Mukava työ. Keskustelua työnteosta ja opiskelusta

[dammann]

Kai se sinullakin on jostain tällaisesta kiinni? Oletko kysynyt mitä ominaisuuksia sinulla olisi pitänyt olla tai mitä olisi pitänyt osata enemmän, että paikan saa?

Ongelmana on se, että samaan aikaan tuhannet DI:t Nokialta ovat hakemassa töitä, joten hommat menevät kokeneemmille.

 

[Ominous]

Ongelmana on se, että samaan aikaan tuhannet DI:t Nokialta ovat hakemassa töitä, joten hommat menevät kokeneemmille.

No, nämä ovat toki sitten niitä ikäviä itsestä riippumattomia tekijöitä. Siinä vaan täytyy sitten pohtia niitä erilaisia strategioita, joita on valmis kokeilemaan omien tavoitteidensa eteen. Jos kokeneemmat vievät vaativat paikat, niin aina voi pyrkiä hakemaan pykälää vähemmän vaativia ja pyrkiä selvittämään jo haastattelussa, mitä yrityksen sisäisiä tavoitteita pitää saavuttaa, jotta pääsee sitten aikanaan etenemään siihen unelmaduuniinsa. Tai sitten hankkia jokin sertifikaatti, jota työnantajat arvostavat edes vähän vessapaperia enemmän ja sillä kuroa sitä etumatkaa kokeneempiin nähden.

Ei työelämä tietenkään ole mitään sellaista, jossa kaikki kannettaisiin hopeatarjottimella eteen tai josta voisi kirsikat poimia kakusta. Mutta ei vapaa-aikakaan sellaista ole enkä siten itse oikein ymmärrä sitä kovaa vastakkainasettelua työelämän ja muun elämän välillä. Esimerkiksi hyvän parisuhteen löytämiseksi useimmat ovat kyllä valmiita tekemään töitä, tapaamaan erilaisia ihmisiä, eroamaan tarvittaessa ja aloittamaan kaiken alusta, vaikka toisinaan taloudelliset seuraamukset ovat kovat. Työelämässä ei jostain syystä samanlaista asennetta ole vaan väärässä valinnassa pitää pysyä ja "tuomio" lusia loppuun, kunnes eläkeikä vapauttaa. En ymmärrä miksi. Itse olen ainakin valmis tekemään koviakin uhrauksia sen eteen, että saan mitä haluan. Ja kyllä minä haluan viettää ne 40 tuntia tai enemmänkin jossain sellaisessa, jossa itse viihdyn ja jossa minulla on mukavaa.

 

[varjoton]

Tosin se vaan on usein todella vaikeaa vaihtaa työtä, koska työpaikkaa ei vaan saa. Olen hakenut tässä töitä jo puoli vuotta vähän kaikkialta, konsulttifirmoista, hedgerahastoista, elektroniikkapuolelta.... Juuri sellaisiin hommiin, mitä haluaisin tehdä. Mutta niin kauan kun ei saa paikkaa, niin työpaikan vaihto ei onnistu.

Totta. Ja jokainen saatu paikka on joltain muulta pois.
Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla sinne keskisuureen firmaan työllistyminen on kuin lotto voitto. Siitä pitää kiinni kynsin ja hampain ja sietää paljon paskaa. Kun muuta realistista työpaikka vaihtoehtoa ei ole.
Täytyy ottaa myös sellainen tapaus, missä ei se peiliinkään katsominen paljoa auta. Sanonta yksi mätä omena pilaa koko omenakorin pitää paikkansa. Siinä ei paljon paperi ja kynä auta jos työmaan henki on myrkyttynyt jonkin työn tekijän ansiosta, tämmöisissä tapauksissa irtisanomis suoja tulisi olla täysin minimissä. Tosin kuinka se sitten taas käytännössä voisi toimia onkin eri asia. Tjiille eukko ei antanut, auto jäi sohjoon kiinni, annan tuolle näsäviisaalle duunarille potkut, kun tekee aloitteitakin mun ohitse Jne. Eli tarkoitan sanoa sitä ettei se aina itsestään ole kiinni, siihen toki pystyy silti vaikuttamaan aika paljon.

