Ihmetyttää, miten tämä on tullut vasta iän myötä kun 30v lähenee. En mä muutama vuosi sitten stressannut tai murehtinut juuri mistään.
Eivät ne puheet eri tasavuosikymmenten kriiseistä tule tyhjästä. Vaikka sillä iällä itsessään ei olisi väliä, niin siinä tasavuosien korvilla ihminen kuitenkin alkaa helposti tekemään, ehkä huomaamattaankin, tilannekatsausta siitä, missä elämässään on, missä haluaisi olla ja minne on päätymässä. Kolmenkympin korvilla usein iskee ajatus siitä, että pitäisi olla jo esim. hyvä positio työelämässä, omistusasunto, elämänkumppani ja ehkä lapsiakin. Eikä "pitäisi" tarkoita, että kyse olisi vain joistain ulkoa otetuista paineista vaan enemmän siitä, että huomaa olevansa jälkijunassa oman elämänsä toiveiden ja tavoitteiden kanssa. Ja tuntee, että aikaa sen oman näköisensä elämän rakentamiseen ei olekaan enää loputtomiin. Tuossa iässä asiat tapahtuvat vielä nopeasti, sillä 25-vuotiaanakin voi vielä tuntea olevansa tosi nuori ja kaikki edessä, mutta 5 vuotta lisää niin onkin jo "oikeasti aikuinen" jolla elämän pitäisi olla jo radallaan.
Jotain tuon kaltaista olen havaitsevinani pohdintojesi takana, mieti itse voisiko siinä olla jotain mistä saisit kiinni.
Itselläni 30v oli aikanaan tosi paha, koska se oli itsellenikin ollut merkkipaalu, johon mennessä olin ajatellut elämän olevan jo pitkällä master planin implementaatiovaiheessa, mutta eipä ollut ja siinä alkoi heräämään isoja kysymyksiä, tuleeko se ikinä olemaankaan. Neljäkymppiä ei sitten tuntunut missään, koska silloin hommat olivat pääosin hyvällä mallilla, vaikka se master plan olikin tietysti hieman muokkautunut matkan varrella. Nyt kun 50 on jo lähempänä kuin 40, niin huomaan asettavani jo merkkipaaluja, jotka täytyy siihen mennessä saavuttaa; olen esim. asennoitunut niin, että muutaman vuoden jaksan töissä nykymenollakin, mutta viidenkympin jälkeen haluan jo hyvän tasapainon työn ja elämän välille enkä halua enää venyä niin, ettei siitä edes kiitosta saa. Toivoa on, mutta jos ei suunnitelmat pidäkään ja täytyy pahimmillaan alkaa vielä uranvaihtoa miettimään, niin kyllä siitä vielä puolen vuosisadan kriisin voi saada aikaiseksi, vaikka vanheneminen itsessään ei sinänsä ole se ongelma.
Kuudenkympin tavoitelistalla on sitten jo se oma pieni vuohitarha, mutta sen miettiminen tosissaan alkaa vasta kun eräitä käytännön edellytyksiä elämässä saa ensin järjestymään.
Tai ei oikeasti. Ihan puhtaasti oma moka.
