FIGURE PRO Paula Ranta

Veikkaan että roinasta puhuttaessa osaa ihan oikeasti kiinnostaa esim ketjun tapauksessa lähinnä se, onko poikkeuksellisen nopea kehitys kanssakilpailijoihin verrattuna missä määrin genetiikan, kovemman treenin, herkkupuurojen jne ansiota ja missä määrin mahdollisen muita kovemman/paremman lääkityksen. Se olisi tavallaan kiinnostavaa tietää, kestetäänkö noita poikkeuksellisen isoja treenimääriä nimenomaan esim kovan lääkityksen vuoksi. Itseä ainakin kiinnostaisi kisaajien lääkkeet/määrät lähinnä tämän vuoksi, ei siksi, että voisi asiaa moralisoida tai kisaajien saavutuksia vähätellä.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Millään muulla asialla ei ole mitään vaikutusta
Tuo on sitkeä harha ja olkinukke, jota vastaan roinaajat ovat täälläkin kutakuinkin aina taistelleet. Epäilen, että kukaan olisi väittänyt noin, edes lähelle.

Roinaajilla puolestaan tuntuu olevan kova tarve vähätellä lääkkeiden osuutta. Joskin varmasti niiden vaikutusta myös liioitellaan natupuolella.
 
en jaksa alkaa jankkaa enää tästä, nää esimerkitki on niin kaukana siitä mitä alunperin tarkoitin. Sitä ei tarvi markkinapuheeseen laittaa mut minun mielestäni asiasta kysyttäessä voisi olla rehellinen. Roina on yks osa saavutetuista tuloksista, aika huomattava jopa. Ei sen merkitystä auta väheksyä., vaikka kovaa reeniä ja määrätietoista työskentelyä se vaatiikin lisäksi.
Aivan käsittämätöntä paskaa. Sun mielestä ei saa myydä ohjelmia kenellekään jos ei kerro itse käyttävänsä lääkkeitä.
Valoja päälle nyt!
 
Koitatko sanoa että kukaan joka näyttää lääkkeitä käyttävältä, ei saisi valmentaa ellei kerro avoimesti asiaa joka ei kellekään muulle kuulu? Vai niinkuin mitä tarkoitat? Jotenkin helvetin outo ajatusmalli. Jos mä nyt alkaisin hakemaan valmennusta, niin en mä nyt katsois minkä näköinen se valmentaja on, vaan meriittejä ja sen mukaan. Jos joku pässi nyt ajattelee että Paula on natikka ja ostaa valmennuksen ja kehittyy, niin kenelle tosta on harmia tullut muuta kuin netissä valittaville?

Kukaan teistä ei ole edes ostamassa Paulalta ohjelmaa, niin mikä tää ongelma niinkuin oikeasti teillä on?
Ongelma käyttäjällä TONTZAI on siinä, että hän valmentaa itse. Ja hänellä on vitusti vähemmän valmennettavia kun Paulalla ja sekös vituttaa ja pitää täällä itkeä kun joku kakara. Aivan naurettava äijä.
1. Paulalla on meriitit.
2. Tontzai on perus vinkuheinä PT.
Ja sekös vituttaa.
 
Oho sieltä lähti 🤣💪🏻.

Vinkuheinä kuittaa 🫡
 
Aivan käsittämätöntä paskaa. Sun mielestä ei saa myydä ohjelmia kenellekään jos ei kerro itse käyttävänsä lääkkeitä.
Valoja päälle nyt!
tää sun kommentti on sitä itteään. näin en ole sanonut, vain markkinointiin ja moraaliin olen ottanut kantaa. Ja liittyen nimenomaan tähän paula rannasta kertovaan artikkeliin. Tästä on nyt keskusteltu pari päivää puolesta ja vastaan. Mun puolesta asia loppuunkäsitelty.
 
Jännä ettei tämä ole missään muussa lajissa ongelma.
Näyttääkö Reijo Jylhä kilpahiihtäjältä?
Näyttääkö Leo Pusa keihäänheittäjältä?
Onko kaikkilla lätkävalmentajilla samanlainen kroppa kuin pelaajilla?
Noin keskimäärin punttijuntit, jotka näitä ctrl-c+v-ohjelmia ja "valmennuksia" näiltä itseoppineilta sankareilta ostavat ovat aika helvetin paljon tyhmempiä kuin ne, jotka ammattimaisesti muissa lajeissa treenaavat koulutettujen valmentajien opastuksella. Punttijuntille juuri valmentajan ulkonäöllä on väliä, koska ymmärrys asioista, joita ei omin silmin voi nähdä, on niin pahoin rajoittunut.
 
Pitäiskö alkaa valmentamaan itse ihan oikeasti. Mä olen kertonut miten olen käyttänyt ja treenannut 15 vuotta natikkana ja sitten loput kevyellä lääkityksellä. Ai niin, en sais yhtään valmennettavaa kun en keksi mitään erikoista juttua, vaan treenit olis aika basic nousujohteista hyvin yksilöityjä. Ja toisekseen, mun kokemuksella ei netissä ole paskaakaan arvoa, harmi sinällään.
 
