Polven nivelsiteen tulehdus

3 kpl M-Nutrition MANIA!

LAADUKAS PWO

-40%
Liittynyt
10.9.2002
Viestejä
272
Elikkä tällaista. Tuo polvi on melkoinen murheenkryyni aina ollut jo kakarasta asti sijoiltaanmenemisineen. Treenaamisen aloitettuani tuo sijoiltaan meneminen kuitenkin loppui (koputan puuta). Viime vuosina on sitten polvi välillä kipeytynyt tuolta sisäsyrjän puolelta. Ei koskaan liikkumista haittaavasti, ja yleensä paikoillaan istuessa iskenyt. Olen jopa ollut huomaavinani että liikkuminen on tuohon auttanut, esim. lenkille lähtiessä on kipu sitten häipynyt.

Nyt kivun jämähtäessä päiväkausiksi piti jo lääkärille asti mennä. Mm. autolla ajaminen (se kytkinjalan sivuttaisliike) ja portaiden kävely pistivät kunnolla irvistelemään. Nivelsiteen kiinnityskohdan tulehdus ja Voltaren nimistä tulehdusta lievittävää geeliä auttavaksi tropiksi. Searchilla pakkotoiston keskustelua läpikäydessä jäi vaan mieleen tuo krooninen tulehdus joidenkin jutuista. Kieltämättä tämä pidempiaikainen vaiva on ollut. Toisaalta lääkäri kehoitti pitämään huolta siitä että reisistä voimaa löytyisi. (Ne ainaiset nolot mutinat "no oon mää tota vuosia säännöllisesti reenannut" tuli taas toisteltua...), että eipä ainakaan treenaamista toppuutellut.

Notta tämä kun ei mikään annenkuulumaton vaiva varmasti ole punttaajille, niin jos kokemusta on niin onko pysynyt vaiva hyvin kurissa vai onko pahenemista odotettavissa? Kaipa on, eihän tämä vanhuus yksin tule juu. Jalkatreenit mulla varmaan on jo valmiksi vähän polvivaivojen muokkaamia, neitipainoilla ja muotoon huomiota erityisesti kiinnittäen.
 
Mä oon kärsinyt samassta vaivasta keväästä asti ja nyt on menossa toinen tulehduskipulääkekuuri. Kuuri auttaa hetkellisesti, mutta kyykkäämään en ole pystynyt. Erittäin pitkäkestoisen lämmittelyn jälkeen pystyn tekemään etukyykkyä, hiissausta ja tempausvalaa. Itse koitan treenata niin kovaa kuin vain säryltä pystyn. Jos joku muu tietäisi parannuskeinoja vaivaan niin vinkkejä otetaan vastaan täälläkin.
 
Mulla on nyt reilun viikon ollu vasen polvi kipee. Pitää varoa kyykkyyn / istumaan menoa, penkkiä tehdessä jalkaan kohdistuva "vääntökin" jopa tuntui. Kipu tuossa polven sisemmällä puolella. Jalkoja en oo viittinyt tehdä. Koskaan tähän ei oo oikein mikään sattunut (toiseen polveen kylläkin, mutta siinä ei oo nyt mitään vikaa. En tiedä, mikä vaivaa.
 
incubus, öh tota kerroppa mitä liikkeitä on hiissaus ja tempausvala? Tähän asti ei ole vielä liikkeitä täytynyt jalkatreeneissä karsia. Tai no, Smithissä ei oikein voi kyykätä, ei polvet diggaa. Vuoroviikoin kyykky tahi prässi + siihen muut vitkuttimet päälle.

Tape, tuo Voltaren on reseptivapaata joten sitä ehkä voisit kokeilla. Eihän sitä tosin tietä, onko samasta vaivasta kyse mutta kipupiste kuulostaa ainakin ihan samalta. Tuon geelin tehosta ei osaa vielä sanoa mitään kun eilen illalla eka kertaa vasta sitä levittelin.
 
Oon siinä käsityksessä, että jos tulehdus on päällä, ja vaikka treenaamaan pystyisikin lämmittelyn jälkeen, niin paranemisesta ei ole toivoa ellei laita tulehtunutta kohtaa totaalilepoon. Tulehdus vain pahenee treenatessa. Korjatkaa tai vahvistakaa joku asiasta enemmän tietävä tämä luulo.
 
Tape sanoi:
Mulla on nyt reilun viikon ollu vasen polvi kipee. Pitää varoa kyykkyyn / istumaan menoa, penkkiä tehdessä jalkaan kohdistuva "vääntökin" jopa tuntui. Kipu tuossa polven sisemmällä puolella. Jalkoja en oo viittinyt tehdä. Koskaan tähän ei oo oikein mikään sattunut (toiseen polveen kylläkin, mutta siinä ei oo nyt mitään vikaa. En tiedä, mikä vaivaa.

mulla sama, ristisiteethän ne siellä kettuilee, ainakin mulla. :)
meen ite lekuriin ens viikolla.
(mulle ei mene kantapaa perseesee, eikä jalat aivan suoraks...
 
newberry sanoi:
Tuon geelin tehosta ei osaa vielä sanoa mitään kun eilen illalla eka kertaa vasta sitä levittelin.

Low and behold. Juuri huomasin tuossa että kipu on poissa.:hyper: Eli saattoipa tehotakkin.
 
Tempausvala (overhead squat)=
http://www.exrx.net/WeightExercises/OlympicLifts/OverheadSquat.html

Hiissaus= Suoritus menee niin että mennään kevyillä painoilla lähes pohjakyykkyyn (etukyykky asento). Siellä alhaalla tehdään rauhallista n. 20cm liikettä (takapuolesta mitattuna).Eli hiissataan sitä kaikkein kettumaisinta kohtaa. Sarjat erittäin pitkiä väh. 20 toistoa.
Kuvia saatat löytää joltain kemppijumppasivustoilta tai painonnosto sivuilta.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom