Talonrakentajan pahimmat vitutukset - miksi ei kannata rakentaa taloa?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Huppe
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Eilen laitettiin vikoja spotteja eteiseen ja kaksi niistä ei palanut... Tietenkin ne ainoat koko talossa, joiden johtoja ei voi vetää uusiksi. Sähkärin kanssa mittailtuamme todettin, että johto on poikki. Tässä vaiheessa alkoi vitutus olla suuri, koska uuden johdon veto tarkoittaisi noin parin metrin ura tekoa valmiiksi maalattuun kipsikattoon + 20cm roiloa betoniin... Kyseisessä kohdassa kun kipsilevy on aivan kiinni yläpohjan uretaanissa ja johto roilottu+teipattu levyyn kiinni.

Onneksi on kännykässä kunnon kamera. Työnsin kännyn spotinreiästä ja kuvailin eri suuntiin, ja löysin, että johto oli jatkettu solmulla... Eli sokeripala puuttui välistä. Paikallisettiin toi kohta ja selvittiin 80mm reiällä katossa, josta päästiin tekemään jatkos.

Muutenkin noitten spottien johtojen kanssa saa olla tarkkana, etteivät unohdu/jää jotenkin pahaan paikkaan. On nimittäin jokunen tunti mennyt kun olen pujotellut uusia johtoja. Tässä on ollut käyttöä kännyn kameralle, on helppo paikallistaa johdot alaslaskuista.

En ymmärrä. Siis kuka on jatkanut johtoa ilman jakorasiaa? Tuohan on ainakin laitonta, mutta myös äärimmäisen typerää.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
En ymmärrä. Siis kuka on jatkanut johtoa ilman jakorasiaa? Tuohan on ainakin laitonta, mutta myös äärimmäisen typerää.

Siis jatkanut 12V johtoa halogeenille. Oli sähkärillä joskus aikoinaan loppunut johto kesken alaslaskujen teon aikaan ja jatkoi vain laittamalla johtojen päät solmuun. Timpuri löi katon kiinni suuremmin ihmettelemättä kuukausia sitten ja vasta eilen kytkettiin tohon johtoon lamppua. Ja en ton jatkoksen takia halunnut kattoon jakorasiaa, laitoin sokeripalan ja paikkkasin reiän umpeen. Meiltä kun ei muutenkaan löydy katoista liiemmin jakorasioita näkyviltä paikoilta. Nekin jotka on ollu pakko laittaa on laitettu kipsisen hiussaumaluukun taakse.

Mikäs tuossa jatkamisessa nyt on typerää? 220V johdon jatkaminen saattaa olla hölmöä, mutta ei 12V niin tarkkaa ole?
 
Ei 12V tapa ja vaikka se ELV-jännite onkin niin et saa silti perseillä sähköturvallisuuden kanssa. Noitakin jakorasioita on hemmetin pieniä nykyään, ei sen tarvii olla semmonen AP9 rasia vaan sellanen 2x tulitikkuaskin kokonen missä on ruuviliittimet valmiina.
 
Zone-sarja -42%

Kertokaas maallikolle mitä tossa on sähköturvallisuuden kanssa tekemistä? Siis jatkoin 12v halogeenille menevän johdon sokeripalalla alaslaskussa ja se liitos jäi nyt piiloon kipsilevyn ja ontelolaatan väliin, eikä jakorasian taakse.

Ykis asia joka jaksaa ihmetyttää joka kerta on, että kun on viimeiseen pintaan maalatut katot ja seinät ja sähkäri / IV-kaveri tms. tulee asentamaan venttiileitä/peitelevyjä yms. niin miksi joka helvetin kerta on maalipinta aivan täynä paskaisia sormenjälkiä...
 
Eipä tuossa varmaan mitään vaaraa tolla 12v jännitteellä ole.. Tosin aina on se mahdollisuus, että sokeripalan ruuvit ajan kanssa löystyy ja johdot pääsee vapaaksi. Taitaa tosin olla, että 12v jännite ei aiheuta palovaaraa.. Tohon toiseen sähkäriopiskelijana voin vastata, että ihmettelen aivan samaa. Olen ottanut käytännöksi, että vaikka olisi perus asennushommaa käytän sellasia asentajanhanskoja etten tuhri joka paikkaa..
 
Entäs jos ne 12V johdot irtoavat ja menevät oikosulkuun, kuumentavat muuntajan ja muuntaja syttyy palamaan?
Itse ihmettelen suuresti sitä kun monet laittavat noita muuntajia katon sisään, jopa sellaisiin paikkoihin joissa niitä ei voi edes huoltaa.
 
Voihan ne irrota siellä jakorasiankin sisällä? Ei mun mielestä mitään väliä tommosessa paikassa.

Eikö ne ole helpompi kytkeä takaisin jakorasiassa kuin seinäpaneloinnin takana piilossa?
 
