- Liittynyt
- 15.2.2011
- Viestejä
- 534
- Ikä
- 49
Juu. Ovien määtä tarkoittaa sitä että tila on käytännössä "käytävää". Mutta niin kuin sanoin enemmän olen käyttötapaan kuin kokoon tyytyväinen.
Me ei jakseta pestä ulkovaateita joka päivä. Ihan vaan putsataan ja laitetaan kuivauskaappiin. Myös kengät pitää putsata joka päivä ja sekin edellyttää kuivauskaapin käyttöä. Hanskoja menee viikonloppuna aika monta paria eli niitäkään ei voi oikein koneessa pestä joka kerta, vaan huuhtelu ja kuivauskaappiin.
Mihin muuten tukitte sen hirvittävän kenkämäärän mikä ainakin meidän 4 hengen perheessä on? Meillä nimittäin näkyy "pääoven" edus esim. sohvalle, eikä kyllä kestäisi hermo katsella samaa sekasortoa mikä kodinhoitohuoneessa vallitsee. Pois silmistä - pois olemasta tai jotain sinnepäin.
Meillä on sisääntulo pohjakerroksessa, olohuone keskikerroksessa. Ei näy kengät olkkariin ;)
Onhan noita kenkiä tosiaan, mutta meillä suuri osa työnnetään eteisen laatokoston alle.
- - - Updated - - -
Tarpeeksi tilaa eteisessä eikä suoraa näkymää muualle taloon. Meillä taitaa olla ovensuussa pari metriä istumatasoa jonka alla kahdessa tasossa tilaa kengille + liuku-ovikaappi päälle. Näin homma toimii kun sen suunnittelee. ;)
Kura-asiat hoidetaan niin että (silloin kun penskat oli vielä pieniä ja kuraisia) kurat pestään jo pihalla, jossa on hana ja suihku/harjasuutin. Tämäkin huomattavasti kätevämpää kun kaiken kuran kuskaus sisälle pesua varten.
Just näin. Meillä on vesipiste tossa pääoven viereisen kulman takana ja on tossa muutamaan kertaan kuraista poikaa huuhdeltu. Tosin nyt koululaisena ei enää kuravaatteet mene päälle ja ruiskuttelu ei toimi samalla tapaa...
Ja ton laatikoston lisäksi viereisellä seinällä on kaapisto (tossa edellisen kuvan crocsien edessä 45 asteen kulmassa sisääntuloon nähden), jossa aikuisten takit ja pari hyllyä kengille (lähinnä aikuisten kenkiä). Juhla yms. harvemmin käytettävät kengät sitten vielä varaston kenkäkaapissa erikseen.