SUPERCARB 1kg -40%

Pitkä ja raskas imetys, mutta "kilot" pysyi

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jamanda
  • Aloitettu Aloitettu
Mua vähän loukkaa, että ihmiset tulee tähän pelkästään kehumaan kuinka ovat nyt hoikempia kuin ennen raskautta.. (Sille asialle löytyy sopivampiakin ketjuja.)

Nimenomaan tässä kaivattaisi neuvoja, mitä tehdä eikä kehuja siitä, että kaikki on lähtenyt pois ihan huomaamatta.

Sori tämmöinen negatiivinen viesti, mutta vituttaa ihan sikana toi saatanan läskimakkara mahassa, joka ei osota mitään muuta kuin suurentumisen merkkejä, vaikka harrastan säännöllisesti liikuntaa useita kertoja viikossa ja kävelen joka paikkaan. Enkä herkuttele juuri lainkaan. Enkä kyllä syö muutenkaan. Ja on kuukautiset ja olen tosi pahalla päällä.
 
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%
Olen Hipan kanssa samaa mieltä. Aloittaja etsi henkilöitä, joilla on käynyt samoin ja sitten tänne tullaan iloitsemaan, kuinka paljon pienempiä nyt ollaan.

Minulta ei ole yksikään gramma lähteny ilman aivan helvetinmoista työtä. Imetin molempia lapsiani yli vuoden. Imetysaikana söin tarkasti, lenkkeilin vaunuilla, kävin salilla, ohjasin jumppia. Ja kilot vaan pysyi. Lopetin yrittämisen tuloksettomana. Kun sitten viimeisimmän imetyksen päättymisestä oli kulunut muutama kuukausi ja koin, että hormonitoimintani on palautunut täysin normaaliksi, jaksoin uudelleen yrittää laihtumista. Mutta eipä lähde siltinkään helposti, vaan jokainen 100g on aivan kohtuuttoman työn takana. Yli kaksi vuotta olen tätä työtä tehnyt, eikä loppua näy. Viimeiset puoli vuotta on ollut todella vaikeata motivaation suhteen ja olenkin panostanut vain siihen, että painoni ei nouse takaisin. Onneksi olen siinä onnistunut.

Olen nyt kolmen kilon päässä painoa, jossa olin ennen ensimmäistä raskauttani. Se, pääsenkö takaisin siihen painoon, ei merkitse minulle yhtään mitään. Muutenkaan ulkonäkö (ei oma, eikä muiden) ei ole koskaan ollut minulle mikään tekijä. Minulle merkittävää on se, mitä pystyn kehollani tekemään ja se, että olen terve. Siinä Hippa sinulle vinkki miten läskimakkaroitaan voi kantaa kunnialla.
 
Mulla on ehkä maailman huonoin itsetunto tällä hetkellä. Synnytys teki nimittäin pahaa jälkeä. Ei tullut virallisesti mitään repeämisiä, mutta vauva vedetiin ulos imukkupilla ja siitä johtuen venähti pehmytkudokset sisäpuolelta ihan kunnolla ja sellaiseksi sitten jäivät. Tää kaikki selvisi kuukausi sitten lääkärillä. Ei ollutkaan pelkkää mielikuvitusta, kun mietin, että olen väljä ja mies ei saa seksistä mitään tuntumaa. Lääkäri sanoi, että kohtu on laskeutunut ja muutenkin paikat näytti siltä, että on tullut enemmänkin ulos kuin yksi lapsi ja ei pitäisi olla yhden lapsen jälkeen tässä vaiheessa tuon näköistä. Sen jälkeen romahti itsetunto. En pidä itseäni pätkääkään seksikkäänä, en nauti seksistä yhtään, mietin vain sitä kuinka miehen on vaikea nauttia, kun olen niin löysä.

Sitten kaupan päälle tämä mahamakkara. Väkisinkin alkaa tehdä mieli vetää jotain kiellettyä, koska tietää, että niillä on tehonsa. Ja mä olen niin väsynyt koko ajan. Hyvä jos jaksan käydä sen 3x viikossa salilla ja 1x aerobisella ohjatulla tunnilla. Ja pitäisi käydä enemmän, että rasva palaisi.

Nyt tästä tulikin kauhea valitusvirsi :( Tosin teen samalla oivalluksia. Vaikka en koskaan ole ollut perinteisesti syömishäiriöinen niin huomaan itsessäni saman ajatusmallin. Olen aina voinut turvata omaan ulkonäkööni. Se on ollut sellainen asia, joka on jotakuinkin ollut silleen kuin olen halunnut. Nyt kun sitä ei enää ole, tunnen menettäneeni hallinnan kaiken muunkin suhteen. En pysty enää säätelemään omaa kokoani ihan oman mielen mukaan. Se tuntuu tosi kauhealta.

Anix, sullapas on ollut vaikeaa tuo laihduttamispuoli myös. Hienoa kuitenkin, että jaksat vielä :) Ja hyvä, että itsetuntoa löytyy!

EDIT: niin ja mullahan meni imetys pieneen heti alkuunsa ja maidontulo lakkasi jo 2 kuukautta synnytyksen jälkeen. Tunnen olevani täysin epäonnistunut naisena. Raskaus oli kauheeta, synnytys oli hirveetä, synnytys pilasi mun emättimen ja kohdun, en pystynyt imettämään lastani ja nyt vielä näytänkin ihan kauhealta.
 
Hippa, lainaan sun omaa tekstiä: "Komppaan KM83:sta siinä, että olkaa lempeitä itsellene äidit Ajan kanssa se kroppa palautuu ennalleen. "

Kun mun poika oli 4kk mäkin kärsin siitä , että mä näytän ihan helvetin rumalta!! Ennen olin valokuvauksellinen , mutta en sitten enää. Mun turvotus laski kokonaan vasta 6kk synnytyksestä. Mun nenä oli muodoton turvonnut möykky, väri alkoi palata kasvoille 8kk synnytyksestä. Synnytys oli yhtä helvettiä. 24h, keuhkokuumeessa ja astmakohtauksessa. Lopuksi todettiin ettei lapsi mahdu ulos ja ihmeteltiin miksi asiasta ei otettu selvää etukäteen. Tehtiin keisarinleikkaus. Olin valvonut yhteensä jo 4 vrk putkeen, toivoin vain ,että multa lähtis taju, että saisin levon. Sitten tuli seuraava yö jonka nukuin huonosti kivuissani. Sitä seuraavana yönä kätilö jo roudasi vauvan viereeni. Kysyin enkö saisi nukkua yön rauhassa kun en ole nukkunut kunnolla kohta viikkoon. " Ei kotonakaan ole ketään hoiitajaa hoitamassa, se on totuttava vain nyt yövalvomisiin" oli tyly vastaus. Siitä se sitten alkoikin 5kk huuto , koliikki. Nyt poika on 1,2 ja viihtyy ehkä puoli tuntia yksin tai märisemättä. En tee enää ikinä lapsia, sanon ainakin nyt.

Kaikki myös sanoi , ettei ekasta raskaudesta vatsa veny! Kylläpäs venyi, mahani on kuin 90v mummolla. Mutta ajan kanssa on tapahtunut se , että hyväksyn itseni vikoineni. Välillä on katkera muille ja niille joiden lapset on hiljaa ja tuijottaa vain haavi auki jotain helisevää vempainta. Mutta, kaikki ei mee aina tasan.

Zemppiä sulle hippa !! Olisin ajatuksellakin halunnut kirjoittaa, mutta omistan siis märisijän tossa lahkeessa, joka on joka toinen päivä eurolla myynnissä , joten täytyy mennä.
 
Siis ihan hirveetä, Eleonora! Onko sun lapselta tarkistettu refluksi? Usein refluksivaivaiset vauvat pistetään automaattisesti koliikin piikkiin, mikä on tosi typerää, koska refluksiin on olemassa lääke. Refluksi eroo koliikista silleenkin, että kun koliikki on iltapainotteista huutoa, joka kestää noin 3kk niin refluksi on huutoa 24/7 ja kesto voi olla viikoista useisiin kuukausiin.

