Nyrkkeily - yleinen keskustelu, ennakot, uutislinkit jne

Hyvä paketti ja hyvä puolustus eivät ole sama asia, yleensä päinvastoin. Joillain saleilla painotetaan käsien ylhäällä pitoa, mutta ei kaikilla. Rentous, reagointikyky ja liikkuminen ovat paljon tärkeämpiä asioita kuin käsien ylhäällä pito ja lyöntien pakettiin keräily. Mutta kukin tyylillään.
Reagointi ja liikkuminen on perus harjoittelua jokaisella salilla tasoon katsomatta. Kuten myös suojauksen ylläpito. Ei missään salilla opeteta junnuille ekana kädet alhaalla ottelemista. Se tulee vasta kun ottelijalla on kokemusta ja omat vahvuudet selviävät.
Eli kaikkien on parasta vain opetella pitämään käsiä nätissä paketissa, koska mikään muu tyyli ei kuitenkaan toimi parempia vastustajia vastaan? Aivan loistava valmennusfilosofia, turha edes yrittää opetella taitavaksi, koska ei siitä kuitenkaan mitään tule. Ollaan hävitty jo tää peli. :ROFLMAO:
Ei reagointia ja liikkumista tuosta vain opetella lahjakkaampaa paremmaksi. Ei onnistu aina vaikka treenaisi kuinka paljon. Silloin kun toiselle ei pärjää taidollisesti on todella typerää yrittää pomppia suojaus auki ja kerätä osumia. Taidollisesti huonompi käyttää omia vahvuuksiaan. Esimerkiksi hyvää pakettia, rikkovaa tyyliä tai lähi ottelua. Puhut kuin jokaisesta tulisi Alin tasoinen kikkailija vähän treenaamalla. Mietipä kumpia on enemmän. Hyvässä paketissa ottelevia vai kädet alhaalla pomppivia. About 70-80% ottelee perinteisellä paketti tyylillä.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Ns. pakettinyrkkeily oikein toteutettuna ei sulje pois rentoutta, liikettä tai nopeita reaktioita. Se itseasiassa vaatii etenkin noita hyviä reaktioita sekä kykyä rentouteen.
Nimenomaan. Paketti tyylillä nyrkkeilevä joutuu olemaan yhtälailla nopea ja liikkuva. Ei paketti tyyli tarkoita että seistään paikallaan köysissä😃 Esimerkkinä Povetkin tai Tyson. Kokoajan paketti ylhäällä mutta kaikki perustuu hyvään liikkeeseen, väistöihin ja jalkoihin.
 
Mietipä kumpia on enemmän. Hyvässä paketissa ottelevia vai kädet alhaalla pomppivia. About 70-80% ottelee perinteisellä paketti tyylillä.
Pakettinyrkkeilijöitä on hyvin vähän, siis sellaisia jotka pitävät kädet koko ajan nätisti tiukasti otsassa kiinni. Ei se tyyli toimi kuin joidenkin kaikkitietävien haaveissa. Suosittelen perehtymään lajiin vähän enemmän.

Miten paljon sulla muuten on kokemusta kilpanyrkkeilyvalmennuksesta, kun tiedät noin paljon lajitekniikasta ja siitä miten porukkaa tulisi valmentaa?
 
😄 miten minusta tuntuu, että olen nähnyt tämän keskustelun ennenkin.

Step 1 - aiheeksi nousee nyrkkeilyasento ja käsien pitäminen ylhäällä
Step 2 - @aidan tulee kertomaan, että ei käsiä tarvitse pitää ylhäällä
Step 3 - muut tulevat kertomaan, että no olisi se ihan hyvä pitää kädet ylhäällä. Viimeistään tässä vaiheessa keskustelussa noussut esiin Muhammad Ali
Step 4 - keskustelu eskaloituu ja jokainen puhuu eri asiasta/käsittää termin paketti eri tavalla. Tässä kohtaa esiin nostetaan itse kunkin meriitit nyrkkeilyn tai valmennuksen saralla
Step 5 (odottaa) - aidan kertoo, että Tyson ei ollut pakettinyrkkeilijä

Lopputuloksena kukaan ei tullut hullua hurskaammaksi, Latva-Kyyny jatkaa opetuksiaan kädet alhaalla nyrkkeilystä ja muut taas jatkavat lyöntien ottamista suojaukseen
 
Kertaus on opintojen äiti! Ja Tyson ei tosiaan ollut pakettinyrkkeilijä. 🤣
 
Pakettinyrkkeilijöitä on hyvin vähän, siis sellaisia jotka pitävät kädet koko ajan nätisti tiukasti otsassa kiinni. Ei se tyyli toimi kuin joidenkin kaikkitietävien haaveissa. Suosittelen perehtymään lajiin vähän enemmän.

Miten paljon sulla muuten on kokemusta kilpanyrkkeilyvalmennuksesta, kun tiedät noin paljon lajitekniikasta ja siitä miten porukkaa tulisi valmentaa?
Ongelma taitaa olla se että näet pakettinyrkkeilyn ihan eri tavalla kuin muut. Jos väität ettei Tyson pitänyt suojausta yllä olet varmasti ainoa joka näkee asian niin 😅 Et löydä yhtäkään klippiä jossa Tyson olisi rokottanut edes toista kättään. Suojaus oli aina ylhäällä. Seuraavaksi varmaan sanot ettei kädet olleet kiinni otsassa. Mitä väliä. Paketti se on silti vaikka kädet olisivat 6cm irti otsasta. Sanotaanko näin että kokemusta minulla on "ihan riittävästi" ymmärtääkseni lajia. Ei valmentaminen tarkoita että on kaikessa oikeassa ja muut väärässä.
 
Sanotaanko näin että kokemusta minulla on "ihan riittävästi" ymmärtääkseni lajia. Ei valmentaminen tarkoita että on kaikessa oikeassa ja muut väärässä.
Eli et ole valmentanut, mutta tiedät silti miten aloittelijoille tulisi opettaa perusteita ja muutenkin valmennustietämyksesi on mintissä. Selvä homma. 😘
 
Eli et ole valmentanut, mutta tiedät silti miten aloittelijoille tulisi opettaa perusteita ja muutenkin valmennustietämyksesi on mintissä. Selvä homma.
Eli huomasit olleesi väärässä ja keskityt henk.koht naljailuun 😘 Yritä nyt edes keksiä millä väität ettei Tyson ottelisi hyvässä paketissa. Näkeehän sen nyrkkeilystä ymmärtämätönkin kuinka hyvä paketti ja suojaus hänellä oli. Ps. Valmennan nyrkkeilyä vain kolmessa seurassa .Harmi kun en tiedä lajista mitään💁‍♂️
 
Tyson piti käsiään useimmiten rinnan korkeudella, leuan alla, koska se toimii nopeisiin väistöihin perustuvassa tyylissä parhaiten. Nyrkit ohimoilla tekee päästä isomman maalin, joka vaikeuttaa väistelyä. Tyyliä ei oikein voi nimittää paketti- tai korkeaksi suojaukseksi.

View: https://www.instagram.com/p/CSJ21JUjOQ-/?igshid=YmMyMTA2M2Y=

Mahtavaa, että valmennat! Onko sulta mahdollista ostaa etäopetusta?
 
Predatori
Olisi mukava kuulla sinun analyysisi Felix Strumin ja vanhemman George Foremanin tyyleistä.
Tuo George Foremanin suojaustyyli tuossa Ewander Holyfieldiä vastaan käydyssä ottelussa on melko omintakeinen mutta muistaakseni sellaisen sai valita nyrkkeilijälleen jossain nyrkkeilypelissä ja sillä taitaa olla joku termikin.
Tosin Foreman kyllä käytti loppuottelussa aika vahvasti päätään suojauksenaan oliko sitten syy Holyfield iskujen tehottomuus vai Foremanin uskomaton iskunkestävyys niin näytti sekin toimivan.
Samaten onko tuo Strum esimerkki paketti nyrkkeilijästä?
Sinällään en tietenkään tarkoita pakettinyrkkeiljällä sitä että vain seistäisiin ja oltaisiin koko ajan tiukassa paketissa kädet korvilla vaan sellaista joka pysyy suuren osan matsia tietyssä perusasennossa tehden tarvittavat combot sitten kun paikka tulee tarkkaillen vastustajan virheitä.
En ole millään muotoa nyrkkeilyn asiantuntija laji vaan kiehtoo minua ja kiinnostaa enemmän kuin muut kamppailulajit vaikka onkin perinteinen.
Sillä on hyvin pitkä historia esim.minulla on jäljitelmä Minoslaisen kulttuurin kivitaulusta joka kuvaa nyrkkeileviä nuorukaisia ja se oli ensimmäinen korkeakulttuuri Euroopassa ja siitä tiedetään varsin vähän. Kauan ennen kreikan ja Rooman nousua.
 
Tyson piti käsiään useimmiten rinnan korkeudella, leuan alla, koska se toimii nopeisiin väistöihin perustuvassa tyylissä parhaiten. Nyrkit ohimoilla tekee päästä isomman maalin, joka vaikeuttaa väistelyä. Tyyliä ei oikein voi nimittää paketti- tai korkeaksi suojaukseksi
Kuten sanoin ymmärsit paketti nyrkkeilyn eri tavalla kuin me muut. Meidän seurassa puhutaan koulunyrkkeilystä. Siihen kuuluu kaikki jossa suojausta pidetään ylhäällä. Kuinka sitä pitää on jo ottelijakohtaista. Furyn ja muiden pitkien suosima käsien roikotus taas koulunyrkkeilyn vastakohta. Sitä ei opeteta koskaan ennen kuin on opittu perinteinen tyyli.
 
Predatori
Olisi mukava kuulla sinun analyysisi Felix Strumin ja vanhemman George Foremanin tyyleistä.
Tuo George Foremanin suojaustyyli tuossa Ewander Holyfieldiä vastaan käydyssä ottelussa on melko omintakeinen mutta muistaakseni sellaisen sai valita nyrkkeilijälleen jossain nyrkkeilypelissä ja sillä taitaa olla joku termikin.
Tosin Foreman kyllä käytti loppuottelussa aika vahvasti päätään suojauksenaan oliko sitten syy Holyfield iskujen tehottomuus vai Foremanin uskomaton iskunkestävyys niin näytti sekin toimivan.
Samaten onko tuo Strum esimerkki paketti nyrkkeilijästä?
Sinällään en tietenkään tarkoita pakettinyrkkeiljällä sitä että vain seistäisiin ja oltaisiin koko ajan tiukassa paketissa kädet korvilla vaan sellaista joka pysyy suuren osan matsia tietyssä perusasennossa tehden tarvittavat combot sitten kun paikka tulee tarkkaillen vastustajan virheitä.
En ole millään muotoa nyrkkeilyn asiantuntija laji vaan kiehtoo minua ja kiinnostaa enemmän kuin muut kamppailulajit vaikka onkin perinteinen.
Sillä on hyvin pitkä historia esim.minulla on jäljitelmä Minoslaisen kulttuurin kivitaulusta joka kuvaa nyrkkeileviä nuorukaisia ja se oli ensimmäinen korkeakulttuuri Euroopassa ja siitä tiedetään varsin vähän. Kauan ennen kreikan ja Rooman nousua.
Tarkoitatko Foremanin tyyliä jossa pisti kädet ristiin pään eteen ja käveli päälle väistelemättä 😀 ? Luulen että johtuu vain siitä että hän oli hidastunut niin paljon. Ei toiminut enää väistöt kuten nuorena. Halme otteli samoin. Se toimii jos on umpi hidas. Sturmilla näyttäisi olevan ihan perus tyyli. Suojaus ylhäällä ja blokkasi käsillä paljon lyöntejä.
 
Tuo George Foremanin suojaustyyli tuossa Ewander Holyfieldiä vastaan käydyssä ottelussa on melko omintakeinen mutta muistaakseni sellaisen sai valita nyrkkeilijälleen jossain nyrkkeilypelissä ja sillä taitaa olla joku termikin.

Tässä videossa on juttua Archie Mooresta ja siinä yhtenä osana käydään läpi tuota myös mm. Ken Nortonin ja George Foremanin käyttämää "cross arm guardia". Toki Archien liike (ja myös Nortonin) oli hyvin erilaista kuin Foremanin (etenkin paluun tehneen iäkkäämmän Georgen), mutta suojaustapa itsessään on sama.

View: https://www.youtube.com/watch?v=-dnvBsqm6pE
 
Tarkoitatko Foremanin tyyliä jossa pisti kädet ristiin pään eteen ja käveli päälle väistelemättä 😀 ? Luulen että johtuu vain siitä että hän oli hidastunut niin paljon. Ei toiminut enää väistöt kuten nuorena. Halme otteli samoin. Se toimii jos on umpi hidas. Sturmilla näyttäisi olevan ihan perus tyyli. Suojaus ylhäällä ja blokkasi käsillä paljon lyöntejä.
Joo Foremanin iskunkestävyys on kyllä vaikuttavaa näyttää selvästi turhauttavan Holyfielddiäkin.
Eräs vanhempi nyrkkeilyvalmentaja kehui nuoren Foremanin liikkumista.
Sanoen että tämä liikkui vain yhdellä askeleella hyvin niin että vastustaja oli aina vaikeuksissa ja lyöntietäisyydellä.
Vanhempana samaa ei huomaa.
Minusta tehokkaan ja järkevän näköistä tuo Strumin nyrkkeily.
Blokkaa vastustajaa koko ajan ja kun tämä tekee virheen niin iskee välittömästi.
Eli kertoo että suojaus on toimivaa ja iskuja ei tule läpi.
Sinällään hänellä näyttää myös olevan kaatovoimaa sitten vastaiskuissaan.
 
Tässä videossa on juttua Archie Mooresta ja siinä yhtenä osana käydään läpi tuota myös mm. Ken Nortonin ja George Foremanin käyttämää "cross arm guardia". Toki Archien liike (ja myös Nortonin) oli hyvin erilaista kuin Foremanin (etenkin paluun tehneen iäkkäämmän Georgen), mutta suojaustapa itsessään on sama.

View: https://www.youtube.com/watch?v=-dnvBsqm6pE

Joo Tuli vain mieleen siitä nyrkkeilypelistä aikoinaan jossa sai valita omalle nyrkkeilijälleen haluamansa tyylin.
Mikä liene sitten pelin nimi ollutkaan.
 
Tysonista muuten
Monet Suomalais nyrkkeilijät etenkään olympiatyylin eivät pidä /pitäneet Tysonista.
Eräskin sanoi että hänestä Tyson ei ollut hyvä nyrkkeilijä ollenkaan "Meni vaan ja hakkas"
Sinällään muut kamppailu urheilijat monetkin pitivät Tysonia parhaana nyrkkeilijänä mitä on ollut.
 
Back
Ylös Bottom