Paniikkihäiriö?

[legion]

Mulle määrättiin tuollaista lääkettä Escitalopram actavista paniikkihäiriöön, ja nyt 5 päivää syönyt 10mg/päivässä..Maha on outo ja tänään heräsin yövuoron jälkeen 12 aikaan siihen että molemmat kädet puutuneet ja paniikkikohtaus päällä, ei ole ikinä ollut uollaista paniikkihäiriötä..Sit lääkkeen otosta noin 3 tuntia oli toinen paniikkikohtaus lähellä ja käsi rupesi puutumaan.
Soitin lääkäriasemalle ja sieltä lupasi lääkäri huomenna soitella..Olen miettinyt että heivaanko koko lääkkeen pois, on ollut pientä paniikkihäiriön poikasta, mutta ei mitään näin järkyttävää paskaa.
Ja ennen en ole mitään ``masennuslääkkeitä`` syönyt. Ja olo on kyllä mielenkiintoinen tälläkin hetkellä, pikku rauhoittavassa kännissä kun olisi. Tuntuu että oli kyllä tänään viiminen nappi mitä niitä syön.

Onko muilla kokemuksia ko. lääkkeestä?

 

[Super5]

Yleensä kun tuota lääkitystä aloitellaan, ensimmäinen viikko on ihan hirveä. Silloin se aiheuttaa niitä oireita lähes jokaiselle paljon pahempina, kun niitä on välttämättä edes ollut. Kyllä se lääkäri sitten asiasta selittää, kun soittelee. Paniikkihäiriöhän on siitä vittumainen vaiva, kun oireita saattaa olla lähes minkälaisia tahansa ja mistään ei voi ikinä olla varma, että mitä ne on.

 

[legion]

Onko sulla Super5 kokemusta?
Ajattelin kyllä ihan tosissaan etten ota enään nappiakaan, olen sitä mieltä etten tarvitse jatkuvaa lääkitystä, olen ottanut diabamin ennen kun kohtaus on tullut ja sen on sen laukaissut, täytyy kysyä että sopiiko sellainen järjestely.
Kyllä oli kauhua herätä siihen kun sydän hakkaa ja tuntuu että kädet on tulessa ja meinaa tajua lähteä, huhuh..

 

[Super5]

Onko sulla Super5 kokemusta?
Ajattelin kyllä ihan tosissaan etten ota enään nappiakaan, olen sitä mieltä etten tarvitse jatkuvaa lääkitystä, olen ottanut diabamin ennen kun kohtaus on tullut ja sen on sen laukaissut, täytyy kysyä että sopiiko sellainen järjestely.
Kyllä oli kauhua herätä siihen kun sydän hakkaa ja tuntuu että kädet on tulessa ja meinaa tajua lähteä, huhuh..

Tuossa vaikuttavana aineena on kaiketi essitalopraami? Siitä minulla ei ole kokemusta, söin aikoinaan sepramia (jonka vaikuttava aine on sitalopraami), muutaman päivän kun kerkesin nappeja syödä, kelailin että käynpä kaupassa. No, kauppa on 100metrin päässä himasta, 50metrin päässä kosahti syke ihan tappiin, tuntu että delaan ihan tähän paikkaan tai ainakin taju lähtee. Ei oikeen saanut enää edes käveltyä, pikku askelia takasin himaan päin ja helpotti. Uusi yritys illalla ja pääsin kauppaan asti, no siellä ihan sama homma. Varsinaiselta voitolta tuntui, kun viikon päästä lääkityksen aloituksesta uskalsin käydä tankkaamassa auton :D Kerran tuli kanssa tuollainen kohtaus, että kädet puutui, tuntui että rintaa puristaa ja oli ihan hilkulla, ettei taju lähtenyt auton rattiin, silloin oli itsekkin mentävä terveyskeskukseen, tuntui sen verran häijyltä. Olin ihan varma, että nyt on joku infarkti, sen verran puristi rinnassa.

