Off-topic 24h

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
eli, ostin jo

eli oli siis jo mielessä aiemmin ostaa tuota, mutta orttelin ensi että tulee kaikki osinkoot tilille

emmuuten olekkaan varma onko kaikki jo tullu!

mandatum taitaa uupua?
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Miamista pitääkin lähteä all inclusive -Karibian risteilylle. Siellä ei kuulemma biksuihin ja speedoihin pukeutumisessa ole mitään rajaa - mikä tietysti onkin ihan oikein - mutta aluksi myös hätkähdyttävää, koska sen kokoluokan ihmisiä harvemmin Suomessa näkee ainakaan niin monilukuisina ja niin vähäisiin simmareihin pukeutuneina. Loppumatkastahan sitä onkin sitten jo niin pöhnässä, ettei mikään enää hämmästytä.
Tuo kuulostaa oudon houkuttelevalta. :unsure:
 
En tiedä tiesittekö jos ette tienny niin nyt tiedätte. Että kesä on kivaa aikaa.

Lounas raflan terdellä ja jälkiruuaks tunti äänikirjaa omalla terdellä. Ja sit takas sorvin ääreen.


IMG_6893.jpeg

(Ja varmasti on syöpä kohta)
 
No voi paska. Prismasta ei löytynyt luonnonmukaista ratkaisua parvekeongelmaan. Vihdoin psyykkasin itseni yrittämään ratkaisua varustautuneena pahvinpalalla ja muovirasialla. Hämppy ei enää ollut kukkapuskassa.

NYT EN TIEDÄ, MISSÄ SE ON 😳

Voisiko talvi jo tulla...
 
Jees, oikein ameriikan tyyliin fat camp. Tavoitteena laihtumisen sijaan ultimaattisen hedonismin tavoittelu, eli lihominen.

Kuulemani mukaan tuo onnistuu erinomaisesti. Paluulennolle on hyvä varata reilusti joustavaa ja isokokoista vaatetta, koska turvotus on giganttista. Naama on kuin Johannes Virolaisella.
 

Suositut

Back
Ylös Bottom