- Liittynyt
- 28.1.2003
- Viestejä
- 2 378
- Ikä
- 44
Onko Marcuksella saumaa mestariksi?
Pärjääkö Löeb koko kauden vanhalla autolla?
Meneekö rallista kiinnostavuus tallien vähyyden vuoksi?
Monte Carlosta:
"Marcus Grönholm lihotti meriittilistaansa Monte Carlo -rallin kärkisijalla voittaessaan sunnuntaina Monacoon päättyneen MM-sarjan kauden avauskilpailun. Kaksi maailmanmestaruutta ajaneelle Grönholmille voitto oli uran 19. MM-rallin ykköstila, ja ensimmäinen voitto asfaltilla ajetusta MM-osakilpailusta.
Monte Carlo -rallilla on erityisasema MM-sarjassa ja kuljettajien arvoasteikossa. Vaikka kilpailu on ehkä koko sarjan heikoimmin järjestetty ja yksi vaarallisimmista, sen voiton arvostus on vaikeiden olosuhteiden ja hankalien rengasvalintakuvioiden ansiosta suuri.
Fordilla kisaavalle Grönholmille, 37, voitto heltisi seitsemännellä yrityksellä. Matkalla on ollut monenmoisia sattumia, kuten vuoden 2000 kisa, jossa auto ei enää käynnistynyt avausetapin jälkeen sekä kakkossijan menettäminen ulosajoon viime vuonna katsojien tielle heittämän lumen takia Turinin ek:lla.
Tänä vuonna Grönholm nousi toiselta sijalta rallin kärkeen ja piti paikkansa, kun alkumatkaa hallinnut Sebastien Loeb ajoi perjantain viimeisellä ek:lla ulos ja sai viiden minuutin aikasakon. Ranskalainen Citroen-kuljettaja palasi kisaan lauantaina ja nousi vajaan neljän minuutin takaa-ajoasemista toiseksi.
Kolme edellistä Monte Carlo -rallia voittanut Loeb menetti ulosajossa mahdollisuuden sivuta Tommi Mäkisen neljän perättäisen voiton ennätystä. Kronos-tallin ajattamaa tehdas-Citroenia kuskaava hallitseva maailmanmestari osoitti kuitenkin olevansa vahva ehdokas alkaneen kauden mestariksi.
Kaksoisvoitto jäi näkemättä
Kilpailussa oli pieni mahdollisuus myös suomalaisten kaksoisvoittoon. Edellisen kerran kaksi suomalaista miehitti kisan kärkisijoja vuonna 1999, kun Juha Kankkunen sijoittui toiseksi Mäkisen voittaessa. Nyt suomalaisten kaksoisvoiton pilasi 1.01 minuuttia Grönholmille hävinnyt Loeb.
Italialaisen Astra-tallin Peugeotilla ajanut Toni Gardemeister oli 6,2 sekunnin turvin toisena ennen Loebia vielä ennen rallin viimeistä erikoiskoetta (31,2 kilometriä). Maalissa ero oli Loebin hyväksi 21,3 sekuntia. Kolmas sija oli Gardemeisterille toinen perättäinen palkintosija Monte Carlo -rallista. Hän kaasutteli viime vuonna toiseksi.
Grönholmin tapaan Monte Carlo -rallissa Fordin tehdaskuljettajana aloittanut Mikko Hirvonen ajoi seitsemänneksi. Hän saavutti sikäli tavoitteensa, että toiveena oli ajaa ensi kertaa uralla Monte Carlo -ralli maaliin asti. Hirvonen putosi kärkitaistelusta jo kisan avauspäivänä epäonnistuneen rengasvalinnan takia.
Kauden avauskisan jälkeen Grönholm johtaa MM-sarjaa kahdella pisteellä ennen Loebia. Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Ruotsissa 3.-5. helmikuuta."[Mtv3]
Omasta mielestäni Marcuksella on hyvät mahdollisuudet voittaa mestaruus tällä kaudella. Mien arvokkaana sitä sitten voidaan pitää kun tehdaskuskeja on mukana niin vähän.. se onkin eri juttu se sitten.
Näyttää siltä, että Loeb pärjää tolla vanhalla kotterollakin aikas mukavasti muitten mukana. Eli mestaruuden vie jompi kumpi. Marcus tai Loeb.
Omasta mielestä tuo "super-ralli" sääntö on kyllä sieltä ja syvältä. Onhan se kiva, että katsojat näkee kuskeja koko kisan vaikka ne keskeyttäisikin ekana päivänä, mutta ei toi oikeen sovi meikäläisen päähän, että jo kerran keskeyttänyt kaveri voi tulla toiseks ja saada vielä pisteitäkin ihan normaalisti.....