Nyt kun pöly on laskeutunut, niin asiat ovat aavistuksen toisella tolalla. Eli muija joko jää paikkakunnalle mahdollisessa erossa tai sitten muuttaa 100 km päähän, josta on kotoisin. Ei haluaisi erota, mutta jos näin täytyy tehdä saadakseen enemmän lapsia mahdollisimman pian, niin eroaminen on kuulemma ainoa ratkaisu. Hänestä olisi hyvä, jos olisin silti jotenkin pojan elämässä edelleen.
Tässä alkaa helposti syyttämään itseään ja miettimään, että mitä tehdä. Olenko munaton ja mukavuudenhaluinen sekä epäkypsä, jos nyt annan tämän kaiken loppua vain siksi, että ajatus kahdesta lapsesta tuntuu ahdistavalta. Se olisi jotenkin "liikaa". Pitäisikö vain aikuistua ja jättää moiset mukavuudenhaluiset ahdistukset sivuun? Vai olenko sittenkin ennemminkin vastuullinen, kun en ala lisääntyä yli vastuunkanto kykyjeni? Töissä olen reissuhommissa ja vastuullisessa asemassa, enkä koe senkään takia, että useamman lapsen pyöräyttäminen nyt olisi kovin vastuullista. Haluan lisääntyä sen mukaan, että pystyn aivan varmasti kantamaan myös vastuuta jälkikasvustani.
Voiko pari viikonloppua kuukaudessa lapsen kanssa viettävä isä olla hyvä isä? Miten? Onko kukaan ollut tällaisen sopan jälkeen ihan oikeasti sovussa eksän kanssa ja pystynyt kasvattamaan jälkikasvua onnistuneesti hyvässä hengessä yhteistyöllä? Jotenkin yhdistän nämä tällaiset yhteishuoltajuudet aina epäonnistumiseen, riitoihin ja pahoinvointiin.
