Pohdintaa ulkonäöstä

[Suffeli72]

Mä kans kirjotin asiasta tietystä näkökulmasta toissapäivänä mun blogissa. Innoittajana Janni Hussi Tää on sinänsä ylipäänsä aika turha vääntö, koska kauneus on katsojan silmässä.

Mäkin haluun kirjottaa TISSEISTÄ! | 40+ ja Tikissä

 

[Tinkaus]

Tässä on muuten aiheeseen liittyvää ja erittäin painavaa asiaa: Näin laihdut viisi kiloa! | Sylvi

Muutamia kohtia, jota erityisesti kolahti:

"Viiden kilon dieetti ei ole vaarallinen ajatus eikä anoreksiaan yllyttämistä, siinähän jutun pihvi on. Se on hienovarainen pakottamisen muoto, ulkonäköfasismia, joka ruokkii ikuista tyytymättömyyttä omaan ruumiiseen.

Jos huoli kansanterveydestä olisi näiden juttujen päämotivaattori – niin kuin usein väitetään – eikö lehtien pitäisi kannustaa meitä syömään tuoretta ruokaa, pyöräilemään töihin, vähentämään kaatokännäystä, nauramaan paljon ja huolehtimaan omasta ja läheisten mielenterveydestä, eikä suinkaan laihduttamaan viittä kiloa?

Älkäämme puhuko tekopyhästi kansanterveydestä kun kyse on läskikammosta ja ”hyvinvoinnin” redusoimisesta kaksinumeroiseksi luvuksi."

"Sitä tulee ihminen surulliseksi miettiessään kaikkea sitä aikaa ja energiaa, jonka erityisesti naiset tuhlaavat niiden viiden ylimääräisen kilon murehtimiseen, joiden olemassaoloa tai olemattomuutta kukaan muu ei edes huomaa, nyt vittu ihan oikeasti. En usko, että kukaan katsoo 80-vuotiaana nuoruudenkuviaan ja miettii, että siinä kyllä meni elämä rumalla läskillä hukkaan, olisi vain pitänyt laihduttaa se viisi kiloa."

Mä luulen, et mun kolmen kilon dieetti loppu just tähän. Tippukoon loput, jos tippuu. Ja tippuuhan ne, kun syö järkevästi ja liikkuu tarpeeksi. Ei mun tartte sitä varten ravata vaa'lla ja kirjata kaikkee syömääni ylös.

 

[ikitalvi]

Voi viiden kilon painonpudotus! Mä kuulun kans tähän kerhoon, vaikka nuoruutta lukuunottamatta olen ollut aina normaalipainoinen. Ärsyttävää on toisaalta myös vaatimus jenkkityylisestä itsensä ehdoitta rakastamisesta. Haluaisin suhtautua kroppaani huumorintajuisen hyväksyvästi, sitä erityisesti ihailematta. Hieman olen tässä jo edistynytkin.

Nyt teen saan lupauksen kuin Tinkaus. Multa ehtyi kuukausi sitten vaa'asta paristot, enkä ajatellut hankkia uusia. Jos joku haluaa ostaa Imronin kehokoostumusvaa'an, voin myydä halvalla Itse en ajatellut enää astua vaa'alle. Käytän jatkossa painon seuraamiseen ns. farkkumittaria, eli kunhan farkut mahtuu päälle niin hyvä. Ja jos ei millään mahdu, niin sitten on kai pakko ostaa isommat farkut. Toivottavasti siksi, että takapuolessa on enemmän lihasta.

 

[Mopsy80]

Mun on pakko tähän kohtaan nopeasti todeta että olen kyllä erittäin paljon tyytyväisempi itseeni ja ulkonäkööni nyt kun ei ole sitä "ylimääräistä" viittä kiloa. Ja edelleen tyytyväisemmäksi uskon tulevani, mitä kireämpänä kuntoon pääsen tässä painossa. Pinnalista ehkä, mutta niin se vain tuntuu olevan.

