Ei taida paperimiesten liksat olla ihan haarukassa 70-90 k€ vuodessa. Ennenminkin 50-70 k€ ilman ylitöitä (itsellä aika hyvä vakanssi ja alta 65k€/0h ylitöitä). No jokatapauksessa palkka on hyvä ja reippailla hyvin ajoitetuilla ylityömäärillä voi 90 k€ olla ehkä mahdollista saada paperikoneenhoitajana tai pätevänä vuorosähkärinä. Se ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, ettei työpaikan vaihdon jälkeen pääse samalle palkalle ja omasta mielestä 30-40 k€ on ihan OK palkka, mutta kuvittelisin tuonkin summan saamisen olevan nykyisin melko vaikeaa. Tosin tuolla liksalla en tekisi 3-vuorotöitä, mielummin pienempi palkka ja päivätyöt. Antaa vaimon elättää sitten, kun tehdas lyödään nippuun 5-10 vuoden sisällä. Paperin kulutus vähenee kyllä sellaista kyytiä, että aika unelmissa saa elää, jos luulee 40 vuotias pääsevänsä tehtaalta eläkkeelle. Itse olen ainakin varautunut elintason laskuun kymmenen vuoden sisällä.
Luulisin että samanikäisilläni työkavereilla on aika velattomat talot, ökyimmät ei varmaan saa 400k€ taloistaan rakennuskustannuksia pois, mutta viimeisen 15 vuoden asuntojen hintojen nousun vuoksi maksetut rahat ehkä hyvinkin.