MMA-Blog - Tina Lähdemäki
- Keskustelun aloittaja Tina Lähdemäki
- Aloitettu
- Liittynyt
- 12.6.2010
- Viestejä
- 146
Yleinen anteeksipyyntö ja korjaus edelliseen tekstiin
Sarkasmi ei selkeästi uppoa kaikkiin lukijoihin, joten pahoittelen sen liiallista käyttöä. Pienenä muistutuksena kuitenkin: kaikki minun suustani tuleva vittuilu on aina välittämistä.
Olen kyllä itsekin nähnyt Yrjölän livenä, joten tiedän minkä kokoinen hän todella on. Kohdasta "hän on suurin piirtein 130cm pitkä ja painaa 40kg" olisi voinut haistella kyseessä olevan pienimuotoinen karrikointi. Olen myös nähnyt hänen treenaavaan, olemme sprarranneet kimpassa ja olen nähnyt hänet ilman paitaa joten tiedän hänen olevan vaffa poika ja hyvässä kunnossa.
Tarkoituksena oli vain kohdistaa lämminhenkistä vinoilua Yrjölään. Se, että hän uhraa omaa aikaansa ja mielenterveyttään tullakseen laahaamaan minun tavaroitani kerrostalosta toiseen, on minulle todella iso juttu ja arvostan sitä suuresti. Tapani ilmaista kiitollisuuteni saattaa vain olla hieman kyseenalainen. Toivottavasti edes Yrjölän huumorintaju vielä riittää juttuihini.
Yrjölä on kaikin puolin loistava tyyppi, josta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. :haart: Paitsi se, että hän yleensä soittaa ennen kahdeksaa aamulla.... :D
Sarkasmi ei selkeästi uppoa kaikkiin lukijoihin, joten pahoittelen sen liiallista käyttöä. Pienenä muistutuksena kuitenkin: kaikki minun suustani tuleva vittuilu on aina välittämistä.
Olen kyllä itsekin nähnyt Yrjölän livenä, joten tiedän minkä kokoinen hän todella on. Kohdasta "hän on suurin piirtein 130cm pitkä ja painaa 40kg" olisi voinut haistella kyseessä olevan pienimuotoinen karrikointi. Olen myös nähnyt hänen treenaavaan, olemme sprarranneet kimpassa ja olen nähnyt hänet ilman paitaa joten tiedän hänen olevan vaffa poika ja hyvässä kunnossa.
Tarkoituksena oli vain kohdistaa lämminhenkistä vinoilua Yrjölään. Se, että hän uhraa omaa aikaansa ja mielenterveyttään tullakseen laahaamaan minun tavaroitani kerrostalosta toiseen, on minulle todella iso juttu ja arvostan sitä suuresti. Tapani ilmaista kiitollisuuteni saattaa vain olla hieman kyseenalainen. Toivottavasti edes Yrjölän huumorintaju vielä riittää juttuihini.
Yrjölä on kaikin puolin loistava tyyppi, josta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. :haart: Paitsi se, että hän yleensä soittaa ennen kahdeksaa aamulla.... :D
- Liittynyt
- 22.3.2010
- Viestejä
- 1 327
Älä koskaan aliarvioi nettininjojen sarkasmintajun puutetta.
- Liittynyt
- 12.6.2010
- Viestejä
- 146
Temppukoulua ja komeita miehiä
Pahin muuttokatastrofi on nyt suurimmalta osalta ohi, kaikki mahdolliset ja mahdottomat vastoinkäymiset selvitetty ja uusi elämä Hyvinkäällä voi vihdoinkin alkaa. Hyvinkään RNC:n salikin on jo testattu jokaisen lajin osalta ja tilat tuntuvat jo lähes yhtä kodikkailta kuin Porissa. Kamppailulajeille ominaisesti salin väki on pääasiassa leppoisia hönttejä, joiden kanssa on helppo tulla toimeen ja porukkaan on helppo sulautua. Täällä olisi tarkoitus viihtyä vähintäänkin seuraavat kaksi vuotta ja ainakin alku vaikuttaa lupaavalta.
Seuralla on, minun lisäkseni, yksi erikoisuus, jota on ihan pakko mainostaa; puolentoista tunnin temppukoulu sunnuntaisin. Oikeasti harjoitukset kulkevat nimellä kehonhallinta/liikkuvuus-harjoitukset, mutta todellisuudessa ne ovat lajin parasta antia eli temppuilua ja leikkimistä. Muiden harjoitusten tavoin temppukoulussa tehdään alkulämmittely, jonka jälkeen päästään itse asiaan. Harjoitusten aikana tehdään useita erilaisia kehonhallintaa ja liikkuvuutta parantavia liikkeitä, joko yksin tai pareittain. Liikkeet pitävät sisällään aivan perinteisiä kuperkeikkoja, kärrynpyöriä ja käsinseisontaa, jalostetumpia versioita näistä sekä useita muita temppuja, hyppyjä ja pyörimisiä. Olen päässyt osallistumaan temppukouluun vasta kerran, mutta voin jo ylpeänä sanoa, että vaikka en voimistelua harrastaessani osannut arabialaista, nyt osaan.
Kilpailemisen jäätyä tauolle olen alkanut panostaa aiempaa enemmän brasilialaiseen jujutsuun sekä yleisesti painitekniikoihin. Suuren osan brasilialaisen jujutsun treeneistä RNC:ssä vetää ruskeavöinen Saku Burke. Hänen vetämänsä harjoitukset ovat aina monipuolisia ja vaihtelevia niin ettei koskaan tarvitse ajatella ”Hitto, taasko me hierotaan tätä samaa juttua…” Harjoitusten päärakenteena on alkulämmittely, tekniikat ja sparripainit. Alkulämmittelyt voivat olla päivästä riippuen temppukoulua, lihaskuntoa, pelejä ja leikkejä, jumppaa tai mitä vain mieleen juolahtaa. Tekniikatkin vaihtuvat päivittäin, joten niistä on helppo poimia ne parhaiten itselle sopivat. Kaikesta hyvästä huolimatta Burkessa on yksi iso miinus: en saa sanaakaan selvää hänen puheestaan. Näen, että miehen suu liikkuu, mutta ulos tulevassa tekstissä ei ole mitään tolkkua. Yleensä pyydettyäni kolme kertaa toistamaan edellisen, tyydyn vain hymyilemään ja nyökkäämään, vaikka minulla ei ole pienintäkään hajua, mistä mies puhui. Burken omasta mainostuksesta johtuen on kuitenkin mainittava, että hän on todella hyvännäköinen, lihaksikas ja mukava. Nämä kaikki ovat onneksi ominaisuuksia, jotka kyllä paikkaavat vähän heikommankin äidinkielentaidon. Eli ei miestä kuunnella jaksa, mutta kyllä hän ainakin katsomisen kestää. ;)
*tätä juttua tehdessä ei vahingoitettu viattomia painijoita ja vinoiluun pyydettiin asianomaisten lupa……kirjallisena….asiakirjastandardien mukaisena...kolmena kappaleena ja kahdella todistajalla
Pahin muuttokatastrofi on nyt suurimmalta osalta ohi, kaikki mahdolliset ja mahdottomat vastoinkäymiset selvitetty ja uusi elämä Hyvinkäällä voi vihdoinkin alkaa. Hyvinkään RNC:n salikin on jo testattu jokaisen lajin osalta ja tilat tuntuvat jo lähes yhtä kodikkailta kuin Porissa. Kamppailulajeille ominaisesti salin väki on pääasiassa leppoisia hönttejä, joiden kanssa on helppo tulla toimeen ja porukkaan on helppo sulautua. Täällä olisi tarkoitus viihtyä vähintäänkin seuraavat kaksi vuotta ja ainakin alku vaikuttaa lupaavalta.
Seuralla on, minun lisäkseni, yksi erikoisuus, jota on ihan pakko mainostaa; puolentoista tunnin temppukoulu sunnuntaisin. Oikeasti harjoitukset kulkevat nimellä kehonhallinta/liikkuvuus-harjoitukset, mutta todellisuudessa ne ovat lajin parasta antia eli temppuilua ja leikkimistä. Muiden harjoitusten tavoin temppukoulussa tehdään alkulämmittely, jonka jälkeen päästään itse asiaan. Harjoitusten aikana tehdään useita erilaisia kehonhallintaa ja liikkuvuutta parantavia liikkeitä, joko yksin tai pareittain. Liikkeet pitävät sisällään aivan perinteisiä kuperkeikkoja, kärrynpyöriä ja käsinseisontaa, jalostetumpia versioita näistä sekä useita muita temppuja, hyppyjä ja pyörimisiä. Olen päässyt osallistumaan temppukouluun vasta kerran, mutta voin jo ylpeänä sanoa, että vaikka en voimistelua harrastaessani osannut arabialaista, nyt osaan.