Jos et jatkuvaa lääkitystä tarvitse, niin en voi sitä ainakaan itse suositella. Kun lääkkeet potkii, elämä on ihan jees ja ei ainakaan itselle juuri kohtauksia tullut. Aloitin itse lääkityksen, ennen kuin lähdin armeijaan jotta pärjäisin siellä ja minua huimasi 24/7 noin puolisen vuotta, joka johtui kroonisesta hyperventilaatiosta, joka taas johtui jonkunnäköisestä ahdistuksesta. Kun taas lääkityksen lopetti, oli aikas erikoisia fiiliksiä ja oireet palasivat. No nyt syön Seronilia, jonka lopettettuani ajattelin kokeilla, josko pärjäisi ilman. Tämän lääkityksen kanssa ei oikeen mitään muuta voi syödä, kun tuppaa kasvattamaan muiden lääkeaineiden puoliintumisaikoja ja sitä kautta vaikuttaa niiden määriin elimistössä.

Suosittelen ihan vakavaa keskustelua lääkärin kanssa siitä, mikä on sinun tarpeesi. Että onko sinulle vain annettu resepti kouraan, että päästäisiin helpoimmalla. Jos sinulla on satunnaisia oireita, niin pameja niihin voi käyttää. (Kannattaa kysyä tuosta, voiko niitä ottaa sinun lääkityksesi kanssa samaan aikaan, jos lääkitystä jatkat). Niitä eivät vaan nykyajan lääkärit oikein määrää sen takia, että ihmiset tuppaavat jäämään niihin riippuvaisiksi. Riippuen minkälaisia oireita sinulla on, niin vaihtoehtona voi olla esim betasalpaajat, jotka pitävät kurissa fyysiset oireet paniikkihäiriöstä ja yleensä ei tule sitten henkisiäkään oireita, vaikka ne eivät paniikkihäiriöön lääkkeitä olekkaan.

 

[lakipiste]

Itellä sepramia 40mg päivässä paniikkihäiriöön. Oli kyllä niin vittumaista mennä junalla tai bussilla ennen näitä että huh... nyt pystyy olla ihan normaalisti, ilman että luhistuu sisällepäin Aikasemmin oli citalopram orion, mutta se aiheutti vitulliset vatsakivut sivuoireina. Sepramilla ei mitään sivareita.

 

[Super5]

Itellä sepramia 40mg päivässä paniikkihäiriöön. Oli kyllä niin vittumaista mennä junalla tai bussilla ennen näitä että huh... nyt pystyy olla ihan normaalisti, ilman että luhistuu sisällepäin Aikasemmin oli citalopram orion, mutta se aiheutti vitulliset vatsakivut sivuoireina. Sepramilla ei mitään sivareita.

Sepram oli kyllä todella helppo lääke, sängyssäkin jaksoi painaa ja aika usein ei tahtonut edes laueta, jokin plussa sekin kai Kun seksihalut pysyivät melkeen normaaleina kuitenkin.

 

[legion]

Joo, ehkä mun paniikkihäiriö lääke kokeilu oli tosiaan tässä..Ja olin kyllä ihan yksityisellä lääkäriasemalla(Mehiläinen) Että ei ollut mikään terveyskeskus resepti kouraan ja onnea, pisti vielä lähetteen psykiatrille..Jotenkin tuntuu että olen nyt hullu. Mulla on todettu jännitysniska n.10vuotta sitten ja sitä on koitettu hieronnalla hoitaa, mutta aina se vaan vaivaa ja minulla on sellainen kuva että tuo jännitysniska aiheuttaa näitä paniikkihäiriö tuntemuksiakin.

Ja täytyy kyllä koittaa vakuuttaa lääkäri setä että tosiaan tarvitsen sitä diabamia tai jotain muuta vastaavaa tähän vaivaan, on muutenkin ollut huono hetki elämässä, niin toivotaan että saan paniikkihäiriötkin kuriin tuolla ``pami kuurilla``

 

[Super5]

Joo, ehkä mun paniikkihäiriö lääke kokeilu oli tosiaan tässä..Ja olin kyllä ihan yksityisellä lääkäriasemalla(Mehiläinen) Että ei ollut mikään terveyskeskus resepti kouraan ja onnea, pisti vielä lähetteen psykiatrille..Jotenkin tuntuu että olen nyt hullu. Mulla on todettu jännitysniska n.10vuotta sitten ja sitä on koitettu hieronnalla hoitaa, mutta aina se vaan vaivaa ja minulla on sellainen kuva että tuo jännitysniska aiheuttaa näitä paniikkihäiriö tuntemuksiakin.

