Onko mavesta mitään hyötyä?

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
17.11.2008
Viestejä
883
Eli nyt hatuttaa, mavessa enkka on noussut, mutta selkä näyttää broidin ottamissa valokuvissa samalta kuin ennenkin. Ehkä kyse on vaan siitä, että painot ovat vielä kuitenkin niin pienet, että mitään ihmeellisiä muutoksia fysiikassa on turha odottaa. Tai sit en ole syönyt tarpeeksi, tai treenaan muuten yleisesti päin metsää. Ehkä molemmat. Vai onko sitten niin, että voiman lisääntyminen ei automaattisesti tarkoita sitä, että lihas kasvaisi? Oma paino on kuitenkin noussut pari kiloa, vaikka se ei selässä näykään.

Minulla on kuitenkin ajatus, että ehkä mave ei olekaan ensisijaisesti selkäliike, vaan jalkaliike. Eli mave enkan parantaminen näkyykin jaloissa, eikä selässä. Tietty tämä on pelkkää toiveajattelua, kun kurmottaa toi luikkuselkä niin paljon, että pitää keksiä selityksiä.

Ottaako ihmisillä perus mave enemmän selkään, vai jalkoihin? Selkä nyt on seuraavana päivänä yleensä kipeä jos mavea tekee, mutta jos taas tekee esim. kyykyn täysiä ennen vetoa, niin eihän se paino liiku lattiasta mihinkään, kun on jaloista puhti pois. Outo paradoksi siis: liikkeesä jalat tekee enemmän töitä, mutta selkä on se, mihin sattuu enemmän. Onko liikkeestä siis mitään hyötyä, kun sillä saa paikat vaan jumiin, ja (mun) selkä ei edes kasva?
 
Zone-sarja -42%
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Kasvuun tarvitaan sitä painon nousua. Itsessäni en ainakaan edes kuvissa juuri paria kiloa huomaa. Voiman lisääntyminen ei tosiaan tarkoita suoraan, että lihas kasvaa.

Hyvä yleisliike isolle osalle vartaloahan tuo on. Tee toki muitakin selkäliikkeitä, kuten: kulmasoudut, ylätaljat, alatalja, leuat jne. Ja kunnolla ruokaa koneeseen niin kyllä se selkäkin siitä turpoo.
 
Kyllä se on ihan ykkösliike selälle leuanvedon ohella. Se kuinka paljon se ottaa selkään tai jalkoihin on aika paljon tyylistä kiinni, toiset nostaa enemmän selällä ja toiset enemmän jaloilla. Joka tapauksessa se kannattaa pitää ohjelmassa mukana.
 
Eipä pysty maastavetoa lokeroimaan oikein kummankaan lihasryhmän liikkeeksi erityisesti, ei selän eikä jalkojen. Mave on todella kokonaisvaltainen liike, ottaa paljon koko ns. posterior chainiin eli koko kropan takapuoleen. Kyllä maastaveto tekijänsä palkitsee usein mm. paksuilla suorilla selkälihoilla, epäkkäillä ja antaa muutenkin kropalle syyn kasvaa. Ja mainion hormonivasteen. Kehityksestä mavepainoissa et puhu mitään, mutta kenen kropassa parin kilon kasvu nyt muutenkaan näkyisi.. Varsinkaan omaan silmään. Todennäköisesti muutenkin takaa otetuissa kuvissa eniten näkyy selän leveyden kehittyminen, ja siihen ei mave tietenkään niin paljoa vaikuta. Se ei tee kuitenkaan maastavetoa hyödyttömäksi liikkeeksi tietenkään.
 
Kehityksestä mavepainoissa et puhu mitään, mutta kenen kropassa parin kilon kasvu nyt muutenkaan näkyisi..

Totta puhuen ei ne painot ole niin paljon vuoden aikana kehittyneet, 175 kg:n paikkeilla ovat pyörineet viimeiset puoli vuotta. 175x6 stopeilla on paras tulos, kun se aikaisemmin oli 175x5, eli tullut yksi toisto lisää. Ei se paperilla ole paljon, mutta tuntui silti miehekkäältä. Mave on muutenkin vähän ihme liike omasta mielestä, missään muussa liikkeesä ei päivän kunto vaihtele yhtä paljon. Varsinkin sarjaenkan jälkeen saattaa mennä joku kuukausi, että liikettä pystyy taas treenaamaan täysiä.
 
Loppujen lopuksi tekniikka ratkaisee tosi paljon. Miettii vaikka konstantinovsia, järkyttävän kova veto mutta melko pillijalka silti vaikka selkä on ku ladonovi.

SivariKing, kuulostas ehkä siltä että oot vetäny pikkasen yli jos menee tosiaan niinkuin tossa mainitset. Äläkä nyt väärin ymmärrä mutta sun vetoraudatkin on vielä niin suhteellisen pienet että sekin vaikuttaa.
Itsekin ajattelin yhdessä vaiheessa niin että tuleekohan vedosta muutaku voimaa. Sitten ku alettiin menemään kolmosilla 140 kilosta ylöspäin ja siitä viikko viikolta lähemmäks 250 kiloa ja ykkösillä siitä yli niin alko kyllä painoki nousee..
Toki kyykky ja muutkin vaikuttivat siihen mutta veto oli ykkösprioriteetti.
Oletko miettinyt että tekisit ihan paperille esim. 8 viikon veto-ohjelman jossa tavoite olisi esim 200x3?

mardelta hyvää tekstiä, olen samaa mieltä. Ja vedon luonteen huomioonottaen käytännössä ei ole lihasryhmää mihin se ei vaikuttaisi. Ojentajatkin tekevät osansa vedossa. Believe it or not.
 
SivariKing, kuulostas ehkä siltä että oot vetäny pikkasen yli jos menee tosiaan niinkuin tossa mainitset. Äläkä nyt väärin ymmärrä mutta sun vetoraudatkin on vielä niin suhteellisen pienet että sekin vaikuttaa.
Itsekin ajattelin yhdessä vaiheessa niin että tuleekohan vedosta muutaku voimaa. Sitten ku alettiin menemään kolmosilla 140 kilosta ylöspäin ja siitä viikko viikolta lähemmäks 250 kiloa ja ykkösillä siitä yli niin alko kyllä painoki nousee..
Toki kyykky ja muutkin vaikuttivat siihen mutta veto oli ykkösprioriteetti.
Oletko miettinyt että tekisit ihan paperille esim. 8 viikon veto-ohjelman jossa tavoite olisi esim 200x3?

Kiitos vastauksesta. Mutta mitä 8 viikon veto-ohjelma sitten pitäisi sisällään?
 
Kiitos vastauksesta. Mutta mitä 8 viikon veto-ohjelma sitten pitäisi sisällään?

Hm.. Ensin pitää päättää että seuraavan esim. sen 8 viikon jakson omistat kokonaan maastavedon nostamiseen. Prioriteetteina siis maastavedon tekniikka ja heikkojen kohtien kehittäminen jolloin veto on yhtenäinen ja yksiosainen liike eikä mikään yksittäinen lihasryhmä syö työkuormasta ja tod.näköisesti ota suurinta vaikutusta.

Nyt tuli äkkilähtö, tuun kirjottaan lisää tunnin-puolentoista sisällä.
 
Miten tämä käytännössä toimii? Eihän mavea kuitenkaan ihan joka treenissä ole tapana tehdä? Yksi tapa, mikä on ainakin itsellä aikaisemmin toiminut, on yksinkertaisesti nostaa kyykkytulosta. Veto seuraa automaattisesti perässä. Harmi vaan, että kyykyssäkin sarjapainot ovat jumiutuneet 135 kg:n kohdalle, joten tämä ongelma pitäisi ensin ratkaista jotenkin.
 
Kyllä mulla ainakin on alaselkä ihan tulessa (LUE:puutunut.) Painot on jtn 80% max. tuloksesta. Ei tuo kyllä jalkoihi tunnu ainakaan minulla ottavan.
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Miten tämä käytännössä toimii? Eihän mavea kuitenkaan ihan joka treenissä ole tapana tehdä? Yksi tapa, mikä on ainakin itsellä aikaisemmin toiminut, on yksinkertaisesti nostaa kyykkytulosta. Veto seuraa automaattisesti perässä. Harmi vaan, että kyykyssäkin sarjapainot ovat jumiutuneet 135 kg:n kohdalle, joten tämä ongelma pitäisi ensin ratkaista jotenkin.