Kilpailemisen jäätyä tauolle olen alkanut panostaa aiempaa enemmän brasilialaiseen jujutsuun sekä yleisesti painitekniikoihin. Suuren osan brasilialaisen jujutsun treeneistä RNC:ssä vetää ruskeavöinen Saku Burke. Hänen vetämänsä harjoitukset ovat aina monipuolisia ja vaihtelevia niin ettei koskaan tarvitse ajatella ”Hitto, taasko me hierotaan tätä samaa juttua…” Harjoitusten päärakenteena on alkulämmittely, tekniikat ja sparripainit. Alkulämmittelyt voivat olla päivästä riippuen temppukoulua, lihaskuntoa, pelejä ja leikkejä, jumppaa tai mitä vain mieleen juolahtaa. Tekniikatkin vaihtuvat päivittäin, joten niistä on helppo poimia ne parhaiten itselle sopivat. Kaikesta hyvästä huolimatta Burkessa on yksi iso miinus: en saa sanaakaan selvää hänen puheestaan. Näen, että miehen suu liikkuu, mutta ulos tulevassa tekstissä ei ole mitään tolkkua. Yleensä pyydettyäni kolme kertaa toistamaan edellisen, tyydyn vain hymyilemään ja nyökkäämään, vaikka minulla ei ole pienintäkään hajua, mistä mies puhui. Burken omasta mainostuksesta johtuen on kuitenkin mainittava, että hän on todella hyvännäköinen, lihaksikas ja mukava. Nämä kaikki ovat onneksi ominaisuuksia, jotka kyllä paikkaavat vähän heikommankin äidinkielentaidon. Eli ei miestä kuunnella jaksa, mutta kyllä hän ainakin katsomisen kestää. ;)
*tätä juttua tehdessä ei vahingoitettu viattomia painijoita ja vinoiluun pyydettiin asianomaisten lupa……kirjallisena….asiakirjastandardien mukaisena...kolmena kappaleena ja kahdella todistajalla
- Liittynyt
- 12.6.2010
- Viestejä
- 146
Lähes hyvä painija
Istuskeltuani uudella vaikkakin erittäin rähjäisellä parvekkeellani nauttimassa välipala Batteryani, totesin että huonosta maineestaan huolimatta Hyvinkään Paavola on ihanteellinen paikka elää urheilijan arkea; pururadalle on 200m, kamppailusalille 500m ja uimalaan 1km. Hyvinkään huikeaan keskustaan on muutama kilometri, mutta kuten kuvitella saattaa, sinne on asiaa vähän harvemmin, nuo nähtävyydet kun ovat täällä melko vähissä.
Nyt, selvittyäni muutosta, voin taas keskittää kaiken energiani treenaamiseen. Näin myös kämppikseni pysyy tyytyväisenä, sillä kotona on huomattavasti rauhallisempaa, kun saan purkaa ylimääräisen energiani jossain muualla. Maanantaina 20.6. alkoi Riihimäellä Lucio Linharesin kaksiviikkoinen leiri, johon minun oli pakko päästä osallistumaan. Linhares on yksi niistä vetäjistä, joilla vain on ”sitä jotain”. Sen lisäksi, että Linhares on erittäin lahjakas ja kärsivällinen ohjaaja, hänellä on myös luontaista karismaa sekä kovalla työllä ansaittua kunnioitusta. Kuuntelen hänen jokaista sanaansa erittäin tarkkaan ja yritän imeä itseeni kaiken mahdollisen opin. Hänen vetämiinsä harjoituksiin mennessä voin joka kerta tyytyväisenä ajatella pääseväni siellä edes piirun verran lähemmäs sitä päivää, kun minusta tulee hyvä painija tai edes jotain sinne päin.
Ainoa asia mistä en leirillä pidä, on se että huomaan kuntoni laskeneen loukkaantumisen jälkeen. En ole enää ihan niin hyvässä kunnossa, en jaksa ihan niin paljon ja väsyn nopeammin. Kestän sen, että olen huonompi painija, mutta en pidä siitä etten pärjää koska en jaksa. Vihaan sitä tunnetta. Enkä voi edes syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni. Onneksi häviäminen ja tappiot yleensä antavat minulle vain lisää puhtia treenata vähän kovempaa ja vähän paremmin. Kunto on ehkä laskenut, mutta tahtoa on edelleen. Täytyy varmaankin ruveta harkitsemaan, josko palaisin viimekesäisiin harjoittelu metodeihini eli pyörällä jokaisiin harjoituksiin kotoa Riihimäelle 12km, satoi tai paistoi. Ehkä pidän sen kuitenkin vasta viimeisenä vaihtoehtona, jos mikään muu ei auta.
Istuskeltuani uudella vaikkakin erittäin rähjäisellä parvekkeellani nauttimassa välipala Batteryani, totesin että huonosta maineestaan huolimatta Hyvinkään Paavola on ihanteellinen paikka elää urheilijan arkea; pururadalle on 200m, kamppailusalille 500m ja uimalaan 1km. Hyvinkään huikeaan keskustaan on muutama kilometri, mutta kuten kuvitella saattaa, sinne on asiaa vähän harvemmin, nuo nähtävyydet kun ovat täällä melko vähissä.
Nyt, selvittyäni muutosta, voin taas keskittää kaiken energiani treenaamiseen. Näin myös kämppikseni pysyy tyytyväisenä, sillä kotona on huomattavasti rauhallisempaa, kun saan purkaa ylimääräisen energiani jossain muualla. Maanantaina 20.6. alkoi Riihimäellä Lucio Linharesin kaksiviikkoinen leiri, johon minun oli pakko päästä osallistumaan. Linhares on yksi niistä vetäjistä, joilla vain on ”sitä jotain”. Sen lisäksi, että Linhares on erittäin lahjakas ja kärsivällinen ohjaaja, hänellä on myös luontaista karismaa sekä kovalla työllä ansaittua kunnioitusta. Kuuntelen hänen jokaista sanaansa erittäin tarkkaan ja yritän imeä itseeni kaiken mahdollisen opin. Hänen vetämiinsä harjoituksiin mennessä voin joka kerta tyytyväisenä ajatella pääseväni siellä edes piirun verran lähemmäs sitä päivää, kun minusta tulee hyvä painija tai edes jotain sinne päin.
Ainoa asia mistä en leirillä pidä, on se että huomaan kuntoni laskeneen loukkaantumisen jälkeen. En ole enää ihan niin hyvässä kunnossa, en jaksa ihan niin paljon ja väsyn nopeammin. Kestän sen, että olen huonompi painija, mutta en pidä siitä etten pärjää koska en jaksa. Vihaan sitä tunnetta. Enkä voi edes syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni. Onneksi häviäminen ja tappiot yleensä antavat minulle vain lisää puhtia treenata vähän kovempaa ja vähän paremmin. Kunto on ehkä laskenut, mutta tahtoa on edelleen. Täytyy varmaankin ruveta harkitsemaan, josko palaisin viimekesäisiin harjoittelu metodeihini eli pyörällä jokaisiin harjoituksiin kotoa Riihimäelle 12km, satoi tai paistoi. Ehkä pidän sen kuitenkin vasta viimeisenä vaihtoehtona, jos mikään muu ei auta.
- Liittynyt
- 12.6.2010
- Viestejä
- 146
Vyökuja
Linharesin lukkopaini/bjj-seminaari alkaa lähestyä loppuaan ja ensi viikolla on edessä normaaliin harjoitusrytmiin palaaminen. Kahdet harjoitukset on vielä jäljellä ja niistä toivon mukaan saa vielä paljon irti. Tähän mennessä olen oppinut leirillä paljon ja toivottavasti opit pysyvät päässä vielä kotisalillekin palatessa. Olen saanut myös hyvää painisparria, koska Riihimäen Heraclessa on paljon junnuja, jotka ovat kaikki erittäin taitavia ja sinnikkäitä pikku-kirppuja.
Sunnuntaina leirin ohjelmassa on vielä uusien vöiden myöntäminen menestyneille painijoille. Valitettavasti en ole tänä vuonna yksi onnellisista, mutta ehkä sitten ensi vuonna, jos bjj:n harjoitteluni pysyy yhtä aktiivisena jatkossakin. Sekä Riihimäen Heraclessa että Hyvinkään RNC:ssä perinteisiin kuuluu, että uuden vyöarvon saanut painija kulkee niin sanotun vyökujan läpi niin monta kertaa kuin uusi vyö velvoittaa; sininen vyö kolme kertaa, purppura viisi ja niin edelleen. Vyökujassa kaikki muut painijat riisuvat oman vyönsä ja asettuvat kahteen riviin. Uuden vyön saanutta painijaa ruoskitaan vöillä selkään, tämän kulkiessa kujan läpi. Jokainen saa itse vapaasti valita tyylin, jolla kujan kulkee, mutta kunnioitettavinta on tietenkin kulkea mahdollisimman rauhassa ilman, että näyttää kipua.