Ja täytyy kyllä koittaa vakuuttaa lääkäri setä että tosiaan tarvitsen sitä diabamia tai jotain muuta vastaavaa tähän vaivaan, on muutenkin ollut huono hetki elämässä, niin toivotaan että saan paniikkihäiriötkin kuriin tuolla ``pami kuurilla``

Miten itse olen nähnyt tuon psykiatrille jutustelun, että se lähinnä auttaa ihmisiä, joilla ei ole kenelle puhua? En mä ainakaan itse koe mitään hyötyä höpistä näitä asioita, kun avoimesti niistä puhun kaikille muillekkin. Ja älä nyt ota minun neuvoja kiveenhakattuina, vaan kuuntele sitä lääkäriä. 100x fiksumpi se on kuin minä ja mitä hänellä on sanottavaa. Pameissa kun on se huono puolensa, että riippuvaisuuskin voi kehittyä. Mutta jos käyttö pysyy kurissa, niin ei toki ongelmia.

 

[legion]

Samaa olen itsekkin miettinyt tuosta psykiatrista, että voin kumminkin kavereille höpistä ja ``naurekella`` tästä paniikkijutusta..On vaan niin uusi juttu tämä..Mistäköhän helvetistä ihmiselle tälläisiäkin tauteja tulee.
Joo,tiedän kyllä riippuvuus ongelman, mutta en niitä ajatellutkaan popsia laatta/päivä.

 

[Puhki]

Ei kovin aktiviista keskustelua näköjään täällä, mutta ilahduin silti vähän löydettyäni täältä tälläsen threadin.
Alkanut paniiikkihäiriö taas palata kuvioihin ja kyllä sotkee treenaamista niin sairaasti. Etenkin kovan sarjan jälkeen kun taju meinaa muutenkin lähteä ja sitten alkaa panikoimaan sitä oloa.
Muutenkin niin sumunen ja outo olo ettei tuota enää pysty normaalisti salilla käymään. Whey 100:en aminohapot ruvennut viime aikoina kuumottamaan, josko siitä vois johtua tää paniikin paluu (n.1v taukoa)
Etenkin L-Tryphtopaani epäilyttää suuresti, mutta onkohan aiheellista vai omaa turhaa kuvitteluaä?

 

[Meg4M4n]

Itsellä ainakin hera ja eaa provosoivat oloa todella paljon.

 

[Hammer]

Etenkin L-Tryphtopaani epäilyttää suuresti, mutta onkohan aiheellista vai omaa turhaa kuvitteluaä?

Mulle tulee ph-tyyppisä oireita, jos otan nukkumaan mentäessä esim. L-tryptofaania ja vielä paskemmat olot tulee L-dopamiinista.

L-teaniinia kannattaisi kokeilla. Se vähän kuin kevytversio diapamista, mutta ilman pamin haittoja. Rauhoittaa ja parantaa keskittymiskykyä ja on myös kofeiinin vastavaikuttaja. Jos on tarve skarpata, niin voi ottaa esim. kahvin kanssa, jolloin kofeiinin haitat väistyvät, samalla kuin teaniinin hyödyt säilyvät. Mutta jos on tarkoitus saada apua ahdistukseen tai paniikkihäiriöön, niin kokeilisin silloinkin teaniinia, ennen kuin siirtyisiin varsinaisiin lääkkeisiin. Ei paranna syytä, mutta voi auttaa oireisiin. Kokeilemalla selviää, sillä mikä tahansa aine voi olla sellainen, että se sopii tai ei sovi ko. henkilölle

 

[flip33]

Itselle lekuri määräsi masennuslääkkeitä pahaan paniikkihäiriööni, mutta en mä helvetti soikoon ala mitää vitun masennuslääkkeitä syömään kun ei masenna, eikä johdu paniikkihäiriöt masennuksesta. Kyrsii kun nuo ei tuolla tk:ssa auta hätää kärsiviä ihmisiä. Univaikeuksiin kirjoitti melatoniinia vaikka ei olen kokeillut eikä auta ollenkaan. Pitäs pamit tai vastaavat saaha ni sais elämän mallilleen mutta kun ei määrätä.

 

[Puhki]

Masennuslääkkeitä vedetty, mutta lopettamisesta jo reilu 1.5v. Kyllä niistä apua oli ja pahin on varmasti jo takana, mutta onhan tää silti aikamoista edelleen.
Teaniinia vois todellakin kokeilla alkaa nimittäin olla aika lähellä, että jotain rauhottavia ois pakko saada. Vois vaikka herätessä ja ennen nukkumaan menoa ottaa?

