Piirtäminen

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja ZweCCo
  • Aloitettu Aloitettu
missä mielessä? ei tuossa tosiaan mitään realistista tunnelmaa haettukaan, kunhan yhtä palasta aikani kuluksi kopioin ja vääntelin.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
otin eilen ensimmäisen kerran kynän käteen yli kymmeneen vuoteen. käteen sattui kuulakärkikynä, ja paperiksi valikoitui laskun takapuoli. halusin vaan kokeilla vieläkö tykkään piirtämisestä, vai onko se väkinäistä. oli mukava yllätys huomata että kyllä siitä pitkästä aikaa taas nautti. ehkäpä senkin harrastuksen voisi herätellä eloon.
 

Liitteet

  • IMG_20121013_141508.jpg
    IMG_20121013_141508.jpg
    143,7 KB · Katsottu: 2 788
Aivan hemmetin hienoja piirustuksia tässä ketjussa, teki mieli painaa tykkää nappia joka kuvan kohdalla!
Tuli tän ketjun innoittamana piirrettyä pitkästä aikaa ja kaivelin vanhat piirokseni parinkymmenen vuoden takaa esiin. Kuvis olikin ainut josta sain todistukseen ysin. Tekis mieli linkittää tänne vanhat piirokset, kaverit piti niitä aikoinaan hyvinä. Mutta kyl ne kuvat häpeis näitten mestariteosten rinnalla ja ne oli myös aika perverssejä.
Sen verran mäkin olen vanhollinen, että pidän tommasta realistisuuteen pyrkivää piirtämistä ainoana oikeena taiteena.
 
otin eilen ensimmäisen kerran kynän käteen yli kymmeneen vuoteen. käteen sattui kuulakärkikynä, ja paperiksi valikoitui laskun takapuoli. halusin vaan kokeilla vieläkö tykkään piirtämisestä, vai onko se väkinäistä. oli mukava yllätys huomata että kyllä siitä pitkästä aikaa taas nautti. ehkäpä senkin harrastuksen voisi herätellä eloon.

Hienoa nähdä että kynä pysyy sullakin vielä hyppysissä!

Nyt on itselläkin pitkästä aikaa taas omaa projektia päällä (tilaustyö). Valmistunee ehkä jo tässä parin viikon aikana, työtunteja takana vasta pari pv (vajaa 20h).
 
otin eilen ensimmäisen kerran kynän käteen yli kymmeneen vuoteen. käteen sattui kuulakärkikynä, ja paperiksi valikoitui laskun takapuoli. halusin vaan kokeilla vieläkö tykkään piirtämisestä, vai onko se väkinäistä. oli mukava yllätys huomata että kyllä siitä pitkästä aikaa taas nautti. ehkäpä senkin harrastuksen voisi herätellä eloon.

Ehdottomasti kannattaa, itseä harmittaa julmetusti, etten osaa piirtää ja kateeksi käy niitä jotka osaavat. Tekis poikaa valokuvauksessa osata vielä piirtää.
 
Elvytellään vähän aihetta. Ohessa uusin tilaustyö. En yleensä tee tilaustöitä koska ne ovat monesti julmetun tylsiä tehdä, mutta aikani kuluksi otin nyt potretin työn alle. Lyijykynä on työkalu.

ilari8_s.jpg
 
Ompas hiljainen ketju ollut viime ajat.

Joka tapauksessa, tässäpä on uusin tekeleeni. Lähteepi putkilossa USAn suuntaan tilaajalle ensi viikolla.

b_small.jpg
 
Mites tämä ketju on näin kuollut nykyään? Eikös kukaan tee mitään kynityksiä :(

Uusin tekele on hyvässä vauhdissa, laitampa wip-version näytille jos jotain kuitenkin kiinnostaa.

wps2_s.jpg
 
Mites tämä ketju on näin kuollut nykyään? Eikös kukaan tee mitään kynityksiä :(

Uusin tekele on hyvässä vauhdissa, laitampa wip-version näytille jos jotain kuitenkin kiinnostaa.

wps2_s.jpg

Ei näiden jälkeen kyllä kukaan kehtaa laittaa mitään tänne :D

Ihan käsittämättömän hyvä työ! Paljon esim. tuo on vaatinut työtunteina? Käytätkö tietokonetta apuna? Hintakin on varmaan kohdillaan...Jos ostaa haluis/ois varaa.
 
Olisikohan jotain 50-60h takana. Tässä on vielä yksi tekstielementti, joka tulee ottamaan pari päivää.

Yleensä minulla on löyhä leiska photariin ajettuna jossa mukana isoimmat elementit, lähinnä sommitellullisista syistä. Myös päävalo noudattaa yleensä referenssikuvaa perusmuodossaan. kuvat ovat laatua "paska", ihan sellaisia että saan peruspalikat ruutuun.

Yritän nykyisellään sisällyttää kuviin referenssejä valokuvista, luonnosta sekä omasta päästä. Detaljitason jutut tulevat keksittynä, sen verran tullut tehtyä tekstuureita että on täysin turhaa katsella valokuvia, esim. ihosolukot, hiukset, silmät, karvat. Myös monimutkaiset jutut menee omasta päästä kun se on nopeampaa duunata elementtiä ihan paperilla. Jos sen takia tulee virhettä/epätäydellisyyttä, se on vain hyvä asia niin tietää mitä muotoja ajatella jatkossa enemmän. Kopiokoneeksi en suostu.

Viime aikoina olen keskittynyt tarkennukseen, eli tässäkin työssä tulee syvyysulottuvuudessa tapahtumaan terävyysvaihteluita. Tässä kännykkäkuvassa asiaa ei ehkä oikein näy, mutta luonnossa kuva pomppaa kivasti esiin tästä syystä.
 

Suositut

Back
Ylös Bottom