Psykosomaattiset oireet ja ahdistus

[vilpertt]

Sain tänään leffaseuraa exän pikkusiskosta joka on tosi ihana ja ymmärtää tätä tilannetta, itse siihen tosi syytön mitä kävi. Olimme hyviä ystäviä jo ennen tapahtumaa. Paska juttu siinä on se, että hän on huomattavasti minua nuorempi, eli ei esimerkiksi pääse baariin yms. k-18 juttuihin mukaan. Mutta niinkun äiti aina sanoo että "parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla".

Mut toistaseksi parempi ku ei mitään. Olen iloinen edes tästä. Äh, oon tosi jotenki huojentunut muutenkin nyt kun olen saanut purkaa sydäntäni tänne ja olen kuullut teiltä niin paljon hyviä neuvoja jotka on todella koskettaneet minua (kyllä, jopa internetpuhelinvekotinlankojen kautta voi koskettaa!). :haart:

Asiat voi aina puhua halki kun on joku jolle kertoa ja joka kuuntelee ja sanoo oman sanansa asiaan. Pääset tästä yli, älä huoli siitä

 

[KukiHilli]

Älkää nyt luulkko että mä sitä eroa tässä nyt itken. Se on vaa murto-osa siitä. Oikeastaan sen eron aiheuttamat jälkimainingit. Se kun ei ole oikeen ystäviä, se tässä harmittaa ja nuo jo pitkään jatkuneet oireet. En oo kauheesti keneltäkään vielä kuullut niistä oireista, että onko muilla noita kokemuksia vahvasta fyysisestä oireilusta?

"Lähti kaverit kun lähti poikaystäväkin".

Tuli tässä mieleen, että olitko mahdollisesti täysin riippuvainen poikaystävästäsi ja hänen kavereistaan, niin että jätit oman elämäsi kokonaan pois?
Mikäli näin on, voin sanoa, että se on todella ahdistavaa, jos kumppanilla ei ole omaa elämää ollenkaan.
Ihan tulevaisuuden varalle.

Jokatapauksessa jaksamisia.

 

[shrimp]

"Lähti kaverit kun lähti poikaystäväkin".

Tuli tässä mieleen, että olitko mahdollisesti täysin riippuvainen poikaystävästäsi ja hänen kavereistaan, niin että jätit oman elämäsi kokonaan pois?
Mikäli näin on, voin sanoa, että se on todella ahdistavaa, jos kumppanilla ei ole omaa elämää ollenkaan.
Ihan tulevaisuuden varalle.

Jokatapauksessa jaksamisia.

Tapasimme, ja ystävystyimme kun olin aika pitkälle samantyyppisessä tilanteessa kuin nyt. Hän tavallaan nosti minut pohjalta. Olimme siis vain ystäviä aluksi, ja tutustuin kaikkiin hänen ystäviinsäkin. Mutta nyt, ei ketään kiinnosta mitä minulle kuuluu!

En siis pyrkinyt tähän tahallisesti.

 

[Mr. Speed]

Tapasimme, ja ystävystyimme kun olin aika pitkälle samantyyppisessä tilanteessa kuin nyt. Hän tavallaan nosti minut pohjalta. Olimme siis vain ystäviä aluksi, ja tutustuin kaikkiin hänen ystäviinsäkin. Mutta nyt, ei ketään kiinnosta mitä minulle kuuluu!

En siis pyrkinyt tähän tahallisesti.

Mulla kävi lähes samalla tavalla kuin sulla. Tapasin, ihastuin ja rakastuin. Sitten tuli ero vuoden seurustelun jälkeen, osittain sen takia kun olin liian riippuvainen hänestä. Mutta elämä opettaa

Aika korjaa haavat, nimim. kokemusta.

Mitä lukee näitä juttuja, niin sulla on hyvä sydän ja luonne. Sä kirjoitat, ajattelet ja pohdit asioita niinkuin ne on. Ja niinkuin itse kirjoitit: kaikella on tarkoituksensa.

