Olen viimeisen kuukauden ajan kärsinyt kovista psykosomaattisista oireista ja lievästä masennuksesta. En pysty syömään, viluttaa, ahdistaa, puristaa rinnasta, päätä särkee niin ettei se kipu lähde edes särkylääkkeillä pois, ja oksettaa niin paljon että välttelen ruokaa. Olenkin jo laihtunut n. 5 kg tässä lyhyessä ajassa. Ajoittain ruokahalu palaa hetkelliseksi niin, että syön jotain, että täytyn edes hekteksi, mutta sitten taas sama syömättömyys toistuu uudelleen ja uudelleen.
Nämä oireet alkoivat kun erosin poikaystävästäni, hän jätti minut niin puun takaa etten ehtinyt suhtautua siihen mitenkään. Ihankun olisin joutunut johonkin psykoosiin hetkeksi, oli niin epätodellinen olo, kesti jotenkin tajuta aivan sairaan kauan mitä oli tapahtunut. Hankalaa tässä tilanteessa on se, että minulla katkesi suhteet hänen kaveripiiriinsä, no te tiedätte miten nää jutut menee. Itselläni on ollut hirveän huono tuuri ystävien suhteen, milloin joku sekaantunut huumeisiin, tai yrittänyt itsemurhaa jne jne. En edes jaksa alkaa selittään ellette nyt halua yksityiskohtia myöten kuulla. Olen siis yksin melkeimpä käytännössä ja se aiheuttaa kamalaa ahdistusta. Olen vielä niin supersosiaalinen ihminen, enkä haluaisi olla yksin, mutta nyt vaan niin monen asian summasta olen jäänyt omilleni enkä tiedä miten päästä tästä umpikujasta pois.
Samana viikonloppuna polveni alkoi oireilemaan ja menetin kävelykyvyn pariksi päiväksi ja jouduin sairaslomalle (nyt liikuntakiellossa), eli en siis ole edes urheillut ja paino vaan putoaa joulustakin huolimatta tasaisesti. En kestä enää näitä puristuksia rinnassa ja migreenikohtauksia.
Mitä pitäisi tehdä? Onko kenelläkään samantyyppisiä kokemuksia?
Hmm, oletko siis käynyt oikeasti lääkärillä, muutoin kun polvesi takia? En epäile hetkeäkään etteikö kyse voisi olla suuren(?) elämänmuutoksen aiheuttamiseta fyysisistä oireista, mutta koska et oikein kykene syömään, etkä nukkumaan, voivat myös kehon sisäiset tasapainotilasi (veriarvot yms) olla pahasti pielessä.
Olen itse käynyt saman prosessin läpi kahdesti. Ensin lähti puoliso ja myöhemmin meni terveys (tilapäisesti). Ensimmäisessä tapauksessa kulutin muutman vuoden enemmän tai vähemmän vittuuntuneena maailmaan, mutta henkisellä tasolla olin päättänyt ettei minua voida näin nujertaa. Mieli ei aina vaan meinannut uskoa sitä mitä järki sanoi. Jälkimmäinen koettelemus olikin huomattavasti ankarampi, sillä epätietoisuus omasta terveydestä, unettomuus ja yleinen stressitila laukaisivat itsellänikin lukuisia oireita. Vatsani (joka ei ole koskaanmilloinkaan) oireillut mistään millään tavalla, meni uskomattoman huonoon kuntoon. Ilta toisensa jälkeen luulin saavani sydänkohtauksen, koska rintalastan tienoilla vallitsi käsittämätön tuska. Jalat lähtivät alta muutamaan kertaan ja soitin jo kertaalleen ambulanssiakin kun tuntui, että tajukin lähtee. Kävin itse läpi kaikki mahdolliset tutkimukset sydänfilmistä tähystykseen ja verenkuvaan. Kaikki arvot kuin kakskymppisellä, mutta olo kuin seiskakymppisellä. Vähitellen oireiden todellinen syy selvisi (niska, ja muut lähinnä lieveilmiöitä), mutta tähän kaikkeen aikaa kului melkein vuosi. Tällä kaikella haluan vain todentaa, että mieli ja ruumis kulkevat käsikkäin.
Mitä minä yrittäisin sinun paikallasi?
Jos sinusta itsestäsi tuntuu siltä, turvaudu ammattikuuntelijaan. Minusta ei koskaan tuntunut siltä, ja olen itsekin sitä mieltä, että ellei ole kokenut itse on vaikea opettaa tai ymmärtää. Syö väkisin.
Päätä, että sinua ei ole nujerrettu.
Kirjoita tänne. Syö väkisin.
Kirjoita jonnekin muualle.
Puhu. Huuda itseksesi. Kiroa kaikki. Rauhoitu. Mollaa itseäsi. Rauhoitu. Kehu itseäsi. Rauhoitu. Syö väkisin.
Tee itsellesi lyhyen aikavälin suunnitelmia sekä kehitä päivittäisiä rutiineja joissa pitäydyt. Älä vello ankeudesta ankeuteen.
Aika auttaa. Tämä en ehkä maailman eniten totta. En sitä itsekään uskonut kun oli jo vuoden vituttanut, mutta kas, eräänä päivänä huomaa vahingossa nauravansa aina vaan helpommin ja helpommin. Eräänä toisena päivänä hymyilet tälle asialle, mutta ymmärrät mistä on kysymys jos joku toinen on samasa tilanteessa.
Muista kuitenkin mennä lääkäriin jos oikeasti siltä tuntuu, äläkä hyväksy ensimmäistä yleislääkärin "kyllä se siitä" kommenttia, vaan vaadi saada asiallista hoitoa ja PALVELUA.
ROK.
