Silloin minua sattui...

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Rinkku
  • Aloitettu Aloitettu
Sama kuin ylempänä eli nuorempana kova hakkaamaan polttopuita, tuloksena kirves vasemman jalkapöydän sisäterässä. Luuhun oli kolahtanut mutta onneks oli erittäin tylsä kirves joten mitään ei mennyt pahemmin hajalle.
 
Kaikennäköistä on sattunut ja tapahtunut, mutta silti mikään ei vedä vertoja yhdelle kokemukselle; nimittäin sukupuolitautiklinikalla tippuri-testi suoraan myrskynsilmästä pumpulitikulla. Tohtoritäti siinä kaiveli pumpulipuikon esiin ja totesi että nyt tehdään tippuri - testi, johon tietämättömänä vastasin että kuinkas se tehdään. Täti tokaisi vaan "näin" ja survaisi tikun meisseliin ja pyöritteli siellä.

Jumalauta, tuohon en mene enää vaikka henki menis. Ne jotka tuon ovat joutuneet kokemaan allekirjoittavat varmasti saman. Sillä hetkellä viimeistään tajusin että ei täällä mitään Jumalaa voi olla. Toiseksi pahin kipu on varmaan kun käsi paloi kokonaan ranteesta alaspäin 2. asteen palovammoille. Sattui monta viikkoa niin saatanasti, mutta silti polttaisin vaikka molemmat käteni ennemmin kuin menisin tuohon testiin enää.
 
Mätäpaiseen puhkaisu + mädän imurointi polilla (oli menossa röörit jo tukkoon ja hengitys kulki heikonlaisesti) ilman puudutusta tai kipulääkkeitä teki ihan höpöä. Tosin järkyttävä kipu oli ainoastaan operaation ajan, sen jälkeen helpotti nopeasti.
 
Red28 sanoi:
Kaikennäköistä on sattunut ja tapahtunut, mutta silti mikään ei vedä vertoja yhdelle kokemukselle; nimittäin sukupuolitautiklinikalla tippuri-testi suoraan myrskynsilmästä pumpulitikulla. Tohtoritäti siinä kaiveli pumpulipuikon esiin ja totesi että nyt tehdään tippuri - testi, johon tietämättömänä vastasin että kuinkas se tehdään. Täti tokaisi vaan "näin" ja survaisi tikun meisseliin ja pyöritteli siellä.

Jumalauta, tuohon en mene enää vaikka henki menis. Ne jotka tuon ovat joutuneet kokemaan allekirjoittavat varmasti saman. Sillä hetkellä viimeistään tajusin että ei täällä mitään Jumalaa voi olla. Toiseksi pahin kipu on varmaan kun käsi paloi kokonaan ranteesta alaspäin 2. asteen palovammoille. Sattui monta viikkoa niin saatanasti, mutta silti polttaisin vaikka molemmat käteni ennemmin kuin menisin tuohon testiin enää.
Click to expand...

Lol se testi on kai jääny historiaan. Kaiketi testaavat virtsasta tai jotain. [Ei tietoo, ihan mutua]. Yli kymmenen vuot sit oli vilkkaana pojankoltiaisena käytävä testeis ja saman ottivat. VITTU kärsin vaikka taudin mieluummin ku meen samaan testiin. Sen jälkee ei ollu ongelmia muistaa ehkäisyä :D
 
Kylkiluiden murtuminen sattuu aina. Onneksi noista kommellusvuosista on aikaa. Ekan kerran meni kun laskin mummopyörällä peilijäistä mäkeä alas. Hieman tuumasin jarruttaa, mutta takarengas menikin lukkoon ja vauhtikiihtyi samalla kun vedin poikittain. Tasapaino ei pitänyt ja yritin hypätä kyydistä pois. Kaaduin pyörän päälle, suoraan pystyssä olevan tangon päähän koko painolla. Poljin kuitenkin kouluun ja vasta illalla päivystykseen. Vastaanotto oli aika nyrpeää, kun en tullut heti.

Toisella kerralla kaaduin lumilaudalla rinteessä. Vetäsin laudalla isosta linkasta ja tuulen puuskan johdosta menetin tasapainon. Kylki edellä maahan noin 4-5 metrin korkeudesta. Laskin koko päivän ja seuraavankin vielä ennen päivystykseen menoa. Oli sen verran buranaa mukana :D

Kolmannella kerralla yritin mennä putkea alas laudalla, mutta tökkäsi heti ja mentiin kylkiedellä putkeen. Onneksi naama meni ohi :D sillä kertaa en edes jaksanut mennä päivystykseen, kun oli edellisiä burania syömättä, mutta laskut jäi sillä kertaa siihen.
 
Usein oon ihmetellyt, miten noiden hevosten kanssa töitä tehdessä ja harrastaessa ei oo sattunut pahemmin. Olen kyllä useamman kerran tippunut selästä, muutaman kerran hevonen on potkaissut ja purrut. Pari vuotta sitten estekisoissa tultiin huonosti esteelle, sekä hevonen että minä tehtiin voltti. Luojan kiitos en jäänyt sinne 600 kilon alle. Noissa tippumisissakin tulee lähinnä tärähdys ja hetken ajan on epätodellinen olo.
Viime talvena olin ihan vieressä, kun kaveri tippui hevosen selästä jaloilleen, hevonen kääntyi ja potkaisi kaveria mahaan. Vatsalihakset repesivät. Nauraminen kuulemma sattui paranemisvaiheessa melkein enemmän kuin itse onnettomuus. Kävi kyllä toista sääliksi, kun nauru loppui aina itkukohtaukseen.

Lapsena tapahtuneiden tapaturmien kipua en muista. Kerran olen astunut pitkän ruosteisen naulan päälle, tuli ihan läpi asti jalasta. Leuasta löytyy arpi, kun olen hyppinyt sängyllä ja iskenyt siitä leuan sängyn päätyyn. En ole ollut kovin tapaturma-altis, toisin kuin siskoni :D Hänellä on mennyt hampaat kielestä läpi, kaatui suihkussa ja rikkinäinen kaakeli avasi polven luuhun asti, lasi räjähti käteen ja teki aikamoiset haavat, jne.

Pahin kipu ylivoimaisesti on ollut hermokipu jalassa. Takareiteen tuli jokin vamma, jonka seuraksena hermokipua ja muuta kipua oli pakarasta nilkkaan. Lääkkeet eivät auttaneet, makasin monta päivää sykkyrässä. Pystyin kävellä makkarista keittöön (ei oo kovin pitkä matka kaksiossa!) ja oli pakko taas mennä sykkyrään. En pystynyt istua normaalisti, en pystynyt seistä kauaa. Kun sain kyydin apteekkiin, aloin itkemään kivusta, kun piti mennä autoon istumaan. En vain pystynyt, sattui niin saatanasti!

Lisäys! Osuihan mulla tässä heinänkorsi silmään jokunen aika takaperin :D Ei kuulosta pahalta eikä aluksi tuntunutkaan. Yöllä sitten heräsin hirvittävää kipuun enkä nähnyt mitään toisella silmällä, näkö kenttä aivan sumea ja turvotus oli niin paha, että toistakaan silmää ei meinannut saada pidettyä auki. Aamulla lääkäriin ja kun useampien puudutustippojen jälkeen sain pidettyä luomea auki, niin lääkäri totesi, että pitkä viilto juuri tuossa pupillin kohdalla. Miten voi olla niin pieni haava niin kovin kipeä? Siinä meni päivä pimeässä maaten ja särkylääkkeitä syöden.
 
Pari vuotta sitten päätin pistää isäukon vanhan kilpapyörän kuntoon ja ruveta ajeleen itse sillä. No kauniina kesäiltana parin kaverin kanssa oltiin fillaroimassa ja sanoin että nyt on kyllä pakko koittaa kuinka lujaa pystyn polkemaan. Tuliterä sigma oli asennettu ja valmistauduin suoritukseen. Sigma näytti muistaakseni 43km/h kunnes jostain tuntemattomasta syystä etupyörä meni lukkoon jonka seurauksena löin ensin naamaani tankoon ja sen jälkeen lensin komealla voltilla tangon yli asvaltille, jossa sitten pari metriä tuli liuttua. Nousin äkkiä pystyyn ja katsoin ympärilleni että ei kai kukaan vain nähnyt. Takas fillarin selkään ja lähtöpaikalla jossa kaverien ilmeet oli aikamoiset, kun tulin takasin naama aivan veressä. Tosta jäi parit merkit naamaa koristamaan.
 
Hyi. Parisen vuotta sitten kaaduin pyörällä asfaltilla olevassa montussa, kun pappa kiilasi eteen. Etuhampaat kolahti asfaltin reunaan jättäen ylähuulen siihen väliin. Ylähuuleen kaksi tikkiä, jotka laitettiin lähes puuduttamatta, koska puudutusaine ei vaikuttanut. Suussa vaan maistui pahalle. Sattui ihan äärettömän paljon, onneksi se oli nopeasti ohi.

Ja se tikkien poistaminen sattui ihan saatanasti. Pahemmin kuin minkään lävistyksen laittaminen.
 
Allekirjoittaneellakin noita kommelluksia on takana lukemattomia. Olin lapsena niin holtiton sekoilija, että mummo ja pappa pitivät päässäni kypärää aina kun olin heidän luonaan yötä, ettei vaan sattuis mitään. Kaikesta huolimatta yhtään luuta en ole koskaan saanut murrettua (kop kop...). Sitä vastoin tikattuja raajoja, miljoonia mustelmia ja tuhansia itkettyjä itkuja myöhemmin on ainakin jotain mistä vääntää juttuja.

Kuten edelläkin on mainittu, olen itsekin sängynreunalla sekoillessani halkaissut leuan sängynpäähän. Eräänä talvena oli rivitalomme päädyssä olevan pyykkitelineen viereen kasattu lumivuori niin, että pyykkitelineen päälle ylsi sekoilemaan. Siinä aikansa kikkailtuaan pieni Japetius sai sitten pyykkitelineen koukun ylähuulestaan rövellettyä läpi.

Lapsena mummolan parvekkeelta on tullut hypittyä alas hankeen tuhansia kertoja. Kerran penkka olikin jäätynyt niin kovaksi, että alla oleva "hanki" oli käytännössä kuin betonia. Ei ole muuten ikinä ollut yhtään niin kipeää, mustaa ja isoa mustelmaa meikäläisellä.

Lukuisista jälkeenpäinsattuneista kommelluksista huolimatta kaikista pahin tapahtui kun olin noin nelivuotias. Rivitaloillamme kiersi ns. rinki, jota pitkin tuli suhattua polkupyörällä aina kun jouti. Kerran lähdin seuraamaan polkupyörällä erästä poikaa, joka rullaluisteli minua karkuun. Hän päätti pakomatkansa heidän asuntonsa edessä olleelle betoniselle korokkeelle/kynnykselle. Kynnyksen reunassa oli semmoinen perinteinen rautainen porrasritilä. Yritin seurata poikaa polkupyörällä kynnyksen päälle, jolloin polkupyörä tökkäsi. Kaaduin tangon yli ja jollain ilveellä lensin tangon yli. Porrasritilä nousi törmäyksen voimasta ilmeisesti sen verran että pieni poika sai tukittuaan kielensä ritilän ja betonin väliin.
Tilanteessa, jossa olet kiinni jossain on ensimmäinen reaktio repiä itsesi pois. Näin tein myös minä, sillä seurauksella että kieli repesi lähes kokonaan, jääden roikkumaan pienestä nahkapalasta kielen reunasta. Tikkaamallahan tuo tuli kuntoon, mutta kyllä kieltä piti pitkän aikaa kuntouttaa. Pilliruokaa söin n. puoli vuotta.
 
Tuli mieleen vielä yksi. Ala-asteella muut potkivat isoa lumipalloa (metri x metri), menin sitten rehvänä näyttämään kuinka sitä potkaistaan, toinen jalka vähän luiskahtaa jääpinnalla, koordinaatio ei ole paras ja suoraan isovarvas edellä tuota "lumipalloa". Ei muuta, mutta se oli umpijäässä enkä sitä tiennyt. Isonvarpaan kynsi keskeltä halkia, niin että isonvarpaan päästä nilkkaanpäin keskeltä oli kynsi halki, 2 osassa. Jumalauta kun teki kipeää.
 
Kynsien irtoamiset ja repeämiset on kyllä pahoja. Kerran otettiin kisaa siitä, kuka heittää koripallon pisimmälle... heitin kaikin voimin sellaisella kiekonheittotyylillä sivusta tempaisten, ja hiukan pitkäksi jäänyt keskisormen kynsi nappasi palloon kiinni ja irtosi aivan juurta myöten. Pakko myöntää, että se sattui. Kesti monta vuotta ennen kuin kynnestä tuli normaali, se kasvoi, meni jotenkin kuolioon ja irtosi uudestaan vaikka kuinka monta kertaa. Toinen kivulias tapaturma kävi polkupyörällä, olin juuri hommannut maastopyörän ja siihen lukkopolkimet, ja koitin siinä vähän keulia... Tempaisin vauhdilla suoraan perseelleni terävän kiven päälle jalat polkimilla (no eihän ne mihinkään irronneet) ja häntäluuhan siinä murtui. Ilmat meni jotenkin pihalle ja kipu oli infernaalinen, luulin pitkään että mursin selkärankani tai jotain muuta todella vakavaa. Kesti muuten todella pitkään tämänkin vamman paraneminen, useita kuukausia ennen kuin oli täysin kivuton.
 
Hyi mitä juttuja, ihan pahaa tekee. Itellä pahimmat ollu, kun pahan rasitusvamman seurauksena yksi alaselän nikamista törötti rivistä ulkona, vihloi niin, että jalat lähti alta ja taisinpa laatatakin kerran tai kaks. Ja sit kaks synnytystä, ilman puudutusta, ekalla kerralla ei ehtiny laittaa ja toiseen en ees pyytäny mitään, kun ekakin tuli ilman puudutteita :evil:
 
Omakohtaisia tuskia eniten on tullut hammaslääkäristä, kun purenta oli päin helvettiä ja vähän hampaita poisteltu, höylätty, sahattu tms. Mutta mieleenpainuvimmat kipukokemukset on seuraavat:

1. 5v kakruna juoksentelin sisällä isää karkuun, kompastuin ja kaaduin suu auki semmosen metallisen ilmanraikastin härvelin kulmaan. Tuloksena osa ylä ja alahampaista veks ja kitalaki parsittiin tikeillä kokoon
2. puissa kiipeilyä tuli myös junnuna harrasteltua ja tuommoinen vanhempi oksainen puu ei kaikilta oksiltaan ollut kestävintä tekoa, eli oksa petti jalan alta ja eikös kylki repeytynyt auki sen katkenneen oksan töröstä. Kylkeä komistaakin tänäkin päivänä hieno 10cm arpi

3. EI itselleni sattunut mutta katsominen sattui ihan vitusti, eli ylä asteella ylläri ylläri puukäsityö tunnilla kaveri vasten kieltoa käytti koneellista tasohöylää löysän hupparin kera... Eikös se hupparin hiha tarrannu höylän terään kiinni ja tuloksena oli höylätty kyynärvarsi. Sen jälkeen ei enää höylää omatoimisesti käytetty.
 
Ite alotin 6.-luokalla skeittaamaan. Kaveri vielä siinä totes, että laita ny vaan ne rullaluistimet. Eiku mää haluan kokeilla tätä lautaa sanoin ja kuvittelin sen olevan helppoa. Noh, oikea jalka laudalle ja potkasin kerran vasemmalla vauhtia. Se lautahan ampas kun talkkari peltikatolta siitä jalan alta. Lensin ilmaan ja laskeuduin koukussa olleen oikean jalan päälle. Kaverikin kuuli sen napsauksen kun sääriluuhun pamahti kierremurtuma. Oli aika hiljanen kesä kaivella sukkapuikolla kipsissä ollutta jalkaa, kun kutisi niin helvetisti :D
 
frame sanoi:
Nousin äkkiä pystyyn ja katsoin ympärilleni että ei kai kukaan vain nähnyt.
Click to expand...

Aika tyypillinen reaktio mikäli itselle sattuu jotain :D

Joskus todella nuorena poikana päätin vetästä polkupyörällä niin luojaa alamäkeen kun vaan jaloista lähtee, ja se ei todellakaan kannattanut. En osaa arvioida paljonko oli vauhtia, mutta ihan kivasti kunnes yhtäkki vauhti alkoi pelottamaan ja ajattelin hypätä pyörän selästä pois. Siinä sitten kesken vauhdin toinen jalka pois polkimelta ja koitan ikään kuin astua siihen pyörän viereen kesken vauhdin, ja auts.. Heti kun osun jalallani maahan, pyörä vöyryy alamäkeä komeasti alas ja omaa pyörimistäni en muista, mutta se jäi mieleen että sääri aukesi ihan kokonaan. Näin paljaan sääreni koko matkalta alusta loppuun. Kipu oli luultavasti jotain tosi kamalaa, sillä itkin ja kauan.

Kyseinen tapaturma sattui kesällä ja shortseilla tietenkin kuljein koko loppu kesän ja sain yllättävän paljon huomiota. Yllättävän moni kysyi että mitä säärelleni oli tapahtunut. Saisikohan nykyään yhtä paljon huomiota :confused:. Elokuu kuitenkin oli hirveää aikaa sillä sääri mäti ihan kunnolla. Siitä olen kuitenkin ihmeissäni, että tapahtumasta ei jäänyt minkään näköistä arpea.
 
1. Onnettumuus jossa selkä meni rikki. Tää on ylivoimaisesti pahin, mitään tähän verranollista en tiedä.
2. Juurihoito pahasti tulehtuneeseen hampaaseen puudutuksella, joka ei toiminut kunnolla. (Eeppistä tuskaa!)
 
tein töissä jätepalasista polttopuita ja oli hyvä vauhti päällä...jopa niin hyvä että terä sipaisi sormeeni, hanskasta ei jäänyt kuin krämmäleet jäljelle ja oikein peloitti ottaa lapasta pois kädestä ja ei se ensin edes tuntunut mutta kun oli mennyt 5min niin silloin tiesin että mitä kipu on.
jalkaprässissä kelkka liian alas ja työnnön alussa kuului NAPS, en tajunnut mikä se oli mutta kun laskin kelkkaa taas alas niin tajusin mistä ääni oli tullut, se oli murtunut kylkiluu ja ylöstyöntö oli todella mielenkiintoinen kun tuntui että puukolla kaivettaisiin kylkeä.
joskus nappasin punahehkuisesta putkesta kiinni hitsauksen yhteydessä, koko kämmenpohja oli yhtenäinen vesikello, se teki höpöä...
 
Hyppäsin 1.5m korkean vesipöntön päältä maahan ja tottakai heinikossa oli klapi jonka päälle tulin oikee jalka edellä... 3varvasta ja nilkka murtu, ei sen pahemmin. Voin kans kertoo että teki höpöö linkata 100m kotio. Jalka oli sääreen saakka kipsissä aikas kauan. :dance: Tapahtuneesta on aikaa jo vuosia mutta nilkka muljahtelee edelleen :(
 
Mopolla joskus metässä rälläsin ja jalkasuorana, jalkapohja edellä kantoon, vauhtia n. 60kmh. Ja sitten +10 polven yli taittumista kanssa tehny höpöä.

Ja selkätreenin jälkeinen yö aina yhtä tuskaa johtuen rintarangan rakenneviasta.
 
Näissä monissa tulee sama paskamainen asia uudestaan ja uudestaan esille. Nimittäin kivun hoito suomessa, ei niitä lääkkeitä ole saatana huvikseen kehitetty. Siitä riittämättömyydestä on jonkin verran kirjoitettu, mutta lääkärit tuntuvat määräävän niitä lääkkeitä jotka ovat milloinkin trendissä potilaan tuntemuksista huolimatta.
 
Back
Ylös Bottom