 

[Deleted member 20129]

Kun työ on mukavaa, niin se on mukavaa. Joka aamu viimeistään seiskalta töissä ja pois pääsee 14-21 välillä. Joskus ihan unohtuu töihin. Huijappaa. :D

 

[dammann]

Totta. Ja jokainen saatu paikka on joltain muulta pois.
Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla sinne keskisuureen firmaan työllistyminen on kuin lotto voitto. Siitä pitää kiinni kynsin ja hampain ja sietää paljon paskaa. Kun muuta realistista työpaikka vaihtoehtoa ei ole.
Täytyy ottaa myös sellainen tapaus, missä ei se peiliinkään katsominen paljoa auta. Sanonta yksi mätä omena pilaa koko omenakorin pitää paikkansa. Siinä ei paljon paperi ja kynä auta jos työmaan henki on myrkyttynyt jonkin työn tekijän ansiosta, tämmöisissä tapauksissa irtisanomis suoja tulisi olla täysin minimissä.

Tässä tuli aika hyvin tiukkaa asiaa.

 

[Deleted member 96894]

Mietteitä työn teosta, opiskelusta yms. Onko joku saanut unelma-ammatin opiskelelemalla?'

On. Tai no, aika mukavan työn kuitenkin. Työajat joustaa, tehtävä on itsenäinen ja mielenkiintoinen, palkka ja edut ok, työkaverit niin hyviä että viitsii katsella jopa vapaa-aikana, etenemismahdollisuuksia sopivasti, haasteita sopivasti... En valita. Tai no välillä, mutta minähän nyt valitan kaikesta muutenkin. Aikoinaan opiskelupaikkaa valitessa mulla oli tärkeimpinä kriteereinä lähinnä se, että hommaan siistin sisätyön jolla elättää perheensä kohtuullisen kivuttomasti ja varmasti. Sen riman ylittämiseksi nyt ei tietysti ihmeitä vaadita.

En väitä olevani kutsumusammatissa, mutta aika hyvä tuuri käynyt kuitenkin. Kun töissä nyt kuitenkin on toistaiseksi käytävä, mun mielestä on ihan fiksua panostaa aika paljonkin siihen mihin päivänsä olosuhteiden pakosta käyttää. Mulle tärkein kriteeri työpaikan valinnassa on se, että työhön liittyy jonkun sortin älyllistä haastetta, koska olen sen verran friikahtanut että ongelmien ratkaisu ei edes tunnu työltä. Valitsisin nykyisen työn paljon mieluummin kuin jonkun vähän paremman palkkauksen aivot-narikkaan-homman. Rahalla mua on vaikea motivoida, ja entisestä työpaikasta oppi sen, että jos homma ei kiinnosta, ei kannata jäädä vaikka koitettaisiin ostaa jäämään. No, virheistään oppii. Jos joka aamu töihinlähtö ottaa päähän, ei sellaista rahaa olekaan että se kannattaa.

 

[D.Yates]

pyrkiä selvittämään jo haastattelussa, mitä yrityksen sisäisiä tavoitteita pitää saavuttaa, jotta pääsee sitten aikanaan etenemään siihen unelmaduuniinsa. Tai sitten hankkia jokin sertifikaatti, jota työnantajat arvostavat edes vähän vessapaperia enemmän ja sillä kuroa sitä etumatkaa kokeneempiin nähden.

Nyt tulee kyllä oudon kuuloista läppää. Eri aloilla voi toki olla omat systeeminsä. Olet ilmeisesti kauppatieteilijä? Ihan mielenkiinnosta, kun sulla alkaa joskus olla työkokemusta niin palaisitko tänne kertomaan miten tuo toteutui käytännössä?

Sori ettei ole aiheeseen tämän enempää sanomista. Työ on ihan jees, niin kauan kuin sitä riittää. Dammanilla paskempi paikka, kannattaisi opiskella jotain ihan muuta. Esim sairaanhoitajilla on ainakin vielä vientiä. Se on selvä että näitä hommia ei tehdä eläkeikään asti. Pitäisi kaiketi vähän miettiä mitä seuraavaksi, mutta jotenkin sitä on hankala aktivoitua ennenkuin on pakko. Aika moni tuttu on alkanut yrittäjäksi. Eivät toki tee mitään alaan liittyvää, vaan kauppaavat tyyliin nettikaupassa jauhoja tai vast. Yhdellä taitaa olla joku naminami-valmennuspulju. Jotenkin ei tuokaan tie kauheasti puhuttele.

 

[Ominous]

Nyt tulee kyllä oudon kuuloista läppää. Eri aloilla voi toki olla omat systeeminsä. Olet ilmeisesti kauppatieteilijä? Ihan mielenkiinnosta, kun sulla alkaa joskus olla työkokemusta niin palaisitko tänne kertomaan miten tuo toteutui käytännössä?

No mitäs oudon kuuloista tuossa nyt oli? Jos haastattelusta toiseen kulkee eikä paikkaa saa, niin onko se aivan mahdoton homma ottaa haastattelijaan yhteyttä ja kysyä, että mistä se paikka jäi kiinni? Sitä sanotaan kommunikaatioksi. Työkokemusta on ja juuri tuota kommunikaatiota harrastamalla sitä on kerätty. Ja sitä harrastaakseen ei tarvitse edes yliopistossa käydä. Ja sitten joillain aloilla on noita omia sertifikaateja, esim. projektijohtamisen parissa. Jos niitä pääsee itselleen haalimaan, niin luonnollisesti nostaa omia pisteitään. Ei kai siinäkään nyt logiikka pahasti petä.

 

[D.Yates]

Kyllähän sitä yleensä sanotaan heti mikä ratkaisi, ainakin jos loppumetreille pääsi. Yleensähän se on että jollain on soveltuvampi työkokemus, ehkä juuri haetusta hommasta. Mutta omalla alalla tilanne on se että suomessa ei töitä vain ole enää edes olemassa, eli ns oikeisiin hommiin olisi samalla viivalla koulusta valmistuvien kanssa miinus nuoruuden innostus. Ja niillä saattaa olla jopa alan koulutusta taustalla. :D No toivottavasti ei tule työnhaku ihan heti eteen.

Se outo läppä oli nuo työpaikan sisäiset tavoitteet. Hörähdin vahingossa ääneen siinä kohtaa. Sori, ei saisi nuorten idealismia ja hyvää fiilistä tulla myrkyttämään.

 

[Ominous]

Se outo läppä oli nuo työpaikan sisäiset tavoitteet. Hörähdin vahingossa ääneen siinä kohtaa.

Aha. No ehkä oudosti ilmaistu. Tarkoitun tuolla vaan sitä, että jos soveltuvaa työkokemusta ei esimerkiksi ole ja joutuu hakemaan yhtä pykälää alempaan tehtävään, niin saattaa olla hakijan kannalta kiinnostavaa onko mahdollista edetä itsensä kannalta kiinnostavampaan tehtävään myöhemmin ja jos kyllä, niin mitä pitää tehdä siihen päästäkseen ja kuinka kauan siihen mahdollisesti menee. Eli selvittää talon tavat.

 

[Red28]

Aha. No ehkä oudosti ilmaistu. Tarkoitun tuolla vaan sitä, että jos soveltuvaa työkokemusta ei esimerkiksi ole ja joutuu hakemaan yhtä pykälää alempaan tehtävään, niin saattaa olla hakijan kannalta kiinnostavaa onko mahdollista edetä itsensä kannalta kiinnostavampaan tehtävään myöhemmin ja jos kyllä, niin mitä pitää tehdä siihen päästäkseen ja kuinka kauan siihen mahdollisesti menee. Eli selvittää talon tavat.