Tollaisten synnytyssairaaloiden takia mä en aio jäädä osastolle, jos ikinä toista lasta saan. Mulla on vastaavia kokemuksia itsellä. Tommoinen on raivostuttavaa :(

Koitahan jaksella! Mulla sentään on kohtuuhelppo lapsi, vaikka vaativa osaa olla välillä sekin. Nyt hoidossa niin mä saan nauttia yksinolosta.

Mä koitan sietää itseäni. Mä yritän muistaa olla lempeä itselleni. Alkaa toivo hiipua, kun ajan kanssa tilanne vaan menee huonommaksi.
 
SE nukahti luojan kiitos. Onko Hippa sun emätin ihan lopullisesti "mennyttä"?Eli auttaako mitkään jumpat tai ehkä leikkaus, puhuiko lääkäri siitä? Toi on kieltämättä varmasti surkeaa, mutta toivon , että siihen olis olemassa joku keino!!!

NIin ja en sanoisi, että olet epäonnistunut naisena, en todellakaan !!! Päinvastoin olet juuri sellainen sankariäiti/nainen joista aina joskus kuulee tarinoita vaikka susta ei nyt siltä tunnukaan!! Ja ihan oikeesti, joillain vaan menee pidempään niitten kilojen karistamiseen, mun kaverilla kuukaus per kilo. Mulla tuli se 30kg mutta ne ei oikeestaan ollu mitään raskauskiloja vaan hillitön turvotus, en pystynyt lopussa enää edes kävelemään. Surkastuin ennemminkin jotenkin sisältäpäin, mun koko olemus lässähti. Olin tosi pitkään ihan valkoinen ku lakana, mun hiukset alko putoilee päästä ja ne vaan makas elottomina, kynnet lohkeili ja iho oli kauttaaltaan ihan kuolleen harmaa. Ja lohdutukseksi mä näytän nykyisin ihan terveeltä ja hiuksetkin kasvaa taas :) Maha kiinteytyy mutta niin hitaasti , ettei sitä huomaa ku puolen vuodein sykleissä jos kuvista vertaa. Tässä on netistä otettu kuva, mutta aika tarkalleen just samannäköinen maha kuin mulla nyt. http://img122.imageshack.us/img122/6748/cindycrawford2bk4.jpg
 
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia ja miten imetyksen jälkeen on lähtenyt läskit liikkeelle?

Aloittaja halusi kuulla onko muilla vastaavia kokemuksia, mutta hän halusi myös kuulla miten ne läskit on lähtenyt. Ymmärrän kyllä hyvin, että positiiviset kokemukset voivat loukata ja tuntua pahalta, mutta on todella hyvä kuulla myös näitä positiivisia kokemuksia, imo. Näitäkin juttuja lukee varmasti ei synnyttäneet ja voisi olla aika karua kuultavaa, jos sieltä ei pomppaisi näitä kertomuksia joissa homma on sujunut hyvin. Ei iloitseminen ole ikävä asia.
 
Ei ollut suinkaan tarkoitus loukata ketään kirjoituksellani. Itsestäni kuitenkin jossain vaiheessa tuntui, että mahtavatko ne kilot jäädä pysyvästi, mutta en ole asiasta enää sen enempää ottanut stressiä, vaan luottanut siihen, että kova työ auttaa tuloksiin. Itse asiassa on tuntunut siltä, että mitä vähemmän olen käynyt vaa`alla ja laskenut kaloreita, niin se on ollut minulle vain hyväksi. Jossain vaiheessa, kun noita kaloreita tuli laskettua ja vaa`alla käytyä turhankin tiuhaan ja tuosta laihtumisesta tuntui olevan hieman paineitakin. Rennompi asenne ja luottaminen siihen, että kyllä se kroppa on aikanaan palautuu, on siis toiminut omalla kohdallani.

Pitää vain tehdä lisää töitä tuon vatsan kanssa, sillä se ei suinkaan ole vielä timmissä kunnossa. Tuo vatsan seutu taitaakin olla se, joka kaikkein hitaimmin palautuu entiselleen ja vaatii myös kovasti töitä. Jumppavetäjä on luvannut näyttää muutamia liikkeitä noille syville vatsalihaksille. Imetyksen en kuitenkaan kokenut auttanut laihtumiseen.

