Tervetuloa kokeilemaan. Jos vaihtoehtona on sinä tai minä, tai joku läheiseni - "brother, you are going down". Jos meillä olisi uhka päällä - esim. työni takia, en enään edustaisi virka-minääni.
Olisin tuolloin kahden pienen lapsen ja heiveröisen vaimon isä ja mies. Tuolloin ei lihaksilla ole mitään tekemistä asian kanssa. Nahkaliivi ei tietääkseni kestä luotia, vaikka alla olisi 150 kiloo lihaa ja läskiä. Olkoonkin, että olen surkea, lihakseton natupelle.
Tiedän myös, että ko. herroilla on luotiliivejä käytössä - kanavat mistä ne on tullut, eipä ole kehumista. Vanhoja, kuluneita ja pysäytyskyky niin ja näin. Myös reikä reidessä tai olkapäässä jarruttaa kummasti. Monikohan ko. hangaroundeista uskaltaa ryhtyä toimeen omana minänään ?
Yhtä kaikki, fiksuja kavereitahan siellä johdossa täytyy olla, hyvin ovat hommansa osanneet organisoida. Siitäpä syystä, tuskin he ketään kadunmiestä alkaa vetään mihinkään uhkailurumbaan mukaan - täysin syyttä.
Vielä edelliseen tekstiin. Jos uskalluksesta on kyse, senhän näkeen sitten. Välineet kuitenkin on ja harjoiteluakin on tullut. Parempi sitten kuitenkin hätävarjelun liioittelusta raudoissa, kuin laudoissa.
Siirryn sinne jippiin palstoille, alkaa pelottamaan