kaksi tasaveroista, riippumatonta ja henkisesti vahvaa yksilöä ottamassa huomioon toistensa tarpeet tasapuolisesti ja omasta vapaasta tahdostaan, riippumatta mistään ulkoisista tekijöistä ja vain siksi että toinen on juuri "se oikea" jonka kanssa haluaa elämänsä viettää. Se olisi varmaan sitten sitä suurta rakkautta.
Quottasin nyt tuon keskustelun synnyttäjän vielä tuohon ihan selvyyden vuoksi. Naiivia? Väännetäänpä rautalangasta. Minusta oletusarvo suhteelle on se, että molemmat osapuolet ovat riippumattomia ja henkisesti vahvoja (ei tule näitä ”teen itsarin, jos menet kaljalle” –juttuja). Tällä tarkoitan siis, että henkilöt tulisivat vallan hyvin toimeen omillaan, mutta ovat valmiita jakamaan elämänsä oikean henkilön kanssa. Tasaveroisuuden ja toisen tarpeiden huomioiminen pitäisi olla itsestäänselvyys, kun puhumme rakkaudesta. Jos todella rakastaa jotakuta, voiko tätä pitää itseään ”alempana”? Silloin kyse on pikemminkin oman egon pönkittämisestä nk. hyötysuhteesta. Toki valtasuhteet horjuvat ja joissain asioissa voi hyvässä ja tasapainoisessakin suhteessa mies olla vahvemmilla toisissa nainen. Pointti on kuitenkin se, että molemmilla on vastuuta ja vapautta yhtä paljon, ja että molemmat ovat valmiita joustamaan toisen onnellisuuden edestä tiettyjen pelisääntöjen mukaan.
Epäröinkin liittää tuohon kohtaa ulkoisista tekijöistä, koska tietenkin kaikki, mitä ylipäänsä saamme ihmisistä irti on pelkkää ulkoista tekijää. Jonkun älykkyys as such ei merkitse jos ulosanti on huono tms. Kuitenkin ulkoisilla tekijöillä tarkoitinkin tässä lähinnä niitä autoja, rahaa, isoja tissejä. Sellainen, mitä on kiva katsella ei välttämättä ole kaikella muulla tavalla oikeanlainen. Sic! :D
Nerd sanoi:
Väitän että 99.9% parisuhteista perustuu jollain tasolla kompromisseihin, eikä siinä sinänsä ole mitään väärää. Joko emotionaalisella tai käytännön elämän tasolla. Jos vaivaudut ajattelemaan asiaa hieman syvällisemmin, päätynet samaan tulokseen...
Ja minäkö sanoin, että ne eivät perustu? Mistähän sait sellaisen käsityksen? Hyvää parisuhdetta on aika vaikea saada aikaiseksi, jos pyrkii toteuttamaan vain omat päämääränsä ja tyydyttämään omat halunsa. Rakkaus ei tosin edes salli tällaista toiminta (Eikä varmaan partnerikaan kovin pitkään). Rakkauteen kun kuuluu se, että haluaa myös toisen nauttivan ja olevan onnellinen. Sinänsä sekin on täysin itsekäs päämäärä, sillä toisen onnettomuus ja suru kaatuu myös partnerin niskaan. Mutta mitä siitä? On rakkauskin vain kemiallisia reaktioita aivojen synapseissa, eikä se tee rakkauden kokemuksesta yhtään vähemmän arvokkaampaa. Toisen huomioiminen voi siis silti olla arvokasta ja hyvää, vaikka se tähtääkin lopulta oman onnen ylläpitämiseen.
Suomessa missä kaikki ovat suht samalla viivalla sosiaaliselta statukseltaan ja tuloerotkin ovat valtaväestöllä maailman mittakaavassa melko mitättömiä, on ehkä hieman vaikeampi hahmottaa parinmuodostuksessa vaikuttavia ulkoisia tekijöitä. Karkeasti ottaen sanoisin että mitä heikompi sosiaaliturva ja mitä suuremmat tuloerot, sen raadollisempi meininki parisuhdemarkkinoilla. Jopa pisteeseen asti missä henk. koht. tunteilla ei ole mitään merkitystä vaan avioliiton sanelevat aivan muut ihmiset ja seikat.
Kuka puhui mitään avioliitosta? Ajatuksesi lähtivät ilmeisesti hieman sivupoluille, tässä keskustelussa selviteltiin lähinnä sitä, miksi vapaasta tahdostaan toistensa kanssa seurustelevat ihmiset pettävät – ja miksi suhteet ”onnistuvat” tai ”epäonnistuvat”. On mielestäni aika typerää olettaa, että vaikkapa sopimusavioliiton osapuolet eivät aloittaisi suhdetta rakastamansa ihmisen kanssa, jos vain voisivat. Rakkaus yleensä perustuu taustojen, arvojen, ajatusmaailmojen ja tarpeiden samankaltaisuuteen. Pelkkiä hyötysuhteita ei kannata tässä ottaa lukuun, koska puhumme kuitenkin nimenomaan länsimaisten vapaiden valkoisten suhteista. (Omista suhteistamme ja ajatuksistamme niistä) Henk. koht. tunteilla on aina väliä. Vai sanoisitko, että nämä henkilöt ovat onnellisia suhteissaan ja ylläpitävät niitä siksi? Siitä nimittäin puhumme, kun puhumme Siitä Oikeasta ja ihanteellisesta parisuhteesta. Se on halua yrittää ylläpitää toisen ja omaa onnellisuutta. Pelkkä itsekäs oman edun tavoittelu ei siis täytä näitä kriteereitä. (Oli tuo etu sitten uskomatonta seksiä 5krt/pvä tai 10 000€ kuukausiansiot)
Lisäksi on aika naurettavaa vetää tähän jotain kolmannen maailman naimiskäytäntöä tai taloudellisen tilanteen tai tradition aiheuttamia onnettomia liittoja perusteluiksi sille, että joku muija täällä Suomessa valitsee miehensä tämän auton perusteella tai jätkä hinkkien. Toki saa valita kumppaninsa millä perusteella tahansa – mutta jos tekee valintansa vain ulkoisin tekijöiden perusteella, (joilla tässä tarkoiteaan nimenomaan niitä ruumiillisia tai taloudellisia avuja) ei pidä ihmetellä, miksi suhde ei toimi, miksi ei olla tasaveroisia ja tehdä kompromisseja toisen onnellisuuden eteen. Mielestäni ihan loogisesti järkevää ja oman onnellisuuden ja hyvinvoinnin maksimointia on valita kumppani tarkkaan.
(Se siitä nuoruuden idealismista. Vai?)
Minulle henkilökohtaisesti olennaisinta suhteessa on jakaminen. Halusin jakaa maailmani ja ajatukseni, eikä siihen olisi sopinut sen enempää tyhjäpäinen autonrassaaja kuin yläluokkainen älykkökään. Ruumiilliset tarpeet nyt voi tyydyttää kuka tahansa ja miten tahansa, on paljon vaikeampi löytää joku, joka on todella samalla aaltopituudella – on kiinnostunut samoista asioista, jolla on samanalaiset arvot ja ajatukset maailmasta ja joka vielä sattuu rakastumaan minuun ja minä häneen. Kun vielä tällaisen ihmisen kanssa voi järjestää normaalielämänkin yhteisten sopimusten ja kompromissien avulla, voi kai jo puhua Siitä Oikeasta ja Lovesotrysta ja vaikka mistä. Mitä muutakaan niillä sanoilla voitaisiin tarkoittaa? Ja miksi tyytyä yhtään vähempään?
Ja ei, en usko että ihmiset jotka täällä "saarnaavat, pohtivat ja moralisoivat" valitsevat kuvailemasi kaltaista kumppania. En edes minä. Saatan olla hieman herkkänahkainen mutta tuo viimeinen lauseesi antaa sellaisen kuvan että pidät esim. minua itseäsi vähemmän älykkäänä mieshenkilönä joka tod. näk. tuntee tarvetta päteä parisuhteessa sinänsä vaatimattomalla (verrattuna itseesi) mutta kuitenkin sitä "naikkostaan" korkeammalla älykkyydellä. Mitä tällainen lausahdus, tarkoituksellinen tai ei, kertoo sinusta itsestäsi? ;) :piis:
Öö? Enhän edes maininnut nimeäsi. ;) Pikemminkin suluissa ollut kommenttini oli hämmästely, koska täällä keskustelussa suurin osa ”äijistä” on kuulostanut niin sydämellisiltä ja älykkäiltä ja oikein ihmettelin, että missä niitä teinipillujen metsästäjiä sitten on ja keitä he ovat? Se oli siis, päinvastoin kuin tulkitsit, (olisi varmaan pitänyt lisätä siihen jotain hymiöitä) kehu teille – ei haukku.
