Nousee kyllä pakosti sellanen ärsyttävä epäilys Utin jälkeen et tuoltakin tuloo ennakkovalintahylky :D
Mut eipä siinä, oon jo melkein menettäny toivoni muutenkin. Kovasti oli muka ensiksi hyvät pitkäaikaistavoitteet, loppuvuodesta olis ollu tarkoitus aloittaa kovaa ja täysiä. No, sitä sitten suunnitellessa olikin jo joulukuu ja iski sairaus päälle. Juuri kun olin toipunut ja valmis "aloittamaan", niin napsahti se Utin hylkykirje postiin -->motivaatio nollille (mitä ei tietenkään olisi saanut käydä). Sitten tulikin joulu ja ei muka ehtinyt treenata, "palautellaan nyt eka kunnolla". Nyt on sitten uutta vuotta menny pari viikkoa ja sitä kovaa aloitusta odotellaan yhä. Eilen olin kokeilemas vähä kovempaa: ilman reppuakaan ei toivoa. Nyt yhdistettynä epätoivo, kirjotukset ja vittumainen pääkallokeli joka toinen päivä niin tuloksena alkaa olla tavoitteen katoaminen horisonttiin. Ja mistä tämä kaikki johtuu? Tahdonvoiman puuteesta. Siitähän täs on kaikki kiinni. Hivelee itsetuntoa..
Tällainen vuodatus tällä kertaa.
Toivottavasti muilla on paremmat fiilikset, paljon siihen ei ainakaan vaadita..
pyydän palstalla notkuvia "järkeviä" ihmisiä huomaamaan että kirjoitin pelkästään Utti/Immola -tavoitteen näkökulmasta (mitä pidän ihan hyvänä tavoitteena verrattuna moneen moneen muuhun.. Muutenkin mun mielestä helvetin typerää puolustusvoimien sisällä tapella nokkimisjärjestyksestä, maatahan täs kaikki on puolustamas!), mulla on muutenkin elämä eikä tuo yllä oleva angstaus vaikuta siihen mitenkään.
P.S Ootteko kukaan harkinnu kansainvälisiä valmiusjoukkoja "varapaikkana"? Hakuaikaakin olisi vielä tämä kuu..