FIGURE PRO Paula Ranta

Viimeisimmän päivityksen mukaan te ette tiedä mistään mitään 💪🏻
Näin kuulosti olevan.
Mehän tiedetään "vain" mitä hän jakaa someen (5min välein jotakin päivitystä). Taisi storyssa sanoa, että "En ole ollut kipeänä, kuumeessa, flunssassa tai vatsataudissa. Seuraavassa storyssa sanoi että lämpöä oli.. Wait, what?

Sitten julkaisi ihan nimen kera ihmisen joka kysyi, sekä kyseenalaisti hänen toimintatavat (Ihan aiheellinen näin pandemia-aikana) ja lyttäsi tämän kysyjän, koska hänen mielestään tulee neuvomaan ja pätemään asioissa mistä ei mitään tiedä.

Ihan huippua!
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Oon jo pidemmän aikaa seurannut Paulaa. Aluksi fanitin, mutta nyt yhdyn enemmistön mielipiteisiin, että hänen touhunsa ei ole tervettä. Hän tuntuu pitävän itseään yli-ihmisenä, koska pystyy toipilaana ja vähillä yöunilla treenaamaan. Mielestäni hän toimi nyt tosi aliarvoisesti ja törkeästi julkaistessaan hänelle asiallisen viestin lähettäneen henkilöllisyyden.
 
Mieshormonien käyttö ja muutenkin vasta teini-iän ohittanut nuori nainen, niin tottakai sitä keulimista ja uhoa riittää moninkertaisesti vielä enemmän kuin normaalisti. Kaikki kyllä silti enemmän tai vähemmän rauhoittuu samalla ehkä viisastuen iän myötä ja sitä mukaan, kun ne omat valinnat rupeaa aiheuttamaan koetuksia.
 
Iso peukku tänne keskustelijoille asiallisesta linjasta. Huomaa Predan puuttumisen, ettei hän ole täällä itkemässä jokaisen viestien perään.

Paula on henkisesti vielä hyvin kesken kasvuinen ja meillä ihmisillä persoona kehittyy jopa kolmeenkymmeneen ikävuoteen saakka. Toivottavasti hänelläkin, jotta kykenee ajattelemaan asioita muutenkin kuin suppealla katseellaan. Tämähän tarkoittaa sitä, että somessa ja muuallakaan ei saisi ääneen sanoa toisista muuta kuin ”woow…niiin upea! Mitkä suonet!”
Tähän lisättynä olematon sosiaalinen elämä (puoliso, eli koutsi + perheen jäsenet), niin selittää hyvin, miksi ei kestä minkäänlaista kyseenalaistavaa mainintaa itseään kohtaan.
Toivotaan, ettei elimistön tulehdustilat johda pahempaan lähitulevaisuudessa, mutta tällä menolla riskikerroin luonnollisesti kasvaa.
 
Oon jo pidemmän aikaa seurannut Paulaa. Aluksi fanitin, mutta nyt yhdyn enemmistön mielipiteisiin, että hänen touhunsa ei ole tervettä. Hän tuntuu pitävän itseään yli-ihmisenä, koska pystyy toipilaana ja vähillä yöunilla treenaamaan. Mielestäni hän toimi nyt tosi aliarvoisesti ja törkeästi julkaistessaan hänelle asiallisen viestin lähettäneen henkilöllisyyden.
Vielä kun muutkin ”fanit” tämän haluisi ymmärtää. Somefitnessinfluencerit kommentoi sydämiä, liekkejä ja kehuu kuntoa… toivottavasti eivät vain oikeasti ole sitä mieltä kun antavat ymmärtää.
 
Kylläpä meni neidillä ihon alle tuo täysin asiallinen komentti. Uskomatonta. Hän ei todellakaan näytä pystyvän ottamaan kritiikkiä vastaan. Aivan asiallinen kommentti oli seuraajalta!
Samaa mieltä. Ei tuota asiallisemmin tai kunnioittavammin olisi voinut ilmaista. Ja vieläpä ihan aiheellinen huomio.
 
Mutta kun hän ei ole omasta mielestään kipeä!
Itsellä jos olisi kuumetta ja pari unetonta yötä mahakipujen takia takana, niin ei kävisi mielessäkään mennä kyykkäämään. Ihmiset ympärillä kyllä pitäisi huolen että lepään, jos jostain kumman syystä sinne salille väkisin yrittäisin mennä. Joitain vain kannustetaan salille puolikuntoisena.

Hän tosiaan väittää, ettei ollut kipeä, vaikka kohtuullisen huonovointiselta aikaisimmissa stooreissa vaikutti. Äkkiä unohtuu.
 
Jos itselläni olisi suolisto kääntynyt kertaalleen ympäri, kuten käsittääkseni hänellä, niin joku roti luulisi kasvavan sen suhteen, että kannattaako oireillun yön jälkeen jatkaa tuota samaa leikkiä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei täällä kukaan kirjoittele näitä kommentteja siksi, että haluaisi hänelle pahaa. Enemmän toivoisi, että mukana menossa olisi joku joka sanoisi, että nyt hieman jarrua. Nykyinen "valmentaja" se henkilö ei näemmä ole.
 
Oon jo pidemmän aikaa seurannut Paulaa. Aluksi fanitin, mutta nyt yhdyn enemmistön mielipiteisiin, että hänen touhunsa ei ole tervettä. Hän tuntuu pitävän itseään yli-ihmisenä, koska pystyy toipilaana ja vähillä yöunilla treenaamaan. Mielestäni hän toimi nyt tosi aliarvoisesti ja törkeästi julkaistessaan hänelle asiallisen viestin lähettäneen henkilöllisyyden.

Yöunien määrä ja laatu on erittäin tärkeää fyysisen ja henkisen suorituskyvyn kannalta.

Tarvittavan yöunen määrä vaihtelee yksilöstä toiseen. Aikuisilla riittävän yöunen määrä on yleisimmin 7–9 tuntia. Jos yöunen määrä jää alle tuon ja meinaa väsyttää aamuisin ja muulloinkin, niin asialle olisi viisasta tehdä jotain.

Sairaana harjoittelu kuuluu myös asioihin joita on syytä välttää. Varsinkin harjoituskaudella. Silloinkin miettiä kyllä asiaa perusteellisesti jos on 10 vuotta ammatikseen treenannut johonkin olympialaisiin ja pari viikkoa ennen kisoja tulee joku kevyt räkätautia, että vetäisikö siinä silti jotain kevyttä herkistelyharjoitusta kun ensin on lääkärin kanssa asiasta keskustellut.
 
Hurjassa kunnossa on kyllä. Paula on tiensä valinnut enkä ite kyllä osaa ymmärtää miten jotkut niin mielensä siitä pahoittaa.
Itse ymmärrän nuo "mielensäpahoittajien" kommentit ihan aitona huolena Paulan terveydestä. Tuskin siinä taustalla mitään pahantahtoisuutta on, päinvastoin enemmänkin. Toki kusipäitäkin on aina.

Itselläkin jotenkin ristiriitaiset fiilikset Paulan meiningistä, tavallaan arvostettavaa kovaa duunia, mutta on myös vahvoja merkkejä siitä, että kaikki ei todellakaan ole hyvin. Toivottavasti pysyy terveenä, tsemppiä hänelle kovasti (jos nyt edes tätä ketjua lukee, tuskinpa).
 

Suositut

Back
Ylös Bottom