Ja tohon ketään ei kiinnosta kohtaan, kyllä kiinnostaa
Jos sun erosta ois enemmän aikaa ja eikä sulla ois polvi kipeänä, ehdottaisin että hyppäisit junaan ja kohti Lahtea tänne sieltä ;)

Voimia sinulle:haart:

edit:
mutta herrasmiehenä en "kärsi" alkaa enempää ehdottelee ja väärä topikki.

 

[shrimp]

Mulla kävi lähes samalla tavalla kuin sulla. Tapasin, ihastuin ja rakastuin. Sitten tuli ero vuoden seurustelun jälkeen, osittain sen takia kun olin liian riippuvainen hänestä. Mutta elämä opettaa

Aika korjaa haavat, nimim. kokemusta.

Mitä lukee näitä juttuja, niin sulla on hyvä sydän ja luonne. Sä kirjoitat, ajattelet ja pohdit asioita niinkuin ne on. Ja niinkuin itse kirjoitit: kaikella on tarkoituksensa.

Ja tohon ketään ei kiinnosta kohtaan, kyllä kiinnostaa
Jos sun erosta ois enemmän aikaa ja eikä sulla ois polvi kipeänä, ehdottaisin että hyppäisit junaan ja kohti lahtea tänne sieltä ;)

Ensinnäkin kiitos kohteliaisuuksista. Ja välittämisestä. :haart: Mulla on hyvä sydän ja luonne vaikka toisinaan osaan olla ärsyttävä. Tein todella kaikkeni suhteemme eteen. En ollut kuitenkaan riippuvainen hänestä, näimme vain viikonloppuisin, viikolla oli omat kujeet: treenasin kaverin kanssa, käyn töissä, shoppailen, ja tein muuten vaan omia juttujani kotona.

Treenikaveria ei enää ole, joten joudun tästä lähin yksin käymään näillä näkymin. Mutta positiivista on se, että polvi näyttäs nyt taas olevan paranemaan päin(?) Mut ei saa innostua vielä liikaa, muuten se taas menee.

 

[Mr. Speed]

Treenikaveria ei enää ole, joten joudun tästä lähin yksin käymään näillä näkymin. Mutta positiivista on se, että polvi näyttäs nyt taas olevan paranemaan päin(?) Mut ei saa innostua vielä liikaa, muuten se taas menee.

niin sulla on/oli tulehtunut polvi vai mitä vikaa?

 

[shrimp]

niin sulla on/oli tulehtunut polvi vai mitä vikaa?

Juurikin näin.

 

[ZweCCo]

(kyllä, jopa internetpuhelinvekotinlankojen kautta voi koskettaa!). :haart:

Tän määki oon kyllä huomannu. Tuskallisia kuitenkin nämä asiat sitten kun ei fyysisesti voi olla paikalla piristämässä ja auttamassa. Pitää kuitenkin yrittää näitten lankojen kautta.

 

[shrimp]

ZweCCo piirteli jotain, no sanotaanko vaikka, hassuja juttuja mulle meseen. Se ainakin piristi mieltä!

 

[Topah]

Sitä mä en ymmärrä kun ahistaa ja kaikki on perseestä, niin jotkut kaipaa siihen entiseen elämään "kumpa kaikki olisi niin kuin ennen..." jne. Miksei yrittäisi muuttaa elämää kertaheitolla täysin erilaiseksi. Ei lääkkeet ja psykologit pysty ongelmia parantamaan vaan tekevät vaan jotkut muut rikkaammiksi. Ei elämä ole mikään harjoitus, jossa käytetään erilaisia lääkkeitä vuodesta toiseen ja kierretään psykologeilla ja toivotaan asioiden parantuvan ihmekeinoilla. Jossei ole kavereita, tai ahistaa niin hitosti niin miksei samantien kokeilisi jotain uutta ja mahtavaa ja lähtisi vaikka reissuun jonnekin vuodeksi/pariksi? Ei uskalla? Joko kuolet, tai elät täysillä...siinä motto. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan ja suremaan loppuelämäksi. Niin ja oravanpyörä ei ole muutenkaan mikään muu kuin masentava kupla ja sitten kun joku puhkasee kuplan ollaan ihan pihalla ja ei tajuta mistään mitään. Joko rakentaa sen kuplan uudestaan, tai lähtee siitä kokonaan pois. Suosittelen jälkimmäistä vaihtoehtoa.

 

[osku]

Jossei ole kavereita, tai ahistaa niin hitosti niin miksei samantien kokeilisi jotain uutta ja mahtavaa ja lähtisi vaikka reissuun jonnekin vuodeksi/pariksi?

Tolla muijalla on polvipaskana,onko muita hyviä neuvoja?

 

[shrimp]

Jossei ole kavereita, tai ahistaa niin hitosti niin miksei samantien kokeilisi jotain uutta ja mahtavaa ja lähtisi vaikka reissuun jonnekin vuodeksi/pariksi?

Mun mielestä tollanen "lähden pois" on vähän sellainen pelkurimainen statement. Mulla on kaveri, joka ei ole enää niin kaveri, kun suomessa ollessaan ei halua koskaan tehdä mitään, ei lähteä ulos syömään, ei baariin, ei yhtään mihinkää, mutta katoaa joka vuosi moneksi kuukaudeksi kauas pois. En voi lähteä ongelmia karkuun johonkin ulkomaille, koska kun palaan takas, ne samat ongelmat odottaa täällä. Sitäpaitsi miksi jättäisin työpaikkaani? Tai en hakisi uuteen kouluun syksyllä? Siihen tosin on pitkä aika, mutta en usko että nyt lähtisin mihinkään, korkeintaan keväällä pariksi viikoksi lomalle johonki reissuun. Mun mielestä mun pitää käsitellä nää asiat täällä, ja saada täälllä kotopuolessa asiat reilaan. Mutta ymmärrän mitä haet, haet sitä, että repäisisin kerrankin ja pistäisin elämäni uusiksi. Aina se ei vaan ole itsestään kiinni. Hyviä ystäviä esimerksiksi ei vaan voi ottaa, niitä ansaitaan!

PS.Kyllä se polvi tästä paranee, voin kohta alkaa jo "kuntouttaan" sitä, eli tehdä kävelylenkkejä jne. Täysillä treenaaminen ei varmaan kyllä onnistu vähään aikaan kylläkään.

 

[kärpänen]

Olen siinä mielessä samaa mieltä, että ellei ole tarvetta päästä irti kaikesta, niin asia on parempi käsitellä heti kun mahdollisuudet siihen ovat olemassa. Yleensä (kai) ensivaiheessa oma ajattelutoiminta ja kaikki järkiperäinen päättely on siinä määrin nollassa, että aikaa tarvitaan ensin oman pään selkiyttämiseen ja etäisyyden saamiseen. Vielä jos pystyy löytämään sen mitä etsii itsestään, eikä tarvitse hakea sitä muista, niin aina parempi. Joku vanhempi ajattelija Kiinasta taisi näin sanoa jo aikoja sitten.

 

[IMP]

Mun mielestä tollanen "lähden pois" on vähän sellainen pelkurimainen statement. Mulla on kaveri, joka ei ole enää niin kaveri, kun suomessa ollessaan ei halua koskaan tehdä mitään, ei lähteä ulos syömään, ei baariin, ei yhtään mihinkää, mutta katoaa joka vuosi moneksi kuukaudeksi kauas pois. En voi lähteä ongelmia karkuun johonkin ulkomaille, koska kun palaan takas, ne samat ongelmat odottaa täällä. Sitäpaitsi miksi jättäisin työpaikkaani? Tai en hakisi uuteen kouluun syksyllä? Siihen tosin on pitkä aika, mutta en usko että nyt lähtisin mihinkään, korkeintaan keväällä pariksi viikoksi lomalle johonki reissuun. Mun mielestä mun pitää käsitellä nää asiat täällä, ja saada täälllä kotopuolessa asiat reilaan. Mutta ymmärrän mitä haet, haet sitä, että repäisisin kerrankin ja pistäisin elämäni uusiksi. Aina se ei vaan ole itsestään kiinni. Hyviä ystäviä esimerksiksi ei vaan voi ottaa, niitä ansaitaan!

PS.Kyllä se polvi tästä paranee, voin kohta alkaa jo "kuntouttaan" sitä, eli tehdä kävelylenkkejä jne. Täysillä treenaaminen ei varmaan kyllä onnistu vähään aikaan kylläkään.

Tämä nyt voi kuullostaa vähän tyhmältä ja naiivilta.

Kuitenkin, tässä keskustelua seuranneena voin todeta, että sinulla tuntuu olevan arvot ja ajatukset erittäin kohdillaan.
Vaikutat hyväsydämiseltä ja rehelliseltä ihmiseltä. Sinua parempaa ystävää tai kumppania ei voisi toivoakaan.

Erosta ei vielä hirveästi ole aikaa ja noinkin pitkän, nuorena aloitetun, suhteen loppumisesta kestää kyllä toipua jonkin aikaa.
Ja mitä tulee kavereiden puutteeseen, niin itsekin kirjoitit että hyvät kaverit ansaitaan, ei vain oteta.
Turha niitä ystäviäkään on alkaa väkisin etsiä. Silloin ei välttämättä ne parhaimmat tapaukset satu kohdalle.
Itsellänikään ei hirveästi kavereita ole. Mahtuvat lähes yhden käden sormiin, mutta he kaikki ovat korvaamattomia ja läheisiä.

Eikä kannata kiirehtiä uuden suhteen aloittamisessa siinä toivossa, että se toisi mukanaan taas uuden kaveripiirin.
Hiljaa hyvä tulee ja aika parantaa haavat. :thumbs:

 

[shrimp]

Olen siinä mielessä samaa mieltä, että ellei ole tarvetta päästä irti kaikesta, niin asia on parempi käsitellä heti kun mahdollisuudet siihen ovat olemassa. Yleensä (kai) ensivaiheessa oma ajattelutoiminta ja kaikki järkiperäinen päättely on siinä määrin nollassa, että aikaa tarvitaan ensin oman pään selkiyttämiseen ja etäisyyden saamiseen. Vielä jos pystyy löytämään sen mitä etsii itsestään, eikä tarvitse hakea sitä muista, niin aina parempi. Joku vanhempi ajattelija Kiinasta taisi näin sanoa jo aikoja sitten.

Sepä se, itse oikeastaan tiedän mitä haen elämältä, mulla on ollu suunta karkeasti selvillä jo pidemmän aikaan. Omat "aikuistumisen" kriisit on käyty jo teini-iässä, siitä eteempäin onkin ollut juuri selkeät tavoitteet:

ammatti (oli selkeä jo kuudennella luokalla) -> saavutettu
ammattiani vastaava työpaikka -> saavutettu
harrastus, josta pidän -> löysin
tiedän mitä seurustelusta haen, hyväksyin toisen osapuolen huonotkin piirteet -> tulevaisuuden suunnitelmia, joita en kiirehtinyt toteuttamaan, enkä painostanut ketään mihinkään. Ongelmana lähinnä se, että toinen taas ei tiennyt oikein mitä haluaa, ja ei kyennyt keskustelemaan ongelmista.

Tämä nyt voi kuullostaa vähän tyhmältä ja naiivilta.

Kuitenkin, tässä keskustelua seuranneena voin todeta, että sinulla tuntuu olevan arvot ja ajatukset erittäin kohdillaan.
Vaikutat hyväsydämiseltä ja rehelliseltä ihmiseltä. Sinua parempaa ystävää tai kumppania ei voisi toivoakaan.

