Hyvä kirjoitus.
Asun syvällä Kehä3 sisällä, minulla ei ole mittän kokemuksia susista, niinkuin ei muistakaan suurpedoistamme.
Harrastusteni puolesta käyn metsässä kauempanakin kuin Nuuksiossa tai Sipoonkorvessa.
Olen nähnyt niitä turhautuneita ja pettyneitä ilmeitä, kun vuosia treenattu jahtikaverikoira on päätynyt hukan suuhun.
Olen kuullut paikallisilta, kuinka he joutuvat pelkäämään itsensä ja etenkin lastensa puolesta, kun alueella liikkuu ihmisellekin vaarallinen "häirikkösusi".
Olen aistinut ne surun tunteet, kun iltapissalle mennyt kotikoira on lähtenyt ja vain verinen kaulapanta on isäntäperheellä muistona pikkukaverista.
Silti. Mielipiteeni susista ei ole muuttunut.
Olen aina kunnioittanut susia, niinkuin muitakin eläimiä suuresti. Niiden koiralle jättämä perimä, sekä niiden käyttäytymismallit kiehtovat suuresti.
Kuitenkin jos joskus joutuisin valitsemaan suden ja koirani väliltä, päättäisin tilanteen koiran hyväksi.
Miksikö? Lähestulkoon sama eläin. Koiraani minulla on kuitenkin läheinen side ja se on osa perhettäni. Puolustaisin sitä kuin itseäni tai muuta perhettäni.
Olen ihminen. Ajattelen. Teen päätökseni siten että kaikkia päätökseen vaikuttavia asioita en edes itse saa ikinä selville.
Jos ihminen olisi pelkästään järkevä, susiongelmaa ei olisi. Se olisi selvitetty tavalla tai toisella. Suden eduksi, tai sen menetykseksi.
Kun tunteet tulevat mukaan, joudumme lähes ylitsepääsemättömään tilanteeseen.
Ammun harrastuksekseni pienriistaa. Olen miettinyt sitä teertä tahdätessäni, miksi kukaan ei sen oikeuksista välitä. Miksi niitä saa oikein luvan kanssa tappaa. Mikä tekee sudesta niin erilaisen. Onhan ihminen aina ennenkin raivannut esteet oman menestymisensä tieltä.
Ainahan voidaan väittää, että susia on vähän.
Kaikki on suhteellista, mutta totuus on että Suomessa pesivien susiparien määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.
Meille syntyy 35-50 susipentua vuodessa. Osa toki menehtyy ennen aikuisiän saavuttamista, mutta jos kymmenen vuoden kuluttua määrä on taas tuplaantunut, olemme kusessa. Myös me Kehän sisäpuolella.
Jo nyt on nähtävissä merkkejä susivihasta. Susia lahdataan laittomasti. Voidaan toki saattaa tekijät edesvastuuseen ja olla ylpeitä saavutuksesta. Luulen kuitenkin että perhettään suojeleva isäntä ei anna pienen sakkouhan tulla kodinturvaamisen eteen.
Minä en todellakaan halua, että Suomen susikanta hävitettäisiin. Se kuuluu luontoomme, ja meidän täytyisi olla ylpeitä siitä. Se ei kuitenkaan ole mahdollista niin kauan kun suden käyttävän koiriamme ravintonaan.
Yhtenä hyvänä vaihtoehtona on ehdotettu susikannan harventamista niillä alueilla, joilla tuhoja on eniten. Päinvastoin laajoilla metsäalueilla sudet saisivat nauttia isosta reviiristään rauhassa.
Vika ei tietenkään ole sudessa. Se tekee niinkuin luonto sille on määrännyt. Vika on ihmisen, joka ei pääse sopuun itsensä kanssa tästä asiasta.
Jatkakaa, niin teen minäkin.