Psykosomaattiset oireet ja ahdistus

[faerily]

Mitä sitten kun on jo täysin väsynyt läpikäymään asioita, mutta ei ole vielä päässyt niistä yli niin, että jaksais siirtyä eteenpäin? Kun tietää, että on ollut tässä samassa tilanteessa ennenkin, saman ihmisen vuoksi, mutta se tuntuu silti yhtä pahalta.

Millä hämärällä logiikalla ihminen alkaa tiputtelemaan itselleen tärkeitä toimintoja pois? Jos ei voi nukkua eikä syödä, niin ei jaksa myöskään keskittyä töissä mihinkään - eikä pysty siis ajattelemaan niitä ahdistavia asioitakaan. Mutta silti se olo ahdistuu entisestään siitä, että ei ole nukkunu. Mä olen ajatellu, että fyysinen ja henkinen puoli toimii jotenkin yhdessä niin, että on jokin logiikka, miksi esim ahdistuksessa ei nukuta. Voinko ajatella niin, että jos mua samassa tilanteessa nukuttaa kokoajan, niin se on parempi, kun jos en saa ollenkaan nukuttua? Onko se kuitenkin vaan niin, että kaikki menee yksinkertasesti sekasin, kun jotain itselle ahdistavaa tapahtuu?

 

[Wall]

Sulla on nyt hyvä tilaisuus opetella vähän aikaa elämään yksin. Monet hyppii parisuhteista toiseen pelkästään lähimmäisenkaipuun vuoksi. On surkeaa nähdä ihminen lähempänä kolmeakymmentä, kun hänellä ei ole selkeää käsitystä omasta identiteetistään, koska on määrittänyt sen koko elämänsä kumppaninsa kautta.

Sä sen sijaan olet nuori, ja kirjoittamasi perusteella sulla on kaikki elämän perusedellytykset kunnossa. Vähän aikaa vedät happea ja ihmettelet maailman menoa niin elämä alkaa taas maistua. :thumbs:

EDIT: Eli faijas sanoi sulle todella järkeviä asioita.

Tossa oli sulle parhaat neuvot mitä eteen tulee! Muista ettei ole kiire mihinkään ja elämää on vielä yli 30 - vuotiaanakin. Vaikka saattaa tuntua tyhmältä, että sanon näin, mutta nauti nyt hetki siitä yksinäisyydestä niin saatat havaita sen olevan sekä kiehtovaa että kasvattavaa. päivät pitenee ja valkeus voittaa!

 

[shrimp]

Mitä sitten kun on jo täysin väsynyt läpikäymään asioita, mutta ei ole vielä päässyt niistä yli niin, että jaksais siirtyä eteenpäin? Kun tietää, että on ollut tässä samassa tilanteessa ennenkin, saman ihmisen vuoksi, mutta se tuntuu silti yhtä pahalta.

Millä hämärällä logiikalla ihminen alkaa tiputtelemaan itselleen tärkeitä toimintoja pois? Jos ei voi nukkua eikä syödä, niin ei jaksa myöskään keskittyä töissä mihinkään - eikä pysty siis ajattelemaan niitä ahdistavia asioitakaan. Mutta silti se olo ahdistuu entisestään siitä, että ei ole nukkunu. Mä olen ajatellu, että fyysinen ja henkinen puoli toimii jotenkin yhdessä niin, että on jokin logiikka, miksi esim ahdistuksessa ei nukuta. Voinko ajatella niin, että jos mua samassa tilanteessa nukuttaa kokoajan, niin se on parempi, kun jos en saa ollenkaan nukuttua? Onko se kuitenkin vaan niin, että kaikki menee yksinkertasesti sekasin, kun jotain itselle ahdistavaa tapahtuu?

Niinkun tossa aikaisemminkin mainitsin tosta, että onhan tää aika yhtä vitun noidankehää, mutta sellasta se tulee olemaankin varmaan ennenkun jotain "mullistavaa" tulee tapahtumaan. Se mullistava ei tarkoita oikeastaan mitään ihmeellistä. Voi olla että se on pelkästään jonkun ihmisen kohtaaminen oikeaan aikaan. Haluaisin itsekin edistää sitä, mutta en vaan tiedä miten. Kukaan ei mua täältä himasta tule hakemaan ainenkaan!

 

[shrimp]

Tajusin juuri että tän ois kyllä voinu postata Seksi/parisuhteet puolelle.