 

[LeaveNoRetreat]

Läheisten kommenteista oon pikku hiljaa tajunnut, että oon liian ankara ja vähättelen itseäni jatkuvasti. Nyt oon tehnyt systemaattisesti duunia sen eteen, että tykkäisin itestäni enemmän ja viime aikoina oon alkanut huomata tuloksia. Ulkonäkö ei oo täydellinen. Mitä täydellinen edes on? Ei kaikkia voi miellyttää, jos itestään vaikka alottaisi Mutta tissit, perse, vyötärö ja jotain lihasta löytyy. Iho ja ryhti on hyvät. Naaman uskaltaa laittaa ovesta ulos ilman meikkiä ja siitä huolimatta saa välillä positiivista huomiota. Henkiselle hyvinvoinnille on tehnyt hyvää sanoa väkisin jotain positiivista peilin edessä Suosittelen kaikille samaa :p

 

[tankopippuri]

Luin huhtikuun alussa Tinkauksen linkin ja päätin, että lopetan ikuisen viiden (tai omassa tapauksessani kolmen) kilon pudottamisen, joka aina tulee takaisin. Tuolloin painoin noin 52 kiloa ja olin jälleen viimeiset parit viikot motivaatiotuskaillut sen kanssa, että kevään "virallisesta tavoitteesta" uupuu puoli kiloa joka ei lähde millään. Vaikka muuten olin ulkonäkööni tyytyväinen, painon ja rasvapitoisuuden osalta olin jonkinlaisessa pakkomielteisessä kolmen kilon kierteessä.

Mitä päätöksen jälkeen kuuluu?
Uusi tilanne vaatii oppimista. Vieläkin olen välillä tarpeettomasti huolissani, mutta pikkuhiljaa opin; enää en yritä päässäni laskea joka päivä kaloreita, ja äärimmäisen harvoin punnitsen ruoka-annoksiani. Hauskaa kyllä, paino on itse asiassa pudonnut ja olen nyt oikeasti vahingossa ne kuuluisat kolme kiloa kevyempi, kilon kevään tavoitetta alempana jopa. Nyt tavoitteena on kuitenkin oikeasti se terveys, terveellisyys ja onnellisuus – ja stressittömämpi elämä kuin ennen. Vähitellen tuntuu siltä että omasta kehostaankin on helpompi iloita, kun se ei ole itsearvostelun ja kontrollin kohde vaan elämänilon lähde. Ei objekti vaan subjekti.

 

[ikitalvi]

Mun on pakko tähän kohtaan nopeasti todeta että olen kyllä erittäin paljon tyytyväisempi itseeni ja ulkonäkööni nyt kun ei ole sitä "ylimääräistä" viittä kiloa. Ja edelleen tyytyväisemmäksi uskon tulevani, mitä kireämpänä kuntoon pääsen tässä painossa. Pinnalista ehkä, mutta niin se vain tuntuu olevan.

Onnea painonpudotuksesta! Tarkennan aiempaa sen verran, että kukaan ei varmasti kiistä, että läskin onnistunut hävitys tuntuu kivalta Itsellänikin se on nuorempana pari kertaa onnistunut. Kyse oli kai lähinnä siitä, kuinka paljon kannattaa tuskailla, jos se osoittautuu suhteettoman työlääksi tehtäväksi -- tai kuinka suuri merkitys sillä kolmella tai viidellä kilolla oikeasti on ulkopuolisten mielestä.

 

[Mopsy80]

Onnea painonpudotuksesta! Tarkennan aiempaa sen verran, että kukaan ei varmasti kiistä, että läskin onnistunut hävitys tuntuu kivalta Itsellänikin se on nuorempana pari kertaa onnistunut. Kyse oli kai lähinnä siitä, kuinka paljon kannattaa tuskailla, jos se osoittautuu suhteettoman työlääksi tehtäväksi -- tai kuinka suuri merkitys sillä kolmella tai viidellä kilolla oikeasti on ulkopuolisten mielestä.

Kiitos myöhästyneistä onnitteluista, huomasin nimittäin hiljattain lihoneeni taas ne 3 plösökiloa vyötärölleni

 

[ikitalvi]

Kiitos myöhästyneistä onnitteluista, huomasin nimittäin hiljattain lihoneeni taas ne 3 plösökiloa vyötärölleni

Oletko varma että on (pelkkää) plösöä?

Mulla mahamuffinssi istuu nyt tiukassa, ilmeisesti se tietää että 40 kilahti keväällä mittariin ja parasta ennen -päiväys on ohi. Positiivisella puolella kyykkäsin viime viikolla pitkäaikaisen (vaatimattoman) tavoitteeni, ja jaksanen kohta taas vetää leukoja, vaikka olen isompi kuin ennen taannoista vuoden kestänyttä repsahdusta. Osasyy varmaan se, että vaaka pimeni ja stressi painosta väheni. Ainakaan en ole vielä kasvanut isommaksi, vaikka syön niin paljon kuin jaksan (taustalla nuoruuden alipainoa jonka takia näläntunne pysyvästi hieman häiriintynyt).

 

[Mopsy80]

Oletko varma että on (pelkkää) plösöä?

Mulla mahamuffinssi istuu nyt tiukassa, ilmeisesti se tietää että 40 kilahti keväällä mittariin ja parasta ennen -päiväys on ohi. Positiivisella puolella kyykkäsin viime viikolla pitkäaikaisen (vaatimattoman) tavoitteeni, ja jaksanen kohta taas vetää leukoja, vaikka olen isompi kuin ennen taannoista vuoden kestänyttä repsahdusta. Osasyy varmaan se, että vaaka pimeni ja stressi painosta väheni. Ainakaan en ole vielä kasvanut isommaksi, vaikka syön niin paljon kuin jaksan (taustalla nuoruuden alipainoa jonka takia näläntunne pysyvästi hieman häiriintynyt).

Se tuli niin äkkiä ettei oikein voi olla kuin läskiä ja turvotusta o_O ja leuanveto tuntuu raskaammalta, ei kevyemmältä. Mutta en mä enää yhtään oikeasti stressaa tätä asiaa, niin silloin se ihra sujuvammin lähteekin jos ja kun haluan

 

[Tinkaus]

Törmäsin eilen tähän kirjoitukseen ja tuli tämä ketju mieleen. Täs on kirjoittajalla ihanan rento ja hyväksyvä asenne omaan vartaloonsa.

http://www.menaiset.fi/blogit/fitness_fuhrer/tavoitteena_taydellinen_vartalo

 

[Mopsy80]

Enpä olisi ikinä ennen uskonut, mutta jokin on päässäni naksahtanut siten, olen nykyään täysin tyytyväinen ulkonäkööni - koska olin sitä jopa ennen menkkoja sekä niiden aikana, uskon että muutos on pysyvä! Toki jos jotain sellaista tapahtuu, mikä vaikuttaa ulkonäkööni kuten että en voisi vaikka treenata ollenkaan, niin siitä varmasti seuraisi hirveä kriisi.

 

[m.gracilis]

Kas kätevää miten tässä näin kävi - kyllä ihmisen mieli toimii oudosti. Viimeiset pari vuotta olen ollut ensimmäisen kerran elämässäni supertyytyväinen ulkonäkööni, olotilaani ja saliharrastuksen myötä syntyneeseen tunteeseen että pystyn melkein mihin vain kun haluan. Tunne on ollut huippuhyvä ja antanut kovasti mulle uutta itseluottamusta. Mutta nyt pari viikkoa uusissa ympyröissä koulunpenkillä vieraiden ihmisten kanssa .. ja huomaan kauhukseni että mua hävettää hetkittäin mun naisille liian suuret lihakset (joista siis olen nauttinut sekä ulkonäön että sen vuoksi, että jaksan ja pystyn). Nyt jotenkin tunnen, kuinka mun ympärillä istuvat sopivan naiselliset, pehmeät ja rintavat naiset paheksuvat mun kulmikasta olemusta. Varmaan vainoharha ja joku ihmeellinen uuden tilanteen aiheuttama epävarmuus. En tykkää.

 

[Finnlady]

Nyt jotenkin tunnen, kuinka mun ympärillä istuvat sopivan naiselliset, pehmeät ja rintavat naiset paheksuvat mun kulmikasta olemusta.

Mutta mikäli ympärilläsi istuisi vähemmän naisellisiä, pehmeitä ja rintavia naisia, olisiko olosi vähemmän epävarma? Ihminen on sosiaalinen eläin ja peilaa aina itseään muihin ihmisiin. Musta tuntuu, et mä oon treenipinko huumorintajuton muija, kun olen töissä, salilla tuntuu et oon löllyrä joka yrittää treenata, kotona maalla tunnen oloni ihan citybimboksi ja kaupungissa välillä ihan dorkaksi maalaiseksi. :D se, mitä sä itestäs oot mieltä, riippuu mun mielestä aina muista. Ehkä se, mitä sä oot mieltä itestäs kun oot yksin lenkillä luonnossa, tai jossain neutraalissa kivassa paikassa, on ehkä lähimpänä ns. "oikeaa". Saatko yhtään kiinni mitä ajan takaa?

 

[m.gracilis]

Finnlady; juurikin näin tämä taitaa olla. Oli vain jotenkin karmaisevaa huomata miten ohuen langan varassa se oma hyvä tunne on. Kun perhana vieköön ympäristönvaihdos saa miettimään tällaisia. Mutta ehkä on oikein hyvä vähän laajentaa näkökulmaa ja tulla välillä mukavuusalueelta (lue: salilta). Siellä mulla on kyllä niiiin superhyvä tunne nykyisin ja tunnen olevani juuri sellainen kuin haluan. Toisin kuin aloittaessani sen homman. Ehkäpä jonain päivänä tunnen oloni kotoisaksi näiden (ei pahalla) tunikatätienkin joukossa muuttumatta silti itse löllyräksi, nutturapäiseksi tunikatädiksi. Mulla tähän liittyy ehkä myös pukeutumistani ja hiustyyliäni koskevat valintani, en ole mikään naisellisuuden perikuva vaikka pidänkin itseäni kauniina omalla persoonallisella tavallani. Mutta juu, oikeassa olet.

 

[Finnlady]

Oliko näiden tunikatätien käytöksessä jotain, mikä sai sinulle epämiellyttävän olon?

 

[Deleted member 96894]

Nyt jotenkin tunnen, kuinka mun ympärillä istuvat sopivan naiselliset, pehmeät ja rintavat naiset paheksuvat mun kulmikasta olemusta.

Ehkäpä jonain päivänä tunnen oloni kotoisaksi näiden (ei pahalla) tunikatätienkin joukossa muuttumatta silti itse löllyräksi, nutturapäiseksi tunikatädiksi.

Toisaalta voi olla niinkin, että jos itse lakkaisit arvioimasta ja paheksumasta (ei pahalla) toisten naisten ulkonäköä, sulla ei ois niin voimakkaasti alitajunnassa tunnetta siitä että muutkin tekee samaa. Voi olla että sinä pistät merkille ne muiden naisten löllyrät, nutturat ja tunikat, mutta ei se tarkoita että muut edes kiinnittäisivät sen ihmeempää huomiota sun lihaksiin. Ja koska itse selkeästi preferoit urheilullista ulkonäköä, voit tehdä sen ihan hyvillä mielin pelkäämättä että ehkä muut erimalliset ihmiset preferoivat omaansa ja tuomitsevat sua omalla mittarillaan.

 

[m.gracilis]

Joo, varmaan näin. Ehkä se on se erilaisuuden kokemus ja sen aiheuttama ulkopuolisuuden tunne joka tässä on päällimmäisenä.

 

[Mopsy80]

Mies kysyi, mikä omasta mielestäni on paras kohtani ulkonäössä, vastasin että hormonitoiminta kun sen ansiosta ei rasva kovin herkästi tartu ja lihas kasvaa aika vähällä vaivalla. Ja on hirveät halut, lisäsi mies :p

 

[Mopsy80]

Enpä olisi ikinä ennen uskonut, mutta jokin on päässäni naksahtanut siten, olen nykyään täysin tyytyväinen ulkonäkööni - koska olin sitä jopa ennen menkkoja sekä niiden aikana, uskon että muutos on pysyvä! Toki jos jotain sellaista tapahtuu, mikä vaikuttaa ulkonäkööni kuten että en voisi vaikka treenata ollenkaan, niin siitä varmasti seuraisi hirveä kriisi.

Ja nyt se kriisi (=itsetunto taas nollissa) sitten jo iski, kun en ole koko syksynä pystynyt treenaamaan täysipainoisesti tai välillä (kuten nyt) ollenkaan flunssien ja/tai väsymyksen takia. En myöskään ole jaksanut hoitaa ihoa kuten pitäisi ja hiuksetkin pitäisi värjätä...mutta pahinta on tämä lösähtäminen, johon auttaisi vain säännöllinen kova treeni. Ja kun se ei onnistu, mikään ei onnistu tällä päällä.