 

[hmpjvv]

Jos mielii saada lääkityksen paniikkihäiriöön, niin kannattaako mennä yleislääkärille vai suoraan esim. yksityiselle psykiatrille? Osaako yleislääkärit määrätä oikean lääkityksen ja arvioidan mahdollisen psykoterapian tarpeen? Entä korvaako sairaskuluvakuutus paniikkihäiriön aiheuttamia lääkäri- ja lääkekuluja? Vakuutusehdoistahan se varmaan selviäisi, mutta en jaksa nyt alkaa selvittämään.

Oma paniikkihäiriö on periaatteessa lievä ja pystyn lähes normaalia elämää kyllä elämään, mutta alkaa sairaus olla niin pitkittynyt, että pienetkin vaikutukset alkaa pikku hiljaa vituttamaan. Josko lääkityksen avulla saisi suunnan pysyvästi muutettua.

 

[idah123]

Jos mielii saada lääkityksen paniikkihäiriöön, niin kannattaako mennä yleislääkärille vai suoraan esim. yksityiselle psykiatrille? Osaako yleislääkärit määrätä oikean lääkityksen ja arvioidan mahdollisen psykoterapian tarpeen? Entä korvaako sairaskuluvakuutus paniikkihäiriön aiheuttamia lääkäri- ja lääkekuluja? Vakuutusehdoistahan se varmaan selviäisi, mutta en jaksa nyt alkaa selvittämään.

Oma paniikkihäiriö on periaatteessa lievä ja pystyn lähes normaalia elämää kyllä elämään, mutta alkaa sairaus olla niin pitkittynyt, että pienetkin vaikutukset alkaa pikku hiljaa vituttamaan. Josko lääkityksen avulla saisi suunnan pysyvästi muutettua.

Jos sulla on oikeesti vaikea olla, niin marssit työterveyteen/terveyskeskukseen ja haet sitä apua, jos ei tunnu olevan sitä mitä tarvitset, niin sitten pyydät lähetettä/menet vaikka sinne yksityiselle... Kustannukset lienee toinen seikka, jos apua oikeasti haluaa...

 

[Ntr]

Tää threadi saa miettimään, että kuinkakohan monella lähipiiristä löytyy paniikkihäiriötä tai muuta mielenterveysongelmaa jonka on vaan pitänyt omana tietonaan. Itsekään en omista ongelmista kertonut ensimäiseen vuoteen oikeastaan kenellekään. Vasta kun YO-kirjoitukset tulivat ajankohtaisiksi ja oireet niin pahoiksi, että pelkäsin joutuvani rynnistämään koetilaisuudesta ulos ja siten pilaamaan kolmen vuoden uurastuksen.

Kirjoitusten lähestyessä otin asian puheeksi vanhempieni kanssa ja varasin ajan terveyskeskukseen. Siellä lääkäri analysoi tilanteen ja totesi keskivaikean paniikkihäiriön ja kysyi tarvetta ammattiavulle tai lääkitykselle. Kieltäydyin molemmista sillä halusin vain lääkärintodistuksen asiasta, jotta voisin koululle asian ilmoittaa, eikä tarvitisi huolehtia mitä tapahtuisi jos koetilanteessa tulisi kohtaus päälle.

Kevään kirjoitukset menivät hienosti, eikä kohtauksiakaan enää juurikaan tullut, toisin kuin edeltävänä vuonna, jolloin kohtaukset olivat joka päiväisiä. Varsinkin illat ja yöt olivat olleet tuskaa. Leppoisasta elämästä ehdin nauttia muutaman kuukauden, kunnes sain puhelun jossa kerrottiin teini-iän parhaan kaverin kuolleen traagisesti. No siitähän lähti parin kuukauden mittainen, tähän mennessä pahin, paniikkihäiriökausi. Aamulla herätessä ensimmäisenä oli mielessä kuolema ja elämän tarkoituksettomuus. Päivät sai kahlattua läpi töissä omissa oloissa, jolloin pää pyöritti ahdistavimmista ahdistavimpia asioita ympäri uudestaan ja uudestaan. Varsinaisia kohtauksia tuli usein, mutta pahinta oli miten kohtauksen aikaiset oireet jumittuivat täysin päälle pariksi kuukaudeksi. Hengitys oli jatkuvasti pinnallista, joka tutkittiinkin mutta mitään fyysistä syytä ei löytynyt, sen lisäksi kuolemanpelko oli tauotta päällä. Iltaisin nukkumaan mennessä olo oli pahin, yksin omassa sängyssä omien ajatusten ja ahdistusten kanssa. Joka ikinen ilta tuona aikana lupasin aamulla meneväni joko lääkäriin tai kirkkoon. Niin epätoivoiseksi menin, että uskonnosta koitin apua hakea, vaikka en ikinä millään asteella uskovainen ole ollutkaan. Kuitenkin joka aamu suuntasin auton kohti työpaikalle, ja apu jäi hakematta.

Jossain vaiheessa tuon kesän jälkeen, elämä muuttui normaalimmaksi. Pitkään jatkuneet oireet hävisivät ja kohtausten määrä pieneni vähitellen. Seuraavana tammikuuna aloitin varusmiespalveluksen, jota etukäteen pelkäsin hieman, juurikin paniikkihäiriöni vuoksi. Palvelusvuosi oli kuitenkin sairauteni kannalta ehkä merkittävin, sillä en muistaakseni saanut ainoatakaan kohtausta siellä viettämäni vuoden aikana. Se vuoden pakkoterapia valtion palveluksessa toimi kohdallani niin hyvin, että en ole nyt kaksi vuotta sen päättymisen jälkeen saanut varsinaista paniikkikohtausta. Nyt yliopistossa opiskellessa jotkin tapaukset huomion keskipisteenä ja täyteen ahdetuissa luentosaleissa aiheuttaa vieläkin jonkin asteista ahdistusta, mutta ei mitään aikaisempaan verrattuna. Kertaakaan ei ole tarvinnut livistää paikalta vessaan hyperventiloimaan ja keräämään itseään, eikä kertaakaan ole tarvinnut jättäytyä mistään tekemisestä pois, koska pelkäisi kohtauksia tai ahdistumista.


Tekstiä tuli paljon, enkä tiedä saako siitä kukaan mitään irti. Mutta jos tämän jaarittelun tiivistäisi yhteen lauseeseen, niin: Vaikka tilanne tämän sairauden kanssa tuntuisi joskus toivottomalta, niin toivoa kyllä on ja paluu normaaliin elämään on mahdollista.

 

[hmpjvv]

Jos sulla on oikeesti vaikea olla, niin marssit työterveyteen/terveyskeskukseen ja haet sitä apua, jos ei tunnu olevan sitä mitä tarvitset, niin sitten pyydät lähetettä/menet vaikka sinne yksityiselle... Kustannukset lienee toinen seikka, jos apua oikeasti haluaa...

Siis päätös lääkärille menemisestä on kyllä jo tehty. Lähinnä kyselin vain sen vuoksi, että osaisi heti ensimmäisellä yrityksellä oikeaan osoitteeseen eikä tarvitsisi pallotella vastaanotolta toiselle. Ei kustannuksillakaan sinäänsä väliä ole, mutta tokihan sitä mieluummin ottaa yhtä hyvistä vaihtoehdoista sen edullisimman.

Sinänsä kiinnostaisi varata aika psykiatrille suoraan jo ihan siitä syystä, että olisi ainakin todellinen asiantuntija kyseisessä aiheessa. Saisin samalla kyseltyä joitakin mielenkiintoisia kysymyksiä tästä paniikkihäiriöstä. Hyviä asintuntijoita pk-seudun, turun ja tampereen alueilta tai niiden välistä saa ehdottaa.

