Naapurien tervehtiminen

[AGR]

Tervehdin kaikkia ihmisiä jos vaan mahdollista. Tarpeeksi kovaa ja iloisesti kun morjestaa niin harva kehtaa olla morjestamasta takaisin varsinkin, jos olla ahtaassa tilassa (hississä) ja mulkkaan sitä silmiin -tai hengitän sen niskaan. :evil: Tai jos ei morjesta takas niin ei sillä väliä oo.

 

[MeiSheng]

OT, MeiSheng on ihanan teinixx ja saa olla mun gynekologi isona

Huoh... nuo hymiöt kuvas vaan sitä pakkomiellettä, mikä sil mummolla on... hihiii.. joo, enpä taida alkaa kenenkään gynekologiksi ikinä, eläissään, koskaan!!! heh, viekäki naurattaa, ku aattelee sitä mummoo..

 

[JSL_84]

Aina on ollut tapana tervehtiä naapureita ja työkavereita. Varsinkin nykyisissä asuinpaikassani se on tapana sillä meitä asuu yhdessä rapussa vain 4 perhettä ja minä, joten kaikki tuntevat toisensa. Se että meitä asuu näin vähän tässä talossa on hieno asia sillä kaikki naapurit toimivat sovussa ja talonmiehen hommatkin on osittain jaettu asukkaiden kesken.

 

[Tytteli]

Kyllä moikkaan aina naapureita ja muita tuttuja kun törmätään...kuuluu hyviin tapoihin!

 

[Armadillo]

Mä olen kanssa sellainen että moikkailen aina tuttuja, oli ne sitten samaan aikaan salilla käyviä vakkareita. työkavereita, muita koiranulkoiluttajia tai samassa kerrostalossa asujia. Jotkut moikkaa takaisin, jotkut eivät. Kyllä minun mielestäni tuttujen tervehtiminen on tärkeä ja arvokas tapa, joka vahvistaa yhteisöllisyyden tunnetta täällä "suurkaupungissa".

Edellinen paikka jossa asuin oli HOAS:in talo keskustassa, ja minusta oli tosi kivaa kun siellä oli sellainen mukava moikkauskulttuuri. Kaikki tervehtivät toisiaan, ja joidenkin kanssa ihan ystävystyikin. En itse jaksa ollenkaan vetää mörököllilinjaa...

 

[Ponipeikko]

Kyllä mulla on aina ollut tapana moikata naapureita. Viimeisimmässä kerrostalossa asuessani kaikilla oli myös tapana moikata takaisin.

Nyt maalla mulla on yksi lähinaapuripariskunta, ja heitä tervehdin tietysti myös. Ohikulkijoillekin tulee nykyisin moikattua . Ja paikallisella salilla tietenkin huudetaan tervehdykset aina kun tullaan tai poistutaan.

 

[Tombster]

Pienestä pitäen on opetettu tervehtimään kaikkia naapureita. Niin teen vieläkin ja tervehdin jopa naapurin tätiä, vaikka se on välillä hysteerinen hermokimppu joka valittaa kaikista pienistäkin asioista. :haart: :D

Kulkee muuten kesät talvet sukkahousuissa ja korkokengissä, sekä hameessa. Luulis palelevan näillä pakkasilla..

 

[Sumppari]

Minä tervehdin omakotitaloalueella kaikkia jotka kävelee meidän ohi. Ei ne kovin kaukaa voi olla jos siinä liikkuvat.
Ei ne ilkeä enää kolmannen ohikulkukerran jälkeen olla moikkaamatta kun reippaasti heittää "Terve!"
Kaikki ei varmaan tykkää, mutta sou not, minulle tulee hyvä mieli jos toiset moikkaa takas. :D

 

[Ahvena]

Ja jos haluaa nähdä kunnon tervehtimis kulttuuria kannattaa lähteä Ruotsin Kebnekaiselle kävelemään. :D Siellä kun kävelee sitä 19kilometrin highwaytä sitä kukkulaa päin, niin jokaikinen ruoåttalainen tokaisee jotain vaikka miten yrittää sen estää. HEJ. HEJ. HEJ. HEJ. Käy muuten vituttamaan kun on sanonut 1200 kertaa HEJ... :D:D:D

:D Tämä hejhejhej jakso naurattaa koko reissun ajan. Norskit oli samanlaisia. Jännä ku tulee seittemän rivi vastaan ja jokainen sanoo saman hejn. Se hejhej tarttu lopulta mejänki letkaan ja joku suomalainen sitte kiros mejän perään että eikö p_____e täälä yhtän suomalaasta tule vastaan. Jo toisena päivänä sävelsin biisin jota jonossa hoilailtiin kuorossa silleen, että laulu alkoi eestä ja jatkui jonossa taakse niin että aina uus jannu liittyi kuoroon joka sanalla. Ja sanoitus oli: Hej! Hej! Hej! Kebnekaisee!

Naapureille tulee sanottua heit aina mennen tullen vaikken ees hejän nimiä tiiä. Suurin osaa heippaa takasi. Salille tullessa moikkaan koko salille nyökkäämällä ku tuun ovesta ja jos joku on pukkarissa sanon vaan että hei. Normaali moikkaaminen on fiksu tapa ja miksei sanan kahden vaihtaminen. Mutta se tympii ku joku jää jorisemaan ummet ja lammet aina ku jossain tulee vastaan.

 

[KetoVetju]

olen ottanut käyttöön tämän, kun tervehdystäni ei noteerata:
sanoin, että: !!!!HUOMENTA!!!!
yleensä yksi kerta riittää.

 

[Milja]

Kuuluu mun mielestä käytöstapoihin. Jos ei osaa käyttäytyä, on mun mielestä juntti ja vähän tyhmä. Tällaisia juntteja tulee jopa salilla pukkariin. Tullaan vaan ja tervehdys on joku "vittu ku väsyttää" joka mumistaan jonnekin nurkkaan. JUNTTI!
Naapureille kanssa moikkaukset! Hauskaa meidän talossa on yksi mummo, joka säikähti muutaman ensimmäisen "moin" takia. Kai se luuli että nuoriso on ryöstämässä sitä, kun sille tervehtii. Nykyään se jo moikkailee takaisin, kun on tajunnut, etten mä halua sen rahoja enkä aio raiskata sitä.

 

[cuscus]

Tervehdin aina saman ja alemman kerroksen naapureita, jotka tunnen naamalta. Muut rapussa liikkuvat aika randomilla, kun ei ole aavistustakaan ketkä siellä ylimmissä kerroksissa asuu. Aika usein on luultavasti tullut moikattua heidän vieraitaan

 

[dear_a]

Kyllä mä kotitalossa kaikkia rappukäytävässä liikkuvia moikkaan, vaikken tunnistakaan kuin ihan muutaman ulkonäön perusteella. Jotenkin sitä on maalla kasvaneena tottunut, että naapureita tervehditään.

Hupaisa juttu muuten, seinänaapuriani en ole nähnyt KOSKAAN yhteisen 2,5 vuoden naapurihistoriamme aikana. Muuttaesssani suunnittelin meneväni soittamaan ovikelloa ja tervehtimään, ikään kuin ilmoittamaan että meitsi muutti naapuriin. Kaverini (helsinkiläiset, you know ) olivat sitä mieltä että parempi jättää väliin, olis aika teko. Kuulen miehen liikkeet käytävässä lähes päivittäin ja vieläkään ei olla törmätty... Tätä tämä suurkaupunkielämä on.

 

[Tomppa85]

Olettekos muuten huomanneet että jos ei ensimmäisellä tai toisella kertaa tervehdi jotain toista, ei siitä tervehtimisestä oikein tahdo tulla mitään myöhemminkään?

Sitä yrittää tavoittaa toisen katsetta, mutta se vain tuijottaa nurkkiin ja onkuin ei olisikaan. Meistä on tullut "ei tuttuja", epä-ihmissuhde, jonka molemmat osapuolet ovat jonkun olosuhteiden oikun vuoksi allekirjoittaneet. Ainoa vasta-aine tuolle on suorastaan mennä eteen seisomaan ja ravistella olkapäistä: "MOI! MÄ OON TOMPPA, KUKA SÄ OOT?!?" Tuon jälkeen ne aina vaihtavat kadunpuolta hyvissä ajoin, tehden "tuntemattomuusrituaalit" tarpeettomiksi. Ja kaksi ihmistä jatkaa kulkuaan kuin kaksi negatiivisesti varattua hiukkasta yhteentörmäyksen jälkeen; Huokaisten helpotuksesta, mutta tietäen samalla että uusi yhteentörmäys on vain ajan kysymys...

...Ellei jompikumpi muuta vähintään 100 km päähän asumaan.

Tarinan opetus on tietysti se, että tervehdi ensimmäisellä kerralla, jos siihen on mahdollisuus. Muuten joudut muuttamaan erakoksi Lappiin, kuten niin monet muutkin täältä jäisestä työväen helvetistä.

 

[Sininenporkkana]

kyllä pyrin aina tervehtimään ja sanomaan tutuille, puolitutuill, naapureiille yms. päivää tai terve

 

[Eleonoora]

Meidän taloyhtiössä suurin osa on pirun mukavia ja puheliaita, joten aivan varmasti tulee kaikkia tervehdittyä. Mun mielestä on mukava, kun naapurin kanssa voi pysähtyä juttelemaan niistä näistä tai vähän vakammastakin asiasta. Mä tykkään, et naapurit edes tervehtii toisiaan. Kuuluu käytöstapoihinkin. Mut meidän entisessä taloyhtiössä ei tainnu edes kolmasosa naapureista tervehtiä. Jotenkin tuli siellä sellainen olo, että meistä ei pidetty. Etenkin se seinän takana asuva mummo, joka jätti aina lappusia meidän auton tuulilasiin, jos auto seisoi oven edessä.:curs: Me yleensä kyllä jätettiin auto parkkipaikalle. Nykyinen asukki pitää autoaan aina oven edessä, eikä mummo ole kuulma mtn valittanut. Paska.

Mut mä ainakin olen sellainen, että naapureita pitää moikata ja oppia vähän tuntemaankin. Täällä naapurit ovat rentoja (välillä naapurin 5-kymppinen pariskunta tappelee humalassa ja me kuunnellaan. Ja välillä sit meillä on perheriitoja ja naapurit varmasti kuuntelee) eivätkä vähästä valita. Nykyään ihmiset ovat jotain helvetin tiukkiksia, joilla ei ole huumorintajua eikä voimia/halua/tahtoa/kohteliaisuutta sanoa esim. huomenta naapureille. Toivottavasti saan asua näiden naapureiden kans vielä pitkään.

 

[modified]

Nyt ekassa kerroksessa asuessa en tiedä 1,5v asumisella läheskään puolia talon asukkaista. Olen nähnyt vierekkäisen naapurini tasan kaksi kertaa. Moikkaan joitakin keitä tolla 5m kävelymatkalla ehtii vastaan tulla. Yläkerrassa asuu eläkeläismummo, joka jää aina höpöttelemään jos kohdalle sattuu.

Muuton ja tulevan hissin käytön myötä tulee varmasti tutustuttua enemmän saman talon asukkaisiin, kun niiden kanssa tulee kuljettua samalla hissillä. Samoin noissa taloyhtiön kokouksissa varmasti jää jokunen kasvo mieleen.

 

[Dawid]

Mikähän siinä tervehdykseen vastaamisessa on oikeesti niin vaikeeta. Kyllähän sen ymmärtää jos ei huomaa toista mut jos esim. naapuri kävelee rapussa vastaan ja sanot sille että huomenta niin naapuri kyttää vaan suu auki ja kävelee ohi sanomatta mitään. Siinä sitä sitten oot ihan ja ihmettelet. Ottaa meikäläistä pannuun tommonen käytös niin pirusti.:wall:

 

[AJ Styles]

Tervehdin naapureita ja muitakin tuttuja, yleensä ottaen aika paljon tulee tervehdittyä.

 

[Myth]

Ennen pk-seudulle muuttoa ei edellisellä paikkakunnalla kummassakaan kerrostalossa missä asuin pahemmin moikkailtu. Rappukäytävässä vastaantullessa painui se naapurien katse sinne rappujen hiekanjyväsiin. Mun mielestä tosi ihmeellinen tapa. Ja tässä talossa suurin osa asukeista oli varmaan siellä päälle neljänkymmenen.

Ensimmäinen asuinpaikka täällä eteläsoomessa oli taas ihan erilainen. Melkein kaikki morjensteli ja jotain jutun tynkääkin saattoi aina välillä ilmaantua rappukäytävässä.

Tää toinen asumuspiiri täällä on sitten taas ihan erilainen edelliseen verrattuna. Täällä ei kukaan moikkaile. Tässä kun asuu paljon koiria ympäristössä ja naapureiden koirat on aina silloin tällöin vastaantullessaan vähän mun koirien kanssa telmineet, niin silti näiden samojen naapureiden vastaantullessa ilman koiria se katse painuu sinne maahan. Musta se on vaan outoa tai sit mä en ymmärrä jotain. Onko se joku fobia?

Kai se on jotenkin suomalaisten geeneissä, että oma reviiri (turva-alue) on oltava ja kaikki tuntemattomat on vihollisia kunnes toisin todistetaan