Vyökuja kuulostaa ja näyttää todella hurjalta ja sitä se myös on. Ruoskinta sattuu oikeasti todella paljon ja siitä jäävät mustelmat ovat rajun näköisiä ja kipeitä. Kenenkään ei tietenkään ole pakko osallistua traditioon jos ei sitä halua ja varsinkin naisten ja junnujen ruoskintaan vaaditaan sekä oma että huoltajan suostumus. Monet kuitenkin haluavat suorittaa vyökujan, koska se kuuluu perinteisiin ja luo tietynlaista yhteenkuuluvuudentunnetta. Omasta mielestäni vyökuja on hyvä perinne ja samaa mieltä ovat monet vyökujan kokeneet painijat. Perinteen tarkoitus ei ole vahingoittaa ketään, vaikka siitä ruhjeita jääkin, vaan on verrattavissa eri kulttuureissa käytäviin aikuistumisriitteihin, joissa ihminen hyväksytään virallisesti seuraavaan elämänvaiheeseen tai rooliin. Vyökujan jälkeen painija on valmis jättämään taakse vanhan vyöarvonsa ja vastaanottamaan uuden hieman haastavamman ja vaativamman aseman.
Vähän harmittaa jäädä tämänkin leirin jälkeen vielä valkovyöksi, sillä vyössäni on natsojakin jo sen verran, etten voi ansaita edes niitä lisää. Oma periaatteeni on alusta asti ollut, etten halua sinistä vyötä ennen kuin olen menestynyt kilpailuissa ja kilpailukokemustahan minulla ei lajista vielä ole. Tai enhän edes tiedä riittäisivätkö tämän hetkiset taitoni siniseen vyöhön, joku muu osaisi sanoa sen paremmin. Ehkä, jos pyydän oikein kauniisti, Linhares suostuu myöntämään minulle vaikka kiiltävän tähti-tarran lohdutuspalkinnoksi. Ettei pikkuiselle tulisi paha mieli. :D
Linharesin lukkopaini/bjj-seminaari alkaa lähestyä loppuaan ja ensi viikolla on edessä normaaliin harjoitusrytmiin palaaminen. Kahdet harjoitukset on vielä jäljellä ja niistä toivon mukaan saa vielä paljon irti. Tähän mennessä olen oppinut leirillä paljon ja toivottavasti opit pysyvät päässä vielä kotisalillekin palatessa. Olen saanut myös hyvää painisparria, koska Riihimäen Heraclessa on paljon junnuja, jotka ovat kaikki erittäin taitavia ja sinnikkäitä pikku-kirppuja.
Sunnuntaina leirin ohjelmassa on vielä uusien vöiden myöntäminen menestyneille painijoille. Valitettavasti en ole tänä vuonna yksi onnellisista, mutta ehkä sitten ensi vuonna, jos bjj:n harjoitteluni pysyy yhtä aktiivisena jatkossakin. Sekä Riihimäen Heraclessa että Hyvinkään RNC:ssä perinteisiin kuuluu, että uuden vyöarvon saanut painija kulkee niin sanotun vyökujan läpi niin monta kertaa kuin uusi vyö velvoittaa; sininen vyö kolme kertaa, purppura viisi ja niin edelleen. Vyökujassa kaikki muut painijat riisuvat oman vyönsä ja asettuvat kahteen riviin. Uuden vyön saanutta painijaa ruoskitaan vöillä selkään, tämän kulkiessa kujan läpi. Jokainen saa itse vapaasti valita tyylin, jolla kujan kulkee, mutta kunnioitettavinta on tietenkin kulkea mahdollisimman rauhassa ilman, että näyttää kipua.
Vyökuja kuulostaa ja näyttää todella hurjalta ja sitä se myös on. Ruoskinta sattuu oikeasti todella paljon ja siitä jäävät mustelmat ovat rajun näköisiä ja kipeitä. Kenenkään ei tietenkään ole pakko osallistua traditioon jos ei sitä halua ja varsinkin naisten ja junnujen ruoskintaan vaaditaan sekä oma että huoltajan suostumus. Monet kuitenkin haluavat suorittaa vyökujan, koska se kuuluu perinteisiin ja luo tietynlaista yhteenkuuluvuudentunnetta. Omasta mielestäni vyökuja on hyvä perinne ja samaa mieltä ovat monet vyökujan kokeneet painijat. Perinteen tarkoitus ei ole vahingoittaa ketään, vaikka siitä ruhjeita jääkin, vaan on verrattavissa eri kulttuureissa käytäviin aikuistumisriitteihin, joissa ihminen hyväksytään virallisesti seuraavaan elämänvaiheeseen tai rooliin. Vyökujan jälkeen painija on valmis jättämään taakse vanhan vyöarvonsa ja vastaanottamaan uuden hieman haastavamman ja vaativamman aseman.
Vähän harmittaa jäädä tämänkin leirin jälkeen vielä valkovyöksi, sillä vyössäni on natsojakin jo sen verran, etten voi ansaita edes niitä lisää. Oma periaatteeni on alusta asti ollut, etten halua sinistä vyötä ennen kuin olen menestynyt kilpailuissa ja kilpailukokemustahan minulla ei lajista vielä ole. Tai enhän edes tiedä riittäisivätkö tämän hetkiset taitoni siniseen vyöhön, joku muu osaisi sanoa sen paremmin. Ehkä, jos pyydän oikein kauniisti, Linhares suostuu myöntämään minulle vaikka kiiltävän tähti-tarran lohdutuspalkinnoksi. Ettei pikkuiselle tulisi paha mieli. :D
- Liittynyt
- 12.6.2010
- Viestejä
- 146
Teach me how to dougie
Mmanewbie taitaa olla yksi minun lemppareistani, sillä hänen palautteistaan tulen aina hyvälle tuulelle. Tällä kertaa käytetyt sanamuodot olivat kyllä osuvat ”Lucion tasoiset ohjaajat tekevät IHMEITÄ.” Rivien välistä voi päätellä, että olemme erittäin samaa mieltä potentiaalisuudestani. :D
Linharesin leirin viimeinen treeni kului sunnuntaina perinteisissä merkeissä; pelejä, kilpailua sekä jotain joka muistutti oikeata harjoittelua. Yhtenä uutena lajina pääsimme kisailun ohessa kokeilemaan Dougie-tanssia. Youtubesta löytyy hakusanoilla ”Teach me how to dougie” tanssiin liittyvä kappale. Hakusanoilla löytyy myös videoita mm. Jon Jonesista ja Alistair Overeemista tanssimassa Dougieta. ”Teach me how to dougie” on ehkä yksi raivostuttavimmista kappaleista, joita olen ikinä kuullut, se jää korvamadoksi ja soi päässä aina viikon kerralla. Luonnollisesti se siis on nyt yksi soitetuimmista kappaleista kotonani.
Urheilijoilla tunnetusti on itsetunto kohdillaan ja tanssimuuvit olivat salilla sen mukaisia. Jotta tanssin aiheuttaman häpeän määrä saavuttaisi huippunsa, suuri osa kukkakaalikorvien tansseista päätyi videolle, joka toivon mukaan on jossain vaiheessa nähtävissä Linharesin kotisivuilla. Toivon vain, että oma osuuteni Dougiesta on sensuroitu videolta. Osa painijoista kyllä yllätti osaamalla jopa hieman jammailla, vaikka päivätyötä ei ehkä silti vielä kannata jättää, kun taas osa tanssijoista aiheutti vain polttavan myötähäpeänpunan poskille. Tuskin tarvitsee erikseen mainita nimiä, sillä jokainen varmasti tunnistaa itse kumpaan ryhmään kuuluu, itsehän edustan ylpeänä sitä jälkimmäistä.
Viimeisenä sunnuntain ohjelmassa oli vöiden jako. Väkeä oli paikalla ihan kiitettävästi ja näin vyökujallekin saatiin mukavasti mittaa. Muutaman vyön ja kivuliaan ruoskinnan jälkeen kuulin Linharesin kutsuvan paikalle seuraavan ansioituneen. Mielessäni raksutti hetken aikaa, sillä se mitä Linhares sanoi, kuulosti epäilyttävästi omalta nimeltäni. Nopea vilkaisu ympärille, lähteekö kukaan muu liikkeelle omalta paikaltaan. ”Nopean” vilkaisuni aikana kaikki luonnollisesti ehtivät jo huomata, etteivät pikku blondin rattaat taas oikein tunnu pyörivän niin kuin pitäisi ja kuitti tuli välittömästi ”On niin monta Tinaa paikalla, että piti tarkistaa, ketä tarkoitetaan.” Niinpä niin, kaikki eivät todellakaan voi olla pesän pörröisimpiä mehiläisiä.
Naisia ei perinteisesti ruoskita, joten sain valita osallistunko vyökujaan vai en. Todennäköisesti ei tullut kellekään yllätyksenä, kun ilmoitin haluavani ruoskinnan aivan kuten kaikki muutkin. Olin pikkuisen hämilläni koko tilanteesta ja seisoa tönötin paikoillani suu ja silmät auki, kunnes kuulin käskyn lähteä kävelemään kujaa. Ensimmäiset iskut eivät juuri sattuneet, mutta jo kymmenen lyönnin jälkeen selkääni sattui ja poltti niin paljon, etten enää muistanut edes hengittää. En ymmärrä miten toiset saavat kujan näyttämään niin helpolta. Vaikka sainkin sukupuoleni puolesta hieman kevyempiä lyöntejä, viimeiset metrit kujalla olivat täyttä tuskaa. En tiennyt miten päin yrittäisin olla, sillä jokainen osuma jätti kuuman poltteen selkään enkä vain kyennyt vetämään happea keuhkoihini. Luulin ettei ruoskiminen loppuisi ikinä, mutta noin 150 lyönnin jälkeen se oli kuitenkin ohi ja olin ansainnut uuden vyöarvoni.
Jälleen kerran suuri kiitos Lucio Linharesille loistavasta leiristä!!
Erityiskiitos myös Riihimäen Heraclesille, joka lahjoitti minulle uuden sinisen vyöni. Olen nyt treenannut puvun kanssa noin vuoden verran ja tähän mennessä olen saanut kaikki vyöni Heraclesilta, kolme valkoista sekä nyt uuden sinisen vyön. Vielä muutama vyö niin voin harkita siirtymistä Hyvinkäältä Riihimäelle. Tai minullehan luvattiin jo purppura vyö, kun, viidentoista yrityksen jälkeen, lopulta onnistuin saunaillassa kiipeämään mökin terassilta parvekkeelle mekko päällä. ;)
Mmanewbie taitaa olla yksi minun lemppareistani, sillä hänen palautteistaan tulen aina hyvälle tuulelle. Tällä kertaa käytetyt sanamuodot olivat kyllä osuvat ”Lucion tasoiset ohjaajat tekevät IHMEITÄ.” Rivien välistä voi päätellä, että olemme erittäin samaa mieltä potentiaalisuudestani. :D
Linharesin leirin viimeinen treeni kului sunnuntaina perinteisissä merkeissä; pelejä, kilpailua sekä jotain joka muistutti oikeata harjoittelua. Yhtenä uutena lajina pääsimme kisailun ohessa kokeilemaan Dougie-tanssia. Youtubesta löytyy hakusanoilla ”Teach me how to dougie” tanssiin liittyvä kappale. Hakusanoilla löytyy myös videoita mm. Jon Jonesista ja Alistair Overeemista tanssimassa Dougieta. ”Teach me how to dougie” on ehkä yksi raivostuttavimmista kappaleista, joita olen ikinä kuullut, se jää korvamadoksi ja soi päässä aina viikon kerralla. Luonnollisesti se siis on nyt yksi soitetuimmista kappaleista kotonani.
Urheilijoilla tunnetusti on itsetunto kohdillaan ja tanssimuuvit olivat salilla sen mukaisia. Jotta tanssin aiheuttaman häpeän määrä saavuttaisi huippunsa, suuri osa kukkakaalikorvien tansseista päätyi videolle, joka toivon mukaan on jossain vaiheessa nähtävissä Linharesin kotisivuilla. Toivon vain, että oma osuuteni Dougiesta on sensuroitu videolta. Osa painijoista kyllä yllätti osaamalla jopa hieman jammailla, vaikka päivätyötä ei ehkä silti vielä kannata jättää, kun taas osa tanssijoista aiheutti vain polttavan myötähäpeänpunan poskille. Tuskin tarvitsee erikseen mainita nimiä, sillä jokainen varmasti tunnistaa itse kumpaan ryhmään kuuluu, itsehän edustan ylpeänä sitä jälkimmäistä.
Viimeisenä sunnuntain ohjelmassa oli vöiden jako. Väkeä oli paikalla ihan kiitettävästi ja näin vyökujallekin saatiin mukavasti mittaa. Muutaman vyön ja kivuliaan ruoskinnan jälkeen kuulin Linharesin kutsuvan paikalle seuraavan ansioituneen. Mielessäni raksutti hetken aikaa, sillä se mitä Linhares sanoi, kuulosti epäilyttävästi omalta nimeltäni. Nopea vilkaisu ympärille, lähteekö kukaan muu liikkeelle omalta paikaltaan. ”Nopean” vilkaisuni aikana kaikki luonnollisesti ehtivät jo huomata, etteivät pikku blondin rattaat taas oikein tunnu pyörivän niin kuin pitäisi ja kuitti tuli välittömästi ”On niin monta Tinaa paikalla, että piti tarkistaa, ketä tarkoitetaan.” Niinpä niin, kaikki eivät todellakaan voi olla pesän pörröisimpiä mehiläisiä.
Naisia ei perinteisesti ruoskita, joten sain valita osallistunko vyökujaan vai en. Todennäköisesti ei tullut kellekään yllätyksenä, kun ilmoitin haluavani ruoskinnan aivan kuten kaikki muutkin. Olin pikkuisen hämilläni koko tilanteesta ja seisoa tönötin paikoillani suu ja silmät auki, kunnes kuulin käskyn lähteä kävelemään kujaa. Ensimmäiset iskut eivät juuri sattuneet, mutta jo kymmenen lyönnin jälkeen selkääni sattui ja poltti niin paljon, etten enää muistanut edes hengittää. En ymmärrä miten toiset saavat kujan näyttämään niin helpolta. Vaikka sainkin sukupuoleni puolesta hieman kevyempiä lyöntejä, viimeiset metrit kujalla olivat täyttä tuskaa. En tiennyt miten päin yrittäisin olla, sillä jokainen osuma jätti kuuman poltteen selkään enkä vain kyennyt vetämään happea keuhkoihini. Luulin ettei ruoskiminen loppuisi ikinä, mutta noin 150 lyönnin jälkeen se oli kuitenkin ohi ja olin ansainnut uuden vyöarvoni.
Jälleen kerran suuri kiitos Lucio Linharesille loistavasta leiristä!!
Erityiskiitos myös Riihimäen Heraclesille, joka lahjoitti minulle uuden sinisen vyöni. Olen nyt treenannut puvun kanssa noin vuoden verran ja tähän mennessä olen saanut kaikki vyöni Heraclesilta, kolme valkoista sekä nyt uuden sinisen vyön. Vielä muutama vyö niin voin harkita siirtymistä Hyvinkäältä Riihimäelle. Tai minullehan luvattiin jo purppura vyö, kun, viidentoista yrityksen jälkeen, lopulta onnistuin saunaillassa kiipeämään mökin terassilta parvekkeelle mekko päällä. ;)
Guido
Faber ja Jones vetää Dougieta :D
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
- Liittynyt
- 12.6.2010
- Viestejä
- 146
Vielä kerran Grappling Team Pori
Ensimmäiset kunnon pöllytykset sinivöisenä on nyt saatu ja hyvältä tuntui. Ei uskoisi miten monta kertaa voi kuuden minuutin aikana joutua taputtamaan. Uudessa vyössä tuntuu kuitenkin olevan mukana jotain pahaa karmaa, hemmetin riihimäkeläinen vyö, joka kumoaa violetissa puvussani olevat positiiviset voimat. Pari päivää leirin jälkeen sain selkääni pahimman krampin ikinä! Nyt en ole viikkoon saanut leukaani painettua rintaan enkä tämän vuoksi ole uskaltanut juuri mennä salillekaan. Minulla menee vartti kun yritän kammeta itseäni aamulla sängystä ylös, koska tuntuu kuin selästäni olisi jokin lihas aivan katkeamaisillaan. Nyt ehkä olisi hyvä hetki arvioida uudelleen kannattaisiko sittenkin venytellä vähän useammin.
Olkavamman myötä on lääkekiintiöni tullut täyteen ja kuten ystäväni kuvaili voimakkaita kipulääkkeitäni ”Joka aamu saa opetella uudelleen kävelemään.” Tämän vuoksi olen yrittänyt nyt hoitaa selkäjumiani luontaisin keinoin eli venyttelemällä ja tietenkin kitisemällä kotona. Toivon mukaan se alkaa pian helpottaa, sillä olen ilmoittautunut mukaan lauantaina Hangossa käytävään BJJ Summer Fightiin. Uuden vyön myötä sarjakseni valikoitui siniset+ylemmät vyöt, alle 63kg. Hangon kisat ovat urani ensimmäiset bjj-kilpailut ja vaikka varsinaisia suorituspaineita ei ole, alkaa minua silti vähän jännittää. Bjj ei, ahkerasta treenaamisesta huolimatta, ole tai tule koskaan olemaan päälajini enkä odota voittavani, mutta eihän kukaan koskaan toivo häviävänsäkään, paitsi niillä kerroilla kun on maha jännityksestä niin sekaisin, että haluaisi vain päästä mahdollisimman pian takaisin vessaan. Pelkkä ajatuskin kilpailuista tuo perhosia vatsaan, mutta ainakin vielä jännitys on terveissä mitoissa.
