Suomalaiset 200 työntäjät

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja mtk77
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Muistelen myös nähneeni ainakin 220 rinnallevedon Huhtalalta, ja jos miehen omia puheita muistan, niin ainakin jotenkin sen on ylöskin harjoituksissa työntänyt. Muutenkin Miikalla on aina ollut treeneissä jotenkin järjettömän isot painot. Ihan muutama viikko sittenkin tempaili sarjoja isommilla, mitä Everi teki SM-kisoissa. En sitten tiedä miksei kisoihin lähtenyt, kun maajoukkueleireilläkin on kuitenkin taas pyörinyt viime aikoina.

Kanerva on tosiaan itsekin puhellut, ettei harjoituksissa koskaan saanut samaa irti kuin kisoissa. Ei muuten ole heikossa kunnossa nykyäänkään. Otti tuossa talvella Huhtalan kanssa pienen vedon, jossa Kanerva lupasi etukyykätä saman kuin Huhtala työntää. Voitto jäi Jannelle.

Pitää kysellä vielä tarkemmin kun varmaan taas viikonloppuna Kpäässä käyn.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%

On kyllä sääli, että Miika ei ole enää kiinnostunut kisailemisesta. 400 kilon yhteistulos olisi ollut ja miksei ole vieläkin aivan realistinen tavoite, jos mies vaan innostuisi tosissaan yrittämään.

Huhtalan paluu tekisi tosi hyvää ja toisi uutta ilmettä kotimaisille punttilavoille. Toki pieniä viitteitä on havaittavissa tason noususta, mutta kunnon tuloksethan ne ihmisiä kiinnostavat.
 
Olen jostakin vanhasta painonnostoartikkelista, jossa Kalevi Lahdenrantaa haastateltiin, lukenut, että porilaispoliisi olisi tehnyt salilla 190+220.

Avellanin Jussin etukyykkytuloksia on taidettu täällä jossain toisessa ketjussa kommentoida. Otaksun, että Jussi ei ole aikanaan työntänyt salilla enempää kuin kisoissa, mutta kuullut olen, että rinnalleveto olisi ollut 210. Eli suhteellisen kova alle 90-kiloiselle miehelle. Ylöstyöntöhän oli myös Avellanin heikko kohta. Jalat olivat "luonnottoman" vahvat.

Minä olen lukenut netistä ja lisäksi kuullut eräältä nostajalta, että Lahdenrannan paras tempaus treeneissä olisi ollut 192,5. Mutta kuka näistäkin huhuista tietää. Löytyykö sinulta vielä tuo kyseinen artikkeli? Olisi kiva saada jonkinlainen vahvistus tuohonkin asiaan.

Paljonko se nyt oli se Avellanin etukyykky? Mies muuten taisi olla vain 84 ja "risat" kun työnsi sen 202,5.
 
hynnin nostoja nähneenä 240 rinnalle veto kuulostaa hurjalta.turun kansallisissa otti 220 rinnalle mut hämmästy itekki niin ettei tajunnu ylös työntää.suomen vahvimpia miehiä hynni kuitenki sitä ei voi kukaan kiistää.
 
Minä olen lukenut netistä ja lisäksi kuullut eräältä nostajalta, että Lahdenrannan paras tempaus treeneissä olisi ollut 192,5. Mutta kuka näistäkin huhuista tietää. Löytyykö sinulta vielä tuo kyseinen artikkeli? Olisi kiva saada jonkinlainen vahvistus tuohonkin asiaan.

Paljonko se nyt oli se Avellanin etukyykky? Mies muuten taisi olla vain 84 ja "risat" kun työnsi sen 202,5.

Jos en nyt aivan väärin muista, niin nuo 190 ja 220 olivat Satakunnan Kansan tai Helsingin Sanomien merkkipäivähaastattelussa, kun Lahdenranta täytti pyöreitä vuosia. On paljon mahdollista, että salitempaus olisi ollut jopa 192½ kiloa.

220 kilon työnnöstä kerrotaan myös Antero Raevuoren Lahdenrannasta tekemässä henkilökuvassa Huippu-urheilun maailma III-kirjassa sivulla 166. Sama Raevuoren teksti löytyy Painonnostoliiton 40-vuotisjuhlajulkaisussa Ennätysten tie.

