En ole tänne aiemmin mitään tavoitteita vielä pistänyt, mutta nyt voisi, että saisi jotain lukuja muistiin kehityksen seuraamista ja motivointia varten.
Aamulla mittailin vähän kroppaa ja päätin täten, että haukkaan olisi saatava ainakin yksi sentti lisää paksuutta - mikä tekisi 26 cm. (tiedän: ruipelo, mutta minkä hentorakenteinen itselleen voi... jonkinnäköiset patit kuitenkin, se riittää miulle.)
Muilla mitoilla ei oikeastaan niinkään väliä, vaikka lihaskehitystä muuallakin kuin hauiksissa haluan. :D
Lantion levein kohta ollut jonkin aikaa 91 cm - on se ollut tässä kevään mittaan sentin pienempikin, mutta se olikin sairasteluaikana se. Kehitykseen on tähän mennessä oltava tyytyväinen, kun lähtöarvo pyöri jopa 96-98 senttimetrissä! (vakavat päärynämallin geenit
) Tavoitteena edelleen mystinen kiinteytyminen: eli lihasta nyt tonne perseen alle = luonnollinen butt lift. :D
Reisien ympärysmitasta en oikein ota selvää, kun mittanauhan lukemat heittelevät tämän aamun 48:sta toisten päivien 50:een. Reidet kuitenkin selkeästi kaventuneet alkumitoista (52-54).
Haukan ohella olisi kiva saada myös tuo sixpack kesäksi esiin, ja kivasti sekin on tässä onneksi lähtenyt kehittymään.
Nyt ei tässä muuta kuin lisää treeniä vaan! Tsemppiä muillekin, kesäkuuhunkin on vielä aikaa!