Nämä ovat kyllä mielenkiintoisia kysymyksiä. Tuo, että jenkeissä on duunareiden ostovoima laskenut, pitää ainakin 90-luvun osalta paikkansa. Tässä siis duunareilla tarkoitetaan heikoimmin ansaitsevia, jotka käytännössä lienevät palvelualan ihmisiä. Esim. General Motorshan on hirvittävissä vaikeuksissa, koska se maksaa työntekijöilleen valtavia eläke-etuja.
Tässä jotain juttua siitä. Muistaakseni he ovat jossain vaiheessa tarjonneet yli 100 000:n dollarin kultaisia kädenpuristuksia ihan normiduunareille, jotka erotessaan suostuisivat luopumaan eläke-eduistaan.
Tämä palkkojen laskeminen johtuu yksinkertaisesti kysynnän laskemisesta. Kouluttamattoman ihmisen työpanoksen arvo on laskenut, koska mekaaniset hommat hoidetaan yhä useammin koneilla. Euroopassa se on näkynyt monissa maissa pysyvänä työttömyytenä, koska joustoa ei ole ollut tarpeeksi jossain kohtaa (tiedän, retoriikkaa). Koulutetusta työvoimasta taas taistellaan ja siksi sen kysynnän noustessa myös korvaukset paranevat. Asioiden monimutkaistuessa yhä harvempi pysyy kärryillä, mutta ne jotka pysyvät, ajavat kovaa.
Tästä jotain referenssiä asiaan.
USA:n tapauksessa täytyy kuitenkin muistaa se perustavanlaatuinen ero, että siellä koulutuksen saaminen riippuu erittäin paljon taustoista, enkä siten voi missään tapauksessa hyväksyä tätä menettelyä. Kun sanotaan, että kaikilla on siellä mahdollisuus olla rikkaita, mennään metsään. Jokaisella on siihen mahdollisuus, mutta ei kaikilla. Salaliittoteoriaa: Voitaneen myös olettaa, että poliittiset päättäjät ovat pitkälti koulutettuja ihmisiä, jotka haluavat suojella asemaansa, eli taata "omilleen" kilpailuedun kouluttautumisen suhteen ja varmistaa halvan työvoiman uusiutumisen.
Tutkimuksia lueskellessani törmäsin myös sellaiseen tutkimustulokseen, että jenkkien koulutettu työvoima tekee jopa liikaa töitä ihan kansantaloudellisestakin näkökulmasta ajateltuna. Yhtä vakavaa burn-outia tai masennustilaa kohden saa vähän helvetin monta ihmistä tuottaa niitä verotuloja pidemmillä työpäivillä, jotta vaihtoehtois- (eli henkilö olisi töissä) ja varsinaiset kustannukset (eli sairaanhoito yms.) voitaisiin kattaa. Yksilön näkökulmasta siinä ei ole yhtään mitään vitun järkeä.
En nyt lähde spekuloimaan tilanteen korjaamista esim. yritystoiminnan säännöstelyllä. Luulen kuitenkin, että sääntöjen pitäisi enemmän tai vähemmän olla globaalin talouden suurimpien maiden osalta yhdenmukaiset toimiakseen. Tämä on toistaiseksi hieman haussa.
Yksi tapa, mitä mielestäni Greenpeacet ynnä muut järjestöt eivät harjoita tarpeeksi, on näiden maailmanpankkien, suuryritysten toiminnan jne. epäkohtien julkituonti. En tiedä, johtuuko se resurssien, taidon vai minkä puutteesta, että he eivät julkaise pätevää tutkimustietoa arvostetuissa lehdissä? Vai onko vaan kivempaa protestoida? Toitotettaisiin jatkuvasti, miten suurkanaloissa ja reiluissa kanaloissa hommat hoidetaan. Tai tuotaisiin esille, miksi kannattaa pitää lenkkeillessään Karhun kenkiä Niken sijaan. Eihän kukaan tietoisesti halua tukea alistamista tai eläinrääkkäystä, mutta se myös unohdetaan mieluusti ostotilanteessa, koska toinen on halvempi. Jos siitä kuulisi säännöllisesti, saattaisi kuluttajakin tajuta jokaisen ostoksen olevan eettinen valinta, joka mittaa ainoastaan sitä, paljonko on valmis maksamaan. Miksi muut reilut firmat eivät ole samanlaisia menestystarinoita kuin Body Shop? Reiluudella ei ole ilmeisesti tarpeeksi kysyntää.
Joku muu saa sitten filosofoida yleisen tyytymättömyyden perisyistä länsimaissa. Jumaleissön kun meillä on kaikkea, mutta mikään ei riitä, koska jollain on aina enemmän.
Stressiä mä en jaksa näistä asioista ottaa, kunhan tuon näkemyksiäni ilmi.