Itse koin pilateksen hyväksi, sillä se tuntui ottavan hyvin syviin vatsalihaksiin. Harmi vain, että kesällä tätä ryhmää ei ole. Ilmaiseksi laihtuminen ei suinkaan ole tullut. Se on vaatinut tunnin lenkkejä lähes päivittäin, viittä salitreeniä viikossa ja muutoksia ruokavaliossa. Herkut olen jättänyt lähes kokonaan pois. Jossain vaiheessa tosin tuli hieman retkahdettuakin, mutta nyt vedetään taas tiukkaa linjaa tässä suhteessa. Projekti ei siis suinkaan ole vielä ohi...

Ihmiset ovat varmasti yksilöitä tämän laihtumisen suhteenkin synnytyksen jälkeen. Toisilla ehkä se paino palautuu nopeammin kuin toisilla. Tsemppiä joka tapauksessa kaikille tässä projektissa.
 
SE nukahti luojan kiitos. Onko Hippa sun emätin ihan lopullisesti "mennyttä"?Eli auttaako mitkään jumpat tai ehkä leikkaus, puhuiko lääkäri siitä? Toi on kieltämättä varmasti surkeaa, mutta toivon , että siihen olis olemassa joku keino!!!

NIin ja en sanoisi, että olet epäonnistunut naisena, en todellakaan !!! Päinvastoin olet juuri sellainen sankariäiti/nainen joista aina joskus kuulee tarinoita vaikka susta ei nyt siltä tunnukaan!! Ja ihan oikeesti, joillain vaan menee pidempään niitten kilojen karistamiseen, mun kaverilla kuukaus per kilo. Mulla tuli se 30kg mutta ne ei oikeestaan ollu mitään raskauskiloja vaan hillitön turvotus, en pystynyt lopussa enää edes kävelemään. Surkastuin ennemminkin jotenkin sisältäpäin, mun koko olemus lässähti. Olin tosi pitkään ihan valkoinen ku lakana, mun hiukset alko putoilee päästä ja ne vaan makas elottomina, kynnet lohkeili ja iho oli kauttaaltaan ihan kuolleen harmaa. Ja lohdutukseksi mä näytän nykyisin ihan terveeltä ja hiuksetkin kasvaa taas :) Maha kiinteytyy mutta niin hitaasti , ettei sitä huomaa ku puolen vuodein sykleissä jos kuvista vertaa. Tässä on netistä otettu kuva, mutta aika tarkalleen just samannäköinen maha kuin mulla nyt. http://img122.imageshack.us/img122/6748/cindycrawford2bk4.jpg

Lääkäri sanoi, että tulevissa raskauksissa kohdunlaskeuma on erittäin todennäköinen. Tuntuu kauhealta, että on todennäköistä, että valuu kohtu voi valua jopa ulos emättimestä. Tosi kivaa jee.. Nää kaikki ongelmat alkoi, kun mulla oli kuukausi sitten kuukautisten aikaan sellainen olo, että synnytän ja illalla löysin alapäästäni semmoisen patin, joka oli melko kova, pehmytkudosta kuitenkin eikä liikkunut mihinkään. Gynellä selvisi, että se on virtsaputken sisäpuolella oleva suurentunut rauhanen. Se menee pois, jos menee. Ei mene välttämättä eikä sitä kannata leikata, koska komplikaatioriski on suuri. Kaupan päälle on siis pissavaivoja (niitä on ollut synnytyksestä asti).

Olen jumppaillut lantionpohjanlihaksia, mutta heikossa kunnossa ne on silti. Ennen synnytystä olivat erittäin vahvat. Mä itse asiassa ajattelin, että ottaisin lääkäriin yhteyttä, jotta saisin jotain ammattiapua.

Mulla nousi paino 48->73 raskauden aikana eli ihan sikana myös. Tämän hetkistä painoa en tiedä. Kuukausi sitten painoin 55kg.