Kyllä minä ainakin uskon, että sinä olisit hyvä valmentaja, varmasti ammattitaitoisempi kuin 90% noista, ketkä nyt somessa valmennuksiaan markkinoivat. Kyllähän noista sinun tekemistä treenivideoista huomaa, että asiantuntemusta löytyy. Ja taustakin on vielä kaikkien tiedossa ;)
 
Sä olet todella valitettavasti osa hyvin pientä vähemmistöä jotka noi ajattelee. Vuosien aikana multa on kysytty "valmennatko" niin monta kertaa että ei voi edes laskea, mutta se järjetön viha mikä siitä syntyisi, tuhoaisi koko idean välittömästi. Mut canceloitais niin totaalisesti.
 
Vihasta huolimatta uskoisin, että valmennettavia riittäisi. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Sun asiantuntemus on aika kiistaton.
 
Vihasta huolimatta uskoisin, että valmennettavia riittäisi. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Sun asiantuntemus on aika kiistaton.
Se on vain uskomattoman syvällä se tahtotila tossa vihaamisessa. Ne näkee oikein vaivaa sen eteen tuntikausia päivittäin. Kuten sponsorit, joka valmennettava saisi vihapostia, paskapostia, ne maalitettais ylilaudalla ja sitten osa esittäis olleensa mun valmennuksessa jossa sitten muka tein jotain todella väärää jollekin, kusetin rahat, hajotin lihaksia, lähestyin väärin tai muuta paskaa. Mun pitäis hyvin hiljaisuudessa valmentaa ja sanoa ettei kukaan mainosta olevansa valmennuksessa, mutta kuka edes tulee kellekään jolla ei ole mitään todisteita valmentamisesta.
 
Tuohon Miken juttuun muuten vielä sellainen pointti että eräästä keskustelusta luin Utin sanovan että jos hän ryhtyisi kilpailemaan kehonrakennuksessa niin ottaisi Miken valmentajakseen.
En tiedä miten pitkä aika ky.jutusta on mutta luulis jo olevan aika pätevä suosittelija.
 
Kyl meikäki ottais Miken anytime koutsaamaan. Eikä ole edes mitään perseennuolentaa. Sen verran on tietotaitoa ja kokemusta + Mike varmasti sanois suoraan jos mennään perse edellä puuhun, toisin kuin moni muu valmentaja.
 
Sä olet todella valitettavasti osa hyvin pientä vähemmistöä jotka noi ajattelee. Vuosien aikana multa on kysytty "valmennatko" niin monta kertaa että ei voi edes laskea, mutta se järjetön viha mikä siitä syntyisi, tuhoaisi koko idean välittömästi. Mut canceloitais niin totaalisesti.
Minkätasoista porukkaa haluaisit valmentaa? Mitä kovempi lähtötaso, sitä kovemmat vaatimukset. Ei oo ihan pieni vastuu valmentajalla ja uskoisin että aloittelija tai keskitasoinen harrastelija ei aina ihan tarpeeks kyseenalaista valmentajan ammattitaitoa jos tulosta ei tule. Ite oon oppinu aika kriittiseksi enkä ihan kauheesti sanomisissani säästele jos tuntuu siltä ettei homma etene. Että vois siis olla palkitseva mutta myös stressaava ammatti jos ne ihmiset ja heidän kehittyminen kiinnostaa.
 
Se on vain uskomattoman syvällä se tahtotila tossa vihaamisessa. Ne näkee oikein vaivaa sen eteen tuntikausia päivittäin. Kuten sponsorit, joka valmennettava saisi vihapostia, paskapostia, ne maalitettais ylilaudalla ja sitten osa esittäis olleensa mun valmennuksessa jossa sitten muka tein jotain todella väärää jollekin, kusetin rahat, hajotin lihaksia, lähestyin väärin tai muuta paskaa. Mun pitäis hyvin hiljaisuudessa valmentaa ja sanoa ettei kukaan mainosta olevansa valmennuksessa, mutta kuka edes tulee kellekään jolla ei ole mitään todisteita valmentamisesta.

Toisaalta se on täysin ilmaista näkyvyyttä sekä huomiota mikä on kaikkein tärkeintä tuonlaisessa bisneksessä. Ja ne huutelut ei edes perustu mihinkään, niin ainoa mikä niistä jää on se ilmainen näkyvyys eikä juurikaan mitään haittaa eikä ne vihaajat itse tajua, että ovat vain hyödyksi.
 
Tolla Arto Nybergillä on aina kova hinku jankata kaurapuuro/voisilmä-juttua kun hänellä on voimailija vieraana. Tänään taas sama juttu.
Plussaa siitä että mainitsi varustepenkin uuden ME-n 612,5kg.
 
Tuohon Miken juttuun muuten vielä sellainen pointti että eräästä keskustelusta luin Utin sanovan että jos hän ryhtyisi kilpailemaan kehonrakennuksessa niin ottaisi Miken valmentajakseen.
En tiedä miten pitkä aika ky.jutusta on mutta luulis jo olevan aika pätevä suosittelija.
Ei oo voinut sanoa, olisko sarkasmia ollut.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom