- Liittynyt
- 31.10.2012
- Viestejä
- 183
Kun nyt keskustelussa on edetty nuorten liikuntatottumuksiin, niin on pakko työntää lusikkaa soppaan toteamalla, että vaikka suurin vastuu nuorison liikkumiseen onkin kotiväellä, niin oikeasti asiansa osaavien ja innostavien liikunnanopettajienkaan panosta ei pitäisi unohtaa.
Itselläni oli ilmeisen paska mäihä, että läpi koulutaipaleen liikunnan opettajina oli lähinnä elämäänsä kyllästyneitä haahkoja, joilla oli sangen elitistisiä ajatuksia siitä, mitä "oikea" liikunta on. Eli naisvoimistelijat, yleisurheilijat ja koripalloilijat sai kyllä tsemppiä, mutta päälle päin vähemmän atleettisia tyttöjä ei suuremmin kannustettu. Päällimmäisenä muistoissa on kasiluokan kuntotesti. Itsehän olin tuossa iässä vielä varsin lapsenpullea, mutta harrastettuani ratsastusta 7 vuotta ja vietttyäni viimeiset pari vuotta muissakin tallihommissa, olin vahingossa kehittänyt pikkasen voimaa.
Yksi kuntotestin liikkeistä oli pystäri vuorokäsin jollain kolmen kilon hanttelilla. Sen verran oli tullut paskaa talikoitua ja 15 kilon heinäpaaleja heiteltyä, että sitä olis voinut jatkaa aika pitkään. Opettaja tuntui olevan kovin nyrpeä meikäläisen suorituksesta ja lähinnä tympääntyneenä käski antaa kässärit seuraavalle. Tämän nyt olisi vielä kestänyt, kun mitään kehuja en siltä sotkalta odottanut, mutta aika hemmetin pahalta tuntui, kun tunnin jälkeen palautettuani kuntotestin tulokset pyysi opettaja minut sivuun juttelemaan. Oli sitä mieltä, että minun aikaa vastaan tehtyjen istumaannousujen tulos ei voinut pitää paikkaansa, ilmeisesti piti huijarina, vaikka kaveri nuo toistot laski. Pisti minut siinä sitten tekemään suorituksen uusiksi. Ja kas, satulassa vietetyt tunnit ei mennyt hukkaan, pari toistoa vähemmän tuli uusinnalla, mutta joutuipa ämmä nielemään kusetusväitöksensä.
Ihan kateudesta vihreänä olen joskus kuunnellut miespuolisten tuttujen muistelevan kaiholla mukavia liikunnanopettajia, juuri niitä, jotka on salillekin vienyt ja näyttänyt miten sitä penkkiä tehdään. Ei meitä likkoja mihkään salille viety, sinne päätyi vain jos pakollisen uimahallipäivän aikaan "sattui" just olemaan menkkaränkkä päällä. Silloinkin siellä haahuiltiin vailla mitään opastusta ja lähinnä pelonsekaisin tuntein ihmeteltiin sitä kangashousuissa ja wifebeaterissa joka sarjan välillä wc-tiloihin linnoittautunutta ukkoa, joka tuijotti meitä lapsukaisia vähintäänkin kummallisesti.
Eli kaikki kunnia niille, jotka lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia edistävät tavalla tai toisella. Itsestä ei kansankynttiläksi ole, mutta jalkapallokentän ohi kävellessä ei maksanut mulle mitään kehaista kentältä karanneen pallon perässä juoksevalle pullealle pojalle, että olipa kova potku. Enkä itkisi yhtään, jos maksamiani veroja käytettäisiin koululiikunnan lisäämiseen.
Itselläni oli ilmeisen paska mäihä, että läpi koulutaipaleen liikunnan opettajina oli lähinnä elämäänsä kyllästyneitä haahkoja, joilla oli sangen elitistisiä ajatuksia siitä, mitä "oikea" liikunta on. Eli naisvoimistelijat, yleisurheilijat ja koripalloilijat sai kyllä tsemppiä, mutta päälle päin vähemmän atleettisia tyttöjä ei suuremmin kannustettu. Päällimmäisenä muistoissa on kasiluokan kuntotesti. Itsehän olin tuossa iässä vielä varsin lapsenpullea, mutta harrastettuani ratsastusta 7 vuotta ja vietttyäni viimeiset pari vuotta muissakin tallihommissa, olin vahingossa kehittänyt pikkasen voimaa.
Yksi kuntotestin liikkeistä oli pystäri vuorokäsin jollain kolmen kilon hanttelilla. Sen verran oli tullut paskaa talikoitua ja 15 kilon heinäpaaleja heiteltyä, että sitä olis voinut jatkaa aika pitkään. Opettaja tuntui olevan kovin nyrpeä meikäläisen suorituksesta ja lähinnä tympääntyneenä käski antaa kässärit seuraavalle. Tämän nyt olisi vielä kestänyt, kun mitään kehuja en siltä sotkalta odottanut, mutta aika hemmetin pahalta tuntui, kun tunnin jälkeen palautettuani kuntotestin tulokset pyysi opettaja minut sivuun juttelemaan. Oli sitä mieltä, että minun aikaa vastaan tehtyjen istumaannousujen tulos ei voinut pitää paikkaansa, ilmeisesti piti huijarina, vaikka kaveri nuo toistot laski. Pisti minut siinä sitten tekemään suorituksen uusiksi. Ja kas, satulassa vietetyt tunnit ei mennyt hukkaan, pari toistoa vähemmän tuli uusinnalla, mutta joutuipa ämmä nielemään kusetusväitöksensä.
Ihan kateudesta vihreänä olen joskus kuunnellut miespuolisten tuttujen muistelevan kaiholla mukavia liikunnanopettajia, juuri niitä, jotka on salillekin vienyt ja näyttänyt miten sitä penkkiä tehdään. Ei meitä likkoja mihkään salille viety, sinne päätyi vain jos pakollisen uimahallipäivän aikaan "sattui" just olemaan menkkaränkkä päällä. Silloinkin siellä haahuiltiin vailla mitään opastusta ja lähinnä pelonsekaisin tuntein ihmeteltiin sitä kangashousuissa ja wifebeaterissa joka sarjan välillä wc-tiloihin linnoittautunutta ukkoa, joka tuijotti meitä lapsukaisia vähintäänkin kummallisesti.
Eli kaikki kunnia niille, jotka lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia edistävät tavalla tai toisella. Itsestä ei kansankynttiläksi ole, mutta jalkapallokentän ohi kävellessä ei maksanut mulle mitään kehaista kentältä karanneen pallon perässä juoksevalle pullealle pojalle, että olipa kova potku. Enkä itkisi yhtään, jos maksamiani veroja käytettäisiin koululiikunnan lisäämiseen.