Erosta ei vielä hirveästi ole aikaa ja noinkin pitkän, nuorena aloitetun, suhteen loppumisesta kestää kyllä toipua jonkin aikaa.
Ja mitä tulee kavereiden puutteeseen, niin itsekin kirjoitit että hyvät kaverit ansaitaan, ei vain oteta.
Turha niitä ystäviäkään on alkaa väkisin etsiä. Silloin ei välttämättä ne parhaimmat tapaukset satu kohdalle.
Itsellänikään ei hirveästi kavereita ole. Mahtuvat lähes yhden käden sormiin, mutta he kaikki ovat korvaamattomia ja läheisiä.

Eikä kannata kiirehtiä uuden suhteen aloittamisessa siinä toivossa, että se toisi mukanaan taas uuden kaveripiirin.
Hiljaa hyvä tulee ja aika parantaa haavat. :thumbs:

Ensinnäkin kiitos! :haart: Tosiaan erosta on todella vähän aikaa, ja olen toipumassa siitä hyvää tahtia, tosin muutkin asiat elämässäni ovat muuttuneet niin radikaalisti, että ne hidastavat prosessia. Uskon että ajallaan tulen löytämään ihmisiä elämääni, ja ehkä sen kumppaninkin, kun jaksan vaan odottaa ja uskoa siihen että huominen on aina parempi.

Kyllä ne ystävät tulee jos on tullakseen. Nyt on vaan vähän hiljasta.

EDIT: Isäni kanssa puhuimme tosta yksinäisyydestä ja totesi vaan että miettisin sitä että nyt mulla on esim. työpaikan ja raha-asoiden suhteen asiat hyvällä mallilla, vaikka toistaseksi olisin yksinäisempi. Käski miettimään sitä, että jos olisin kymmenittäin ystäviä mutta olisi elämä muuten iha retuperällä, ei sekään ole niin hyvä vaihtoehto. Pitää siis keskittyä nyt noihin arjen ruutiineihin vaan ja olla kiitollinen siitä mitä on annettu ja katsoa sitten mitä elämällä on antaa minun kohdalle.

 

[osku]

No kyllä täällä kotikatsomoissa jengi pitää sulle peukkua pysytyssä ja uskoo suhun.Anna ittelles aikaa ja tosiaan koita nyt aluks nauttia niistä elämän pienistä iloista. :haart:

 

[sivis]

Sulla on nyt hyvä tilaisuus opetella vähän aikaa elämään yksin. Monet hyppii parisuhteista toiseen pelkästään lähimmäisenkaipuun vuoksi. On surkeaa nähdä ihminen lähempänä kolmeakymmentä, kun hänellä ei ole selkeää käsitystä omasta identiteetistään, koska on määrittänyt sen koko elämänsä kumppaninsa kautta.

Sä sen sijaan olet nuori, ja kirjoittamasi perusteella sulla on kaikki elämän perusedellytykset kunnossa. Vähän aikaa vedät happea ja ihmettelet maailman menoa niin elämä alkaa taas maistua. :thumbs:

EDIT: Eli faijas sanoi sulle todella järkeviä asioita.

 

[ZweCCo]

EDIT: Eli faijas sanoi sulle todella järkeviä asioita.

Mä oon tästä kyllä samaa mieltä.

Sä oot vaan shrimp niin tunteellinen ihminen että jäät miettimään kaikkee tämmöstä huonoo pitkäks aikaa. Mä uskosin että sulle auttaa kaikista parhaiten nyt kun löydät jotain kivaa tekemistä missä ajatukset menee pois pahoista asioista ja pysyy mieli virkeenä. Tuo polven kipuilu sattukin just pahimpaan mahdolliseen aikaan sulle ja se asettaa paljon rajotuksia. :( Pitää vaan yrittää löytää ne iloset asiat ja koittaa pitää ajatukset niissä. Kyllähän sä tästä selviit. ;)

 

[faerily]

