Jos on Instagram, kannattaa tsekata esimerkiksi Michelle Lewin. Paljon videoita pakaroille. Jos pakara ja takaosasto hermottaa huonosti, ei kannata ihmetellä, jos osa suositelluista liikkeistä menee siltikin esimerkiksi etureisille. Itse esimerkiksi pystyn tekemään bulgarialaista kyykkyä tai askelkävelyä täysin ilman vaikeuksia pelkästään etureisillä. Aivan hirveän etsinnän tuloksena saatan tuntea jotain pakarassa ja takareidessä, mutta silti etureidet menee aivan hirveään pumppiin. Ensin tietysti pitäisi etsiä se tunne sinne pakaraan ja oppia jännittämään sitä. Hermottamisessa ja fiiliksen löytämisessä ja sen rutinoitumisessa auttaa tietysti useasti tekeminen. Pakara ja yleensä jalat taitaa kyllä useimmilla vaatia sen ainakin kaksi treeniä viikossa. Kannattaa tietysti ensin kokeilla useita liikkeitä, mutta jatkaa niiden kanssa, jotka tuntuvat parhaiten. Myöhemmin voi kokeilla niitä muita uudestaan. Pelkkä tunnekaan ei riitä välttämättä kasvuun. Itse esimerkiksi tunnen kyllä pakarani taljapotkuissa, pakarakoneissa, jalan nostoissa tai lantion nostoissa erittäinkin hyvin, mutta kasvua on tapahtunut vasta sjmv, prässi- ja persettä korostavilla kyykyillä eli isoilla raskailla liikkeillä ja kohtuullisen lyhyillä sarjoilla (6-10).
Kuten Hulkki usein korostaa, kannattaa yrittää saada vinkkejä niiltä, jotka ovat rakentaneet surkeasta lihastyhmästä edes kohtuullisen. Niillä, joilla mikä tahansa räpellys menee perille pakaroille ja pakarat kasvavat melko helposti, ei välttämättä ole kovin paljon annettavaa meille, jotka saavat tehdä aivan hirveästi tutkimustyötä (treenistä puhumattakaan), jotta ne pakarat kasvaisivat edes hiukan.
Itse olen huomannut, että alapakaraan käy esimerkiksi kyykyt smithissä tai kuulan kanssa tehtynä niin, että takapuolta ei työnnetä lainkaan taakse, vaan selkä on aivan pystysuora ja laskeudutaan kohtisuoraan alas. Jos taas kyykyissä takapuolta työntää taakse niin, että ylävartalo ei ole enää pystysuora, käy tämä enemmän yläpakaraan. Itselläni tuo yläpakara on nimenomaan heikko ja sitä ajatellen ihan kaikki vinkit otetaan vastaan.
Kyykystä tuli mieleen, että minusta näkee tehtävän kyykkyä vähän niin kuin kahdella tavalla (okei miljoonalla tavalla...), toisessa on pyrkimyksenä kasvattaa reisiä ja toisessa persettä. Miehet kai yrittää esimerkiksi kyykätä lähinnä reisiä, jolloin ylävartalo pidetään mahdollisimman pystyssä. Naiset taas harrastaa näitä pyllistyskyykkyjä, jotka ei kai niin paljon mene reidelle, vaan nimenomaan pakaralle. Olisi ehkä hyvä miettiä, mitä hakee takaa sillä kyykyllä. Peruskyykky ei todellakaan minulla kasvata pakaraa. Myönnän kyllä, että onhan noilla isojalkaisilla miehillä usein myös pakarassa lihaa, vaikkei ne sitä varmaan pyri kasvattamaan.