 

[proileri]

Jep jep, mullakin pari viikkoa sitten iski ensimmäisen kunnon paniikkikohtauksen päälle, sen jälkeen sitten pari lievempää perään. Masennuksesta kärsitty jo vuosia, olin nyt pudotellut SSRI-lääkkeitä minimiin sivuvaikutusten takia, ja samalla lähtenyt tekemään hieman stressaavaa muutosta elämäntilanteeseen ja asuinpaikkakuntaan. Ilmeisesti nämä sitten yhdessä laukaisivat kunnon pelkotilat lopulta - yhtäkkiä alkoi oma kuolevaisuus ja elämän merkityksettömyys pyörii päässä jne. ja kroppa täysin adrenaliinitärinöissä :(

Vittumaistahan tuo o sikäli, että ku pieni ahdistus päällänsä, ni sitte taas alkaa miettiä että tuleeko uusi kohtaus - ei siis pääse oikein eroon asiasta, kun kropassakin vielä tuntuu pientä hermostuneisuutta. No, sain onneksi huomiselle lekurille ajan niin voipi pyytää vähän rauhoittavia varalle, ja samoin sovin jo tutun psykiatrin kanssa että tulen parin kuukauden päästä vastaanotolle, kunhan saan paikkakunnan vaihdettua. Vähän alkaa handlaamaan noita kohtauksia jo muutenkin, tiedostaa että tämä ei ole mikään normaalitilanne ja huomenna fiilis on jo parempi.

Hyvä kuitenkin tietää, että porukka on päässyt aika hyvin eroonkin ko. vaivasta :thumbs:

 

[hmpjvv]

Noniin, lääkärikeikka käyty, lääkkeet taskussa ja psykoterapia alkaa viikon päästä.

Oma tarina lyhykäisyydessään on sellainen, että satunnaiset paniikkikohtaukset alkoivat fyysisen sairastelun seurauksena vuosia sitten. Alussa olivat klassisia "nyt lähtee henki"-paniikkikohtauksia, joissa oli kovat fyysiset oireet. Eivät tuolloin vaikuttaneet arkikäyttäytymiseeni, mutta jonkin verran niistä ahdistusta muistaakseni tuli. Kohtaukset vähenivät/pysyivät harvoina parin vuoden aikana ja välissä oli melko pitkiä oireettomiakin jaksoja. Pari vuotta sitten kohtaukset taas lisääntyivät ja tulivat nyt useimmin sosiaalisissa tilanteissa, joista ei ollut helppoa poispääsyä. Tämä jo jonkin verran alkoi vaikuttaa käyttäytymiseenkin ja etenkin opinnoista, töistä ja sosiaalisista suhteista oli toisinaan aika vaikeaa nauttia. Pyrin kuitenkin välttämään välttämiskäyttäytymistä viimeiseen asti ja arki on tähän päivään asti ollut kuitenkin melko lähellä normaalia.

Nyt kuitenkin tuli välillä jo niin pitkiä ahdistusjaksoja ihan arkenakin, että oli pakko alkaa hoitamaan asiaa ihan tosissaan. Nykyisin siis kärsin lähinnä suljetuissa sosiaalisissa tilanteissa ilmenevistä kohtauksista ja pidemmistä (tunteja-jopa koko päivän) selittämättömistä ahdistuskohtauksista, joiden aikana keskittyminen ja järkevä tekeminen on todella hankalaa. Joinakin päivinä tunnen olevani aivan helvetin loistavassa ja itsevarmassa iskussa, kunnes saan jossakin tilanteessa paniikkikohtauksen ja loppupäivän saatan olla aivan jumalattoman ahdistunut.

Menin lääkäriin yksityiselle. Yleislääkärin vastaanotto, mutta lääkäri oli erikoistunut mm. nuorten psykiatriaan. Sain lääkkeeksi Optiparia (annos 10mg vrk), joka on SSRI-lääke. Päälle suositeltiin kognitiivista psykoterapiaa, johon varasinkin ajan saman tien. Kela-korvauksen saan tuohon terapiaan kunhan hoitojakso ylittää Kelan määrittelemän minimiajan.

Nyt on aivan helvetin hyvä fiilis. Tuntuu, että homma on aivan hoidossa ja keväällä mennään jo aivan eri itseluottamuksella. Olen tuosta kognitiivisesta psykoterapiastakin uteliaan innoissani, koska haluan ehdottomasti opetella paremmin ymmärtämään ja hallitsemaan mieltäni. Aion käydä tuolla kyllä koko rahan edestä ja imeä itseeni kaiken mahdollisen avun, jota tarjolla on.

Onko muilla ollut Optiparia käytössä? Millaisia kokemuksia? Alkoholia tuon kanssa ei suositella, mutta onko suositus kuinka ehdoton jos ottaa Entä kokemuksia kognitiivisesta psykoterapiasta tällaisissa ongelmissa?