hankalat mutta muuten tuota voi kyllä suositella. Noilla vuokrahinnoilla oli kiva kuunnella muiden romurentille maksamia hintoja.
http://www.perisuomi.fi/
 
Panelien hinnoissa on sellasia eroja että:
22x195 HS/UTV pohjamaalattuna 1,96€/m, yhteensä siis 2890€
edellinen 1x pintamaalattuna 2,61€/m, yhteensä 3849€

1 kertaan pintamaalattuna maksais siis noin 1000€ ylimääräistä. Tässä alkaa olla kohta 1,5-2 vuotta rakentamista takana ja hermot/voimat ehtymään päin. Tekis niin perkeleesti mieli ottaa valmiiks maalattuna, jota pääsis lätkimään suoraan seinään ja maalailla sit toiseen kertaan vähän myöhemmin.
Paljonko se sama paneeli maksaisi ilman mitään pintakäsittelyä? Mulla on ulkovuoraus höylättyä paneelia, ei hienosahattua. Sellainen saa ihan huoletta ollakkin vuoden kaksi seinässä ilman pintakäsittelyitä, jotta aurinko vähän pintaa karhentaisi. Siihen homesuoja tavallisella puutarharuiskulla ja seuraavana päivänä sellaista maalia, joka ei vaadi toista maalauskertaa.

Maalaus itsessään on joko nopeaa tai hidasta, riippuu niin monesta asiasta. Suoraa seinäpintaa maalaa aika hätäiseen, mutta kaikki rajailut hidastavat etenemistä oleellisesti. Sekin on aivan v*tun varma, että vettä tulee kesken maalushommien kuin esterin hämiksestä. Koitan tässä muistella ja arvioida, että olisko mulla mennyt kymmenisen työpäivää ulkomaalaukseen.
 
Sulla kun on neliöt tiedossa niin helppohan se on tuosta laskea. Katselet maalien kohdalta menekkiä. Pohjamaalattu lauta tuntuu imevän uskomattoman paljon tuota maalia. En muista kuinka monta pönttöä meillä meni viime kesänä. Pikateho näyttäisi tänä kesänä olevan 11litran pöntöissä joka maksaa suunnilleen paikassa kuin paikassa reilut 80 euroa. Täällä Hämeessä on tuplabonuskuukausi menossa niin ajattelin ite sipasta pari pönttöä ihan prismasta kun ei noista maaleista pahemmin rabattia heru kantarautiksessa.

Itellekkin kelpaisi tuommoiset 3m alumiinitelineet. Mistä niitä saisi edullisesti?

Joo laskeskelin Vinhan keksiarvomenekillä että 350€ menis maaleihin. Tähän vielä pelit, pensselit, bensat yms niin varmaan siinä 400€ maksaa pakostikin. 600€ jäis työlle hintaa ja jos sen jakaa tuolle 1200jm lautamenekille niin maalaus työlle jäis hintaa ~0,5€/m.. Telineiden rakentelut ja materiaalien haut, pensselien pesut ja bensat kun laskee vielä pois niin ei taida kyl tuntiliksoille päästä..
 
Paljonko se sama paneeli maksaisi ilman mitään pintakäsittelyä? Mulla on ulkovuoraus höylättyä paneelia, ei hienosahattua. Sellainen saa ihan huoletta ollakkin vuoden kaksi seinässä ilman pintakäsittelyitä, jotta aurinko vähän pintaa karhentaisi. Siihen homesuoja tavallisella puutarharuiskulla ja seuraavana päivänä sellaista maalia, joka ei vaadi toista maalauskertaa.

En edes kyselly noista puuvalmista koska yleensä toi pohjamaalattu on niin mitättömän vähän kalliimpaa että ei kannata edes harkita. Tuolla sun metodilla toi olis tietty ihan ajatuksen arvoinen.

Yks hinta oli puuvalmiista, mutta se on 28x220mm panelista ja olis maksanut 11,70€/m2, toi 28x195 pohjamaalattuna 13,14€/m2

Toi 220mm levee on vaan vähän riski ottaa kun pitäs sitten olla jo pykälää paksumpaa kuin tuo 28mm ettei lähde veteleen..
 
Oonko nyt käsittäny jotain väärin, mutta eikö kaikilla oo nurkkalaudat yms. ruuveilla kiinni? Sen ymmärrän, että jotain pitää tiivistää, niin sitä ei saa pois, mutta tuollaiset mitkä ei tiiviitä tarvi olla, niin eikö ne oo nopea ottaa pois? Mulla on kaikki nuo ruuveilla kiinni ja nurkat on kahdesta (eli neljästä) paneelista, niin että kun ottaa ulommaisen pois, niin saa syöksytorvi jäädä paikalleen eikä tarvi rajailla. Oon katkaisulistat seinältä jo ottanut kertaalleen pois samoin kun sen antiikkilistan (vai mikä nyt onkaan) ulkoverhouksen alareunasta ja siinä ei montaa minuuttia suttaannu.
 
Riippuu talopaketista/tekijästä. Toisilla tehtailla on sisägyprokitkin lyöty nauloilla jos ei muuta muistanut sopia ...
Meillä nuo on ammuttu naulapyssyllä, tekojärjestys oli vain että ensin maalataan ja sitten kiinni. Toisekseen on mallia "simppeli" ilman kaikenlaisia koristeita eli seuraavakin maalauskerta menee aika kivuttomasti vaikka nuo on paikallaan. Sitten kun on tarve purkaa niin jotain joutuu vaihtamaankin.
Nykypäivänä ruuvit pitäisi olla rosteria että kestää, johon taas ei maali tartu hetkeen eli ne pitää paikata jälkeenpäin. Samoin ruuvaamisessa pitäisi olla ammattikone eli nauhalla jotta yksi käsi riittää kiinnittämiseen. Ruuveilla on myös taipumus halkaista puutavaraa jos ei ole esireikää ja joutuu reunasta kiinnittämään. Kuumasinkitty kampanaulat kestää ja toisaalta naulapyssyllä saa tehtyä helposti yksinkin....
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Mulle tuli verholaudaksi UTV 28x195 valmiiksi talon sävyyn maalattuna, maksoi noin 500 euroa enemmän kuin maalaamaton lauta. On kylläkin ruiskulla maalattu, mutta tosi hyvältä näyttää jo nyt. Ajattelin ensi keväänä maalata toiseen kertaan sutimalla. Räystään aluset ja otsalaudat laitoin pohjamaalatusta laudasta, jotka sitten maalasin kahteen kertaan ennen asennusta. Eli tänä keväänä töpöttelen vain niitä naulan kohtia, ja nautin auringosta(tosin hommaa on muutenkin). :)
 
Yksi kokemus ulkoverhouksen (n. 200m2) maalaamisesta: panelit pohjamaalattiin ruiskulla ennen asennusta, maalina öljypohjamaali tietenkin hieman ohennettuna. Menekki lähes 6 pönttöä (ruiskulla kyllä aika suurpiirteistä käyttöä). Seuraavana kesänä pinta Vinhalla pensselin kanssa; muutaman päivän vapaatunnit paloi, mutta ei mikään hirmu urakka. Yllättävintä (minulle) oli se, ettei hyvin (?) pohjamaalattu paneli enää imenyt paljoa; koko talon maalasi alle kolmella pöntöllä. Resepti on ihan ammattimaalarin, hyvä tuli ja aika näyttää miten kestää.
 
Minkäs kokosia pönttöjä oli ...?
 
Itse kun kirvesmies olen niin ikkunan ja ovien smyygien tekeminen vituttaa! Tai sitten välikatolla kuumana päivä eristää Iv-kanavia. Voi vittu sentäs.. :)
 
Itse kun kirvesmies olen niin ikkunan ja ovien smyygien tekeminen vituttaa! Tai sitten välikatolla kuumana päivä eristää Iv-kanavia. Voi vittu sentäs.. :)

Niinpä. Toisessa paistaa kädenjälki kuin "Naantalin aurinko" ja toinen on olosuhteiltaan kuin "Mustan miehen pers'reiässä" (kokemusta vain tuosta eristämisestä). :)
 
Zone-sarja -42%
Osaako rakennusalalla kukaan tehdä mitään oikein ensiyrittämällä? Kauhea kiire rakennusluvan kanssa ja sain juuri ja juuri ajallaan talon viralliset piirrustukset paperiversioina postissa talotehtaalta. Huomiseksi sovittu naapurien kuuleminen kaupungin kanssa, kun ne omistavat viereisen tontin ja maanantaina pitäisi rakennuslupa laittaa aamusta sisään käsittelyyn, että ehtii ennen virkamiesten kesälomia. No nyt mä menen sinne sovittuun tapaamiseen piirustuksen kanssa, joka on mittasuhteessa 1:110 kun pitäisi olla 1:100. Miten vitussa voi tuollaisenkin asian sössiä? Tämän huomasin, kun mittailin talon huoneita piirustuksesta, että olihan se olohuone hitusen vajaat 4metriä leveä. Sitten se olikin piirustuksen mukaan vain 3,5metriä, jos siis katsoi mittasuhteessa 1:100. No sitten tajusin, että sen mittasuhteen on oltava viturallaan.

Monellakohan jää tuollaiset tai muut perusjutut huomaamatta ja sitten suunnittelijan virhe kertautuu työmieheltä toiselle ja lopputulos on talo valmiina jotain aivan muuta kuin oli tarkoitus.
 
Meillä kanssa talofirma sössi piirrustusten kanssa pariinkin otteeseen, tai siis alihankkijat. Ko. toimittaja oli aikasemmin tehnyt piirrustukset itse ja juuri ulkoistanut hommat. Pahin moka oli se kun suunnittelija oli jostain keksinyt että meille tulee tiilitalo. Ei vissiin tajunnut että tuulensuojalevynkin voi eristerapata. No tämähän tarkoitti sitä että perustusten mittapiirrustuskin oli vituillaan. Onneksi asia huomattiin ajoissa, mutta se epävarmuuden tunne jonka moka allekirjoittaneelle aiheutti perustusten teossa oli kyllä perseestä.

Muitakin piirrustusmokia oli. Esim. LVI-suunnittelija oli "epähuomioissa" unohtanut pesukoneen viemärin ja kylmävesipisteen. Tuurilla koneen sijoittelu oli sellainen että saatiin pinnassa, kaappien alla vedettyä molemmat putket khh:n pesualtaan alle. Samainen LVI-suunnittelija oli myös unohtanut ilmaistointikuviin merkitä putken koon vaihtumisen pienemmäksi. Ammattilainen olisi tämän saattanut huomata, mutta eihän tällainen tee-se-itse mies sitä huomannut ja purkuhommia tuli. Ja perustussuunnitelmien tekijä oli kyllä autokatoksen kuviin laittanut oikeat korot, mutta jättänyt sitten lukuihuin väärät, eli autokatoksen lattia tuli 20 senttiä liian ylös, no onneksi tontin liittymä on niin pitkä että tuo ei aiheuttanut mitään kovin suurta muutosta mutta jos talli olisi ollut vähän lähempänä liittymää olisi noususta tullut melko jyrkkä.

... jotain muutakin pienempää oli, mutta olkaa rakentajat tarkkoina niiden piirrustusten kanssa.
 
Uskomatonta toimintaa Vantaan kaupungin mittamiehiltä. Olivat merkinneet koron pihalla olevaan puuhun niin, että korkomitta ei ollut korkolätkän yläreunasta vaan lätkän yläreunasta sojottavasta käytän naulan kannasta. Saatana, eihän kukaan osaa arvatakkaan, että se mittapiste ei ole sen lätkän yläreunassa vaan jossain ruosteisen naulan kannassa... Tämä huomattiin siinä vaiheessa kun paalut oli lyöty maahan ja todettu, että paalua on vain noin 10cm näkyvillä 15cm sijasta.
 
No varmaan tämäkin aika paikkakunta kohtaista, mutta kyllä mä olen useamminkin kerran tavannut että korko merkitään juuri naulan kantaan. Hassua olis se että jos korkolappuun olis vaan jätetty ylimääräinen naula pystyyn..
 
Back
Ylös Bottom