Onko mielestäsi suomi sotimisen arvoinen?
Tämä on mun mielestä hyvin mielenkiintoinen kysymys. Mitä se oikestaan tarkoittaa? Tämä ei ole mun nähdäkseni täysin yksiselitteinen juttu, sillä ellen ihan väärässä ole, niin Iso-Britanniaa ja Ruotsia(?) lukuunottamatta kaikki Euroopan maat on vallattu tai olleet vallattuina pelkästään viime vuosisadan aikana vähintään kerran, ja koko vuosituhannen aikana ties kuinka monta kertaa. Suomikin lopulta itsenäistyi ihan ilman sotimista (tai no sodittiin ns. itseä vastaan), vaikka sen takia sodittiin sitten pariinkin otteeseen vähän myöhemmin.
Eli mun nähdäkseni edes pahimmassa mahdollisessa tapauksessa soditaan vain väliaikasen hallinnon puolesta. Toisin sanottuna, jos sota hävitään tai ei sodita, niin hallinto korvautuu toisella ennalta määräämättömäksi ajaksi. Eli käytännöntasolla verotusoikeus siirtyy jonnekin muualle ja lait luultavasti muuttuvat enemmän tai vähemmän. Ideologisesti tai retorisesti kyse voi olla erilaisista käsitteistä, mutta käytännön elämästä puhuttaessa kyse on vain hallinnosta - eli veroista ja lakitekstistä. Onko joku eri mieltä? Jos kyllä, niin miltä osin ja miksi?
Jolloin alkuperäinen kysymys muotoutuu nähdäkseni: "Onko Suomen määräaikainen ideologinen retoriikka, eduskunnan verotus- ja lainsäätämisoikeus sotimisen arvoista?" Jos tämä jaetaan edelleen "entä jos"-lopputuloksiin ja unohdetaan hetkeksi kaikki ennakoiva ja ennalta ehkäisevä toiminta, niin laajamittaisen sodan syttyessä vaihtoehdot nähdäkseni ovat, että soditaan tai sitten ei. Jos ei sodita, niin vaihtoehtoja on vain yksi, eli sota hävitään (vaihtoehto 1). Jos puolustaudutaan, niin sota voidaan joko "voittaa" (esim. Suomi vs Neuvostoliitto) tai sitten hävitä (esim. Viro vs Neuvostoliitto) - vaihtoehdot 2 ja 3. Jätän tässä huomioimatta vaihtoehdot, kuten (Länsi-)Saksan häviö, jossa se silti säilytti itsenäisyytensä tai sellainen voitto, jossa vallattaisiin alueita, koska Suomea ja sen uhkia mietittäessä ne eivät taida olla kovin realistisia.
1) Ei sodita, hallinto vaihtuu. Näistä kolmesta esimerkistä väitän, että tässä tavallisen ihmisen tavallinen elämä muuttuu vähiten. Kymmenet tai sadat tuhannet ihmiset eivät kuole. Kaupunkeja ei pommiteta raunioiksi. Paska lopputulos yhtä kaikki, koska varmaan ihmisoikeudet ottaisivat pari vuosikymmentä takapakkia, korruptio nousisi ties kuinka paljon ja kaikkea muuta ikävää. Eipä sodissa koskaan mitään hyvää olekaan ollut tarjolla 99 %:lle väestöstä.
2) Soditaan, mutta hallinto ei vaihdu. Kymmenet tai sadat tuhannet ihmiset kuolleita ja maa raunioina. Mun vaakakupissa painaa enemmän ihmisten elämät kuin hallinnon sijainti. Eli vielä huonompi vaihtoehto kuin 1).
3) Soditaan ja hallinto vaihtuu. Otetaan vaihtoehdoista 1) ja 2) kaikki huonoimmat jutut, muttei mitään hyvää. Lienee sanomattakin selvää, että tämä on se kaikkein huonoin vaihtoehto.
Tän takia kysymys on mielestäni aika no brainer. Toki sotiminen tai sillä uhittelu perustuu aika paljon bluffaukseen tai kostonuhkaan, joten on aika huono vaihtoehto olla imperialismiin taipuvaisen ja dekadia isompaan kokoluokkaan kuuluvan maan naapurina samalla, kun ilmaisee avoimesti, ettei aio missään olosuhteissa sotia. Bluffauksen ja uhittelun tosin voisi hoitaa helpommalla, halvemmalla ja tehokkaammalla, jos orjatyön sijaan kuuluttaisiin vaikka johonkin liittoumaan, kuten eteläinen naapurivaltiomme. Mitä itsenäisyyteen itseisarvoisesti tulee, niin mulle kelpaisi koska tahansa malli, jossa Suomen hallintokoneisto lakkautettaisiin ja ulkoistettaisiin se vaikkapa Sveitsille tai Austraalialle.