Juu se ei ole kauhean suotavaa vetää joka treenissä. Sillon kun priorisoidaan joku liike kuten tässä niin se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että se liike saa suurimman huomion ohjelmansuunnittelussa, eli esimerkiksi kyykky kulkee silloin sen mukaan miten se palvelee vetoa parhaiten (asento, sarjat/toistot/frekvenssi yms.)

Ja apuliikkeetkin olisi parasta tehdä niinkuin veto vaatii. Mutta tässä vaiheessa pitäis tietää sun vetotyyli ennenku mitään järkevää voi sanoa :)
 
Kapealta olen aina vetänyt. Itsellä ainakin voimannostotyylinen syväkyykky ja mave ottavat niin paljon samoihin lihaksiin ( perse, takareidet, ylä- ja alaselkä, vatsalihakset ), että mulle on melkein aina riittänyt, että treenaan kyykkyä usein ja mavea sitten paljon harvemmin, niin tulokset on parantunut mavessa joka tapauksessa. Ongelmia alkoi olla siinä vaiheessa, kun kyykkypainot kasvoivat (mulle) niin suuriksi, että alaselkä ottaa jo kyykyssä niin paljon hittiä, että se ei palaudu edes parissa päivässä. Eron huomasi viimeksi eilen, kun en ollut treenannut ollenkaan kyykkyä tai mavea viikkoon, niin maveakin oli vaihteeksi oikeasti hauska tehdä, kun selkä ei alkanut vihlomaan heti lämppäreissä.
 
Voimankasvatusmielessä on varmasti hyötyä, kehomielessä ei ehkä niinkään. Yks päivä just kattelin kun ukkeli teki mavesarjaa 250 kilolla, eikä se mitenkään selässä tai jaloissa näkynyt. Joillakin tietenkin voi liha kasvaakin samalla, kokeile ihmeessä.
 
Aika vaikea uskoa, että jos noin isoilla painoilla pystyy sarjaa tekemään, että ei näkyisi missään. Sen muutaman kerran, kun olen itse nähnyt jonkun tekevän vastaavilla painoilla, niin kyllä sen selästä näki, että habaa on. Tietty se ei välttämättä aina menen noin, ja voi hyvinkin olla, että jos tavoitteena on nimenomaan iso selkä, eikä iso maastaveto-tulos, niin siihen tavoitteseen pääsee helpommin ja vähemmillä loukkaantumisilla, jos panostaa pelkän maven sijasta myös esim. leukoihin, soutuihin ja taljoihin.
 
Voimankasvatusmielessä on varmasti hyötyä, kehomielessä ei ehkä niinkään. Yks päivä just kattelin kun ukkeli teki mavesarjaa 250 kilolla, eikä se mitenkään selässä tai jaloissa näkynyt. Joillakin tietenkin voi liha kasvaakin samalla, kokeile ihmeessä.

Näkyyks sit joku 3x10x70kg ylätalja niin vitullisesti paremmin ku vaikka 3x2x220 maasta? Ei saatana sentään. Nyt sitä järkeä mukaan. Mitä jos se "ukkeli" oliki vaikka 82,5 kilosissa kilpaileva nostaja joka teki vaikka päivän sarjat 250kg:lla?
Onhan noi vahvimmat nostajat ja vahvamiehetkin niin vitun laihoja ku tekee vaan kisalajeja ja kolmea "isoa" ja niitten variaatioita pääosin. Kattokaa nyt vaikka jotain Bill Kazmaieria aikoinaan. Olis senkin kannattanu tehä vaan sitä pitkää sarjaa ni ois voinu lihasta tulla ees jonnekki.

Ihan ystävällisesti neuvoisin että otat(te) tuon putkinäön pois päältä.

Ja asiaan. Jos selkä tulee kipeäks kyykkäämisestä niin uskoisin että syy on joko pahassa tekniikkavirheessä, ylikireys/epätasapaino, tai rakennevika.
Teetkö samana päivänä molemmat? Kerro vaikka joku esimerkki treeni molemmista. Mieluiten samassa treenissä tehtynä. Tai samassa kierrossa vähintään.
 
Mavea ei kannata miettiä minkään yhden lihasryhmän liikkeenä. Maveen osallistuu pyöristettynä kaikki kehon takaosan lihakset kantapäästä päälakeen asti. Ja lisäksi vielä etureidet ja vatsalihakset työskentelee voimakkaasti.

Jos mave ykkönen nousee tuntuvasti, esim. 150 --> 225 (50% nousu) niin se varmasti näkyy myös ulospäin. Varsinkin jos treenissä on ainakin välillä nostettu myös volyymiä ylöspäin. Niska on pikkasen vähemmän mallia kynä. :)
 
Eli nyt hatuttaa, mavessa enkka on noussut, mutta selkä näyttää broidin ottamissa valokuvissa samalta kuin ennenkin. Ehkä kyse on vaan siitä, että painot ovat vielä kuitenkin niin pienet, että mitään ihmeellisiä muutoksia fysiikassa on turha odottaa. Tai sit en ole syönyt tarpeeksi, tai treenaan muuten

Minulla on kuitenkin ajatus, että ehkä mave ei olekaan ensisijaisesti selkäliike, vaan jalkaliike. Eli mave enkan parantaminen näkyykin jaloissa, eikä selässä. Tietty tämä on pelkkää toiveajattelua, kun kurmottaa toi luikkuselkä niin paljon, että pitää keksiä selityksiä.

Maastaveto on paras selkäliike IMO. Treenaaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja sitkeyttä jotta tulosta saisi aikaan. Lyö Googleen hakusanaksi Ronnie Coleman niin näet mitä MAVE selälle tekee. Terv: TEAM :thumbs:
 
Ja asiaan. Jos selkä tulee kipeäks kyykkäämisestä niin uskoisin että syy on joko pahassa tekniikkavirheessä, ylikireys/epätasapaino, tai rakennevika.
Teetkö samana päivänä molemmat? Kerro vaikka joku esimerkki treeni molemmista. Mieluiten samassa treenissä tehtynä. Tai samassa kierrossa vähintään.

En tee saman päivänä juuri koskaan. Eilen tein kyykkyä 100kg3x10. Mavea treenaan eri tavalla. Muissa liikkeissä teen normaalisti 3 työsarjaa, mutta mavessa kasvatan painoja, kunnes pääsen painoon, jolla uskon saavani enintään 5-6 toistoa. Eli teen vedossa normaalisti vain yhden työsarjan. Ja mave siis ekana liikkeenä treenissä. Olen joskus myös tehnyt ensin kyykyn ja sit maven, mutta en tykkää tehdä näin, koska silloin ei kumpaakaan liikettä oikein pysty tekemään täysiä. Mave treenaan myös aika harvoin, kerran-pari kuussa isoilla painoilla. Kyykky taas on mun suurin pelkoni. Aina ennen kyykkytreeniä ahdistaa ihan sikana. Ja alaselkä mulla on ollut jumissa enemmän tai vähemmän koko sen ajan, kun aloitin salitreenit reilu pari vuotta sitten. Treenini on koko ajan ollut aika epäsäännöllistä, välillä kyykkyä tulee trenattua pari kertaa viikkoon, väliilä kerran. Sama juttu maven kanssa, niinkuin mainitsinkin. Aika fiilispohjalta olen treenannut koko ajan.
 
Maastaveto on paras selkäliike IMO. Treenaaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja sitkeyttä jotta tulosta saisi aikaan. Lyö Googleen hakusanaksi Ronnie Coleman niin näet mitä MAVE selälle tekee. Terv: TEAM :thumbs:

Ei se mave latseja pahemmin kasvata. Ja tekihän Ronnie paljon muitakin selkäliikkeitä. Yksi esimerkki on pakkiksen Mike mikä ei käsittääkseni mavea juuri harrastanut ja silti selkä oli iso.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom