Heitetääs omia kokemuksia naapureista. Porukoilla asuessa naapurikokemukset aivan loistavia. Mukavia tyyppejä, kävi kaffeella. Puolin sun toisin lainattiin tarvikkeita. Lähin asui n. kilometrin päässä.
Noh, amisviikset muuttui leukaparraksi ja muutto kaupunkiin. Eka kämppä (kerrostalo), seinänaapurissa umpijuoppo 60-80v mummo. Eka ilta kun pääsi nukkumaan purettua muuttokamat, n. kaksi-kolme yöllä, alkoi jumalatoin huuto, poru ja oven hakkaaminen. Paikalliset juopot heitti mummun omasta kämpästää veks ja tämä hakkas ovia ja vollotti. Soitin poliisit -> mummo + muut juopot putkaan. Tämä toistu jokusen kerran.
Seuraava kämppä opiskelija-kerrostalo. Ei pahaa sanottavaa, joskus sammuneita haalariheppuja käytävillä + oksennusta. Toisinaan jumputti, mut itsekin menevää sorttia.
Kolmas kerrostalo, mukavan hiljainen, ei möykkäämistä. Mutta jollain oli koiranpentu joka pasko viikoittain hissiin, eikä omistaja siivonnu jälkiä (ennen riittävää valitusrumbaa). + sama vitun piski pääsi kerran käytäväs irti ja puri mua perseesee. Silloin mietin vakavasti kummasta tehdä kintaat, koirasta vai omistajasta.
Ensinmäinen omistuskämppä rivari, samassa talossa olevat naapurit erittäin mukavia. Uudiskohde, nuoria pariskuntia. Mutta vastapäinen rivari, voi luoja. Onneksi heillä oma taloyhtiö, mutta pihapiiri meillä sama. Heidän taloyhtiön puheenjohtaja, eläkeläinen Ulla Taalasmaan pohjalle rakennettu belsebub. Kun meidän rivaria rakennettiin, oli yhteisen varaston päädyssä ulkovalo, jota valaisi heidän sähkö. Meilta vaadittiin rahaa siihen, koska se valaisi meidän työmaata. Ei annettu, muori ruuvas lampun irti. Erään kerran työmies erehtyi täyttämään juomapullonsa heidän hanasta, jestas mikä taisto siitä syntyi. Paras oli kun seinänaapurini kolasi lunta, vei yhden kuorman heidän puolelle kasaan, johon he itse olivat kasanneet lunta. Tämä muori juosten aamutakissa ulos räyhäämään, että ota kaikki lumi v* heidän kasasta ja vie omalle puolelleen.