Vaihtaessani seuraa Porista Hyvinkäälle tein Porin valmentajille erään lupauksen, jonka aion nyt lunastaa; kotikaupungistani huolimatta edustan Hangossa Grappling Team Poria. Summer Fight on viimeinen kerta, kun edustan Poria joten toivon mukaan tuon kisoista jonkinasteista menestystä tai edes muutaman otteluvoiton. Peukkuja pystyyn!!
Ensimmäiset kunnon pöllytykset sinivöisenä on nyt saatu ja hyvältä tuntui. Ei uskoisi miten monta kertaa voi kuuden minuutin aikana joutua taputtamaan. Uudessa vyössä tuntuu kuitenkin olevan mukana jotain pahaa karmaa, hemmetin riihimäkeläinen vyö, joka kumoaa violetissa puvussani olevat positiiviset voimat. Pari päivää leirin jälkeen sain selkääni pahimman krampin ikinä! Nyt en ole viikkoon saanut leukaani painettua rintaan enkä tämän vuoksi ole uskaltanut juuri mennä salillekaan. Minulla menee vartti kun yritän kammeta itseäni aamulla sängystä ylös, koska tuntuu kuin selästäni olisi jokin lihas aivan katkeamaisillaan. Nyt ehkä olisi hyvä hetki arvioida uudelleen kannattaisiko sittenkin venytellä vähän useammin.
Olkavamman myötä on lääkekiintiöni tullut täyteen ja kuten ystäväni kuvaili voimakkaita kipulääkkeitäni ”Joka aamu saa opetella uudelleen kävelemään.” Tämän vuoksi olen yrittänyt nyt hoitaa selkäjumiani luontaisin keinoin eli venyttelemällä ja tietenkin kitisemällä kotona. Toivon mukaan se alkaa pian helpottaa, sillä olen ilmoittautunut mukaan lauantaina Hangossa käytävään BJJ Summer Fightiin. Uuden vyön myötä sarjakseni valikoitui siniset+ylemmät vyöt, alle 63kg. Hangon kisat ovat urani ensimmäiset bjj-kilpailut ja vaikka varsinaisia suorituspaineita ei ole, alkaa minua silti vähän jännittää. Bjj ei, ahkerasta treenaamisesta huolimatta, ole tai tule koskaan olemaan päälajini enkä odota voittavani, mutta eihän kukaan koskaan toivo häviävänsäkään, paitsi niillä kerroilla kun on maha jännityksestä niin sekaisin, että haluaisi vain päästä mahdollisimman pian takaisin vessaan. Pelkkä ajatuskin kilpailuista tuo perhosia vatsaan, mutta ainakin vielä jännitys on terveissä mitoissa.
Vaihtaessani seuraa Porista Hyvinkäälle tein Porin valmentajille erään lupauksen, jonka aion nyt lunastaa; kotikaupungistani huolimatta edustan Hangossa Grappling Team Poria. Summer Fight on viimeinen kerta, kun edustan Poria joten toivon mukaan tuon kisoista jonkinasteista menestystä tai edes muutaman otteluvoiton. Peukkuja pystyyn!!
Guido
Onnea kisoihin! 
- Liittynyt
- 12.6.2010
- Viestejä
- 146
Summerfight 2011
Summerfight on nyt takana ja hieman menestystäkin tuli. Naisia tapahtumaan osallistui valitettavasti melko vähän joten sinivöiden sarjat yli ja alle 63kg yhdistettiin yhdeksi naisten avoimeksi sarjaksi. Yhteensä kisoissa oli 12 naista, joista viisi sinivöisiä.
Perinteiseen tyyliini ottelujännitykseni ehti muuttua ahdistavaksi jo monta päivää ennen varsinaisia kisoja. Vaikka kilpailut olivatkin vasta ensimmäiset bjj-kisani, halusin voittaa ja ennen kaikkea halusin todistaa olevani ihan kohtuullinen painija. Uuden lajin kunniaksi päätin kokeilla kotona uusia jännityksenlievitys metodeja ja yritin iltapuhteeksi koota palapeliä. Täytyy sanoa, että oli paha virhe. Tällä keskittymiskyvyllä sekä mukavalla säväyksellä kisajännitystä, tuhannen palan palapelin kokoamisesta ei tullut kuin pahalle tuulelle. Varmaan jokin valmistusvirhe, sillä palat eivät vain millään sopineet yhteen. Ei ihme, että olen jo kolme vuotta yrittänyt koota samaa palapeliä.
Kilpailuja edeltävänä yönä en jälleen kerran saanut nukuttua kunnolla, koska jännitin ottelemista ja pelkäsin nukkuvani pommiin. Heräsin yöllä monta kertaa tarkistamaan, etten ollut myöhässä. Aamulla herätyskellon oikeasti soidessa sisäinen vetelykseni kuitenkin painoi useamman kerran torkkua ja lopulta sain pakata varusteeni hirveällä kiireellä. Ajomatka Hankoon kului lievässä aamukoomassa sekä muistellessa mitä kaikkea olin jo unohtanut. Hampaiden pesun suoritin ensimmäisellä vastaan tulleella huoltoasemalla ja kynsien leikkuun seuraavalla. Muutaman pysähdyksen jälkeen aloin kuitenkin olla melko hyvässä valmiudessa painimaan. Päästyämme perille Hankoon tuli vastaan vielä yksi pieni ongelma; emme löytäneet kisapaikkaa. Pyörimme satamassa mielestämme oikeassa paikassa, mutta kisapaikkaa saati muita painijoita ei vain näkynyt. Lopulta parin puhelun jälkeen selvisi, että kilpailut oli siirretty sateen varalta sisätiloihin läheiselle urheilutalolle. Ei muuta kuin takaisin autoon ja uutta osoitetta kohti.
Ilmoittautuminen sekä sääntöpalaveri kisapaikalla olivat nopeasti ohi, minkä jälkeen alkoi tuskaisa odottelu. Ensimmäinen otteluni oli numerolla 34 joten tiesin joutuvani kärsimään jännityksestä vielä useamman tunnin. Mitä lähemmäs oma vuoroni tuli, sitä hirveämmäksi oloni muuttui. Kävin vessassa vartin välein ja pidättelin oksennusta. Silmäilin muita sinivöitä ja jokainen heistä näytti mielestäni isolta ja taitavalta. Ottelun numero 30 alkaessa kävin viimeisen kerran vessassa ja aloitin laiskan lämmittelyn. Hikoilin pelkästä jännityksestä niin paljon, ettei minun tarvinnut kuin kerran pyöräyttää käsiä ja minun oli jo kuuma.
Ensimmäisessä ottelussa vastassani oli BJJ Centerin Senka Drobac, joka oli päätä pidempi kuin minä. Kävellessäni matolle en meinannut muistaa hengittää ja sydämeni tuntui jättävän lyöntejä väliin. ”Fight!” käskyn tultua kaikki kuitenkin unohtui ja pystyin keskittymään siihen mitä olin tekemässä. Pääsin nopeasti hyvään positioon ja sain otteen vastustajani kädestä. Muutaman kuperkeikan jälkeen näin tytön taputtavan mattoon ja päästin irti tuomarin ”stop”-komennon jälkeen. Voitin ottelun kimura-nimisellä käsilukolla.
Seuraavaan otteluuni, joka oli sarjan finaali, oli parinkymmenen ottelun verran aikaa, joten kiirettä ei ollut. Ehdin hyvin keräillä jännitykseni sekä pahan olon takaisin, vessarumbakin jatkui tuttuun malliin. Finaalissa sain vastaani Takadon Milla Hirvosen, joka oli jo voittanut kaksi ottelua ja vaikutti erittäin taitavalta. Ennen ottelua ehdimme vaihtaa muutaman sanan sekä vähän naureskellakin. Matolle päästyämme ilmeet kuitenkin vakavoituivat ja molemmat alkoivat keskittyä omaan juttuunsa. Aiempien otteluiden perusteella odotin Hirvosen hyppäävän guardiin joten jotain oli keksittävä nopeasti. Ainoa mitä äkkiä keksin oli yrittää hyppyjujia, joka ei tietenkään onnistunut, mutta minkäs teet; epätoivoiset hetket vaativat epätoivoisia tekoja. Ottelu oli kaikin puolin erittäin tasainen ja päättyi tiukkaan 2-0 voittooni.
