- Liittynyt
- 17.3.2014
- Viestejä
- 4
En ainakaan löytänyt äkkiseltään tästä trediä, niin ajattelinpa uskaltautua aloittamaan uuden!
Elikkä olen tämmöinen täysi-ikäisyyden nurkilla oleva nuori nainen, joka kovasti yrittää aloittaa saliharrastastusta ja se salille lähteminen onnistuukin joskus ihan hyvillä mielin (ja treenikin), mutta sitten tulee se mutta. Joskus se lähteminen tyssää jo ihan siihen, kun on kotona vaihtamassa vaatteita ja ajatukset on tyyliin tällasia: "en mä voi lähtee, kaikki kattoo vaan, et mitä toi tuolla noloilee."
Tähän ehkä liittyy se, että asun pienellä paikkakunnalla ja täällä on pieni ja tiivis sali, jossa suurin osa porukasta tuntee tai tietää toisensa ja se jotenkin pysäyttää minut, että jos siellä on joku tuttu ja sitten se vaan minua sitten selän takana moittii. Ja tähän kammoon liittyy myös ihan liikkeitä mistä pelot suurimmaksi osaksi tulee ja ne on kyykky, SJMV ja penkki.
Kyykkyä ja SJMVtä olen joskus harjoitellut, kun olen poikaystävän kanssa kahdestaan ja hänkin sanoo että osaisin senkin tosi hyvin tehhä, jos vaan tekisin, mutta se stoppi tulee jos hänen lisäkseen siellä on kukaan muu. Penkin olen luvannu harjoitella sitten, kun pääsen näistä kammoista ja toivon mukaan viimeistään kesällä.
Ja mun tarkoitus ei toki ollut vaan vuodattaa täällä tätä minun tarinaa vaan ehkä hakea kanssaeläjiä, joilla on tai on ehkä ollut samanlaisia tuntemuksia ja ihan yleisesti neuvoja tähän, miten tästä vois päästä eroon. Ei nimittäin minusta tai varmaan minun poilaystävästäkään kauhean kivaa, kun tekis kovasti mieli salille, mutta yhtäkkiä itkenkin sängynlaidalla, kun en uskalla lähteä.
++ Ei tarvitse sitten tulla sanomaan, että oon vaan laiska tai seliseli, ei johdu niistä, vaan nyt tarvittais oikeesti vähän apua. Kiitoksia jo etukäteen, jos joku saa minun epämääräisestä selityksestä selvää ja vaivautuu vielä vastaamaankin!
Elikkä olen tämmöinen täysi-ikäisyyden nurkilla oleva nuori nainen, joka kovasti yrittää aloittaa saliharrastastusta ja se salille lähteminen onnistuukin joskus ihan hyvillä mielin (ja treenikin), mutta sitten tulee se mutta. Joskus se lähteminen tyssää jo ihan siihen, kun on kotona vaihtamassa vaatteita ja ajatukset on tyyliin tällasia: "en mä voi lähtee, kaikki kattoo vaan, et mitä toi tuolla noloilee."
Tähän ehkä liittyy se, että asun pienellä paikkakunnalla ja täällä on pieni ja tiivis sali, jossa suurin osa porukasta tuntee tai tietää toisensa ja se jotenkin pysäyttää minut, että jos siellä on joku tuttu ja sitten se vaan minua sitten selän takana moittii. Ja tähän kammoon liittyy myös ihan liikkeitä mistä pelot suurimmaksi osaksi tulee ja ne on kyykky, SJMV ja penkki.
Kyykkyä ja SJMVtä olen joskus harjoitellut, kun olen poikaystävän kanssa kahdestaan ja hänkin sanoo että osaisin senkin tosi hyvin tehhä, jos vaan tekisin, mutta se stoppi tulee jos hänen lisäkseen siellä on kukaan muu. Penkin olen luvannu harjoitella sitten, kun pääsen näistä kammoista ja toivon mukaan viimeistään kesällä.
Ja mun tarkoitus ei toki ollut vaan vuodattaa täällä tätä minun tarinaa vaan ehkä hakea kanssaeläjiä, joilla on tai on ehkä ollut samanlaisia tuntemuksia ja ihan yleisesti neuvoja tähän, miten tästä vois päästä eroon. Ei nimittäin minusta tai varmaan minun poilaystävästäkään kauhean kivaa, kun tekis kovasti mieli salille, mutta yhtäkkiä itkenkin sängynlaidalla, kun en uskalla lähteä.
++ Ei tarvitse sitten tulla sanomaan, että oon vaan laiska tai seliseli, ei johdu niistä, vaan nyt tarvittais oikeesti vähän apua. Kiitoksia jo etukäteen, jos joku saa minun epämääräisestä selityksestä selvää ja vaivautuu vielä vastaamaankin!