En ole kyllä vielä tavannut voittoa tekevää organisaatiota, josta löytyis jonkunnäköinen taulukko, kuinka kauan ja mitä pitää tehdä, että pääsee etenemään millekin paikalle. Aika monesti haastattelua vetää vielä joku HR-osaston jamppa, joka ei ensinnäkään niistä etenemisistä päätä, saati että tietäisi niistä yhtään mitään.


Ne etenemismahdollisuudet on aika helppo miettiä ihan itse organisaatiorakenteesta. Kyllä se eteneminen eteen tulee jos kyvyt siihen riittää ja olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

 

[Timba79]

Ne etenemismahdollisuudet on aika helppo miettiä ihan itse organisaatiorakenteesta. Kyllä se eteneminen eteen tulee jos kyvyt siihen riittää ja olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Kyllä. Pienessä organisaatiossa yleensä vaatii sen että joku aikaisempi sillä ylemmällä paikalla oleva vaihtaa tehtäviä tai jää eläkkeelle. Jos nyt olet nuori märkäkorva ja esimiehet on +50 vuotiata, niin hyvät saumat on 10 vuoden päästä olla esimiespallilla. Siis ihan perusduunarina amiksesta. Ei kaikki voi käydä korkeakoulua ja hakea pörssiyhtiöön johtotehtäviin. Mutta jos on järki päässä ja jalat maassa, niin kyllä sitä paikkoja avautuu vuosien varrella.

Ja Mappana hyvin sanoi, että jos työ on kivaa niin sinne on välillä ihan mukava unohtua. Itsekin tehnyt monta kertaa lähes tuplavuoron jos on pystynyt lastenhoitojen yms. kautta jäämään tekeen vähän rästihommia pois. Silloin kun saa kunnon tsempin päälle, ei viitti lopettaa ennenkuin alkaa silmä luppastaa niin paljon että on syytä suunnistaa kotia nukkumaan.

 

[Deleted member 96894]

Aha. No ehkä oudosti ilmaistu. Tarkoitun tuolla vaan sitä, että jos soveltuvaa työkokemusta ei esimerkiksi ole ja joutuu hakemaan yhtä pykälää alempaan tehtävään, niin saattaa olla hakijan kannalta kiinnostavaa onko mahdollista edetä itsensä kannalta kiinnostavampaan tehtävään myöhemmin ja jos kyllä, niin mitä pitää tehdä siihen päästäkseen ja kuinka kauan siihen mahdollisesti menee. Eli selvittää talon tavat.

Jos olisin ylikoulutettuna vaihtoehto B:nä hakemassa ns. alempaan tehtävään, en tiedä viitsisinkö hirveän paljoa haastattelussa kysellä mitä mun pitäisi tehdä että pääsisin kyseisestä tehtävästä mahdollisimman äkkiä pois, varsinkin kun usein se haastattelija on se kenen paikkaa siinä tulee kyselleeksi (jos esimies on yksi haastattelijoista). Motivaatiokysymykset on rekrytoijalla varmasti muutenkin pinnalla, ja sillä hetkellä ollaan palkkaamassa ihmistä siihen kyseiseen tehtävään. Harva rekrytoija edes pystyy sanomaan mitä tuoreen tulokkaan pitäisi tehdä että eteneminen on taattua, siinä on niin monta muuttujaa matkalla. Etenemismahdollisuuksia talon sisällä pystyy kyllä kalastelemaan itsekin organisaatiorakenteesta, mutta sekin toki edellyttää että yläpuolelta tyhjenee pestejä sopivalla aikataululla, talon sisällä ei ole muita pätevämpiä kyttääjiä paikalla ja niin edelleen.

 

[Ominous]

Jos olisin ylikoulutettuna vaihtoehto B:nä hakemassa ns. alempaan tehtävään, en tiedä viitsisinkö hirveän paljoa haastattelussa kysellä mitä mun pitäisi tehdä että pääsisin kyseisestä tehtävästä mahdollisimman äkkiä pois, varsinkin kun usein se haastattelija on se kenen paikkaa siinä tulee kyselleeksi (jos esimies on yksi haastattelijoista). Motivaatiokysymykset on rekrytoijalla varmasti muutenkin pinnalla, ja sillä hetkellä ollaan palkkaamassa ihmistä siihen kyseiseen tehtävään. Harva rekrytoija edes pystyy sanomaan mitä tuoreen tulokkaan pitäisi tehdä että eteneminen on taattua, siinä on niin monta muuttujaa matkalla. Etenemismahdollisuuksia talon sisällä pystyy kyllä kalastelemaan itsekin organisaatiorakenteesta, mutta sekin toki edellyttää että yläpuolelta tyhjenee pestejä sopivalla aikataululla, talon sisällä ei ole muita pätevämpiä kyttääjiä paikalla ja niin edelleen.

Sanoisin, ettei näitä kannata nyt lähteä ylianalysoimaan. On toki niin monia muuttujia, jotka riippuvat täysin siitä mitä paikkaa hakee ja millaiseen firmaan. Jos nyt kuitenkin tulee vastaan kysymyksiä luokkaa "missä näet itsesi viiden vuoden päästä", niin minusta niihin voi aivan hyvin vastata, että "näen itseni tässä firmassa ja tuossa tehtävässä" ja vaivihkaa kysyä jotain siihen liittyen, esimerkiksi vaihtuvuudesta, tehtävien kierrosta ja sen semmoisesta. Jos haastattelija ei urapolkuasioita tunne, niin hän varmaankin sen osaa itsekin kertoa. Ei minulle kuitenkaan kysymisestä itselle ole mitään ongelmia ikinä tullut.

Pointti nyt näissä minun jutuissani kuitenkin oli, että omalla aktiivisuudella voi vaikuttaa omaan elämäänsä. Ja työ ei ole siitä mitenkään poikkeus. Ei se ehkä helppoa aina ole, mutta ei sitä mitään HR-osastojen heittopussejakaan olla. Missä on tahtoa, niin siinä on tie. Olen vain sitä mieltä, että syy sille miksi porukka kärsii töissä on puhtaasti se, että ei olla valmiita näkemään vaivaa asian eteen. Asenne on se, että kaikki pitäisi saada valmiina ja uhriudutaan, jos näin ei käykään. Vähän kuten eilisessä Helsingin Sanomissa Antti Kurko, 24, heitti kurkon mielipiteensä: "Ihmisillä ei ole velvollisuutta elättää itse itseään, vaan yhteiskunta on velvollinen tarjoamaan ihmisille perustoimeentulon". Ei minusta ole mikään ihme, että työssä kärsitään, jos mitään vastuuta ei olla valmiita ottamaan vaan se ulkoistetaan jollekin toiselle taholle. En sano, että tämä koskisi nyt sinua tai muitakaan minulle kommentoineita, mutta yleisesti meidän yhteiskunnassamme on nyt vaan paha asenneongelma. Ja sitä mukavaa työtä ei vaan saa ellei pysty muuttamaan itsessään sitä asennetta ja ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan.

 

[D.Yates]

Sen verran olen työelämästä oppinut, että työ helpostikaan ei muutu yhtään kiinnostavammaksi ns uralla etenemällä. Voi käydä päinvastoin, vastuu kasvaa mutta mahdollisuus vaikuttaa omiin tekemisiin vähenee. Sitten kun olet vuosia ponnistellut jotain polkua eteenpäin, tulee organisaatiomuutos ja löydät itsesi vähennettävien listalta.

Aktiivinen kannattaa olla jne, mutta varsinkaan yhtään dynaamisemmissa ympäristöissä asiat tulee eteen yleensä enemmän tai vähemmän yllätyksenä ja rehellisesti sanottuna sattumalla on enemmän sanottavaa kuin millään suunnitelmilla.

Märkäkorvilla on usein hienoja kuvitelmia siitä mitä haluaa tehdä jo ennenkuin on mitään tietoa mitä se työn tekeminen todellisuudessa on. Onhan sitä haastattelussa hyvä sanoa jotain yleisesti hyväksyttyä diipadaapaa jos tulevaiduudenkuvitelmista kysytään, mutta yritän tässä pikkaisen maadoittaa kun tekstistä hieman paistaa vaaleanpunainen maailmankuva.

 

[Ominous]

Ihmiset ovat erilaisia. Itse menin työelämään heti lukion jälkeen ja sitä sai aloittaa ihan pohjalta, ns. paskaduuneista. Ja kyllähän se vitutti lakaista jotain kentänlaitaa tai olla rakennusapulaisena marraskuussa loskasateessa kahdeksan tuntia huonoissa varusteissa. Vitutti suunnattomasti. Ei sitä voi mukavaksi työksi sanoa. Itse en ainakaan siitä nauttinut. Jollekin toiselle ehkä sopii.

Tein kuitenkin hommat hyvin ja uskoin, että itsestäni on muuhunkin ja hain myyntihommiin. Alkoi sielläkin todella nihkeäksi, mutta kokeneemmat jaksoivat opettaa 19-vuotiaalle nuorukaiselle vähän tavoitteenasetantaa ja oikeaa asennetta. Ja jotenkin se työelämä vaan alkoi maistua paremmalta. Hommat alkoivat luistaa, tavoitteet ylittyä ja myymälävastaavan siirtyessä toisiin tehtäviin tarjottiin minulle sitä pestiä. Otin vastaan, tein pari vuotta sitä ja työelämä maistui aika pirun kivalta. Vittumaisia päivä ja aikoja toki oli, mutta niin niitä on parisuhteissa, terveydessä ja kaikilla muilla elämän alueilla. Niitä pitää vaan kestää. Ja vaikka kivaa oli, niin tavoitteet olivat kuitenkin vielä korkeammalla, joten hain opiskelemaan. Pääsin sisään, aloitin, tein samalla töitä ja kivalta edelleen maistui. Tuli nähtyä yrityssaneeraukset, vaikeat ajat ja lopulta konkurssikin. Siihenhän se sitten katkesi. Mukava reissu kuitenkin oli.

Nyt on vajaan vuoden päivät viimeistelty opintoja, kohta valmista ja sitten takaisin oravanpyörään. Ja olen ihan satavarma, että mukavaa tulee olemaan jatkossakin. Ja jos ei ole ensimmäisessä paikassa, niin sitten seuraavassa tai sitä seuraavassa. Valintoja on. Sen verran minulla on mukavaa vaaleanpunaisessa maailmassani, etten vaihtaisi, kun kerran on päässyt kokemaan, että työ voi oikeasti olla yksi elämän parhaimpia asioita. Tai ehkä vaan olen sitten niitä ihmisiä, joilla on lasi puoliksi täysi. Joka tapauksessa, ikävää jos siellä suunnalla työ ei maistu miltään. Jos kuitenkin alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää ja haluaa työltään muutakin, niin tervetuloa minun maailmaani. Pinkki on pop.

 

[Deleted member 96894]

En sano, että tämä koskisi nyt sinua tai muitakaan minulle kommentoineita, mutta yleisesti meidän yhteiskunnassamme on nyt vaan paha asenneongelma. Ja sitä mukavaa työtä ei vaan saa ellei pysty muuttamaan itsessään sitä asennetta ja ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan.

Kiitos tästä neuvosta. Toivottavasti saat opinnot pian loppuun ja pääset oppejasi itsekin työelämässä soveltamaan.

 

[Jakob]

10-vuotta sitten kertoisin vastaavassa tilanteessa olevalle, että tee niitä tavoitepapereita, vaihda työpaikkaa, jne. Nyt täysin kyynistyneenä työelämään voin sanoa, että en jaksa. Minä en myöskään jaksa jatkuvasti opiskella uutta asiaa, minua ei kiinnosta haasteet. Minua vituttaa ihan jokainen uusi tekniikka ja innovaatio. Paskaa kaikki tyynni.

Ei vaan kiinnosta. Minä haluan vaan sen keskiarvopalkan joka kuukausi tilille ja se mahdollistaa sen, että voin harrastella omia juttuja. Siinä on minun työnteon motiivi ja se, että haluan elättää itse itseni.

Vielä viisi vuotta sitten olin täysin tyytyväinen työhöni. Mutta niin se vaan elämä heittelee. Tällä hetkellä mulla on ihan vitun sama mitä minä teen. Kaikki se on paskaa kuitenkin. Lähtisin heti johonkin lautapojaksi, jos siitä maksettaisiin edes kohtuullisesti. Lyhentäisin työaikaa niin, että nettopalkkaa jäisi ~1300€ jos se olisi mahdollista. Ja kiitos, en kaipaa mitä life coachia elämääni kertomaan, mitä pitää muuttaa. Lottovoitto mahdollistaa sen. sillä voin tehdä sitä mitä haluan tai olla tekemättä yhtään mitään. Niin kauan kun tuo kello soi joka aamu tämä tilanne ei tule muuttumaan, ihan sama mikä se työosoite on.

Jotenkin musta tuntuu, että jos työhistoriaa on kovin lyhyesti, työpaikat ja tehtävät on vaihtuneet tiiviisti niin sitä harmaata arkea ei ole kerennyt näkemään yhtään. Ja melkeinpä voin luvata, että kyllä se sieltä vielä tulee. Se kun ei vois haasteet vähempää kiinnostaa.

Mutta ei siinä mitään. Toivon toki, että jokainen löytää paikkansa ja vielä sellaisen paikan jossa viihtyy edes kohtuullisesti. Minä en sitä ole löytänyt.

koitin muuten down gradeta hommiani, mutta eipä sekään onnistu. Helvetin vaikeaa kertoa työhaastattelussa (aina ei edes pääse sinne asti) miksi minä haluan tehdä mielummin jotain koiranvirkaa kuin "parempaakin" on olemassa. Siinä antaa äkkiä ta:lle kuvan, että olen laiska. Niin olenkin.

 

[japa]

Jakob kirjoittaa aivan kuin mä ajattelen. Osa varmasti ajattelee että kun meillä on tuollainen ajatus töistä niin siellä vaan lusmuillaan ja yritetään päästä helpolla. Omalla kohdalla ei kuitenkaan ole niin vaan teen työni edelleen yhtä hyvin kuin aikaisemmin ja kannan jopa liikaakin vastuuta(ainakin ulkopuolisten mielestä). Ja olen jopa miettinyt johtuuko tämä ajatusmaailma just siitä että sitä kuitenkin kantaa liikaa huolta siitä työstä. Olen tässä ollut saikulla ja suurin huoli ollut tälläkin hetkellä työ ja saikkua olisi ollut mahdollisuus ja ehkä jopa järkeväkin jatkaa mutta silti olen vaan menossa töihin.

 

[SirMax]

Onko kellään muulla työelämässä sellaisia kausia että jaksaisi painaa vaikka satapäivää töitä putkeen ilman vapaita ja sitten taas joskus ei jaksais edes tehdä viikkoa putkeen töitä? Omalla kokemuksella voin sanoa että rakennusalalla ei ole mukavia töitä, ehkä jollain maailmankuuluisimmalla arkkitehdillä voi olla mutta olit sitten muurari tai maalari tai mikä lie ni kaikki on paskaa paitsi kusi.