Reissu oli kaikin puolin hieno ja kannatti lähteä. Sain vähän lisää itseluottamusta sekä todisteen itselleni siitä että kehitystä on ollut. Edustin kilpailuissa Grappling Teamia joten kunnia voitosta meni Poriin. Hyvinkään RNC:lle menestystä toivat sekä Saku Burke kullalla että Jarkko Hanninen pronssilla. Onnea pojille!
Summerfight on nyt takana ja hieman menestystäkin tuli. Naisia tapahtumaan osallistui valitettavasti melko vähän joten sinivöiden sarjat yli ja alle 63kg yhdistettiin yhdeksi naisten avoimeksi sarjaksi. Yhteensä kisoissa oli 12 naista, joista viisi sinivöisiä.
Perinteiseen tyyliini ottelujännitykseni ehti muuttua ahdistavaksi jo monta päivää ennen varsinaisia kisoja. Vaikka kilpailut olivatkin vasta ensimmäiset bjj-kisani, halusin voittaa ja ennen kaikkea halusin todistaa olevani ihan kohtuullinen painija. Uuden lajin kunniaksi päätin kokeilla kotona uusia jännityksenlievitys metodeja ja yritin iltapuhteeksi koota palapeliä. Täytyy sanoa, että oli paha virhe. Tällä keskittymiskyvyllä sekä mukavalla säväyksellä kisajännitystä, tuhannen palan palapelin kokoamisesta ei tullut kuin pahalle tuulelle. Varmaan jokin valmistusvirhe, sillä palat eivät vain millään sopineet yhteen. Ei ihme, että olen jo kolme vuotta yrittänyt koota samaa palapeliä.
Kilpailuja edeltävänä yönä en jälleen kerran saanut nukuttua kunnolla, koska jännitin ottelemista ja pelkäsin nukkuvani pommiin. Heräsin yöllä monta kertaa tarkistamaan, etten ollut myöhässä. Aamulla herätyskellon oikeasti soidessa sisäinen vetelykseni kuitenkin painoi useamman kerran torkkua ja lopulta sain pakata varusteeni hirveällä kiireellä. Ajomatka Hankoon kului lievässä aamukoomassa sekä muistellessa mitä kaikkea olin jo unohtanut. Hampaiden pesun suoritin ensimmäisellä vastaan tulleella huoltoasemalla ja kynsien leikkuun seuraavalla. Muutaman pysähdyksen jälkeen aloin kuitenkin olla melko hyvässä valmiudessa painimaan. Päästyämme perille Hankoon tuli vastaan vielä yksi pieni ongelma; emme löytäneet kisapaikkaa. Pyörimme satamassa mielestämme oikeassa paikassa, mutta kisapaikkaa saati muita painijoita ei vain näkynyt. Lopulta parin puhelun jälkeen selvisi, että kilpailut oli siirretty sateen varalta sisätiloihin läheiselle urheilutalolle. Ei muuta kuin takaisin autoon ja uutta osoitetta kohti.
Ilmoittautuminen sekä sääntöpalaveri kisapaikalla olivat nopeasti ohi, minkä jälkeen alkoi tuskaisa odottelu. Ensimmäinen otteluni oli numerolla 34 joten tiesin joutuvani kärsimään jännityksestä vielä useamman tunnin. Mitä lähemmäs oma vuoroni tuli, sitä hirveämmäksi oloni muuttui. Kävin vessassa vartin välein ja pidättelin oksennusta. Silmäilin muita sinivöitä ja jokainen heistä näytti mielestäni isolta ja taitavalta. Ottelun numero 30 alkaessa kävin viimeisen kerran vessassa ja aloitin laiskan lämmittelyn. Hikoilin pelkästä jännityksestä niin paljon, ettei minun tarvinnut kuin kerran pyöräyttää käsiä ja minun oli jo kuuma.
Ensimmäisessä ottelussa vastassani oli BJJ Centerin Senka Drobac, joka oli päätä pidempi kuin minä. Kävellessäni matolle en meinannut muistaa hengittää ja sydämeni tuntui jättävän lyöntejä väliin. ”Fight!” käskyn tultua kaikki kuitenkin unohtui ja pystyin keskittymään siihen mitä olin tekemässä. Pääsin nopeasti hyvään positioon ja sain otteen vastustajani kädestä. Muutaman kuperkeikan jälkeen näin tytön taputtavan mattoon ja päästin irti tuomarin ”stop”-komennon jälkeen. Voitin ottelun kimura-nimisellä käsilukolla.
Seuraavaan otteluuni, joka oli sarjan finaali, oli parinkymmenen ottelun verran aikaa, joten kiirettä ei ollut. Ehdin hyvin keräillä jännitykseni sekä pahan olon takaisin, vessarumbakin jatkui tuttuun malliin. Finaalissa sain vastaani Takadon Milla Hirvosen, joka oli jo voittanut kaksi ottelua ja vaikutti erittäin taitavalta. Ennen ottelua ehdimme vaihtaa muutaman sanan sekä vähän naureskellakin. Matolle päästyämme ilmeet kuitenkin vakavoituivat ja molemmat alkoivat keskittyä omaan juttuunsa. Aiempien otteluiden perusteella odotin Hirvosen hyppäävän guardiin joten jotain oli keksittävä nopeasti. Ainoa mitä äkkiä keksin oli yrittää hyppyjujia, joka ei tietenkään onnistunut, mutta minkäs teet; epätoivoiset hetket vaativat epätoivoisia tekoja. Ottelu oli kaikin puolin erittäin tasainen ja päättyi tiukkaan 2-0 voittooni.
Reissu oli kaikin puolin hieno ja kannatti lähteä. Sain vähän lisää itseluottamusta sekä todisteen itselleni siitä että kehitystä on ollut. Edustin kilpailuissa Grappling Teamia joten kunnia voitosta meni Poriin. Hyvinkään RNC:lle menestystä toivat sekä Saku Burke kullalla että Jarkko Hanninen pronssilla. Onnea pojille!
- Liittynyt
- 12.6.2010
- Viestejä
- 146
Sparripäivä
Viime viikolla pääsin pitkästä aikaa nauttimaan kovasta vapaaottelu sparrista kun saimme Hyvinkäälle vieraaksi aloittelevan kuopiolaisen vapaaottelijan Vuokko Kataisen. Olemme Kataisen kanssa useaan otteeseen yrittäneet järjestää yhteisiä sparritreenejä, mutta pitkän välimatkan vuoksi tämä onnistui ensimmäistä kertaa vasta viime viikolla.
Tulevat sparrit hieman jännittivät minua, sillä en ollut useaan kuukauteen, yhtä polttarikeikkaa lukuun ottamatta, pitänyt hanskoja kertaakaan käsissäni. Tiesin, että ottelusilmäni olisi kateissa ja sekä lyöntitarkkuus että oma suojaus sen mukaisia. Ensimmäiset sparrit menivätkin kaikkien odotusten mukaisesti tunnustellessa sekä koppaillessa lyöntejä omaan päähän. Kovalyöntisen Kataisen kanssa oli kuitenkin pakko jo seuraavaan treeniin mennessä oppia, että oma nenänpää kannattaa suojata hyvin, ellei kirjaimellisesti kaipaa verta nenästään.
Laskujemme mukaan otimme neljän treenin aikana reilut 20 kovaa sparrierää sekä lähes yhtä monta erää tekniikkaa. Vahva ja kovapäinen Katainen antoi kehässä kovan vastuksen ja jätti minulle sparreista muistoksi mukavan mustan silmän. Kaiken kaikkiaan sparrit menivät mielestäni molempien osalta vähintäänkin hyvin. Iloisen ja puheliaan luonteensa vuoksi Katainen oli hyvää seuraa myös salin ulkopuolella ja toivon mukaan saamme houkuteltua hänet Hyvinkäälle vielä toistamiseenkin.
Kataisen on määrä otella ensimmäinen amatööriottelunsa 17.8. Chicago Collisionissa Lahdessa Liisa Nurmivaaraa vastaan. Ottelu käydään shooto säännöillä, jotka eroavat amatöörivapaaottelusta muun muassa siten että potkut polvella päähän ovat sallittuja. Lajia tuntemattomalle shooto ja vapaaottelu ovat kuitenkin käytännössä sama asia. Aion ehdottomasti olla itse yleisön joukossa kannustamassa ja jännittämässä Chicago Collisionin ainoaa naisten ottelua. Jos Katainen lyö Lahdessa yhtä kovaa kuin täällä Hyvinkäällä, uskon hänen kyllä pystyvän voittamaan. Tsemppiä!!
Viime viikolla pääsin pitkästä aikaa nauttimaan kovasta vapaaottelu sparrista kun saimme Hyvinkäälle vieraaksi aloittelevan kuopiolaisen vapaaottelijan Vuokko Kataisen. Olemme Kataisen kanssa useaan otteeseen yrittäneet järjestää yhteisiä sparritreenejä, mutta pitkän välimatkan vuoksi tämä onnistui ensimmäistä kertaa vasta viime viikolla.