Itselläni on suurena ongelmana täydellisyyden tavoitteleminen kun kaikki pitäisi saada "just eikä melkein". Vasta kävimme katsomassa kavereiden remppaa, enkä siinä huomannut mitään vikoja, vaikka itse kertoivat ja näyttivät montakin ongelmakohtaa. Ehkä on hieman turhuutta koittaa tehdä kaikesta mahdollisimman parasta.

No, eniwei, sähköissä en tinkisi tai oikoisi enkä tekisi mitään piilokytkentöjä minnekään.
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Mua vituttaa huolimattomat urakoitsijat. Meille tuli kittariksi semmonen tuttu, joka on maalari toisessa polvessa ja tekee huolellisesti todella hyvää jälkeä. Sovittiin hänen kanssaan kuviot, että tekee meille pohjat jne. Kuitenkin kun aika koitti, työmaalle tulikin kittarin poika (jonka ilmeisesti on tarkoitus jatkaa tuota perheyritystä aikanaan) tekemään pohjia.

Siinä sitten kesti loppujen lopuksi vitun kauan ja jälki oli kaikkea muuta kuin priimaa. Soittelin sit pääkittarille ja sovittiin, että tulee katsomaan onko jotain korjattavaa kun me ollaan pohjavärit vedetty.
Nyt siellä sit on lähes kaikki kittaukset käyty pohjavärin jälkeen läpi uudelleen. :pano:

Mä otin kittarin sen takia hommiin, etten halunnut sitä itse tehdä, mutta siitä huolimatta olen tälläkin viikolla juossut se vitun lasta kädessä joka päivä korjaamassa jotain pikku juttuja. Jotain ruuveja, jotka ei jäänytkään listojen alle ja pikku raapuja, jotka paistavat maalin alta ikävästi.

Jos ekakerralla olis tullu oikea kittari ja tehny kerralla hyvän, ei olis tarvinnu heidänkään rampata siellä yhtenään. Pikaisesti laskin tehtyjä tunteja ja sopimaamme urakkaa tosta hommasta, niin nyt mennään jo niin pienellä tuntiliksalla, että ei tosta mitään heillekkään käteen jää.
Näkeepähän isä poikansa työnlaadun.
 
Jakorasiaan voi tosin väsätä vedonpoiston.

Voi, tottakai mutta ei AP9:ssä tai "putkilankarasiassa" ole vakiona vedonpoistajaa ja kuinka moni semmosen tommosessa tilanteessa sinne väsää.
Jos johtoihin ei kohdistu mitään vetoa ei ne johdot helposti sieltä irtoa, toki ajan myötä voi löystyä.

Ymmärrän Huppe hyvin ton sun täydellisyyden tavoittelun, ite oon samanlainen. Luulen, että aiheuttaa vaan turhaa stressiä...

edit.
(Toki aina olis hyvä laittaa se rasia sinne!)
 
Itselläni on suurena ongelmana täydellisyyden tavoitteleminen kun kaikki pitäisi saada "just eikä melkein". Vasta kävimme katsomassa kavereiden remppaa, enkä siinä huomannut mitään vikoja, vaikka itse kertoivat ja näyttivät montakin ongelmakohtaa. Ehkä on hieman turhuutta koittaa tehdä kaikesta mahdollisimman parasta.

Tartun tähän. Omalle työnjäljelleen tulee jollakin tapaa sokeaksi, siis pahalla tapaa. Mä näen kaikista omista askarteluistani ne pienen pienet viat, niistä ei vaan pääse eroon. Siis naurettavan pienet asiat loistaa omaan silmään selvääkin selvemmin. Sitten kun menee johonkin kaverille tai vieraaseen paikkaan, niin vastaaviin pikkuvikoihin tai edes niihin suurempiin kämmeihin ei kiinnitä läheskään niin paljon huomiota.

Oman jäljen kanssa on paskamaista elää.
 
Erittäin totta. Tää on yksi syy miksen halunnut olla rakentamassa itse seuraavaa kämppää. Ne mikroskooppiset virheet, joita ei järkevästi silmällä näe hyppää päivittäin silmille, koska tietää niiden olemassaolosta.

nimimerkillä. Saunoo lähes päivittäin lauteilla joiden tekemiseen meni varmaan 100 h aikaa, toleranssit taatusti tiukemmat kuin missään valmislauteissa ja silti mikroskooppiset jiirivirheet syö miestä :(
 
Itselläni on suurena ongelmana täydellisyyden tavoitteleminen kun kaikki pitäisi saada "just eikä melkein". Vasta kävimme katsomassa kavereiden remppaa, enkä siinä huomannut mitään vikoja, vaikka itse kertoivat ja näyttivät montakin ongelmakohtaa. Ehkä on hieman turhuutta koittaa tehdä kaikesta mahdollisimman parasta.

No, eniwei, sähköissä en tinkisi tai oikoisi enkä tekisi mitään piilokytkentöjä minnekään.