 

[Roona]

Siinä välissä, kun on pikku pää ollut sekä masentunut että helvetillisen ahdistunut, tulee väkisinkin sellanen olo, että sitä karseinta ahdistusoloa pelkää enemmän. Masennus vain on, eikä silloin jaksa välittää mistään. Treenatakin masentuneena joskus voi - silleen "haistapaska"-asenteella. Mutta kun ahdistus iskee, kaikki on paniikkia. Pelkää elää ja pelkää kuolla. Aika paska meininki.

 

[rantapantteri]

Ihan mielenkiinnosta kyselen, että mitäs shrimpille kuuluu tätä nykyä tän asian suhteen? Ja millä mielellä muistelet näitä menneitä aikoja?

 

[Weirdinin]

Olen viimeisen kuukauden ajan kärsinyt kovista psykosomaattisista oireista ja lievästä masennuksesta. En pysty syömään, viluttaa, ahdistaa, puristaa rinnasta, päätä särkee niin ettei se kipu lähde edes särkylääkkeillä pois, ja oksettaa niin paljon että välttelen ruokaa. Olenkin jo laihtunut n. 5 kg tässä lyhyessä ajassa. Ajoittain ruokahalu palaa hetkelliseksi niin, että syön jotain, että täytyn edes hekteksi, mutta sitten taas sama syömättömyys toistuu uudelleen ja uudelleen.

Shrimpillä ja mulla on sit aika paljon yhteistä. Samat oireet jyllää mulla nyt. Ensi viikolla on kulunut 5 kuukautta siitä, kun tyttöystävä petti, jätti ja lähti toisen jätkän matkaan. Seurustelimme viidettä vuotta. Pari ensimmäistä kuukautta meni ilman kunnollista tajuntaa tapahtuneesta ja psykosomaattiset oireet olivat aika kovat. Päivittäistä oksentelua, vilua, päänsärkyä, tärinää, unettomia öitä jatkuvasti, epätoivoa, syvää masennusta ja ahdistusta. Kuukauden ajan itsemurhaakin suunnittelin ja aloin toteuttaakin sitä. Onneks sitten kaverit nosti pahimmasta suosta yli ja nyt on vähän helpompaa, vaikka edelleen ongelmia on paljon pääkopassa ja elämänilo jossain kadoksissa. Mikään ei oikein kiinnosta ja kaikki tuntuu merkityksettömältä. Ssri-lääkityksen alaisena olin jonkun aikaa

Nämä oireet alkoivat kun erosin poikaystävästäni, hän jätti minut niin puun takaa etten ehtinyt suhtautua siihen mitenkään. Ihankun olisin joutunut johonkin psykoosiin hetkeksi, oli niin epätodellinen olo, kesti jotenkin tajuta aivan sairaan kauan mitä oli tapahtunut.

Psykoosilta se tosiaan tuntuu. Sen lisäksi se valtava epätoivo ja ahdistus, joka tuntuu syvänä viiltona rinnassa. Välillä viiltävä kipu vaihtuu puristukseksi. Se on vähän siedettävämpää, mutta edelleen aivan kamalaa. Tuota tilaa ei toivo edes pahimmalle vihamiehelle.

Ja tosiaan kuten tuossa jo aikasemmin joku sanokin olisin itekin kiinnostunut tietämäään, shrimp, kuinka sulla nykyään menee? Oletko kuinka hyvin päässyt yli tapahtuineista ja jos olet, kauan mielestäsi prosessi kesti? Tuntuu siltä, että näistä ajatuksista ei tulisi pääsemään koskaan eroon. Olisi kiva kuulla kohtalotoverin tarina.

Siinä välissä, kun on pikku pää ollut sekä masentunut että helvetillisen ahdistunut, tulee väkisinkin sellanen olo, että sitä karseinta ahdistusoloa pelkää enemmän. Masennus vain on, eikä silloin jaksa välittää mistään. Treenatakin masentuneena joskus voi - silleen "haistapaska"-asenteella. Mutta kun ahdistus iskee, kaikki on paniikkia. Pelkää elää ja pelkää kuolla. Aika paska meininki.

Joo. Olotila on sellanen, että tekee mieli välittömästi hypätä saksien päälle. Toivoo vain kuolevansa sänkyyn. Omituisia ovat myös äkilliset tunnevaihtelut. Itselleen sitä yrittää hokea, että kaikki on hyvin. Silloin tulee yhtäkkiä helpottunut olo. Kuitenkin parin sekunnin kuluttua pääkopassa tuntuu humahdus, joka vie takaisin epätoivoon ja synkkyyteen :itku: