Off-topic 24h

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
viikonloppuisinkin pitäisi herät ennen sian pieremää

Minä,mieluummin,nukun,riittävästi

Jokaikinen arkiaamu on jo yhtä horroria kun herätys soi, en ole vieläkään oppinut nauttimaan siitä
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
ja Minulla onnistuu erinomaisesti aikaisin-nukkumaan-myöhään herääminen

esimerkiksi: ankarien arkiaamuherätysten jälkeen jos sattuu semmoinen ihme, noin 3 kertaa vuodessa että olen pe ehtoona kotona, tekemisen puutteen vuoksi panen maata noin kynmeneltä, ja lavvantai aamuna kun herätyskelloa en käytä nousen ylos noin kello yksitoista

eikä tarvi maata tuohon suoritukseen väkisin
 
mutta mikäs sen mukavampi aloittaa uusi työpäivä kun valmiiksi jo pienessä hiessä

pienessä hiessa työt tuntuvat sujuvan
 
Oikeasti itselläni heräämisajat on sellaista sisäistä taistelua, kun mieli haluaa herätä aikaisin, juuri että jää riittävästi aikaa eikä päivä mene hukkaan, ja kropan sisäistä kelloa taas on mahdotonta ohjelmoida kovin aikaisiin herätyksiin ja niitä vastaaviin aikaisiin nukkumaanmenoihin.
Ite kai "onnekas" sen suhteen, että oon luonnostaan enemmän aikaisin nukkumaan ja aikaisin ylös kuin toisin päin. Enkä todellakaan osaa nukkua kellon ympäri normaalioloissa, jos ei oo valvonu päiväkausia alle.

Pyrin silti kyllä nukkumaan sen verran kuin nukuttaa ja nousen sen jälkeen tekemään päivän askareet. Tehokkaampia tunteja, vaikka niitä oliskin yksi tai kaksi vähemmän käytettävissä.
 
Onko kukaan havainnut käytännössä omalla kohdallaan näitä koronan aukon virtauksia?

tästä sen täytyi johtua

eilen nimittäin tapahtui asia minkälaista en ole aikaisemmin päässyt todistamaan, jouduin vetämään wc-istuimen viidesti täydestä tyjäksi ennen kun "jööti" suostui taipumaan pöntön mutkaosuuteen, siinä se vaan jökötti pystyssä, kuin .....

mutta magneettikenttähän sitä siinä 45 asteen kulmassa piti!

ajattelin siitä eilen, ehtoolla, täälä mainita mutta ajattelin kuitenkin jättää mainitsematta

mutta nyt kun kysyit
 
Minä kyllä tulkitsi IsonG:n höpinän seksijutuksi joka ei liity suolistoon mitenkään

siksi siitä mieleni pahoitinkin #ainaniitäseksijuttuja

ajatelkaa meitä saamattomia poikamiehiä
 
Minä kyllä tulkitsi IsonG:n höpinän seksijutuksi joka ei liity suolistoon mitenkään

siksi siitä mieleni pahoitinkin #ainaniitäseksijuttuja

ajatelkaa meitä saamattomia poikamiehiä

Luin aika pikavauhtia ensimmäisen graafisen kuvauksenNe jälkeen, pyrkimättä enempiin mielikuviin. 🫣
Kait G:n seksijutut voivat suolistoon liittyä?
 
Söin eilen niin huonoa makkaraa (chili-jam), että valtaisa massapurkaus on toivottava tapahtuma.
 
Back
Ylös Bottom