Sitä mä en ymmärrä kun ahistaa ja kaikki on perseestä, niin jotkut kaipaa siihen entiseen elämään "kumpa kaikki olisi niin kuin ennen..." jne. Miksei yrittäisi muuttaa elämää kertaheitolla täysin erilaiseksi. Ei lääkkeet ja psykologit pysty ongelmia parantamaan vaan tekevät vaan jotkut muut rikkaammiksi. Ei elämä ole mikään harjoitus, jossa käytetään erilaisia lääkkeitä vuodesta toiseen ja kierretään psykologeilla ja toivotaan asioiden parantuvan ihmekeinoilla. Jossei ole kavereita, tai ahistaa niin hitosti niin miksei samantien kokeilisi jotain uutta ja mahtavaa ja lähtisi vaikka reissuun jonnekin vuodeksi/pariksi? Ei uskalla? Joko kuolet, tai elät täysillä...siinä motto. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan ja suremaan loppuelämäksi. Niin ja oravanpyörä ei ole muutenkaan mikään muu kuin masentava kupla ja sitten kun joku puhkasee kuplan ollaan ihan pihalla ja ei tajuta mistään mitään. Joko rakentaa sen kuplan uudestaan, tai lähtee siitä kokonaan pois. Suosittelen jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Mä olisin ehkä vastannu tähän aikaisemmin, että en vaan jaksa. Tietyissä tilanteissa ei vaan yksinkertasesti ole voimia tehdä mitään vielä normaalista poikkeavaa, johon tarttee vielä enemmän henkistä energiaa.

Kuten sanottu, niin asioita pakeneminenkaan ei aina ole se paras asia.

Ihmiset myös arvottaa asioita mielessään eri tavalla. Jollekin se jonnekin matkalle lähteminen ei yksinkertasesti ole niin hieno juttu, kun jollekin toiselle. Joku saattaa olla vaan niin tottunu siihen oman kuplan rakentamiseen, että tekee sen uudestaan, koska se tuntuu sillä hetkellä hyvältä -vaikka kuinka tietäisi mihin se on aikasemminkin johtanut.

 

[TunguskaTime]

Olen elänyt suunnilleen samanlaisessa tilanteessa reilu 3,5 vuotta, ja elän edelleenkin. Suurin ongelma on se ettei ole ole ketään kenelle puhua, vaan pyörittelee päässään samoja ajatuksia vuodesta toiseen - turhaan. Elämä pyörii akselilla salille-kotiin, kun ei ole töitäkään. Tällaiseen sopeutuu kyllä. Siis sopeutuu sikäli, ettei ainakaan koko aikaa ahdista tai hermot ole kireällä. Suurempi ongelma on se kun tilanteelle ei voi tehdä mitään, se ahdistaa. Nyt viimeaikoina olen lakannut yrittämästä, ettei tule lisää epäonnistumisia.

Joo, asiaan. Noista mainitsemistasi fyysisistä oireista yksi saattaa johtaa toiseen. Oletko saanut nukuttua? Tuolla viluisuudella ainakin on monesti yhteys nukkumattomuuteen. Päänsärky on ainakin omien kokemusten pohjalta usein taas suoraan psykosomaattista. Kuten jo mainittu syödä pitää tosiaan vaikka väkisin. Kun noista oireista saisi yhdenkin kitkettyä pois, niin voisi lähteä muitakin. Itselläni ahdistus/masennus ei ole tuonut mukanaan päänsäryn lisäksi muuta fyysistä, pakkomielteitä tosin on ilmestynyt niidenkin edestä.

Sinun tilanteesi on muuttunut niin äkkiä niin paljon, ettei ole ihmekään että on ilmestynyt fyysisiä oireita, ja sitten on vielä se polvi. On hyvä että olet kirjoittanut tänne, liiasta asioiden itsekseen miettimisestä ei pitemmän päälle ole ainakaan hyötyä, pikemminkin haittaa.

Tuo ettet voi liikkua, vaan joudut olemaan koko ajan kotona epäilemättä masentaa. Tilanne varmasti paranee viimeistään sitten kun pääset taas kävelemään, salille tms. Tämänkin olet jo varmasti kuullut monta kertaa, mutta asioilla on tapana järjestyä, ennemmin tai myöhemmin. Etenkin kun suhtaudut tulevaisuuteen positiivisesti, asenteella on merkitystä.