Tähän on pakko vielä lisätä sellainen juttu, vaikka tekee itselleen ja oikein viimeisen päälle tarkasti, niin laitappa nettiin muutama kuva tuloksistasi tai kerro miten teit, niin aina löytyy vähintään yksi ihminen joka kertoo miten se olisi pitänyt tehdä, tai mitä hän olisi tehnyt paremmin. En edes uskalla kuvitella millaisissa taloissa nämä ihmiset suostuvat asumana, että jälki kelpaa :D
 
No tästähän on keskusteltu jo aiemmin, jotta tottahan se on.

Jo pelkässä suunnitteluvaiheessa sai paljon arvostelua osakseen. Esimerkiksi 25m2 keittiö on liian pieni, siellä "ei mahdu tarjoilemaan" kuulemma. Ja joo ainahan kaikki on tehty päin persettä.

Mielenkiintoisinta omassa projektissani on nyt se että viemärintuuletus toimii väärin. Jostain syystä tuohon on suunniteltu ja rakennettu 2 viemärintuuletusta ja niiden välille syntyy kierto, eli toinen vetää ja toinen puhaltaa, pakkasella tuossa on sellainen kiva pikku probleema jotta talon alle menee suoraan, eristettyä putkea pitkin -35 asteista ilmaa. Imu/puhallus on kutakuinkin vastaavaa kuin keskuspölynimurissa. Tuossa on kaksi tuuletusta koska yhdellä toiselle vessanpöntölle olisi tullut matkaa yli 10m. Tarvitseeko mainita että esim. kylmävesiputket sijaitsevat viemäriputkien läheisyydessä eikä tuo -35 asteinen alapohjan alapuoli maanvaraisena ole muutenkaan tavoiteltava tilanne. Tulppasin noi putket nyt, eikä ilma liiku niissä enää lainkaan. Netistä löysin artikkeleita ja laitteita joissa kehoitetaan hoitamaan vastaava tuuletus vain yhdellä putkella ja yhdellä alipaineventtiilillä. Tuo taas aiheuttaa seinän purkamisen ja tuhansien eurojen tappiot.

Ottaisin mielelläni joltain ammattitaitoiselta LVI-pakkislaiselta tuohon jonkin vinkin.
 
Mulla tulee matkaa kanssa reilusti yli 10m mutta putkia on vaan yksi. Onkohan joku just Hupen rakennusvuonna voimaan tullut sääntö vai onko mulla väärin tehty kuvat?
 
Mielenkiintoisinta omassa projektissani on nyt se että viemärintuuletus toimii väärin..

LVI-suunnittelija vastataa suunntielmistaan. Kannattaa jo vastuuasioiden takia olla ensimmäisenä yhteydessä suunnittelijaan ja kysyä ohjeistusta sieltä.

LVI-suunnitelmat on leimattu kunnassa? Rakennusvalvojalta voisi myös kysäistä onko kyseinen kytkentä hänen mielestään normaali/toimiva..
 
Mulla tulee matkaa kanssa reilusti yli 10m mutta putkia on vaan yksi. Onkohan joku just Hupen rakennusvuonna voimaan tullut sääntö vai onko mulla väärin tehty kuvat?

LVI-määräykset eivät ole noilta osin muuttuneet käsitykseni mukaan vuosikausiin. 20m tuo voi käsittääkseni olla maksimissaan mutta tuossa oli jotain muita säädöksiä. Eniwei, koska pönttöjen välinen etäisyys oli sellainen että mikäli nousua ei olisi laittanut keskelle olohuoneen lattiaan, olisi matka jäänyt yli 10m pitkäksi toiseen pönttöön. Itse en ole koskaan kuullut että olisi kaksi tuuletusta pienessä omakotitalossa.

LVI-suunnittelija vastataa suunntielmistaan. Kannattaa jo vastuuasioiden takia olla ensimmäisenä yhteydessä suunnittelijaan ja kysyä ohjeistusta sieltä.

LVI-suunnitelmat on leimattu kunnassa? Rakennusvalvojalta voisi myös kysäistä onko kyseinen kytkentä hänen mielestään normaali/toimiva..
Joo, toki, mutta olen projektin edetessä alkanut tekemään taustaselvitystä kaiken suhteen, muuten mua viedään kuin litran mittaa.

Voisikohan syynä tuohon olla paine-erot putkissa. Eli toinen tuuletusputki on ullakolla lähes suora kun taas toinen tekee ISOJA mutkia ja on useita metrejä pidempi tuota toista. Tämä joka tekee mutkia, on se joka imee ilmaa alaspäin.
Voisikin kuvitella että tuohon putkeen kerääntyy kylmää (ja painavaa) ilmaa lähes kaksinkertainen määrä joka taas aiheuttaa sen että ilman"vaihto" alkaa pelaamaan painovoimaisesti kun kevyempi putki antaa periksi ja ilma karkaa sieltä pois.
Näinhän suunnitellaan esim. saunan korvausilmaventtiili, ulkona pitkä putki ja sisällä lyhyt kiukaan takana, jolloin ilma tulee itsekseen sisälle.
 
Latest posts

Back
Ylös Bottom