Tulevat sparrit hieman jännittivät minua, sillä en ollut useaan kuukauteen, yhtä polttarikeikkaa lukuun ottamatta, pitänyt hanskoja kertaakaan käsissäni. Tiesin, että ottelusilmäni olisi kateissa ja sekä lyöntitarkkuus että oma suojaus sen mukaisia. Ensimmäiset sparrit menivätkin kaikkien odotusten mukaisesti tunnustellessa sekä koppaillessa lyöntejä omaan päähän. Kovalyöntisen Kataisen kanssa oli kuitenkin pakko jo seuraavaan treeniin mennessä oppia, että oma nenänpää kannattaa suojata hyvin, ellei kirjaimellisesti kaipaa verta nenästään.
Laskujemme mukaan otimme neljän treenin aikana reilut 20 kovaa sparrierää sekä lähes yhtä monta erää tekniikkaa. Vahva ja kovapäinen Katainen antoi kehässä kovan vastuksen ja jätti minulle sparreista muistoksi mukavan mustan silmän. Kaiken kaikkiaan sparrit menivät mielestäni molempien osalta vähintäänkin hyvin. Iloisen ja puheliaan luonteensa vuoksi Katainen oli hyvää seuraa myös salin ulkopuolella ja toivon mukaan saamme houkuteltua hänet Hyvinkäälle vielä toistamiseenkin.
Kataisen on määrä otella ensimmäinen amatööriottelunsa 17.8. Chicago Collisionissa Lahdessa Liisa Nurmivaaraa vastaan. Ottelu käydään shooto säännöillä, jotka eroavat amatöörivapaaottelusta muun muassa siten että potkut polvella päähän ovat sallittuja. Lajia tuntemattomalle shooto ja vapaaottelu ovat kuitenkin käytännössä sama asia. Aion ehdottomasti olla itse yleisön joukossa kannustamassa ja jännittämässä Chicago Collisionin ainoaa naisten ottelua. Jos Katainen lyö Lahdessa yhtä kovaa kuin täällä Hyvinkäällä, uskon hänen kyllä pystyvän voittamaan. Tsemppiä!!
- Liittynyt
- 12.6.2010
- Viestejä
- 146
Lukkopaini ja bjj seminaari Hyvinkäällä
Tänään Hyvinkäällä starttasi Alan Nascimenton viikon mittainen lukkopaini ja bjj-seminaari. Nascimento on vieraillut kerran aiemmin Riihimäen Heraclesissa ja on erittäin pidetty ohjaaja. Leiri on suunnattu kaikille lukkopainista tai bjj:sta kiinnostuneille. Myös Hyvinkään ja Riihimäen ulkopuoliset painijat ovat erittäin tervetulleita leirille, jos intoa ja halua riittää. Leirin aikataulut sekä harjoitusten hinnat löytyvät RNC Sports Clubin kotisivuilta.
Näillä näkymin leirille ollaan minun ilokseni saamassa yksi porilainen vierailija. Valitettavasti hän ei ehdi osallistua kuin yksiin harjoituksiin, mutta henkilökohtaisesti kyseisen ihmisen tuntevana voin sanoa, että yhdet harjoitukset ovat enemmän kuin tarpeeksi. Persoonallinen, iloinen ja äärimmäisen puhelias painija jää varmasti mieleen jo yksien harjoitusten jälkeen.
Lukkopaini ja bjj ovat monin tavoin vapaaottelua ”turvallisempia” ja monet harrastajat eivät käytä harjoituksissa hammassuojia tai eivät ainakaan tekniikkaharjoitusten aikana, sillä hammassuojat tuntuvat monen mielestä erittäin epämiellyttäviltä ja varsinaisia iskuja kasvoihin tulee melko vähän. Hammassuojat ovat halpa vakuutus hampaista, mutta on tietenkin jokaisen oma valinta käyttääkö niitä harjoituksissa vaiko vain sparratessa ja kilpailuissa. Itse olen nyrkkeilyajoiltani oppinut pitämään hammassuojia suussani läpi koko harjoituksen aina alkulämmittelystä suihkuun asti. Olen myös melko onnettomuusaltis joten hammassuojat ovat muutenkin minulle melko hyvä sijoitus.
Leirin ensimmäisissä harjoituksissa päätin vastoin tapojani tehdä tekniikat ilman hammassuojia, koska suojat olivat hautautuneet jonnekin kassini uumeniin enkä jaksanut niitä sen enempää kaivella. Kuten sanonta kuuluu ”jos jotain voi sattua, se myös sattuu” ja niin kävi tälläkin kertaa. Harjoituksen viimeistä tekniikkaa suorittaessamme löimme parini kanssa päämme yhteen, jolloin tunsin pienen osuman alahuulessani. Pieniä kolhuja tulee aina joten välittänyt asiasta sen enempää. Harjoitusten jälkeen minulla oli kiire palaveriin uudelle koululleni, joten lähdin hieman muita aiemmin käymättä suihkussa tai katsomatta peiliin. Vasta autossa aloin tutkia kipeää huultani. Alahuuleni oli alkanut turvota ja siihen oli tullut kunnollinen reikä. Tiesin etten ehtisi enää käydä kotona enkä voinut perua tapaamistanikaan joten vaihtoehtoja ei ollut; istuin palaverin läpi naama peruslukemilla huuli verta valuen. Jos ei muuta, niin ainakin annoin itsestäni hyvän ensivaikutelman uuteen kouluuni.
Muistiinpanoja tulevaisuuden varalle: 1. käytä AINA hammassuojia 2. älä sovi tapaamisia heti harjoitusten jälkeen tai katso ainakin peiliin
Tänään Hyvinkäällä starttasi Alan Nascimenton viikon mittainen lukkopaini ja bjj-seminaari. Nascimento on vieraillut kerran aiemmin Riihimäen Heraclesissa ja on erittäin pidetty ohjaaja. Leiri on suunnattu kaikille lukkopainista tai bjj:sta kiinnostuneille. Myös Hyvinkään ja Riihimäen ulkopuoliset painijat ovat erittäin tervetulleita leirille, jos intoa ja halua riittää. Leirin aikataulut sekä harjoitusten hinnat löytyvät RNC Sports Clubin kotisivuilta.
Näillä näkymin leirille ollaan minun ilokseni saamassa yksi porilainen vierailija. Valitettavasti hän ei ehdi osallistua kuin yksiin harjoituksiin, mutta henkilökohtaisesti kyseisen ihmisen tuntevana voin sanoa, että yhdet harjoitukset ovat enemmän kuin tarpeeksi. Persoonallinen, iloinen ja äärimmäisen puhelias painija jää varmasti mieleen jo yksien harjoitusten jälkeen.
Lukkopaini ja bjj ovat monin tavoin vapaaottelua ”turvallisempia” ja monet harrastajat eivät käytä harjoituksissa hammassuojia tai eivät ainakaan tekniikkaharjoitusten aikana, sillä hammassuojat tuntuvat monen mielestä erittäin epämiellyttäviltä ja varsinaisia iskuja kasvoihin tulee melko vähän. Hammassuojat ovat halpa vakuutus hampaista, mutta on tietenkin jokaisen oma valinta käyttääkö niitä harjoituksissa vaiko vain sparratessa ja kilpailuissa. Itse olen nyrkkeilyajoiltani oppinut pitämään hammassuojia suussani läpi koko harjoituksen aina alkulämmittelystä suihkuun asti. Olen myös melko onnettomuusaltis joten hammassuojat ovat muutenkin minulle melko hyvä sijoitus.
Leirin ensimmäisissä harjoituksissa päätin vastoin tapojani tehdä tekniikat ilman hammassuojia, koska suojat olivat hautautuneet jonnekin kassini uumeniin enkä jaksanut niitä sen enempää kaivella. Kuten sanonta kuuluu ”jos jotain voi sattua, se myös sattuu” ja niin kävi tälläkin kertaa. Harjoituksen viimeistä tekniikkaa suorittaessamme löimme parini kanssa päämme yhteen, jolloin tunsin pienen osuman alahuulessani. Pieniä kolhuja tulee aina joten välittänyt asiasta sen enempää. Harjoitusten jälkeen minulla oli kiire palaveriin uudelle koululleni, joten lähdin hieman muita aiemmin käymättä suihkussa tai katsomatta peiliin. Vasta autossa aloin tutkia kipeää huultani. Alahuuleni oli alkanut turvota ja siihen oli tullut kunnollinen reikä. Tiesin etten ehtisi enää käydä kotona enkä voinut perua tapaamistanikaan joten vaihtoehtoja ei ollut; istuin palaverin läpi naama peruslukemilla huuli verta valuen. Jos ei muuta, niin ainakin annoin itsestäni hyvän ensivaikutelman uuteen kouluuni.
Muistiinpanoja tulevaisuuden varalle: 1. käytä AINA hammassuojia 2. älä sovi tapaamisia heti harjoitusten jälkeen tai katso ainakin peiliin
- Liittynyt
- 22.3.2010
- Viestejä
- 1 327
Mitenkäs se olkapää voi? Olit jossain vaiheessa menossa korjauttamaan revenneen labrumin..? Käsitykseni mukaan ei ilman operaatiota parane..
Pahoittelen että mennyt minulta ohi, jos olet asiasta taas kirjoitellut.
Pahoittelen että mennyt minulta ohi, jos olet asiasta taas kirjoitellut.
- Liittynyt
- 12.6.2010
- Viestejä
- 146
Nlo 2011
Viime viikonloppuna järjestettiin Jyväskylässä jokavuotiset Naamalukko Openit. Tänä vuonna samassa yhteydessä järjestettiin myös ADCC lukkopainin SM-kilpailut. Itse en kilpailuihin osallistunut, mutta olin kuitenkin paikalla kannustusjoukkojen muodossa. On myös mukava aina nähdä muita painijoita sekä seurata otteluita. Tällä kertaa menestystä Hyvinkäälle toi Ville Yrjölä voitettuaan oman sarjansa sekä sijoituttuaan kolmanneksi avoimessa sarjassa. Hyvä Ville!!! :hyvä:
Pidän Jyväskylästä niin kaupunkina kuin kisapaikkanakin ja kuten muissakin lukkopaini ja bjj tapahtumissa, on Nlo:ssa aina mukava tunnelma. En halua olla se mulkku, joka kitisee joka asiasta, mutta tältä Jyväskylän reissulta minua jäi kuitenkin vaivaamaan muutama asia. Olen omissa otteluissani ollut aina hyvin tarkka niin omista kuin vastustajanikin varusteista, koska en halua turhia ruhjeita ja vammoja. Esimerkiksi liian pitkistä kynsistä tulevat haavat eivät välttämättä ole erityisen kipeitä, mutta tulehtuvat helposti ja ovat muutenkin paskamaisia. Viikonlopun kilpailut olivat ensimmäiset, joissa olen ikinä nähnyt, että ottelijan varusteissa on ollut taskuja tai vetoketjuja. Vetoketjut aiheuttavat rumia haavoja ja sormet ja varpaat tarttuvat helposti taskuihin ja vääntyvät. Vääränlaiset varusteet aiheuttavat vastustajalle turhia ja mielestäni tahallaan aiheutettuja vammoja. Vaikka omat varusteet olisivat unohtuneet kotiin, suostuu kisapaikalla joku aina varmasti vaikka lainaamaan omiaan eli kyse ei voi olla siitä etteikö saisi asianmukaisia varusteita jos haluaa. Kukin treenatkoon niissä varusteissa kuin haluaa, mutta itse kieltäytyisin painimasta jos toisen varusteissa ei ole kaikki kunnossa. Asia voi kuulostaa turhanpäiväiseltä ja pieneltä, mutta ei se ole. Ehkä siihen ei kuole, mutta on minulla parempiakin muistoja painista kuin syvät ja tulehtuneet raapaisuhaavat takareidessä.
Tämän ei ole tarkoitus olla kenellekään, varsinkaan Nlo:n järjestäjille mitään pahaa. Tapahtuma on aina hyvin järjestetty ja on yksi omista henkilökohtaisista suosikeistani. Muistuttaisin kaikkia nettipalstojen ninjoja, että kyseessä on vain oma huomioni sekä omia kotisohvalla tehtyjä pohdintojani. Viimekädessä jokainen ottelija vastaa itse siitä, että omat varusteet ovat kaikkien sääntöjen sekä hyvän maun mukaiset.
Ja kätönen on tosiaan vielä rikki ja on menossa huoltoon lokakuussa. Kestää painimisen ja temppuilut ihan hyvin, mutta lyömistä pitää hieman varoa. Käyn vielä Thaimaassa tutustumassa paikalliseen treenityyliin ennen kuin annan kajota käteeni. Leikkausta seuraavassa treenitauossa on kyllä jotain hyvääkin, sillä sen ansiosta todennäköisesti vielä valmistun joskus koulusta. :D
Viime viikonloppuna järjestettiin Jyväskylässä jokavuotiset Naamalukko Openit. Tänä vuonna samassa yhteydessä järjestettiin myös ADCC lukkopainin SM-kilpailut. Itse en kilpailuihin osallistunut, mutta olin kuitenkin paikalla kannustusjoukkojen muodossa. On myös mukava aina nähdä muita painijoita sekä seurata otteluita. Tällä kertaa menestystä Hyvinkäälle toi Ville Yrjölä voitettuaan oman sarjansa sekä sijoituttuaan kolmanneksi avoimessa sarjassa. Hyvä Ville!!! :hyvä:
Pidän Jyväskylästä niin kaupunkina kuin kisapaikkanakin ja kuten muissakin lukkopaini ja bjj tapahtumissa, on Nlo:ssa aina mukava tunnelma. En halua olla se mulkku, joka kitisee joka asiasta, mutta tältä Jyväskylän reissulta minua jäi kuitenkin vaivaamaan muutama asia. Olen omissa otteluissani ollut aina hyvin tarkka niin omista kuin vastustajanikin varusteista, koska en halua turhia ruhjeita ja vammoja. Esimerkiksi liian pitkistä kynsistä tulevat haavat eivät välttämättä ole erityisen kipeitä, mutta tulehtuvat helposti ja ovat muutenkin paskamaisia. Viikonlopun kilpailut olivat ensimmäiset, joissa olen ikinä nähnyt, että ottelijan varusteissa on ollut taskuja tai vetoketjuja. Vetoketjut aiheuttavat rumia haavoja ja sormet ja varpaat tarttuvat helposti taskuihin ja vääntyvät. Vääränlaiset varusteet aiheuttavat vastustajalle turhia ja mielestäni tahallaan aiheutettuja vammoja. Vaikka omat varusteet olisivat unohtuneet kotiin, suostuu kisapaikalla joku aina varmasti vaikka lainaamaan omiaan eli kyse ei voi olla siitä etteikö saisi asianmukaisia varusteita jos haluaa. Kukin treenatkoon niissä varusteissa kuin haluaa, mutta itse kieltäytyisin painimasta jos toisen varusteissa ei ole kaikki kunnossa. Asia voi kuulostaa turhanpäiväiseltä ja pieneltä, mutta ei se ole. Ehkä siihen ei kuole, mutta on minulla parempiakin muistoja painista kuin syvät ja tulehtuneet raapaisuhaavat takareidessä.
Tämän ei ole tarkoitus olla kenellekään, varsinkaan Nlo:n järjestäjille mitään pahaa. Tapahtuma on aina hyvin järjestetty ja on yksi omista henkilökohtaisista suosikeistani. Muistuttaisin kaikkia nettipalstojen ninjoja, että kyseessä on vain oma huomioni sekä omia kotisohvalla tehtyjä pohdintojani. Viimekädessä jokainen ottelija vastaa itse siitä, että omat varusteet ovat kaikkien sääntöjen sekä hyvän maun mukaiset.
Ja kätönen on tosiaan vielä rikki ja on menossa huoltoon lokakuussa. Kestää painimisen ja temppuilut ihan hyvin, mutta lyömistä pitää hieman varoa. Käyn vielä Thaimaassa tutustumassa paikalliseen treenityyliin ennen kuin annan kajota käteeni. Leikkausta seuraavassa treenitauossa on kyllä jotain hyvääkin, sillä sen ansiosta todennäköisesti vielä valmistun joskus koulusta. :D
- Liittynyt
- 18.10.2005
- Viestejä
- 1 736
Itsekkin huomasin siinä yhdessä finaalissa (vai pronssimatsissa) että jannulla on verkkarit jalassa joissa siis oli vissiin vetoketjutaskut. Omasta mielestäni näin saman jannun aiemmin shortseissa. Mutta tottakai asiasta olisi pitänyt huomauttaa ja housut käydä vaihtamassa asian mukaisiin.
Ja kiitoksia kehuista kisoista. Nämä oli tänä vuonna vähän välimallin kisat kun ei ollut supertaistelua tai mitään. Ensi vuonna sitten taas uudellä höökillä. Ja oon ruvennut jo nyt miettimään mitä yritän keksiä 2016 NLOhon joka ons itten 10v. juhlaturnaus. :D
Ja kiitoksia kehuista kisoista. Nämä oli tänä vuonna vähän välimallin kisat kun ei ollut supertaistelua tai mitään. Ensi vuonna sitten taas uudellä höökillä. Ja oon ruvennut jo nyt miettimään mitä yritän keksiä 2016 NLOhon joka ons itten 10v. juhlaturnaus. :D