Ehkä se on tämä kesä. Ulkona kävelee toinen toistaan upeampia naisia. Itsellä on jos jonkinmoista vaivaa ja parisuhdeongelmia (mies luulee, että mulla on toinen, kun en halua seksiä). Sitten vielä ulkomuoto on mitä on. Kaikki on nyt kasautunut tosi lyhyen ajan sisällä päälle ja näin kuukautisten aikaan sitten reagoi tavallista voimakkaammin.

Se on lohdullista, että on ihmisiä, joilla on myös huonoja kokemuksia raskaudesta ja synnytyksestä ja niiden jälkeisestä ajasta.

Toi elottomuus ja harmaus ja kalpeus on kaikki tuttuja vaivoja. On järkyttävää nähdä itsensä valokuvissa, kun on puolikuolleen näköinen.

On ihan tajutonta, miten jotkut voi kokea, että raskaus ja synnytys on elämän parhaita asioita. Onhan ne kokemuksen kannalta ihan mielenkiintoisia juttuja, mutta mieluummin saisin (biologiset) lapset ilman raskautta ja synnytystä. Harmi vaan, ettei se ole mahdollista :D

Susanah, olet oikeassa. Vedin turhan äkkiä herneet nenään.

Solarenergy, et sinä tahallasi loukannutkaan, minä vaan loukkaannuin kuitenkin. Pahoittelut omasta puolestani myös.

Menen nyt suihkuun selvittämään päätäni. Mies tulee tänään kotiin viikonlopuksi ja pitää olla freesinä kuiteskin :)

EDIT: Harrastaisin enemmän liikuntaa, mutta sali tarjoaa lapsiparkkia max 3 kertaa viikossa, jonka lisäksi käyn viikonloppuisin kerran (tästähän oli vääntöä parisuhdepuolella, että vaadinko liikaa, kun haluan, että mies hoitaa lasta viikonloppuna, kun käyn jumpalla). Lisäksi kävelen paljon, en nyt varsinaisesti vaunulenkkejä, mutta esimerkiksi siskon luokse kylään (25min matka kävellen per suunta) useamman kerran viikossa.
 
Hippa!

Mä ymmärrän sua täysin. Mun "vauva" on nyt jo yli 2 vuotias mutta en ikinä unohda synnytyksen tuskaa ja vahinkoja mitä se aiheutti!! Isompi lapseni syntyi sektiolla, kun ei mahtunut tulemaan! Pienempi vedettiin väkisin imukupilla ja siinä munkin alapää meni pilalle!!

Tunto emättimessä on yhä huonohko, toisinaan yhdyntä ei tunnu miltään ( hermot on menneet pilalle). Synnytyksen jälkeen en kahteen kuukauteen pystynyt käymään itse pissalla, vaan mulla oli putki tosta vatsanpeitteiden läpi.

Käyn itse salilla ja jumpissa noin 3 kertaa viikkossa ja paino ekasta raskaudesta + 3 kiloa. Maha on yhtä helvetin ruma kuin vaan voi olla. Ei se lähde kuin kirurgin veitsellä...

Joten sympatiaa ja tsemppiä treeniin. Onhan mullakin aika kivannäköiset kädet ja maha täytyy vaan peittää vaatteilla..

Seriola
 
Myötätuntoni kaikille rankan synnytyksen läpikäyneille! Kokemusta löytyy kahden lapsen synnyttämisestä ja kumpikaan ei sujunut ilman vaurioita.

Ei oo meikäläisen ihrat lähteny mihinkään, nuorimmainen on 6kk ikäinen ja 2kk synnytyksestä aloitin spinningin ja salitreenin. Imetin 2,5kk ja kilot kyllä on lähteneet aikoja sitten mutta laardit ei. Tuntuu jo epätoivoiselta edes yrittää saada itseään timmimpään kuntoon ja tällä hetkellä olen todella väsynyt vaikka lapset on helppoja enkä ylenmäärin hosu kotitöiden ym. asioiden kanssa. Alkaa jo epäilyttää onko terveydessä nyt jotain vinksallaan.

