PUMPULIFASISMI. Nimestään huolimatta kansallissosialismia on totuttu pitämään äärioikeistolaisena aatteena. Los Angeles Times-lehden kolumnisti Jonah Goldberg todistelee ajoittain sangen vakuuttavasti, että fasisteja ja natseja inspiroi edistyksellisyys ja sosialismi, eikä oikeistolainen konservatismi.
Teos Liberal Fascism väittää fasistien ja kansallissosialistien muokanneen modernia, valtiokeskeistä hyvinvointiaatetta laajemminkin. Ovatko pohjoismaat ja sosialidemokratia sysimustan aatteen vaaleanpunaiset perilliset?
Vaikea määritellä
Toisen maailmansodan jälkeen monet yhteiskuntatieteilijät ovat yrittäneet määritellä fasismin ideologista ydintä. Toistaiseksi nuo yritykset eivät ole onnistuneet. Kirjailija Roger Griffin kuvailee teoksessaan The Nature of Fascism fasismia pikemminkin sarjaksi tietyn luonteisia poliittisia toimenpiteitä kuin yhtenäiseksi aatesuunnaksi.
Tässäkin mielessä fasismi ideologiana peilaa aikaamme. Lääketieteessä on muotia puhua oireyhtymistä, taudeista, joita ei voi määritellä selkeästi, mutta joita kuitenkin hoidetaan. Lasten parissa 1990-luvulta lähtien yleistynyt ADHD on tällainen, sitä ei diagnosoida laboratoriokokeilla, vaan kyselylomakkeiden pisteytyksellä.
Natsitkin olivat innokkaita kansanterveyden vaalijoita. Paino on sanalla kansan, terveyttä tarkasteltiin silloin, kuten Suomessa nykyäänkin, ei niinkään yksilöllisenä ominaisuutena, vaan valtiokeskeisesti tuotannon resurssina, kuten ”Ylipaino maksaa valtiolle miljardeja”-otsikot kertovat.
Vanhat termit
Kommunismin keskeinen rooli fasismin kukistamisessa aiheutti kuitenkin sen, että fasismin yhtäläisyyksiä työväenliikkeeseen ei mielellään analysoitu sotien jälkeisenä aikana.
Eurooppalaisen fasismin esitaistelijoiden enemmistö, kuten Benito Mussolini, aloitti poliittisen uransa työväenliikkeessä. Lehtimiehenä toimineen Mussolinin työnantajien nimet Italian kansa, Luokkasota ja Eteenpäin! kertovat poliittisten tuulien suunnan.
Kirja selittää myös Adolf Hitlerin politiikan eroa kommunismiin.
Hitler oli hyvin tietoinen omien aatteidensa läheisestä yhteydestä työväenliikkeeseen. Kansallissosialistinen työväenpuolue valitsi lippuunsa punaisen värin juuri luodakseen mielleyhtymän proletariaattiin.
Isänmaallinen
työläinen
Kun kommunistit ajoivat kansainvälistä sosialismia, Hitler kannatti kansallista sosialismia. Kirjan mukaan kansallissosialismin luokitteleminen äärioikeistoksi on nimenomaan perua kommunistisesta terminologiasta. Koska kansallisaate oli oikeistolainen, edustivat kansallissosialistit kommunistien mielestä sosialismin oikeata äärilaitaa. Nykyään tuota sosialismin oikeata laitaa kutsutaan sosialidemokratiaksi.
Työllistäminen valtion suurprojektein, ilmainen terveydenhuolto, päivähoito ja talouden sääntely olivat kaikki keskeisiä osia Hitlerin joukkojen politiikkaa.
Goldberg ei ole niin naiivi, että väittäisi moderneja Mona Sahlineja tai Jutta Urpilaisia (sd.) fasisteiksi. Hän ei myöskään väitä, että kansallissosialistiset aatteet, tai fasisteina tunnetut henkilöt inspiroisivat nykyajan hyvinvointiyhteiskunnan rakentajia.
Sen sijaan hän argumentoi modernien edistyksellisten voimien sortuvan fasistien ajattelun mekaniikkaan. Valtiokeskeisyys, ajatus suurista kansallisista tehtävistä ja ihmisten välisten suhteiden säätelemisestä sekä erityisesti vasemmistovihreiden suosima asioiden siirtäminen asiantuntijuuden varjolla pois demokraattisista prosesseista, ovat kaikki fasistisia toimintatapoja.
Yhteistä hyvää
vaikka väkisin
Mussolinin luoma totalitarismi -käsite ei tarkoittanut väkivaltaista erimielisten alistamista (vaikka se siihen päätyikin), vaan se oli pohjimmiltaan ajatus kaikkivoivasta valtiosta, yhteiskunnasta, jolla oli vastaus kaikkiin inhimillisiin ongelmiin. Tuo eetos elää yhä vahvasti pohjoismaisessa hyvinvointimallissa, varsinkin nyt, kun markkinaliberalismi on kyseenalaistettu.
Valtiokeskeisessä mallissa kaikki toimet tehdään tietysti ihmisten omaksi parhaaksi. Eetos ei sinällään ole paha, mutta kansandemokratiat todistavat, että se toimii pahuuden kasvualustana: Tie helvettiin on päällystetty hyvin aikomuksin, kuten sanotaan.
Liberal Fascism on poleeminen, jopa provokatiivinen, mutta myös virkistävä lisäys keskusteluun valtion roolista kriisin ratkaisijana, ”kolmannen tien suunnan näyttäjänä.”
Siitä kirjalla on sanansa sanottavana. Goldbergin mukaan politiikan ”kolmas tie” oli alunperin kansallissosialistien termi, jolla etsittiin ulospääsyä 1930-luvun lamasta, satsaamalla teihin, koulutukseen ja turvallisuuteen.
