Off-topic 24h

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Odotamme Saatanan vastinetta.

IMG_5904.jpeg
 
Odotamme Saatanan vastinetta.
Lainaan tähän erästä suurta ajattelijaa:

"Jeesus Kristus anna minulle rakkautta ystäviäni kohtaan. Kunnioitettu Lucifer anna minulle tahdonvoimaasi, että pääsisin harmaan kiven lävitse. Saatana, anna minulle saatanallista järkeäsi. Koska Saatana on järjen isä, ja mitä enemmän meillä on järkeä ja oveluutta, sitä paremmin me pärjäämme tässä maailmassa."
 
Onko sillon tulossa vanhaksi kun on alkanu nauttia 5.30 herätyksistä?

ei

kyllä se asian ilmenee aivan jotenkin muuten

esimerkiksi, yöllä heräsin kun yritin kääntää kylkeä ja olikin selkä niin kipeä että piti kääntyä todella varovasti kun sattui niin

ja toisen esimerkin voisin mainita kun viimeksi makasin NAISen kanssa, silloin selän jäykkyys ei ollut kysmsksessä
 
on ihanaa aloittaa päivä kaikessa rauhassa ennen muita ja pääsee kuitenkin hyvissä ajoin jo päivän hommiin.
1695271233903.png


Oikeasti itselläni heräämisajat on sellaista sisäistä taistelua, kun mieli haluaa herätä aikaisin, juuri että jää riittävästi aikaa eikä päivä mene hukkaan, ja kropan sisäistä kelloa taas on mahdotonta ohjelmoida kovin aikaisiin herätyksiin ja niitä vastaaviin aikaisiin nukkumaanmenoihin.
 
en ymmärrä tuota, kun kaikki aina puhuvat, että päivä on pialla jos nukkuu liian myöhään, aika menee hukkaan

kyllä Minun mielestä aika menee paljon enemmän kuhhaan olemalla valveilla tekemättä mitään, kun siinä että nauttii ravitsevaa unta runsaasti
 
Back
Ylös Bottom