Joillekin lapsen saanti tuo lisää itsevarmuutta niin kropan kuin seksuaalisuuden suhteen, mulla synnytykset ovat saaneet aikaan vaan seksuaalista sulkeutuneisuutta ja lisää inhoa vartaloani kohtaan :(
 
Sympatiat kaikille kovia kokeneille äideille ja voimia! En tiedä onko tämä meidän "kehokeskeisten" naisten ongelma, jotka olemme aina huolehtineet kropastamme. Ehkäpä peruspulliaisten/taikinamahojen kroppa ei muutu niin paljoa, että he kärsisivät siitä, en tiedä...
Itsellä ei ole lapsia enkä tiedä onko ikinä tulossakaan. Tuntuu jotenkin kovalta hinnalta olla loppuelämänsä onneton/tyytymätön ulkoiseen habitukseensa, vaikka oma biologinen lapsi niin upea asia onkin. Kärsiihän äidin tyytymättömyydestä sitten koko perhe. Mutta kyllähän sitä ajan kanssa sopeutuu uuteen kroppaansa ja asioiden tärkeysjärjestys iän myötä muuttuu.
Nämä siis täysin asiaa tuntemattoman ajatuksia.
 
Tuntuu jotenkin kovalta hinnalta olla loppuelämänsä onneton/tyytymätön ulkoiseen habitukseensa, vaikka oma biologinen lapsi niin upea asia onkin. Kärsiihän äidin tyytymättömyydestä sitten koko perhe. Mutta kyllähän sitä ajan kanssa sopeutuu uuteen kroppaansa ja asioiden tärkeysjärjestys iän myötä muuttuu.
Nämä siis täysin asiaa tuntemattoman ajatuksia.

Aikaaha se vie. Voi mennä helposti pari vuottakin, että toipuu. Mulle fysioterapeutti sanoi, että uutta raskautta kannattaa yrittää aikaisintaan 6kk päästä synnytyksestä, koska se on se minimiaika, että kroppa toipuu. 7kk on kulunut eikä ole vieläkään toipunut. Tosin en minä jaksa odotella enää, koska haluan raskaudet pois alta mahdollisimman pian ja sitten vaan korjaamaan jälkiä.

Uskon siihen, että sinnikkäällä työllä tulee tuloksia. Ei välttämättä näy kuukausisissa, mutta parissa vuodessa luulisi näkyvän. Vaikeaa se sillä aikaa on, mutta onneksi ei kuitenkaan lakkaamatta mielessä.
 
Mulla meni tuohon ns. täysin toipumiseen pari vuotta. Mulla nuo ongelmat liittyi tuonne ulkoapäin havaitsemattomiin asioihin, koska repesin ekassa synnytyksessä ilkeästi. Tuntui että piti opetella ekan jälkeen uudestaan kävelemäänkin. Minusta tuo on vielä aika normaalia ettei 7kk ole toipunut.
 
Minusta tuo on vielä aika normaalia ettei 7kk ole toipunut.

Niin se varmaan onkin, mutta nää kuuluu myös siihen Näistä ei puhuta -sarjaan. Odotukseen ja synnytykseen liittyy hirveästi asioita, jotka on yleisiä, mutta niistä ei puhuta. Sitten ihmiset oikeesti luulee, että raskauden jälkeinen aika on lastenleikkiä vaan ja parin kuukauden imetyksellä muuttuu takaisin ennalleen itsestään. Ja jos ei muutu niin kyseessä on ikuinen ja pakollinen raskaudenjälki, josta ei vaan voi mitenkään päästä eroon.
 
Niin, se on valitettavan totta myöskin. Uskon kuitenkin, että jokainen synnyttänyt nainen tietää, ettei keho ole entisellään lyhyen ajan kuluttua synnytyksestä. Itse olen puhunut asioista paljon oman äitini ja tuttujen kanssa, joten en ole kokenut asiaa niin, että asioista ei puhuttaisi. Monet puhuvat näistä asioista jopa tietyillä nettisaiteilla (vauva.fi).
 
Tuntuu jotenkin kovalta hinnalta olla loppuelämänsä onneton/tyytymätön ulkoiseen habitukseensa, vaikka oma biologinen lapsi niin upea asia onkin.

Toi kuulosti oikeasti aivan kauhealta. Raskaudet ja synnytykset voivat olla kovia kokemuksia niin keholle kuin mielellekin, mutta näitä kokemuksia on hyvinkin erilaisia. Toisilla voi olla todella vaikeaa ja toisella taas todella helppoa ja kaikkea siltä väliltä.

Oma ensimmäinen synnytykseni oli aivan painajainen ja toipuminen siitä kesti kauan. Lihoin aika reippaasti raskausaikana (15kg) ja synnytyksen jälkeen kroppa näytti järkyttävältä. Vatsan kohdalla oleva nahkapussi, löllyvät reidet ja pese jne. Jotenkin ajattelin niiden kuuluvan asiaan ja en ottanut siitä mitään hirveitä herneitä nenään vaan aloin tekemään duunia sen eteen. Eihän se mieltä ylentänyt, mutta en vaipunut epätoivoon sen asian suhteen. Enemmän minua rasitti oma huono kunto (hemoglobiini todella huono ja käveleminen oli tosi vaikeata), valvominen ja lapsen koliikki. Jos nyt ulkoista habitusta katsoo, niin palauduin siitä suht nopsaa eli alle vuodessa. Imetys ja vauvan kanssa lenkkeily ja jumppailut kuihdutti minut aika tosi pieneksi. Tämä sama tapahtui jokaisen (3) lapsen jälkeen. Kolmannen lapsen ollessa alle vuoden painoin 54kg :eek: (nyt painan siis 69kg ja olen dieetillä ja todella hyvässä kunnossa :D).

Ekasta synnytyksestä tulleet alapäävauriot olivat niin pahoja, repesin sisältä ja ulkoota perseeseen asti, kudokset repesi monessa kerroksessa ja minut saatiin kurottua kasaan nukutuksessa leikkaussalissa. Lisäksi häntäluuni murtui. Vaurioiden paranemiseen meni aikaa ja se asia painoi kyllä mieltä aika reippaasti. Ajattelin silloin, että se on nyt sitten tässä, ei seksiä enään ikinä. Kuitenkin sekin asia korjaantui pikku hiljaa. Treeniä siihenkin tarvittiin ja aikaa.

Tämä aika yksityiskohtainen selvitykseni siksi, jotta te hyvät äidit saisitte hieman lohtua kenties aika harmaaseen arkeenne. Ei se kroppa ole menetetty iäksi. Itsestään se ei välttämättä palaudu, töitä pitää tehdä ja luovuttaa ei saa.

Nyt tänä päivänä voin loistavasti, näytän hyvältä ja olen energiaa täynnä. Koen olevani viehättävä ja olen seksuaalisesti aktiivisempi kuin koskaan. Muistona synnytyksistä ovat vaaleat raskausarvet navan ympärillä, no okei okei, onhan noi rinnat aika rukkaset, mutta SO :dance2:. Lapset ovat isoja ja kaikki terveitä. Kaikki on hyvin :). Voimia teille Upeat Naiset!
 
Susanah, sun kirjoituksia on aivan ihan lukea! Juuri tuollaista sinnikästä asennetta yritän itsekin pitää yllä, etenkin silloin kun on kaikkein vaikeinta. Hyvin olet kiteyttänyt ajatuksesi tuohon "töitä pitää tehdä ja luovuttaa ei saa".
Kaikkea hyvää sinulle :)
 
Susanah, sun kirjoituksia on aivan ihan lukea! Juuri tuollaista sinnikästä asennetta yritän itsekin pitää yllä, etenkin silloin kun on kaikkein vaikeinta. Hyvin olet kiteyttänyt ajatuksesi tuohon "töitä pitää tehdä ja luovuttaa ei saa".
Kaikkea hyvää sinulle :)

Voi kiitos ihanasta viestistäsi :). Samoin, kaikkea hyvää sinulle ja kaikille äityleille. Hyvää Juhannusta!
 

Suositut

Back
Ylös Bottom