Avellanin Jussin huippuvuodet osuivat 70-luvun puoliväliin. Tuon 202½ kiloa ysikymppiin hän työnsi toukokuussa 1976. 82½-kiloisten voimaan jääneen SE:n 197½ kiloa Avellan runttasi vuoden 1975 SM-kilpailuissa Lahdessa.

Olen joskus aikoinaan nähnyt vanhoja 70-luvun kilpailupöytäkirjojen kopioita ja muistelen, että Avellanin kilpailupaino 90-kiloisissa olisi pyörinyt 85-87 kilon välillä, ei kuitenkaan yli 87 kiloa, siis pääsääntöisesti.

Ensimmäistä kertaa 200 kiloa hän työnsi syyskuussa 1974 Lahdessa ja kilpailupaino tässä kisassa taisi olla 85,2. Joka tapauksessa Avellan on kevein 200 kiloa kisoissa työntänyt suomalaisnostaja. Tähän päivään mennessä ainoa, joka on painanut alle 90 kiloa.
 
Zone-sarja -42%
85,2kg Avellanin paino 200kg työnnössä?? onko kuinka virallinen tieto.. itteä tuo meinaan kiinnostas aika paljon,.. meinaan tavotteena olis rikkoa tuo enkka ja olla kevein 200kg työntäny niin olis kiva tietää paljon pitää painaa :) no, en mä tänä vuonna sitä vielä riko(ens vuonna sitten ;) ) niin ei se sinällään ajankohtasta oo..
 
Missä kisassa Kauko Kangasniemi on työntänyt 203?

Raskasta Rautaa kirja antaa sivulla 94 tulokseksi 200.

Kauko Kangasniemi työnsi 203 kiloa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Valkeakoskella 25.4.1971. Tulos oli uusi SE ja PE.

Raskasta Rautaa-teoksen sivulla 179 on näiden vanhojen SE-lukujen kehityksestä sarjassa 110 kiloa. Christian Oesch on koonnut teokseen molemmat tilastot, hänellä on tullut tuossa 200 kilon työntäjissä kilomäärän kohdalla virhe. Painovirhe on myöskin sivulla 179 vuosiluvussa, se ei ole 1972 vaan 1971.

Kova mies Kaukokin aikanaan oli, vaikka saavutukset jäivätkin hieman isonveljen varjoon. Tempauksen maailmanmestaruus vuonna 1970 tuli tavalla, johon kukaan toinen suomalaisnostaja ei ole pystynyt eikä taida koskaan pystyäkään! Mies aloitti tempauksen 160 kilosta, muut olivat jo suorittaneet kaikki kolme yritystään. Lajikohtaisen maailmanmestaruuden varmistus siis ensimmäisellä yrityksellä ja sitten kymppi lisää. 170 kilosta kaksi hyvää yritystä, mutta ne eivät aivan pysyneet. Taktisesti korotus oli virhe, sillä yhteistuloksessa hän jäi lopulta vitosen pronssista. Haastattelin miestä viimeksi Kuusankosken SM-kisoissa.
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
85,2kg Avellanin paino 200kg työnnössä?? onko kuinka virallinen tieto.. itteä tuo meinaan kiinnostas aika paljon,.. meinaan tavotteena olis rikkoa tuo enkka ja olla kevein 200kg työntäny niin olis kiva tietää paljon pitää painaa :) no, en mä tänä vuonna sitä vielä riko(ens vuonna sitten ;) ) niin ei se sinällään ajankohtasta oo..

Tuo paino 85,2 on muistinvaraista. Avellan työnsi 200 kiloa ensimmäisen kerran Lahdessa 6.9.1974 järjestetyissä kansallisissa ja siitä olen varma, että tuolloin hänen painonsa oli alimmillaan niistä kisoista, joissa mies 200 tai yli työnsi.

Olen joskus käynyt Suomen urheiluarkistossa plaraamassa noita 1970-luvun kilpailupöytäkirjoja, siitä muistijälki. Toinen paikka, mistä voit ihan virallisen painon tarkistaa, on Lahdessa Mustankallion salilla. Siellä atomilaiset säilyttävät mapeissa vanhoja kilpailupöytäkirjoja ja olen sielläkin nähnyt tuon kisan pöytäkirjan. Satavarma en ole tuosta painosta, mutta alimmillaan se tuossa kisassa Lahdessa -74 Avellanilla tosiaan oli.

202½ oli paras Avellanin työntö. Se syntyi Helsingissä 28.5.1976 ja kisapaino taisi olla 87 kilon paikkeilla. Joka tapauksessa kevein suomalaismies, joka kyseisen kilomäärän on työntänyt. Toiseksi kevein tähän mennessä on ollut Jaakko Kailajärvi (paino 92,2) ja kolmanneksi kevein Benjamin Pirkkiö 92,74.

Vuosi 1975 ja vuoden 1976 alkupuolisko olivat Avellanin tuloskunnon parasta aikaa. 350 kilon yt 82½-kiloisiin syyskuussa -75 MM-kisoissa ja 357½ kilon yt 90-kiloisiin 13.2.1976.

Piti kaivaa esille kopio vuoden 1976 SM-kisojen sarjan 82½ kilon kilpailupöytäkirjasta. Päivämäärä 6.3.1976:

Juhani Avellan (paino 82,5)
Tempaus: 140-157½X-157½. Tulos 157½.
Työntö: 180-200X (SE)-205½X (ME)-205½X (ME). Tulos 180 ja yt 337½.

En ole varma, onko Avellan saanut noita 205½ kilon ME-romuja rinnalle, mutta 200 kiloa on joka tapauksessa rinnalle tullut.

Hyvä tavoitehan se on olla kevein 200 kilon suomalaistyöntäjä, rigert88. Mikäli työnnät 94-kiloisiin 201 tai enemmän (kertasuoritus), niin luvassa on tosiaan sovittu palkinto.:D
 
Hyvä tavoitehan se on olla kevein 200 kilon suomalaistyöntäjä, rigert88. Mikäli työnnät 94-kiloisiin 201 tai enemmän (kertasuoritus), niin luvassa on tosiaan sovittu palkinto.:D[/QUOTE]

pidän sen mielessä :) viime lauantain kalajoen kisan jälkeen alkaa olla fiilis että tän vuoden puolella kokeillaan jo tota 201kg rinnalle kisassa ;) 187kg työnsin helposti ylös mutta omaan hosumiseen valu vähän eteen ylöstyöntö.. tuli rinnalle tosi kevyesti kuten myös 188kg. 180kg-187kgx-188kgx oli ton kisan työnnöt.. kun nyt on sm-kisan jälkeen ollu muutaman viikon sairastumatta niin alkaa taas olla kunto nousussa..

Mielenkiintosta oli tosiaan myös kuulla toi Jaskan paino kisassa jossa työnsi 200kg... oon vain tienny että sarja oli 110kg mutta tarkkaa painoa ei oo tullu kuultua mistään.

Mutta itteä kiinnostas tietää, kuka oli ensimmäinen suomalainen ei-superinnostaja joka työnsi 200kg???
 
Hyvä tavoitehan se on olla kevein 200 kilon suomalaistyöntäjä, rigert88. Mikäli työnnät 94-kiloisiin 201 tai enemmän (kertasuoritus), niin luvassa on tosiaan sovittu palkinto.:D

pidän sen mielessä :) viime lauantain kalajoen kisan jälkeen alkaa olla fiilis että tän vuoden puolella kokeillaan jo tota 201kg rinnalle kisassa ;) 187kg työnsin helposti ylös mutta omaan hosumiseen valu vähän eteen ylöstyöntö.. tuli rinnalle tosi kevyesti kuten myös 188kg. 180kg-187kgx-188kgx oli ton kisan työnnöt.. kun nyt on sm-kisan jälkeen ollu muutaman viikon sairastumatta niin alkaa taas olla kunto nousussa..

Mielenkiintosta oli tosiaan myös kuulla toi Jaskan paino kisassa jossa työnsi 200kg... oon vain tienny että sarja oli 110kg mutta tarkkaa painoa ei oo tullu kuultua mistään.

Mutta itteä kiinnostas tietää, kuka oli ensimmäinen suomalainen ei-superinnostaja joka työnsi 200kg???[/QUOTE]

Hyvä, suunta on oikea!:thumbs:

Kangasniemen Kauko on näköjään ollut ensimmäinen ei-superin suomalaismies, joka on 200 työntänyt. Tasan 200 kiloa 14.11.1970 Helsingissä, tarkistin sen Painonnoston käsikirjasta (1971). Lahdenrantahan oli ensimmäinen vuonna 1969.

Kauko ei tainnut uransa varrella koskaan painaa kilpailuissa yli 105 kiloa. Vuoden 1970 SM-kisassa huhtikuussa paino näyttää olleen 100,9, kesäkuussa EM-kisassa 102,8 ja saman vuoden MM-kisassa syyskuussa 102,4. Vuoden -71 SM-kisoissa painoa on näköjään ollut 104,8 ja vuoden -72 SM-kisoissa 103,7. Vuoden -73 SM-kisoissa Kauko on puolestaan painanut kilpailupöytäkirjan mukaan 104,4. Eli 100 kilon sarja olisi varmasti sopinut miehelle huippuaikana todella hyvin.
 
Kauko Kangasniemi työnsi 203 kiloa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Valkeakoskella 25.4.1971. Tulos oli uusi SE ja PE.

Raskasta Rautaa-teoksen sivulla 179 on näiden vanhojen SE-lukujen kehityksestä sarjassa 110 kiloa. Christian Oesch on koonnut teokseen molemmat tilastot, hänellä on tullut tuossa 200 kilon työntäjissä kilomäärän kohdalla virhe. Painovirhe on myöskin sivulla 179 vuosiluvussa, se ei ole 1972 vaan 1971.

Kova mies Kaukokin aikanaan oli, vaikka saavutukset jäivätkin hieman isonveljen varjoon. Tempauksen maailmanmestaruus vuonna 1970 tuli tavalla, johon kukaan toinen suomalaisnostaja ei ole pystynyt eikä taida koskaan pystyäkään! Mies aloitti tempauksen 160 kilosta, muut olivat jo suorittaneet kaikki kolme yritystään. Lajikohtaisen maailmanmestaruuden varmistus siis ensimmäisellä yrityksellä ja sitten kymppi lisää. 170 kilosta kaksi hyvää yritystä, mutta ne eivät aivan pysyneet. Taktisesti korotus oli virhe, sillä yhteistuloksessa hän jäi lopulta vitosen pronssista. Haastattelin miestä viimeksi Kuusankosken SM-kisoissa.

Kiitos vastauksesta. Oliko muuten tuohon aikaan painonnostoliitolla omaa tiedotuslehteä? Itse olen lukenut vanhoja Suomen Urheilulehtejä ja niissä on useasti painonnostojuttuja. Mitenkäs muut lehdet, mitä kannattaisi lukea painonnostojuttujen toivossa?
 
Hyvä tavoitehan se on olla kevein 200 kilon suomalaistyöntäjä, rigert88. Mikäli työnnät 94-kiloisiin 201 tai enemmän (kertasuoritus), niin luvassa on tosiaan sovittu palkinto.:D

pidän sen mielessä :) viime lauantain kalajoen kisan jälkeen alkaa olla fiilis että tän vuoden puolella kokeillaan jo tota 201kg rinnalle kisassa ;) 187kg työnsin helposti ylös mutta omaan hosumiseen valu vähän eteen ylöstyöntö.. tuli rinnalle tosi kevyesti kuten myös 188kg. 180kg-187kgx-188kgx oli ton kisan työnnöt.. kun nyt on sm-kisan jälkeen ollu muutaman viikon sairastumatta niin alkaa taas olla kunto nousussa..

Olin katsomassa kyseistä kisaa.

Se 187 yritys oli sen näköinen, että kun nosto osuu kohdalleen on luvassa useita kiloja parannusta työntöenkkaasi.
 
Kiitos vastauksesta. Oliko muuten tuohon aikaan painonnostoliitolla omaa tiedotuslehteä? Itse olen lukenut vanhoja Suomen Urheilulehtejä ja niissä on useasti painonnostojuttuja. Mitenkäs muut lehdet, mitä kannattaisi lukea painonnostojuttujen toivossa?

Eipä mitään, hyvä että kelpasi:).

Suomen Painonnostoliitolla ei ole ollut tuohon aikaan omaa tiedotuslehteä. Nykyisen Tempaus-lehden edeltäjää (oliko sen nimi "Suomen Painonnostoliiton Tiedotuslehti") alettiin julkaisemaan 1980-luvulla, sen loppupuolella kai. Se ei ollut tosin läheskään niin kattava kuin nykyinen Tempaus-lehti, vaan lähinnä sanomalehtijuttujen valokopioiden koonti plus tilastot ja ennätykset. Nykyisellä laajuudella tulospörssiä ei silloin ollut.

1990-luvulla jossain vaiheessa tiedotuslehden nimi muuttui Tempaus-lehdeksi, mutta samalla taso notkahti alaspäin. Nykymuotoista Tempaus-lehteä on julkaistu vuodesta 2000. Se on kyllä minun mielestä aika kattava lehti juttuineen ja tulospörsseineen, varsinkin resursseihin nähden.

Suomenkielistä painonnostokirjallisuutta ja -julkaisuja on takavuosikymmeniltä aika vähän. Suomen Urheilulehdessä on tosiaan (olen niitä joskus itsekin lueskellut) ollut aina välillä lähinnä Christian Oeschin tekemiä juttuja, siis 1950-luvulta 1980-luvulle. Paikalliset sanomalehdet, missä esim. SM-kisoja on ollut, ovat varmasti niitä, joihin kannattaisi tutustua. Jos aikaa ja kiinnostusta on, Suomen urheiluarkistossa/Suomen urheilukirjastossa Helsingissä kannattaisi poiketa.

Tietenkin klassikkokirjoja on, Raskasta Rautaa-teoksen lisäksi Painonnostoliiton 40-vuotisjuhlajulkaisu "Ennätysten tie - Painonnoston neljä vuosikymmentä 1934-1974" (tekijät Leevi Korkkula & Antero Raevuori) ja "Kulta-Kalle kertoo" (toim. Ilmo Lounasheimo). Antero Raevuoren toimittamassa "Huippu-urheilun maailma 3. osa: erityislajit" kerrotaan myös 1960- ja 1970-luvun suomalaisista huippunostajista, mutta tarinat ovat miltei samoja kuin Ennätysten tiessä.

Viime vuonna Painonnostoliiton 75-vuotisjuhlajulkaisuksi ilmestynyt ja Lauri Järvisen tekemä "Eino Mäkinen - Kurun karhu. Suomen painonnoston ensimmäinen arvokisavoittaja" on myöskin mielenkiintoinen luettava koko suomalaisen painonnnoston kannalta, vaikka se keskittyykin etupäässä Eino Mäkiseen.

Ja Tempaus-lehden juhlanumerossa (oliko 2/ vai 3/2009) on myös tilastoja ja juttuja, samoin SPNL:n 70-vuotisjuhlajulkaisussa, joka oli samalla Tempaus-lehden numero 4/2004.

Takavuosikymmenten tuloksia löytäisi kai parhaiten vanhoista Suomen Painonnostoliiton toimintakertomuksista. En muista, oliko niitä urheiluarkistossa, mutta Suomen Painonnostoliiton toimistossa pitäisi olla arkistokappaleet. Se kai selviäisi soittamalla sinne. En myöskään tiedä, onko tuota Kulta-Kalle kertoo-teosta myynnissä muualla kuin divareissa. Ennätysten tie-teosta pitäisi olla myynnissä Painonnostoliitossa, en ole siitäkään aivan varma.
 
Olavi Rintane joskus kerto mulle noit sen painonnosto juttuja yms. Mainitsi myös ton 200kg työnnön. ;) Hieno mies, auttanu mutki alkuu voimanostos :D
 
Suositut

Back
Ylös Bottom